Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat katsovat hävinneensä taistelun (juttukommentit)

Sekulaareista/maltillisemmista konservatiiveista aika moni näyttää tyytyvän eduskunnan jo tekemään päätökseen. Esimerkkinä pääministerimme. Fundamentalisteja ajaa eteenpäin pelot, ennakkoluulot ja uskonkiihko. He eivät niin herkästi välitä siitä, ettei onnistumisen mahdollisuuksia ole. Moni heistä saattaa ihan tosissaan uskoa että heidän toimintansa kautta "Jumala" puuttuu asiaan ja lopulta kuitenkin joku ihme tapahtuu.

Jos aloite joskus päätyy äänestykseen kaatuu se selvin numeroin. Monet jotka viimeksi äänestivät lakimuutosta vastaan tulevat tällä kertaa äänestämään spn avioliiton puolesta.
  • 4 / 19
  • Opettaja
  • 26.7.2015 10:32
Kattava kirjoitus, joka tuo selkeästi esiin yhdenvertaisuutta vastustavien ääriryhmien agendan, kiitos.
Mieleni on joskus tehnyt mieli kysyä seuraavaa.

Yksi keskeisistä Tahdon-kampanjan tavoitteista on ollut, että homojen kokema syrjintä vähenee ja yhteiskunnallinen hyväksyntä lisääntyy.

Näyttääkö teistä nyt tällä hetkellä siltä, että näin olisi tapahtunut?

Minusta näyttää siltä, että teidän vastustuksenne on kiteytynyt, kasvanut ja alkanut jopa radikalisoitua aiheutetun sähellyksen johdosta. Ihmiset, jotka olisivat antaneet asian olla, eivät niin enää tee.

Noin muutoin Juhanin teksti oli ihan normaali mielipidekirjoitus, johon oli poimittu omaa mielipidettä tukevia asioita. Otsikko sen sijaan on akamoinen vedätys, sillä eurooppalaisista länsimaista Italiassa, Saksassa ja myös Ranskassa aalto on jo kääntynyt.
Hyvä kirjoitus. Voittaja-asennetta, mutta kyllä hävinnyttä pitää muistaa myös kehua. Kiitos AitoAviohelvetille, että aktivoitte minua ottamaan asioista selvää eikä nielemään mukisematta syöttämäänne pajunköyttä. Muuten olisi nimi ollut jo paperissa.
On kyllä ymmärretty, että syrjintänä ja suvaitsemattomuutena ilmenevät asenteet eivät katoa hetkessä. Lainsäädännön yhdenvertaisuus auttaa kuitenkin siinä, ettei epätasa-arvoiselle kohtelulle ole enää ankkuria sillä suunnalla. Toisin on silloin, jos lainsäädännössä on “kahden kerroksen” meininkiä.

Senkin uhalla, että yhdenvertaisuuteen tähtäävän uudistuksen yhteydessä vastustus yltää tilapäisesti äänekkäämmäksi, on perusteltua edistää yhdenvertaisuuden rantautumista lainsääädäntöön. Sama äänekkyys oli nähtävillä parisuhdelain sorvaamisen yhteydessä; silloinkin peloteltiin vastustajien radikalisoitumisella. Joidenkin mielestä olisi ollut parempi vain tyytyä osaansa ja olla hiljaa.

Vaikka yhdenvertaisuutta vastustavat ryhmät ovat heränneet ääntä pitämään, kasvaa kaikissa noissa(kin) maissa tuki hlbti-yhdenvertaisuudelle. Yhdenvertaisuutta vastustavien ryhmien järjestäytyminen on eri asia kuin yleinen asenneilmasto. Hlbti-vähemmistöihin kuuluvat ovat tulleet osaksi arkista maailmanmenoa: esimerkiksi yhä suuremman osan lähipiirissä elää avoimesti hlbti-vähemmistöihin kuuluvia. Toki myös vaikkapa tiedotusvälineillä on vaikutuksensa.

Kaikki tällainen on johtanut siihen, että yhdenvertaisuudella pelottelevilla ole enää samanlaista kaikupohjaa esittämilleen ennakkoluuloille. Ja juuri tästä syystähän yhdenvertaisuutta vastustaville on myrkkyä hlbti-vähemmistöjen ja sateenkaariperheiden esilläolo esimerkiksi kouluopetuksessa.

PS. Tämä kirjoitushan nimenomaan on kommentti; kirjoittajan käsitys asioista.
  • 8 / 19
  • TjaaTjaa
  • 26.7.2015 11:34
Seksuaalivähemmistöjen asema tulee ilman muuta paranemaan. Nämä ärhäkimmät vastustajat jaksavat vääntää tästä asiasta aikansa ja sitten keksivät itselleen uuden kohteen.

Elättelet turhia toiveita jos luulet, että tässä asiassa olisi tulossa joku suurempi konservatiivien vastaisku. Pienempiä mutta merkityksettömäksi jääviä tunteenpurkauksia voidaan nähdä kuten tämä "Aito Avioliitto" ja Ranskan vastaava "La Manif Pour Tous". Kaikissa mainitsemissasi maissa vastustajien joukko on koko ajan käymässä pienemmäksi.

Kun mustat USA:ssa saivat tasa-arvoisen aseman se synnytti Ku Klux Klanin. Meillä riehuu lähinnä pienehkö joukko anonyymejä nettikirjoittelijoita. Viimeistään luonnollinen poistuma aikanaan kutistaa vastustajien joukon mitättömän pieneksi.
Kiitos, Juhani, hienosta yhteenvedosta!
Muistatteko kukaan enää sukunimilaki-kalabaliikkia vuosien takaa? Taivaan piti pudota silloinkin. En muista kuulleeni koko asiasta sen koommin. Taitaa nyt käydä samoin.
Monet kiitokset Juhanille osuvasta tilannekuvauksesta. Epätasa-arvoista avioliittolakia ajavat fundikset onnistuvat itse pilaamaan kaikki mahdollisuutensa, mikä on tietenkin ilahduttavaa, koska silloin ei muiden tarvitse tehdä juuri mitään. Ajatellaanpa vaikka helluntailahkon Jukka Rahkosta, jonka lapsellinen mussutus, ylimielinen rehvastelu ja moukkamainen käytös kertoo kaiken oleellisen fundiksista. Rahkonen halveksi ensin Patmos-säätiön Ahvion blogissa sateenkaarikansalaisten oikeuksia, esitteli viimeksi radiohaastattelussa pseudotutkimusta, jonka taustalla on amerikkalainen homovihajärjestö sekä hörhöili, että ”Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Pelastakaa lapset ry, ne on molemmat lähtenyt politikoimaan, eli ne ei aja enää lasten etua. Elikkä Suomi tarvitsee nyt uuden lastensuojelujärjestön, joka oikeasti välittää lapsista” ynnä muuta typerehtimistä.

Hyvä esimerkki on myös fundispoppoon etusivulle naamakuvansa tällännyt Keskustan Hannu Takkula ( http://aitoavioliitto.fi/tekijat/ ), joka teki perinteisen aidosti ( http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1437446948457.html ). Kiihkouskovainen Takkula on Patmos-säätiön saarnaajan Leo Mellerin lempilapsi eli piiri pieni pyörii, ja siitä piiristä kaikki järkevät haluavat pysyä mahdollisimman kaukana. Fundisporukan kokouksissa mahtaa olla karmeaa. Kukaan tuskin haluaa edes kuvitella sitä aivopierujen määrää.

Kommenttia muokattu: 28.07.2015 klo 14:22
Kovin on vaatimaton AA-aloitteen kannattajien joukko, jotka ovat lähteneet omalla naamallaan tukemaan projektia. Tahdon2013-kampanjaa julkisesti tukemaan lähteneiden yritysten (!) määrä oli lukumäärältään mittava. En ole vielä huomannut yhdenkään yrityksen ilmoittaneen tuestaan AA-aloitteelle.
Olisi kyllä yritykseltä aikamoinen veto lähteä tukemaan tuota yhdenvertaisuuden vastaista Aito Avioero ei kun Aito Avioliitto -hanketta.

Jossain pienyrityksessä voidaan ehkä olla vielä varmoja, ettei palkkalistoilla tai muussa välittömässä sidosryhmässä ole homoja. Sen sijaan isommassa firmassa voisi tulla ruikkastua ulosteet hlbti-vähemmistöön kuuluvan työntekijän naamalle.
Vaikka 50 000 nimeä tuli täyteen, niin silti sanoisin, että kovin vaivalloisesti tuo nimien keruu etenee. AA-porukka syytti tästä median boikottia. Nyt he ovat kuitenkin olleet kaikkien meidän päämedioitten etusivulla ja vieläpä useampaaan kertaan. Saiko edes Tahdon2013 näin paljoa "ilmaista julkisuutta"? Taisivat olla aamu-tv:ssä kun keräys alkoi. Kuitenkin tämä melkoinen mediajulkisuus toi vain muutaman tuhannen nimen kannatuspiikin ja nyt on taas palattu sinne 100 nimeä / päivä vauhtiin. Kokonaismääräksi veikkaisin n 65 000 - 70 000.

Tämä kertoneee hyvin, että kyseessä todellakin on auringonlaskun aloite. Edes herätyskristillisissä piireissä kaikki eivät tätä allekirjoita.
  • 14 / 19
  • Tero Kankaanperä
  • 27.7.2015 10:49
Loistava kirjoitus, Juhani, kiitokset! :)

Jää sanomatta vain se, että kehitys on osa yleismaailmallista kehitystä: uskonnollisella retoriikalla kampanjoidaan enää Yhdysvalloissa – jonka poliittinen retoriikka ja koko politiikka on todella uskonnolliskieroutunutta – ja islamilaisissa maissa. Muualla kehitys on mennyt juuri samaan suuntaan: uskonnolliset argumentit häivytetään ja esitellään pseudotieteellistä sontaa. Pahimmillaan tuota pseudotieteellistä sontaa tilataan ja rahoitetaan. Mutta argumentointi on tunnistettavaa: se ei tosiasiassa nojaa järkeen, ole dialogista tai sisällä mahdollisuutta muutokseen vaikka mielipide osoitettaisiin vääräksi.

Lainaan paljon äskettäin uutisoitua tutkimusta keskustelun alkupuolen kommentteihin viitaten:
"Furthermore, following the suggestion by Yurkewicz (2012), it is additionally reasonable to conclude that even if the opposition position was not refuted by current scientific consensus, it should not bear on decisions whether or not to recognize same-sex unions. Continuing to allow for barring them would reinforce conditions known to be associated with negative outcomes for children from all parental backgrounds, e.g., unstable parental partnerships and identity-based discrimination ( Hatzenbuehler et al., 2010, Herek, 2006 and Manning et al., 2004)."
Tämä siis artikkelista:
jimi adams, Ryan Light
Scientific consensus, the law, and same sex parenting outcomes
Social Science Research, Volume 53, September 2015, Pages 300–310
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0049089X15001209

Voidaan siis osoitetusti väittää, että syrjinnän ylläpitäminen – tai aidon aivopierun tapauksessa siihen palaaminen – yhdistyy osoitetusti lasten pahoinvointia lisääviin tekijöihin. Imekää sitä AA-hellarit!

Lainauksessani esiintyvät artikkeliviitteet:

Mark L. Hatzenbuehler, K.A. McLaughlin, K.M. Keyes, D.S. Hasin
The impact of institutional discrimination on psychiatric disorders in lesbian, gay and bisexual populations: a prospective study
Am. J. Public Health, 100 (2010), pp. 452–459
http://ajph.aphapublications.org/doi/abs/10.2105/AJPH.2009.168815

G.M. Herek
Legal recognition of same-sex relationships in the United States: a social science perspective
Am. Psychol., 61 (2006), pp. 607–621
http://psycnet.apa.org/?&fa=main.doiLanding&doi=10.1037/0003-066X.61.6.607

Wendy D. Manning, Pamela J. Smock, D. Majumdar
The relative stability of cohabiting and marital unions for children
Popul. Res. Policy Rev., 23 (2004), pp. 135–159
http://link.springer.com/article/10.1023%2FB%3APOPU.0000019916.29156.a7
"--- epätoivoisiin mielipiteen ilmaisuihin ja kyseenalaisiin toimiin eri tahoilla. "

- Olenko missannut jotain, minusta keskustelu on ollut "sitä samaa" vuodesta toiseen...?
Voittajia tässä kohdin on mielestäni ollut tasa-arvo ja demokratia, jota myös tasa-arvoista avioliitoa vastustajien nimienkeruu edustaa. Vastustajien pilkkaaminen on ylimielisyyttä, joka useimmiten kääntyy itseään vastaan.

" "Aitoa avioliittoa" pilkataan ja halveksitaan myös tv-sarjalla "Ensitreffit alttarilla""

- Sarjassahan palataan ns. järjestettyyn avioliittoon, joka oli yleinen tietyissä säädyissä ennen romanttista, rakkauteen perustuvaa avioliittoa. Mitä puolihuolimattomasti olen seurannut jenkkien sarjaa, en näe miten tv-sarja halveksisi mitenkään avioliittoa.
Terolle vastauksena, luin kerran artikkelin jossa käsiteltiin hyvin tätä homoperheiden lasten kiusaamista.

Se havainnollisti tähän teemaan liittyvää ongelmaa, jossa oletetaan että suuriin joukkoihin vaikuttamalla kiusaaminen loppuu. Kysehän on todellisuudessa pienestä vähemmistöstä, joka kiusaamisen suorittaa. Koululuokkaan riittää yksi, joka tekee asiat epämukaviksi homoperheen lapselle. Myös taloyhtiöön riittää yksi, joka huomauttaa homoperheen lastenrattaista.

Joskus tuntuu, että nämä ohuessa yläpilvessä muodostetut yhdenvertaisuuden jalot periaatteet unohtavat aika usein sellaiset tosielämän realiteetit. Kaikki lapset/ihmiset eivät ole tällaisten väittelyiden ulottuvilla.

Se ei toki tarkoita, että tämä homoperheiden lasten kiusaaminen pitäisi sallia. Se tarkoittaa vain, että erilaisuus riittää eikä avioliitto-nimitys perheestä suojaa yhdenkään tutkimuksen mukaan syrjinnältä millän tasolla. On vain todettu antihypoteesista hyvin ympäripyöreästi, että luokittelu ylläpitää jollain tasolla syrjintää.
Eli tiettyä toimenpidettä ei pitäisi "tjas" mielestäsi (tai tuon kerran lukemasi artikkelin perusteella) tehdä, jos tehty toimenpide ei kertalaaksista korjaa tilannetta kaikenkattavasti ja tyystin?

Uudelleen: Vaikkapa nyt lainsäädännön yhdenvertaisuus auttaa siinä, ettei epätasa-arvoiselle kohtelulle ole enää ankkuria sillä suunnalla. Toisin on silloin, jos lainsäädännössä on “kahden kerroksen” meininkiä. Yhdenvertaisuuden lisääminen lainsäädäntöön on yksi, mutta ei ainoa tilannetta parantava keino. Keinoina on myös hlbti-vähemmistöjen ja sateenkaariperheiden esilläolo esimerkiksi kouluopetuksessa.

Asenteet eivät muutu päivässä, mutta muuttuvat ajan mittaan kuitenkin.
Tjas: "luin kerran artikkelin jossa käsiteltiin hyvin tätä homoperheiden lasten kiusaamista."

Helluntailainen-lehden artikkelit eivät ole kovin tieteellisiä tai vakavasti otettavia.
  • 19 / 19
  • Tero Kankaanperä
  • 28.7.2015 20:37
Kiusaaminen on kysymyksenä täysin erillinen. Ei ole mitään väliä sillä minkä vuoksi kiusataan, olennaista on, että kiusaajaa ja kiusattua on molempia autettava. Kiusaamisellla ei voida perustella perusoikeusväitteitä mihinkään suuntaan koska se on jo olemukseltaan lain väärällä puolella olevaa toimintaa.

Kiusaamisesta on kuitenkin osoitettu, että se on haitallisempaa kuin kaltoinkohtelu varhaislapsuudessa. Meillä on armada sosiaalityöntekijöitä tekemässä lastensuojelua ja perheoloja seuraamassa, mutta vain kourallinen koulujen kuraattoreina ja sosiaalityöntekijöinä. Prioriteetit eivät ole ihan kohdallaan.