Alexander Stubb sai lähteä kokoomuksen johdosta (juttukommentit)

Puoluekokouksen aamujumalanpalveluksessa ilmeisesti saarnasi piispa Häkkinen. Hänet muistetaan mm siitä, että tuki 2011 Älä alistu -kampanjaa. Siinä rohkaistiin biseksuaaleja ja kai homojakin elämään heteroisesti. Arkkipiispa vaati kampanjan keskeyttämistä ja muuan toinen piispa arveli sen johtavan jopa itsemurhiin. - Kokoomuksesta: Kun vihreät puskevat jo alta gallupeissa, kokoomus ei voi ryhtyä kovin vanhoilliseksi - ellei sitten strateginen päätös ole saada kannatusta persuihin karanneilta arvokonservatiiveilta. Koko pj-kampanjan aikana asettelu liberaali vs arvokonservatiivi ei ollut juuri esillä. - Olisi mielenkiintoista kuulla, miten tätä saittia lukevat kokoomuksen jäsenet ja kannattajat aiheen näkevät.
Kaikki kolme puheenjohtajaehdokasta ovat jokseenkin ns. arvoliberaaleja, joten arvoihin liittyvää vastakkainasettelua ei syntynyt. Minusta tuntuu, että kurssi hlbti-kysymysten suhteen ei merkittävästi muutu.

Puolue päätti tukea äitiyslakia. Translain suhteen ei otettu yhtä selvää kantaa.
Nythän Alexander Stubb pääsee vapautuneemmin osallistumaan kokoomuksen ryhmään kesän Helsinki Pridessä - eikös vaan? Voisikos kokoomuksen ryhmä itse asiassa ollakin tänä vuonna sellainen vartalonmyötäinen urheilutekstiili-ryhmä?

Kokoomustahan on tervehenkistetty muutamien hlbt-ystävällisten kokoomus-aktivistien toimesta, jopa niin että tänähän kesänä kokoomuslainen pressa on HLBT-EuroGames-urheilukisojen virallisena suojelijana. Hän tosin äänesti 2000 rekisteröidyn parisuhdelain puolesta ja mukisematta allerkirjoitti yhdenvertaisen avioliittolain.

Mutta sitten tuolla kokoomuksessa on edelleen se kristillisyyden hämärkaappiin itsensä lokeroinut toinen puolisko, jolle kaikkien ihmisten Rakkaus ei niin paljoa merkitsekään ja joka on koettanut promota terveydenhuollossakin jotain uskomushoito-huuhaita tai ei ainakaan ole tarttunut toimeen moisten poiskitkemiseksi.

Orpokaan ei ole vastaan äänestellyt, joskaan hänelle tämä aihemaailma ei liene mitenkään ehdottomia juttuja.

Kommenttia muokattu: 12.06.2016 klo 16:02
Lopeta jo Human, mitä hittoa uskonto tähän taas liittyy?

Säännöt: "Älä jankkaa, vaan etsi uusia näkökulmia."
Uskonnon löytäminen aiheesta kuin aiheesta on uuden näkökulman esittäminen. Freud syytti äitiä kaikesta, Human luojaansa, joka teki hänet (ihmisen) omaksi kuvakseen - ilmeisesti epäonnistui.

Prideviikolla on muuten Uskontojen uhrien tuki UUT ry järjestämä vertaistukiryhmä Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnattu tapaaminen. Mitäpä jos Herra (tai rouva) Human hakeutuisi sinne.

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/loyda-tukea/vertaistukiryhmat/
  • 6 / 12
  • Jorma Hentilä
  • 12.6.2016 20:11
Minustä herra/rouva Human tarvitsisi paremminkin inklusiivista terapiaa, kokemusta siitä, että kristityt ottavat hänet homona/lesbona ystävällisen lämpimästi vastaan. Se purkaisi parhaiten pakkomielteistä tarvetta alati kieppua uskontojen kimpussa. Oma olokin siitä helpottuisi.

Sateenkaarimessu Kallion kirkossa Pride-viikon perjantaina tarjoaa 250-300 lesbon, homon, transihmisen inklusiivisen yhteisön, Humanillekin.
Hellittäkääpäs nyt jo iänikuisesta saarnaamisestanne uskomusten arvostelua kohtaan.
Etsikää uusia näkökulmia - tuota on jankattu jo Suomessakin 666+ vuotta ; )

Onkos tuolla Pridessä vaikkapa teille uskontojen luonnottomuuksista vapautumisen iloista, luonnolliseksi ihmiseksi uudelleensyntymisen nudisti-fillarointia?

Sokea kanakin ymmärtää että yhdenvertaisten HLBT-ihmisoikeuksien vastustus Eduskunnankin politiikassa on kytköksissä uskovaisuuteen.
Ei siellä vilise homofobisia ateisteja ;)

Kommenttia muokattu: 12.06.2016 klo 20:20
  • 8 / 12
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 12.6.2016 22:05
Vaikka olenkin Stubbin kanssa useassa asiassa enemmän tai vähemmän eri mieltä, arvostan häntä sateenkaari-ihmisten oikeuksien ajamisesta ja puolustamisesta.
Voi olla, että Stubbin tuoli olisi ollut vähemmän huojuvaa laatua, jos tästä olisi tullut vaalien jälkeen ulkoministeri. Se olisi ollut Stubbin ydinosaamisaluetta, ja loistamalla siinä hommassa olisi ehkä ollut vähemmän maalitauluna epävahvuuksiensa osalta.

Valtiovarainministerin paikka on hierarkiassa ylempänä, joten nappasiko Timo Soini (ps) ulkoministerin paikan tietoisena siitä, että Stubb olisi ollut ulkoministerinä "liian hyvä", kun taas ikävässä niukkuuden jakamisessa ja numeroiden pyörittelyssä ehkä tiesi Stubbin suulauden ja liian suurpiirteisyyden kompastuskiveksi? Toki Soini varmasti ymmärsi sen, että valtiovarainministerinä kakka olisi osunut tuulettimeen henkilökohtaisesti ja PS-puolueensa kannalta vielä pahemmin ja suoremmin kuin nyt on nähty.

Stubb joka tapauksessa on ollut ainakin nyt aikuisena erittäin hlbti-myönteinen - ja myös tehnyt hlbti-vähemmistöjen kannalta hyviä asioita. Äitiyslakia ja translakia Stubb ei pääministeriaikanaan saanut ajettua läpi; jälkimmäistä ei selvästi puolueensa piirissäkään. En jaksa uskoa, että Stubbia nyt kuitenkaan rankaistiin (ainakaan merkittävästi) avioliittolain uudistuksen tukemisesta. Se juna meni jo. Ehkä joillekin se kuitenkin jäi hampaankoloon?

Jääkö Stubb nyt rivikansanedustajaksi vai kurkotteleeko jotain korkeaa virkaa? Jää nähtäväksi.

Uskon Orpon olevan yhtä hlbti-myönteisen kuin Stubbin, mutta ilmaisevan kantansa porvarillisemmalla pidättyvyydellä. Kun lippujen heiluttaminen ja manifestit ovat kuitenkin vähän vieras tapa ajaa asioita Kokoomuksenkin edustamassa maailmassa.

Yhtä kaikki, Stubbin 2 vuotta puheenjohtajana tuuletti puoluetta ja nuorensi sitä.
  • 10 / 12
  • Jorma Hentilä
  • 13.6.2016 11:15
Sateenkaariväen oikeuksien ajaminen tai vastustaminen ei pelkisty eduskunnassa janalle uskonnolliset-uskonnottomat, ei pelkisty nyt eikä ole pelkistynyt niinä liki viitenä vuosikymmenenä, joina asia on ollut eduskunnan työlistalla.

Puolustajina on ollut niin kristittyjä (pappejakin) kuin uskonnottomia, ja vastustajien leiristä on löytynyt niin uskovaisia kuin jumalankieltäjiäkin.

Sormeni on ollut tässä sopassa dekriminalisoinnista (1970) aina perheen sisäiseen adoptioon (2009) saakka, joten arvelen tietäväni jotakin siitä, miten asiat ovat edenneet. Eduskunnan pöytäkirjoja lukemalla pääsee aika hyvin perille siitä, millaisin argumentein puolustajat ja vastustajat ovat olleet liikkeellä, ja ketkä ovat mitäkin nappia painaneet.
"Hellittäkääpäs nyt jo iänikuisesta saarnaamisestanne uskomusten arvostelua kohtaan."

Ei hellitetä, vaikka kommentoitisi on samaa tuubaa vuodesta toiseen, kohdistuen milloin uskovaisiin, biseksuaaleihin tai muuten hieman sateenkaarevampiin otuksiin mitä sinä ilmeisesti edustat

"Etsikää uusia näkökulmia - tuota on jankattu jo Suomessakin 666+ vuotta"

Tätä on kehoitettu sinun kohdallasi monesti, agendasi on varmaan tullut selväksi kaikille.
kokoomus ei 0le kuitenkaan meidän juttu. vaikka ollaan vassareita niin on kokoomuksen uusi puheenjohtaja lutunen pulloposki söpönen ja onhan se kuitenkin turusta,varsinais-suomesta niinku mnääki