Kuplissa elävät (juttukommentit)

Olipa viisasta tekstiä, suurkiitos! Menestyvä ja eteenpäin pyrkivä, verkostoissa sujuvasti liikkuva punaviherkupla ei useinkaan tunnu ymmärtävän, että moni ihminen on ihan aidosti ajautunut vaihtoehdottomuuteen, johon Trumpin, brexitin ja persujen kaltaiset, meille hyvin vieraat asiat/henkilöt ajatuksineen, uppoavat erinomaisesti. Monesti viimeisenä oljenkortena. Ja he eivät tee sitä, koska olisivat tyhmiä, mikä arroganssissaan leijuvalle punavihereliitille tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää.
USA:n presidentin vaalin tuloksen aiheuttama tilanne on lähellä sitä uhkakuvaa, joka itselläni on ollut mielessäni, kun olen ilmaissut huoleni hlbti-aktivismin ja esimerkiksi pride-tapahtumien yhteenpunomisesta (tai jopa alistamisesta) siihen suoranaisesti liittymättömiin aatesuuntauksiin ja ihanteisiin.

Sellainen johtaa siiloutumiseen ja synnyttää kuplan, jonka pinta vääristää kuvan ulkopuolesta - ja samalla torjuu ryhmäkunnan ulkopuolella olevat. Pitäisi kuitenkin ymmärtää etsiä ystäviä sieltä, mistä sellaisia on mahdollista saada.

Jos karikoita vastaan tuleekin, pitäisi ymmärtää toimia maltillisesti mutta jämäkästi. Ei epäkohdalle (tai sen aiheuttajalle) raivolla huutaen vaan kärsivällisesti oikaisemalla. Tosiasiat ovat kuitenkin hlbti-yhdenvertaisuuden puolella.

Otettakoon tästä vaarin.

PS. Eivät perussuomalaiset vaikene Kalliossa. Siellä ovat Hakaniementorilla kojuineen säännöllisesti markkinapäivinä ja ympärillä parveillee väkeä. Noh, jos Kalliota ajatellaan "henkisenä tilana", niin tilanne on toinen. Parveilevat perussuomalaisista turvaa etsivät ovat pääasiassa ikääntyviä, peloissaaan kotitaloonsa tulevasta putkiremontista ja kaduilla joskus näkyvistä ei-kantasuomalaisista - ja usein jonkin verran alkoholisoituneita. Kallion henkeä nimittävä nuorempi polvi on avoimempaa väkeä.
  • 3 / 15
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 11.11.2016 10:10
Vaeltaja: "Homopakolaisen suurin huoli oli, ettei pojan homous kiiri perheen ja suvun korviin esim. homovihamielisten tulkkien kautta."

Tämän olen havainnut täysin paikkansapitäväksi. Kielivaikeudet hankaloittavat sinällään monella tapaa vuorovaikutustilainteita. Luottamuksen rakentaminen on perusasioita. Vaikka ammattitulkeilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus, silti esiintyy epäilyä siitä, pysyykö tulkattavan henkilön homous salaisuutena varmasti.
  • 4 / 15
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 11.11.2016 10:17
Juuri ennen vaaleja olin kuulemassa Yhdysvaltain edellisen Suomen suurlähettilään, Bruce Oreckin luentoa tulossa olevista vaaleista.

Hän totesi suoraan, että Trumpin slogan "Make America Big Again" tarkoittaa todellisuudessa "Make America White Again".

Nämä vaalit olivat indikaatio siitä, että valkoinen keski-ikäinen ja heitä vanhempi väestö on havainnut olevansa jo nyt tai ainakin pian vähemmistössä ja menettämässä valtaansa ja etuoikeuksiaan. Siksihän Trump haluaisi kaikki "värivialliset" ulos maasta. Se vaan ei yksinkertaisesti käy päinsä, koska seuraukset taloudelle ja yhteiskunnalle olisivat katastrofaaliset.

Tämän lisäksi nuoret ikäluokat vähät välittävät siitä, kuuluuko joku ihminen värilliseen taikka muun kaltaiseen ryhmään tai vähemmistöön. Nykyiset nuoret ikäluokat asenteineen ottavat pian vallan tuossa yhteiskunnassa. Valkoinen keski- ja yläluokka on siirtymässä vähemmistöön ja tästä kaikesta he ovat suunnattoman peloissaan.
Trump on kyllä lukenut madonlukuja homorakkaille ja lesborakkaille ihmisille mm. tammikuulla avioliittolaki-julistuksissaan, eli että harkitsee nimittää korkeimpaan oikeuteen sellaisia tuomareita, jotka peruvat avioliitto-lain

https://www.washingtonpost.com/news/post-politics/wp/2016/01/31/trump-attacks-supreme-court-decision-legalizing-same-sex-marriage/

Se tosiasiahan pitää muistaa, ettei Trump voi olla diktaattori Usa:ssa, eli ei voi tehdä vain oman tahtonsa mukaan asioita, vaan koska hänen pitää saada republikaanien, yhä enemmän umpi-kristillis-konservatiivisempien republikaanien tuki kongressin päätöshuoneissa, pitää hänen ruokkia republikaanien poliittisia haluja.

Hölmöydessään eläviä valitettavasti riittää nykymaailmassakin, kuten riitti saksalaisissa, jotka taannoin lähtivät kumartamaan ääri-kristilistä, populismi-oikeistolaista natsismia.
Ja tietenkin, äärimmäisen tyhmästi, omia oksiaankin sillä pahasti sahaten.

Jos ääri-kristillinen natsismi ei olisi saanut kannatusta, olisi ollut erittäin todennäköistä että kommunismi-uskonnon levittäytyminen itäiseen Eurooppaan oisi voitu torpata. Sillä sotihan kommunismi-stalinismi-uskonto paljolti taannoin liittolaisensa Yhdysvaltain (vrt nyt Putin & Trump) massiivisen aseistus-, tarvike-, raaka-aine- ja elintarvikeavun avulla. Taannoin Britannia, Ranska, Saksa ja Usa samalla puolella olisivat olleet liian kova ortodoksi-jumala-stalinille. Mutta Saksan luisuminen ääri-krstilliseen natsismiin antoi kommunismi-uskonnolle leviämis-eväät Itä-Eurooppaan.

Toivottavasti nyt ei synnyt nationalismi-populismin RUSA-liittoumaa taas.

Toisaalta sitten Trumpin julistuksissa on paljolti samaa, mitä edellinen reppana George W. Bushkin julisti ja sitten teki eli alensi veroja (Usan liittovaltion tulot kutustuivat) ja päästi pankit mellastamaan (kylvettiin finanssikriisin pitkäkestoiset, yhä nykyäänkin maailmanlaajuisestikin vaikuttavat siemenet), mutta samalla aseistauduttiin ja lähdettiin sotimaan (verovaroin kustannettuna touhuna, vaikka verotuloja oli leikattu isosti). Noista seurasi sitten taloudellisia ongelmia heikompiosaisille, köyhyyden lisääntymistä, väkivallan lisääntymistä Yhdysvalloissa. Ja koska Usa on iso talousvaikuttaja, levitti Usa talousongelmiaan muualle ja oli isolti synnyttämässä Lähi-idän ja ns. kehittyvän maailmankin kriisejä ja pakolaisvirtoja. Edellisen republikaanihallinnon perintönä Usa:n muodostui sotimisista laaja traumatisoituneiden ja vammautuneiden sotaveteraanien joukko, sosiaalisine ongelmineen.

Nythän Trump mainostaa samansuuntaisesti massiivista velkaelvytystä, verojen laskemista etenkin rikkailta ja finanssisektorin vapauttamista, sekä armeijan menojen kasvattamista. Eli taas liittovaltion tulojen pienentämistä ja menojen lisäämistä. Pentagon-sotaministeriön piirakka-osuus uhkaa taas kasvaa ja se on pois tulevaisuudelta ja kehittymisen voimavaroilta.

http://1.bp.blogspot.com/-_yO2k5XLyQw/TZ6PqxJJeaI/AAAAAAAAAOo/-0TwuUIXqCg/w1200-h630-p-nu/pentagon+pie.jpg

Eli taas on uhkana vajoaminen kristillis-konservatiiviseen republikaani-KUPLAan.

Ja se on ikävintä nuorille, joiden tulevaisuudesta ennen kaikkea on kyse.
Vanhemmathan ovat jo paljolti käyttäneet elämänsä, joten heillä pääpaino pitäisi olla nuorempien sukupolvien hyväksi - sillä eihän elämä ole ikuista kenellekään.
Ja nuorten etuhan ei useinkaan ole se, mitä vanhemmat, vanhoihin juttuihin takertuneet tahot pitävät etunaan ja muka muittenkin etuna. Sehän on tunnetusti klisee, että viisaus kasvaisi vanhetessa - sillä ei, vaan viisauskin monesti vanhenee vanhetessaan.

Kommenttia muokattu: 11.11.2016 klo 14:33
  • 8 / 15
  • Someone
  • 12.11.2016 15:21
Se on kaunistelematon realiteetti, että ksenofobinen ja HLBTI-vastainen oikeistoradikalismi on nousussa sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.

Historiallisesti oikeistoradikaalit ja äärioikeistolaiset liikkeet ovat olleet näiden kahden alueen välillä voimakkaassa vuorovaikutuksessa ja nyt tietoverkot ja sosiaalinen media mahdollistavat entistä voimakkaamman ja tiiviimmän vuorovaikutussuhteen (asiasta löytyy hyvää kirjallisuutta).

Siinäkin tapauksessa, että Donald Trumpia ei olisi valittu presidentiksi, olisi pelkällä kampanjalla ollut suuri nostetta antava merkitys Yhdysvaltojen ja Euroopankin oikeistoradikaaleille ja äärioikeistolaisille voimille.

Trumpin kampanjan oikeistoradikaali henki yhdistyy saumattomasti Britannian Brexit-kansanäänestyksen yhteydessä esille tulleisiin ilmiöihin (avoin ksenofobia ja HLBTI-vastaisuus):

http://www.bbc.com/news/uk-politics-37640982

http://www.independent.co.uk/news/uk/home-news/brexit-hate-crime-hatred-homophobia-lgbt-147-per-cent-rise-double-attacks-on-gays-lesbians-a7352411.html

Trumpin voiton myötä samat ilmiöt vaikuttavat toistuvan Yhdysvalloissakin:

http://www.independent.co.uk/news/world/americas/us-elections/donald-trump-president-supporters-attack-muslims-hijab-hispanics-lgbt-hate-crime-wave-us-election-a7410166.html

On hyvä, että HLBTI-yhteisön aktivistien riveistä annetaan silloin tällöin havainnollisessa muodossa HLBTI-vastaisille oikeistoradikaaleille voimille demonstraatioita siitä, että HLBTI-yhteisö ei ole kykenemätön puolustamaan omaa ihmisarvoansa.

Ei avointa HLBTI-vastaista kampanjaa kaikkine sosiaalisen median HLBTI-vastaisine rönsyineen tarvitse seurata tumput suorina. Aivan hyvin voi toisinaan tarjota mahdollisuus maistaa omaa lääkettään, kunhan vain muistaa olla sortumatta niihin alhaisuuksiin, jotka ovat ominaisia mainituille kampanjalle ja rönsyille.

Parasta vastalääkettä on aina asiallisen tiedon levittäminen ja väärien väittämien/mielikuvien oikaiseminen.

Se on selvää, että esim. Seta ja muut ihmisoikeusjärjestöt keskittyvät varsinaiseen ihmisoikeustyöhön ja vaikuttamiseen ilman takertumista kansalaiskeskustelun nousuihin ja laskuihin.
  • 9 / 15
  • TjaaTjaa
  • 13.11.2016 16:19
Trump itse tuskin on kauhean homovastainen. Ongelma on, että kun republikaanit nyt palaavat valtaan, myös evankelikaaliset hihhulit saavat taas jalkansa oven väliin. Pence ensimmäisenä. Saa nähdä pystyvätkö mihinkään "vastavallankumoukseen" vai jääkö vain uhoamiseksi.

Mutta voisiko ranneliike joskus kirjoittaa oikeistoradikaalien aiheuttaman uhan lisäksi islamistien mukana tulevasta uhasta? Euroopassa on homoihin kohdistuva väkivalta nousussa ja merkittävänä syynä on maahanmuutto muslimimaista. Kannattaisi hetkeksi tosiaan tulla ulos sieltä punaviherkuplasta ja käsitellä asioita tasapuolisesti. Tasapuolisuus myös vähentää populistien vetovoimaa kuten tässä Trump-casestakin opimme. Median yksipuolisuus ajoi ihmisiä äänestämään populistia.

Kommenttia muokattu: 13.11.2016 klo 16:25
Usa:ssa ei kyllä vaikuta tulevaisuus hyvältä, jos siellä nyt kristillisyys pääsee umpimielisesti puuhastelemaan

Ennakkoviitteistäkin lähtien: http://www.patheos.com/blogs/progressivesecularhumanist/2016/10/mike-pence-promotes-christian-theocracy/

Erityisesti varapressa Mike Pence julistaa pahasti profetioitaan

https://hellochristian.com/5043-mike-pence-we-need-jesus-more-than-ever-right-now

http://www.huffingtonpost.com/entry/mike-pence-assault-lgbtq-equality_us_58275a17e4b02d21bbc8ff9b?
nimimerkki tjaatjaa, Euroopassamma, kuten maailmalla muutenkin, valitettavasti, abrahamisuus uhkaa taas vaikeuttaa ihmisten elämää ja siitä tosiaan ei kannata vaieta.

Tuossa ihan Lähinnä-idässähän kristittyjen saatanallisten säkeiden vuoksi sinäkään et voi turvallisesti kävellä samaa sukupuolta olevan rakkaasi kanssa vaikkapa käsikädessä kaupungin kaduilla, vaan joudut taatusti kristillisuskonnollispohjaisen väkivallan kohteeksi.

Lähi-idässäkinhän seksuaalivähemmistöjä tuomitsevat niin kristityt kuin muslimitkin, siis ne uskovaiset noista. Et ehkä ole jutellut hlbt-pakolaisten kanssa tuosta todellisuudesta. Juttelin tuossa äskettäin erään Irakista turvapaikanhakijaksi tulleen kanssa. Hän kertoi olevansa kristitty ja sanoi että kristittyjä kuulemma vainotaan siellä. Kysyin häneltä sitten että tietävätkö hänen vanhempansa että hän on homo. Hän sanoi että eivät tietenkään, sillä jos hän kertoisi, tulisi tietenkin vaikeuksia perheen kanssa ...

Uutisissahan on nyt ollut kuviakin siitä, miten Mosulia takainvaltaamassa olevissa joukoissa olevat muutamat kristityt ovat pystyttäneet Mosuliin vieville teille joitakin ristejä. Eivätkä muut, kaupunkia valtaavat joukot niitä siellä ole tuhonneet, eli tuo kristittyjen "vainoaminenkin" on osin liioiteltua, kuten yleensäkin noissa uskomusten välisissä suhteissa, kun se toinen uskonto tuppaa olemaan muka enemmän väärässä.

Kommenttia muokattu: 13.11.2016 klo 17:32
Kyllä nimenomaan oikeistoradikaali liikehdintä kantaväestön parissa on se suurin homofobisen henkisen ja fyysisen väkivallan aiheuttaja sekä EU:ssa että USA:ssa.

Aito avioliitto-yhdistys on osa tätä laajempaa liikehdintää, kuten La Manif Pour Tous-liike Ranskassa tai Mass Resistance USA:ssa.

Toisaalta HLBTI-yhteisö ei ole sokea minkään vihamielisen radikalismin (esim. uskonnollinen ääriradikalismi) suhteen sen kummemmin EU:ssa kuin USA:ssakaan.
  • 13 / 15
  • Havainnoija
  • 13.11.2016 18:48
”Ennusteissa Hillary Clinton oli jo etukäteen julistettu voittajaksi, mutta ääntenlaskenta shokeerasi. Trump kiri johtoon ja voitti. Kupla puhkesi.”

Ei nyt ihan noinkaan. Maanlaajuiset mielipidetiedustelut, mm. IBD/TIPP ja USC Dornsife/LA Times, osoittivat 8.11. Trumpin voittavan presidenttikilvan 43-41 ja 47-44. Samoin vaa'ankieliosavaltioiden kyselyt osoittivan Trumpin voittavan esimerkiksi Iowassa 47-38, Ohiossa 45-42 ja monessa muussa Trump oli johdossa tai puntit olivat tasan.

Clintonin odotettiin tietenkin voittavan, koska suurin osa yhdysvaltalaisista on liberaaleja. Se oli tietenkin yllätys, että valkoiset lähtivät puolustamaan valtaansa niinkin runsaslukuisesti ynnä uskoivat Trumpin kuvottavaan populismiin ja valheisiin. Clintonin voittoa pitivät monet niin selvänä, etteivät lähteneet äänestämään. Erityisesti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kannattava nuorempi sukupolvi äänesti hyvin laiskasti. Vaikka valkoiset, joita on edelleen noin 65 % yhdysvaltalaisista (prosenttiosuus vaihtelee paljon määrittelystä riippuen), ns. kokosivat voimansa ja aktivoituivat äänestämään Obaman hallintoa ja Clintonia vastaan, Clinton on tähän mennessä saanut 640 000 ääntä enemmän kuin Trump. Kaliforniassa oli lauantaina yli neljä miljoonaa ääntä laskematta, koska siellä äänestettiin useasta asiasta samalla kertaa, ja koska Michiganin sekä New Hampshiren lopullisia tuloksia ei ole saatu, Clintonin arvioidaan saavan 1,5-2 miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump.

Mikään ei tietenkään muuta sitä, että Trump valitaan tammikuussa presidentiksi ja edustajainhuoneessa sekä senaatissa on republikaaneilla enemmistö. Se valitettavasti merkitsee sitä, että erityisesti hlbti-amerikkalaisten oikeuksia pyritään rajoittamaan mahdollisimman paljon lainsäädäntöteitse ja valitsemalla sekä korkeimpaan oikeuteen, liittovaltion eri tuomioistuimiin ja osavaltioiden tuomioistuimiin uskontopohjaista homovihaa edustavia tuomareita. Trumpilla on jo valmiina lista 20 vanhoillisesta tuomarista, joilla täydennetään/korvataan eroavat ja eläkkeelle jäävät liberaaleina pidetyt tuomarit. Koska tuomarit istuvat palleillaan 20-30 vuotta, taantumus voi kestää vuosikymmeniä.
------
”Trump itse tuskin on kauhean homovastainen.”

Trump hyväksyi täysin republikaanien puolueohjelman, joka USA:n poliittisen historian homovihamielisin.
------
Suurin uhka
sateenkaarikansalaisille ja muille vähemmistöille länsimaissa ja koko länsimaiselle oikeusvaltiolle ovat äärinationalistiset populistiset puolueet. Sen ymmärtää jokainen, jos vaivautuu järkikultaansa käyttämään. Persupuolueiden ja krisupuolueiden saama kannatus ja vaikutusvalta tuhoaa monen vuoden työn ihmis- ja kansalaisoikeuksien puolesta. Niihin kuuluvat Suomen ps, kd sekä esimerkiksi Saksan AfD, Ranskan Front National, Puolan, Unkarin ja monen muun maan rasistiset homovihapuolueet. Niiden ohjelmat ja suhtautuminen naisten ja erityisesti homojen ihmis- ja kansalaisoikeuksiin ovat lähellä vanhoillista islamia. Sitten on tietenkin katolinen kirkko, jolla on enemmän historiallista yhteyttä terroristijärjestö Isisin kuin länsimaisen yhteiskunnan kanssa, joskin useimmat länsimaiden katoliset ovat onneksi hylänneet kirkkonsa ihmisyydenvastaiset opit. Lisänä vielä Aa-seurakunnan, MassResistancen ja NOM:in kaltaiset homovihan lietsomiseen panostavat äärikristilliset kuppikunnat.

Tuoreimmat uutiset USA:sta kertovat halveksunnan ja väkivallan lisääntyneen hlbti-kansalaisia kohtaan. Samaa on valitettavasti odotettavissa EU:ssa, jossa ääripopulistiset homovihapuolueet ja niiden myötä uskontopohjaista homovihaa lietsovat kirkot sekä kiihkouskovaisten lahkot ja yhdistykset ovat saaneet jalansijaa. Onneksi meillä länsimaalaisilla on oikeus ja keinot toimia taantumusta vastaan. Seuraavat vuodet eivät tosin ole helppoja meillä eikä Atlantin takana.

Kommenttia muokattu: 13.11.2016 klo 22:44