Lakivaliokunta jatkaa asiantuntijakuulemisia avioliittoasiassa - osa kuultaviksi kutsutuista herättää ihmetystä (juttukommentit)

  • 1 / 16
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 25.4.2014 20:59
Naurettavaa yrittää kumota lähdeviitteitä ilman minkäänlaisia perusteluja. Millä tavalla ja miten Puolimatkan viitteet ovat "vääriä" ja "ideologisia"?

Tapio Puolimatkan lausunto on kaikin tavoin erinomainen ja kestää kriittisen tarkastelun. Lähetinkin lausuntoa eteenpäin monille kansanedustajille, jotka lupasivat perehtyä aineistoon. Osa kertoikin jo käyneensä läpi Puolimatkan lausuntoa, ja pitävänsä aineistoa selkeästi jopa uutena tietona heille, ja että lausunto herättää kiinnostusta pohtia asiaa myös uudenlaisesta näkökulmasta.

Tämä näyttää myös osoittavan, että aihetta on tähän saakka perattu varsin yksipuolisen myönteisestä näkökulmasta, jossa kaikki kriittinen tutkimus yms. on jätetty sivuun. En ymmärrä, että mikäs siinä nyt aiheuttaa ihmetystä, jos toistakin näkökulmaa tuovia asiantuntijoita tuodaan kuultaviksi. Ilmeisesti homotahojen mielestä asiantuntijoina pitäisi olla yksipuolisesti setaa, satenkaariperhe oy:ta, ihmisoikeusliittoa, tyttisolantausta yms.?
  • 2 / 16
  • Castafiore
  • 25.4.2014 21:05
Filunkipeliähän tuo on. Josko samaa strategiaa harjoittava über-homofobinen Patmos-dosentti Juha Ahvio on käynyt antassa erittäin tieteellisen tutkielmansa valiokunnalle. On jumalainen mysteeri, millä ansioilla tämä teologi sai teologian dosentin arvonimen. Internet-lähteet - Google Scholar mukaan lukien - eivät valaise Ahvion tieteellisiä ansioita.

Tämä on erikoista, kun kenen tahansa muun suomalaisen 1990-luvulla dosentoituneen tukijan tieteellisistä artikkeleista on saatavissa vähintään viitteet.

Millä ilveellä Ahvio on saanut kunnian antaa lausunto valiokunnalle? Ah, ma nauran!
  • 4 / 16
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 25.4.2014 22:12
Universumin ilmiselvin kaappihomotrolli "Ei_avioliittoja_homoille" on samaa mieltä luomisoppia kannattavan poppamiehen kanssa, sepä yllättävää.

"Naurettavaa yrittää kumota lähdeviitteitä ilman minkäänlaisia perusteluja. Millä tavalla ja miten Puolimatkan viitteet ovat "vääriä" ja "ideologisia"?"

On aivan naurettavaa sinulta itseltäsi väittää ettei lähdeviitteitä ole kumottu ilman "minkäänlaisia" perusteluja kun ne esitetään varsin laajasti tuossa linkissä Tammisen kirjoitukseen. Ehkä sinun ei kannattaisi sotkea Ranneliikkeen uutista sen aiheeseen.

Ei_avioliittoja_homoille väittää nimiä ja lukuja antamatta saaneensa "monelta" kansanedustajalta sähköposteja. Mikä estää sinua kertomasta keistä kaikista kansanedustajista on kyse? Pelkäätkö, etteivät he tottelekaan häirintäviestejäsi ja muutakaan kantaansa? Vai eikö heitä olekaan niin "montaa"?

Kaipa voisit heidän nimensä kertoa, sillä eiväthän he mihinkään sitoutuneet kertomalla lausunnon "herättävän kiinnostusta pohtimaan asiaa myös uudenlaisesta näkökulmasta"? Huomaatko, ei siis haittaa että keksit nimet päästäsi.
Sehän on jo moneen kertaan empiirisesti todistettu, että umpi-uskovaisiin on päässyt se uskontonsa piruparka vaikuttamaan, pahimman kautta, pienestä pitäen.

Kommenttia muokattu: 25.04.2014 klo 23:52
  • 6 / 16
  • decoctor Sokal
  • 26.4.2014 8:37
Huolestuttavaa, että tieteen nimissä touhutaan tällaista.
Tulisiko kasvatustieteilijöiden, Jyväskylän yliopiston ja muun tiedeyhteisön selvittää Puolimatkan toimintaa ja ottaa siihen kantaa?

Muistelen, että Puolimatka olisi aiemmin vaikuttanut antroposofis-teosofisissa piireissä (?), mutta viime vuosina "henkinen" koti ja tukijat ovat löytyneet ns. viidesläisistä ja helluntailaisista piireistä. Kasvastustieteilijän populaareja pseudotieteellisiä, tyyliltään uuvuttavia sanapyörittelyjä on julkaissut viidesläinen kustantamo Uusi tie; sama kustantaja on muuten myös "eheyttävän" seksuaali- ja hoitoyhteisö Aslanin (nyk. Elävien vesien) vaikuttajalla Ari Puontilla.

Biologiaankin hän on sekaantunut ennen tätä vähemmistövastaisen kampanjoinnin tukemista. Lähinnä kreationistisesta pseudotieteilystään Puolimatkalle on siis annettu Skepsiksen Huuhaa-palkinto Uusi tie-kustantamon kanssa:

"Skepsis ry on myöntänyt vuoden 2008 Huuhaa-palkinnon
Kustannus Oy Uusi tielle näennäistieteen levittämisestä julkaisemalla Tapio Puolimatkan kirjat ”Usko, tiede ja Raamattu” ja ”Usko, tiede ja evoluutio”.

Skepsis ry katsoo kirjojen sekoittaneen uskonnon ja tieteen tavalla, joka tuo Suomeen varsin taidokkaasti Yhdysvaltain kreationistien niin sanotun kiilastrategian.

Skepsis ry näkeekin kirjojen perimmäisenä tarkoituksena fundamentalistisen uskonnon ja luomisopin tuomisen tiedon vaihtoehdoksi kouluopetukseen, tarjoamalla kaiken selitykseksi yliluonnollisia voimia.

Tämä päämäärä naamioidaan huolellisesti puheeseen ”kriittisestä avoimuudesta” kouluopetuksessa. Tällainen argumentointi kuulostaa paljon paremmalta kuin vaatimus, että lapsille tulisi tieteen hyvin perusteltujen teorioiden vaihtoehtona opettaa: ”Jumala sen teki”.

Kirjojen tavoitteena on kaiken opetuksen ja tieteen tekemisen lähtökohtien heittäminen roskakoriin, vain jotta saataisiin fundamentalistien Jumala ansaitsemalleen paikalle.

Skepsis ry on vakavasti huolissaan, kun kasvatustieteen professori esittää arvovallallaan kirjoissaan tällaista; ei tosin evoluutioteorian ja yleisesti luonnontieteen puolesta, vaan kasvatustieteen puolesta.

Skepsis ry:n hallitus 3.12.2008"
Aika hienoa että samainen tapaus joka jupisee siitä että häntä ei esitetä reilusti tulee tänne toisaalle rakastavasti halventamaan ja näyttämään moraalinen korkea maansa. jeebus olisi ylpeä sinusta.

Liljan teksti on hyvä. Se ei ole mielipidekysymys että onko joku 'ideologinen' kun voidaan osoittaa että ko lafkat toimivat epärehellisesti vastoin sitä mitä voidaan todeksi osoittaa. Virheitä toki tekee kaikki mutta jos petollinen toiminta on toistuvaa on perusteltua esittää että ko lafkat ajavat agendaansa siitä viis mikä on oikeasti totta.

Kyllä imo on validia vaatia tasoa tieteelliseksi itseään kutsuvalta julkaisulta. Ja myös tuomita asianomainen valehtelijaksi kun tämä toistuvasti tietoisesta valheesta jää kiinni.

*korjasin typon

Kommenttia muokattu: 26.04.2014 klo 09:59
EAH:
" En ymmärrä, että mikäs siinä nyt aiheuttaa ihmetystä, jos toistakin näkökulmaa tuovia asiantuntijoita tuodaan kuultaviksi. "

Nyt kerrankin täytyy olla EAH kanssa samaa mieltä. Hyvä juttu, kun änkyrät saa ilmaista mielipiteensä laista. Jos he eivät pääsisi lainkaan osallistumaan lakiprosessiin, niin sittenhän uskonnolliset änkyrät jaksaisivat ruikuttaa vielä siitäkin, kuinka heitä syrjitään lainlaadinnassa.

Samalla tavalla kuullaan kaikkia ituhippejäkin, kun päätetään Suomen puolustuspolitiikasta.

Kommenttia muokattu: 26.04.2014 klo 12:10
Eikös se kirkkoisä Augustinoskin ollut sitä mieltä että tiede menee raamatun uskomus-luulojen edelle ja että raamattu-uskon ei pidä lähteä taistelemaan tieteen kehityksen saavutuksia vastaan.

Sitten taas se juutalaisia yli kaiken vihannut martti luther oli sitä mieltä että islam on vain raamattu-uskon jumalan lähettämä rangaistus "saatanallisille" katolisille - tuo kattanee vielä katolisjohtoiset persutkin aika osuvasti.
helluntailaiset toki ovat sieltä, mistä nimikin kertoo: Hell...

Umpi-uskovaisten raamatussa avioliittoja on moneen lähtöön; jopa alaikäisten, jopa satojen puolisoiden kanssa, sekä sitten vielä raamatun pohjalta jopa avioliitto-oikeuden kieltämistäkin, puuseppä-paralta.
Umpi-uskovaiskastikkeessa lilluvissa persuissa on ehkä jopa puolueista kaikkein eniten eronneita, siviilivihittyjä, poikamiehiä, sumutinhyökkäys-järjestöihin kytkeytyneitä ... jotka sitten aavikko-aate-tuulestatemmatusti väittävät, että kaikilla ihmisillä ei saisi olla rakkaus-avio-oikeutta ja että sateenkaari-perheissä muka kasvaisi heitä huonompia lapsia.

Mihinkäs se "rakkauden uskomus" on hukannut uskonsa rakkauteen?

Kommenttia muokattu: 26.04.2014 klo 13:54
Pitäähän huuhaa-palkittuja tahojakin kuulla, tasapuolisuuden vuoksi. Epäilemättä jotkut kansanedustajat pitävät Puolimatkan asiantuntijalausuntoa tärkeänä. Jos pitävät, se on heidän häpeänsä. Kansanedustajat ovat jo kantansa päättäneet. Asiantuntijalausunnot eivät niitä enää muuta, ne toimivat lähinnä keskustelun referensseinä aloitteen tullessa saliin.
Kreotistien (EAH ja Puolimatkan) mukaan maa on litteä kuin pannukakku ja että, aurinko kiertää maapalloa, eikä niin kuin tiede on väittänyt.
  • 12 / 16
  • ERKKI - VAASA
  • 27.4.2014 0:28
Olen oheen liittänyt vuonna 2007 julkitulleen, kreationismin vaaroja koskeneen Euroopan neuvoston päätöslauselman. Siitä selvästi käy ilmi että kreationismi kaikkine eri johdannaisineen koetaan vaaraksi niin demokratialle kuin ihmisoikeuksille.

Kreationismin vaarat

Euroopan neuvosto antoi lokakuussa 2007 päätöslauselman 1580: ”Luomisopin vaarat kouluopetuksessa”.

1. Tämän päätöslauselman tarkoituksena ei ole kyseenalaistaa tai vastustaa uskontoa – uskonnonvapaus ei salli sitä. Tarkoituksena on varoittaa eräistä pyrkimyksistä esittää uskonto tieteenä. On tärkeä erottaa uskonto tieteestä. Kyseessä ei ole ristiriita. Tieteen ja uskonnon täytyy pystyä elämään rinnakkain. Kyseessä ei ole uskonnon ja tieteen vastakkainasettelu, mutta on tarpeellista ehkäistä se, että uskonto vastustaa tiedettä.

2. Luomisoppi uskonnollisena vakaumuksena antaa joillekin elämän tarkoituksen. Tästä huolimatta parlamentaarinen yleiskokous on huolestunut kreationististen ideoiden opetusjärjestelmäämme leviämisen mahdollisista huonoista vaikutuksista ja niiden seurauksista demokratiallemme. Jos emme ole varovaisia, kreationismi voi uhata ihmisoikeuksia, jotka ovat Euroopan neuvoston keskeinen huolenaihe.

3. Kreationismi, joka perustuu evoluution ja lajien luonnonvalinnan kieltämiseen, oli pitkään lähes yksinomaan amerikkalainen ilmiö. Nykyään kreationistiset ideat pyrkivät löytämään tiensä Eurooppaan ja niiden leviäminen vaikuttaa melko monessa Euroopan neuvoston jäsenmaassa.

4. Nykypäivän kreationistien, joista useimmat ovat kristittyjä tai muslimeita, ensisijainen tavoite on kouluopetus. Kreationistit yrittävät vaikuttaa siihen, että heidän ideansa sisältyisivät koulujen opintosuunnitelmiin. Kreationismi ei voi kuitenkaan vaatia olevansa tieteenala.

5. Kreationistit kyseenalaistavat tiettyjen alueiden tieteellisen luonteen ja osaamisen ja väittävät, että evoluutioteoria on vain yksi tulkinta muiden joukossa. He syyttävät tiedemiehiä siitä, että he eivät esitä tarpeeksi todisteita, jotka tekisivät evoluutioteoriasta tieteellisesti pätevän. Samalla kreationistit puolustavat omia lausuntojaan tieteellisiksi. Mikään tässä ei edusta puolueetonta arviointia.

6. Olemme todistamassa sellaisten ajatustapojen kasvua, jotka haastavat tämänhetkisen tiedon luonnosta, evoluutiosta, alkuperästämme ja paikastamme maailmankaikkeudessa.

7. On olemassa todellinen riski lastemme mieliin tuotavasta vakavasta sekaannuksesta sen välillä, mikä liittyy vakaumuksiin, uskomuksiin, kaikenlaisiin ihanteisiin ja sen välillä, mikä liittyy tieteeseen. ”Kaikki asiat ovat samanarvoisia” -asenne voi tuntua houkuttelevalta ja suvaitsevaiselta, mutta on itse asiassa vaarallinen.

8. Kreationismissa on monia ristiriitaisia näkökohtia. ”Älykäs suunnittelu” -ajatus, joka on uusin, entistä tarkempi versio kreationismista, ei kiellä määrättyä määrää evoluutiota. Kuitenkin älykäs suunnittelu, hienovaraisemmin esiteltynä, yrittää kuvata lähestymistapaansa tieteellisenä, ja juuri tässä piilee vaara.

9. Yleiskokous on jatkuvasti korostanut, että tiede on tärkeää. Tiede on mahdollistanut merkittäviä parannuksia elin- ja työoloissa ja on varsin merkittävä talouden, teknologian ja sosiaalisen kehityksen tekijä. Evoluutioteorialla ei ole mitään tekemistä jumalallisten ilmestysten kanssa, vaan se perustuu tosiasioihin.

10. Kreationismin väitetään perustuvan tieteelliseen kurinalaisuuteen. Todellisuudessa kreationistien käyttämiä metodeja on kolmea tyyppiä: puhtaasti dogmaattiset väitteet; tieteellisten lainausten vääristynyt käyttö, joskus upeilla valokuvilla esitettynä; tukeutuminen enemmän tai vähemmän tunnettuihin tiedemiehiin, joista useimmat eivät ole asiantuntijoita näissä asioissa. Näillä keinoilla kreationistit pyrkivät vetoamaan ei-asiantuntijoihin ja levittämään epäilyksiä ja sekaannusta heidän mieliinsä.

11. Evoluutiossa ei ole kyse pelkästään ihmisen ja populaation kehityksestä. Sen kieltämisellä voisi olla vakavia seurauksia yhteiskuntamme kehitykselle. Lääketieteellisen tutkimuksen saavutukset, joiden tavoitteena on torjua tartuntatauteja kuten aidsia, ovat mahdottomia, jos jokainen evoluution periaate on kielletty. Emme voi olla täysin tietoisia riskeistä, jotka liittyvät biologisen monimuotoisuuden merkittävään vähenemisen ja ilmastonmuutokseen, jos evoluution mekanismeja ei ymmärretä.

12. Moderni maailmamme perustuu pitkään historiaan, jonka tärkeä osan muodostaa tieteen ja teknologian kehitys. Kuitenkaan tieteellistä lähestymistapaa ei vielä täysin ymmärretä ja tämä on omiaan edistämään kaikenlaisen fundamentalismin ja ääriliikkeiden kehitystä. Koko tieteen hylkääminen on varmasti yksi vakavimmista uhkista ihmis- ja kansalaisoikeuksille.

13. Sota evoluutioteoriaa ja sen kannattajia vastaan esiintyy useimmiten uskonnollisten ääriliikkeiden muodossa, jotka liittyvät läheisesti äärioikeistolaisiin poliittisiin liikkeisiin. Liikkeillä on hallussaan todellista poliittista valtaa. Tosiasia, ja tämä on paljastettu useaan otteeseen, on se, että jotkut tiukan kreationismin kannattajat haluavat korvata demokratian teokratialla.

14. Kaikki tärkeimmät monoteististen uskontojen johtavat edustajat ovat omaksuneet paljon maltillisemman asenteen. Paavi Benedictus XVI, esimerkiksi, aivan kuin hänen edeltäjänsä paavi Johannes Paavali II, kiittää tänään tieteen roolia ihmisyyden kehityksessä ja tunnustaa, että evoluutioteoria on ”enemmän kuin hypoteesi”.

15. Sen vuoksi kaikkien evoluutiota koskevien ilmiöiden opettaminen keskeisenä tieteellisenä teoriana on ratkaisevan tärkeää yhteiskuntiemme ja demokratioidemme tulevaisuudelle. Tästä syystä sille täytyy varata keskeinen asema opinto-ohjelmissa ja erityisesti tieteen opintosuunnitelmissa, niin kauan kuin, aivan kuin mikä muukin teoria, se kestää perusteellisen tieteellisen tarkastelun. Evoluutio on läsnä kaikkialla, liiallisissa antibioottien lääkemääräyksissä, jotka luovat vastustuskykyisiä bakteereita, ja maatalouden liikaa käyttämissä torjunta-aineissa, jotka aiheuttavat hyönteisille mutaatioita, minkä jälkeen torjunta-aineilla ei ole enää mitään vaikutusta.

16. Euroopan neuvosto on korostanut, kuinka tärkeää on kulttuuriin ja uskontoon perehdyttäminen. Sananvapauden ja yksilön vakaumuksen nimissä kreationistisia ideoita, niin kuin mitä tahansa muitakin teologisia kantoja, voisi mahdollisesti esittää kulttuurin ja uskonnollisen kasvatuksen lisänä, mutta niillä ei voi väittää olevan tieteellistä arvoa.

17. Tiede tarjoaa korvaamatonta koulutusta älyllisessä perusteellisuudessa. Sen tarkoituksena ei ole selittää ”miksi asiat ovat”, vaan ymmärtää, miten ne toimivat.

18. Kreationistien kasvavan vaikutusvallan tutkiminen osoittaa, että väitteet kreationismin ja evoluution välillä ylittävät järkevän keskustelun rajat. Jos emme ole varovaisia, Euroopan neuvostolle hyvin olennaiset arvot tulevat olemaan kreationistifundamentalistien suoran uhan alla. Euroopan neuvoston parlamentaarikoiden rooli on reagoida ennen kuin on liian myöhäistä.

19. Parlamentaarinen yleiskokous kehottaa täten jäsenvaltioita ja erityisesti heidän koulutusviranomaisiaan puolustamaan ja edistämään tieteellistä tietämystä; vahvistamaan tieteen perustan, historian, epistemologian sekä menetelmien opetusta ja opettamaan samalla objektiivista tieteellistä tietoa; tekemään tieteestä ymmärrettävämpää, houkuttelevampaa ja läheisempää nykypäivän maailman realiteeteille; vastustamaan tiukasti kreationismin opettamista evoluutioteorian kanssa tasavertaisena tieteenä, yleensäkään kreationistisia ideoita ei tulisi esitellä muiden oppiaineiden kuin uskonnon yhteydessä; edistämään evoluution opetusta keskeisenä tieteellisenä teoriana koulujen opinto-ohjelmissa.

20. Yleiskokous on tyytyväinen siihen, että 27 Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden tiedeakatemiaa on allekirjoittanut kesäkuussa 2006 julistuksen evoluution opettamisesta ja kehottaa niitä akatemioita, jotka eivät ole vielä niin tehneet, allekirjoittamaan ilmoituksen.
Kun noita professori Puolimatkan kynäelmiä lueskelee, niin herää väistämättä ihmetys siitä, että miten professorismies voi suoltaakaan noin matalaotsaista asian tarkastelua.