Hillary Clinton käynnisti presidentinvaalikampanjansa - kampanjavideolla mukana homopari (juttukommentit)

  • 2 / 4
  • human
  • 13.4.2015 21:05
Mikäli Hillary Clinton on loppupeleissä mukana, taitavat nyt erityisesti latinojen ja afroamerikkalaisten miesten äänet ratkaista.

Hillaryhän on pohjoisen osavaltioiden Jenkkityttö (eli hän oli mukana jo 60/70-lukujen ihmisoikeustaistoissakin) ja vaikka miehensä Bill onkin eteläosavaltiioista, taitavat eteläosavaltioiden ja etenkin raamattuvyöhykkeen porukat karsastaa häntä.

Toki sitten Yhdysvalloissa, kuten meilläkin, kansalaisista enemmistö on naisia. Naisia on yhdysvaltalaisista 50,8 %, eli yhdysvaltalaisista naisia on 5,1 miljoonaan enemmän kuin miehiä.
Äänestysikäisistä naisia on suhteessa tuota vieläkin enemmän.

(Meistä suomalaisistahan naisia on 50,9 %; eli naisia on reilut 100 000 enemmän, kuin miehiä).
  • 4 / 4
  • Havainnoija
  • 15.4.2015 0:10
Kampanjavideolla esiintyvät Nathan Johnson ja Jared Milrad asuvat Chicagossa. Heidät vihitään Michiganjärven rannalla kesäkuussa ja varsinainen häätilaisuus järjestetään Halsteadin hlbt-yhteisökeskuksessa.
Seuraavassa jutussa Nathan ja Jared kertovat muun muassa työstään ja elämästään.
http://www.washingtonblade.com/2015/04/12/meet-the-same-sex-couple-in-clinton-campaign-video/
---
Venäläinen tv-kanava joutui liittämään Clintonin kampanjavideoon K18-varoituksen:
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/80388-tama-naky-oli-liikaa-venajalla-hillary-clintonille-k-18-varoitus