TS: Lastenohjelman tekijät kertovat kohdanneensa seksuaalista syrjintää Pikku Kakkosessa (juttukommentit)

  • 1 / 5
  • puppeliassi
  • 27.7.2014 11:50
Jotenkin nyt taidan uskoa enemmän että syrjintää on ollut, voi olla että sitä on peitelty. Ei siellä johdossa aina huomata/haluta huomata mitä syrjintää on alaisien keskuudessa.
  • 2 / 5
  • vaeltaja2006
  • 27.7.2014 12:11
Itse olen työskennellyt samassa suuressa medialaitoksessa, ja 2000-luvulle saakka sain kuunnella ikävänsävyisiä puheita ja silloin tällöin osuin tilanteisiin, joissa juuri takanapäin puhuttiin pahaa. Osastollamme oli tunnettujakin tekijöitä (myös tv2:sta) , ja joillekin homo-teema oli kovin ikävällä tavalla usein esillä. Suuri "sivistys" ja ennakkoluulot eivät sulje toisiaan pois.
  • 4 / 5
  • jnsto
  • 27.7.2014 12:50
Ehkä joku voisi tehdä koostejutun homona Ylellä. Mutta vaatisi laajoja haastatteluja. Itse kohtasin kyllä vain ystävällisiä esimiehiä. Oli ehkä tuuria, koska johtajatasolla asenteet olivat vaihtelevia ja sivusuunnassa päällikkötasolla, mutta päällikkötason kollegiaalisuus ei ole koskaan ollut siinä talossa hyvä, koska pitkien puukkojen öinä päällikkökohortti aina pantiin uusiksi muutaman vuoden välein - ja aseita piti olla. Paineet luottamusmiestahoilta olivat joskus hurjia, mutta kertaakaan ei käytetty tällaisia argumentteja, vaikka kuulemma oli tarjottu. RTTL:n pääluottamusmiehissä oli tässä suhteessa selkärankaa.
  • 5 / 5
  • puppeliassi
  • 27.7.2014 13:51
Jnsto ei tarkoita etteikö voisi esimies olla ihan ok homoudesta mutta eivät välttämättä näe tai halua/uskalla reagoida homofobiseen syrjintään.

Esimies tosin voi halutessaan potkia hlbt ihmisen pois jos haluaa käyttäen perusteena jotain muuta kuin työntekijän seksuaalinen tai sukupuolinen suuntautuminen, kyllä niitä perusteita varmaan saadaan kunhan tarpeeksi kytätään, varsinkin jos joku alainen vielä valehtelee kyseisen työntekijän tehneen jotain.