Tasa-arvoisen avioliittolain vastustaminen kristillisdemokraattien kärkihankkeita (juttukommentit)

  • 1 / 8
  • human
  • 9.2.2016 21:55
Se on sitä "lähimmäisenrakkauta" kristillisimmillään.

Räsäsestä oli uutinen äskettäin lehdessä, että nuorena hänet oli yritetty raiskata. Joku kantasuomalainen nuorukainen oli retuuttanut hänet pusikkoon teini-iässä, mutta hän oli päässyt rimpuilemalla karkuun kuitenkin. Hän ei ollut tehnyt asiasta ilmoitusta silloin, mutta oli kuulmemma nyttemmin puhunut asiassa tyttäriensä kanssa. Asia tuli esille kuulemma Eduskunnan verkostoissa kun osallistujilta oli kysytty, ovatko he törmänneet seksuaaliseen ahdisteluun ja Päivi oli avautunut asiasta.

Eli heteroseksuaalisuus oli yrittänyt jopa raiskata hänet, mutta silti hän on pannut tarmonsa homorakkauden vastustamiseen.

Tosin kd:ssä ne änkyrämiehet taitavat olla niitä pääpiruja.

Kommenttia muokattu: 10.02.2016 klo 16:13
  • 2 / 8
  • Havainnoija
  • 10.2.2016 0:19
– Pyrimme suojelemaan perinteistä miehen ja naisen välistä avioliittoa sen hajottamiselta, perustelee KD:n Peter Östman.

Östmanin höperehtiminen lisääntyy vuosi vuodelta. Puolueensa fanaatikkosiipeen kuuluvaa Sari Tanusta kaihertaa myös suunnattomasti, ettei eduskunta toimikaan muinaisten kamelikuskien leirinuotioturinoiden mukaan, vaan kunnioittaa sekä naisten että homojen kansalais- ja ihmisoikeuksia. Onneksi Suomi on edistynyt niin pitkälle, että jossain rinnakkaismaailmassa elävät östmanit ja tanukset eivät päätä ihmisoikeusasioista.
  • 3 / 8
  • Jarmo
  • 10.2.2016 12:32
Antaa kristillisten mölistä tästä, alamäki vain kiihtyy. Viime eduskuntavaaleissa menettivät taas yhden kansanedustajan, sama laskeva käyrä jatkuu.
No, toisaalta KD voisi puolustaa "lähemmäisenrakkautta" ja vaatia heteronormatiivista standardiksi kaikille ja perinteistä avioliittokäsitystä perinteisine roolimalleineen myös sateenkaareville kansalaisille. Jostain kumman syystä kyllä he ovat niin suvaitsevaisia, että antavat homojen elävää siunaamatta synnissä, kuin solmia avioliiton pyhittääkseen rakkauden jumalankasvojen edessä? Uuuh Sodoma och Gomorra!
  • 5 / 8
  • Havainnoija
  • 10.2.2016 15:18
Krisupuolue jatkaa rinnakkaismaailmassa elämistä. Kd-lehti nimittäin kirjoittaa, että ”Eduskunta keskustelee parhaillaan hallituksen esityksestä avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi” ( http://www.kdlehti.fi/2016/02/10/avioliittolain-muutos-tekninen-harjoitus/ ). Tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin jo 2014 ja presidentti on myös sen voimaantulon vahvistanut. Fundikset voivat lukea tästä oikeusministeriön ylläpitämästä Finlexistä uudistetun avioliittolain, jossa nainen ja mies on korvattu kahdella henkilöllä:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234

Krisupuolueen vaatimaa lapsivaikutusten arviointia ei tarvitse tehdä avioliittolakia muutettaessa, koska avioliittolain muutos ei vaikuta lasten asemaan eivätkä lait, asetukset ja määräykset vaadi arviointia tekemään.
  • 7 / 8
  • Tomppa
  • 10.2.2016 16:49
Koska eduskunta äänestää näistä liitännäislaista kun tänään oli vasta asian ensimmäinen käsittely?