Oh, pahoittelen huonolukusuuttani. Siis onneksi Jyväskylässä esitetään Homokansan lauluja eikä tämä uusin proggis...Kivaa että on homoteatteri, olisi kivempaa jos olisi ...hhhmmm ei niiiin homoteatteri, että ihan mikä tahansa käy kun on homoa.
Kyllä se Jyväskylän esitys on liki sama Homokansan lauluja, josta on nautittu jo viime talvenakin.
Kommentoitiin tuota Stadin 1-HLBT-mestassa ollutta esitystä tosin sen verran että että Kallion trans-drag/bi:stä kertovan laulun esityksessä kannattaa sinne Jyväskylään laulajan vetää yllensä jotain tyttöily-kledjuja, niin Jyväskylässä yleisöstä se bi-porukka kostuu laulusta ihan hurjasti.
Vai pitäisikös olla bisseteatteri, sillä eikös se ole aikamoista "teatteria" muutenkin, vaikkakaan ei kovinkaan tasokasta.
Noh, kyllä sitä bi-elämäntapaa tuossa teatteriesityksessä myös kuvataan.
"Kallion trans-drag/bi:stä kertovan laulun esityksessä kannattaa sinne Jyväskylään laulajan vetää yllensä jotain tyttöily-kledjuja, niin Jyväskylässä yleisöstä se bi-porukka kostuu laulusta ihan hurjasti.
Vai pitäisikös olla bisseteatteri, sillä eikös se ole aikamoista "teatteria" muutenkin, vaikkakaan ei kovinkaan tasokasta.
Noh, kyllä sitä bi-elämäntapaa tuossa teatteriesityksessä myös kuvataan."
- Siis oikeastiko kehtaat vielä tätä suoltaa tätä p****a?
"Miten tunnistaisin nimimerkin human, jos menisin herccuun joku ilta"
Kyllä homokansan lauluilla kehtaa mennä näytille. Kerrassaan mainio esitys. Esityksen dramaturgia on mietitty tarkasti. Huumori ja tragiikka nivoutuvat juuri sopivassa rytmissä läpi esityksen.
Valtimo teatterin näytöksissä ensimmäisen näytöksen huipentuminen saunaan ja kuumaan kesäpäivään toimi paremmin kuin Herculeksen ylitehokkaassa ilmastoinnissa. Valtimossa alkoi nimittäin olla konkreettisesti kuuma ennen väliajalle siirtymistä.
Kun näin esityksen ensimmäistä kertaa, istui eturivissä aito avioliitto naisia t-paidoissaan. Sen esityksen voiman ja intensiivisyyden toistamiseksi tarvittaisiin varmasti Päivi Räsänen istumaan eturiviin.
Tämänkertainen esitys Herculeksessa oli mielestäni entistäkin svengaavampi joka suhteessa. Esitykseen oli tullut kokonaisuudessaan jonkinlaista vapautuneisuutta.
Karhut korkkareissa kappaleen aikana mietin itse asiassa aivan samaa kuin humankin eli mitenkähän tämä aukeaa ei helsinkiläiselle heterolle. Toisaalta teatterin ei pidäkään olla rautalangasta väännettyä. On vain hyvä, että esitys jättää (heterolle) mietittävää ja selville otettavaa. Jyväskylässähän on lisäksi madollisuus heti esityksen jälkeen jäädä esittämään kysymyksiä esittäjille / tekijöille.
Ennen kaikkea, homo kansan laulut eivät ole pelkästään kertomus (meistä) homoista, vaan ratkiriemukkaan surullisen realistinen kuvaus ehkä Helsingin hienoimmasta kaupunginosasta Kalliosta.
Enpä muista vuosikymmenien ajalta montaakaan (teatteri) esitystä, jonka haluaa nähdä ja kokea aina uudelleen ja uudelleen. Lähinnä tulee mieleen Susanna Haaviston Edith Biaf. Todennäköisesti Ritva Oksasen Marlene Dietrich, jota en onnistunut näkemään, olisi myös ollut sellainen. Susan Piafissa ja homo kansan lauluissa on ollut myös se yhdistävä piirre, että jokaisesta esityksestä olen lähtenyt kyyneleet silmissä.
Upeaa, mahtavaa! Hieno musiikki, loistava rytmitys, mieletön tunnelataus. Kiitos kaikille esiintyjille ja tekijöille!