Avioliittolain uudistusta vastustavien adressissa runsas 40 000 nimeä (juttukommentit)

Kyseisen sivuston adressithan ovat kohtuullisen arvottomia johtuen siitä, että yksi henkilö voi allekirjoittaa adressiin keksityillä nimillä niin monta kertaa kuin haluaa.
Ainoastaanhttp://www.kansalaisaloite.fi/ sivustolla tehdyt aloitteet ovat luotettavia. Katotaanko vaikka, että jos aloite tehtäisiin kansalaisaloite.fi sivustolle, niin tulee hädin tuskin 10 0000 nimeä.

Ja vielä yksi kysymys. Miksi noi ihmiset vastustaa meitä homoja niin jumalattoman paljon? Siirtykää 2000- luvulle vihdoinkin!
  • 5 / 11
  • Tero Kankaanperä
  • 18.2.2014 16:43
ls:n kommentti on todella osuva. Tein nimittäin taannoin pienen pistokokeen. Lajittelin allekirjoituksen paikkakunnan mukaan ja keräsin silloin kaikki kuopiolaiset taulukkolaskentaan. On tärkeää muistaa, että alle puolet allekirjoittajista antaa nimensä julki! Nimellään allekirjoittaneista noin joka 20.-25. oli selvästi tunnistettavissa akuankaksi. Sama kuopiolainen kristillisteokraattien valtuutettu oli allekirjoittanut adressin kolmesti. Bongasin myös pari muuta tunnettua fundista joiden nimi löytyi adressista vähintään kahdesti. Tuolloin allekirjoituksia oli noin 25 tuhatta. Mun veikkaukseni on että aitoja allekirjoituksia on vajaa 90% siitä mitä näemme.
Tuon adressin tilastokäppyrää kun tarkastelee, niin julkaisusta (joulukuun 9. 2012) maaliskuun 2013 puoliväliin allekirjoituksia tuppasi hiljakseen, mutta samaan aikaan kun kansalaisaloitteelle tasa-arvoisesta avioliittolaista alettiin kerätä kannatusilmoituksia, aktivoituivat myös samaa sukupuolta olevien avioliittoja vastustavat adressinsa suhteen: kuukaudessa käyrä nousi parista tuhannesta noin 35 000:een. Helsinkiläisiä näyttäisi olevan allekirjoittajista kaupungin väkimäärään suhteutettuna varsin vähän. Mutta Helsinkihän onkin Suomessa turmeluksen tyyssija... ;)
  • 7 / 11
  • Ilkka Palmroth
  • 18.2.2014 19:42
Mikä meitä suomalaisia vaivaa? Olemme tapakristittyjä ainakin suurin osa. Kirkkokuntiakin on useampi. Olemme aika koulutettuja ja osaamme lukea ja kyseenalaistaa asioita ja perustella kantamme. Ja olemme luonnon kanssa suht' sopusoinnussa, mutta ihmisten välistä rakkautta emme kuitenkaan hyväksy. Jos voisin mennä vaikka ruotsissa naimisiin, niin menisin. Minulle ei riitä toisarvoinen rekisteröinti kun oikeasti tahdon tasa-arvoisen avioliiton.
  • 8 / 11
  • Havainnoija
  • 18.2.2014 19:45
Adressin allekirjoittajista on löytynyt myös kuuluisuuksia kuten Vladimir Putin, kotipaikka Venäjä, Jeesus Kristus, kotipaikka Golkata, Aku Ankka ja muita.
Homovihamielisten lahkojen kotipesänä toimivan Suomen evankelisen allianssin tiedotussihteeri kertoo, että ainakin Putinin nimi on poistettu (onko kysytty Vladimirilta?), mutta lisäksi on kuulemma yli tuhat tuplanimeä ja "asiattomuuksia".
  • 9 / 11
  • ERKKI - VAASA
  • 18.2.2014 21:04
Kaikki eivät ole heränneet sekulaariin nykyaikaan! Sopii muistaa että kaikesta valistustyöstä huolimatta tässäkin valtakunnassa on vielä henkilöitä jotka uskovat että litteä maa on kaikkeuden keskus. Näkemykselleen he hakevat tukea Raamatusta jonka jossakin kohdassa puhutaan ”maan liikkumattomuudesta”.
Tuon kysymyksen kieltämisestähän Galileo Galilei joutui vuonna 1632 inkvisition käsiin. Tämänkään päivän fundikset eivät taatusti jätä mitään keinoja käyttämättä kääntääkseen kehityksen pyörää taaksepäin. Loppujen lopuksi tällä kaikella he paljastavat vain oman tyhmyytensä!
Olkaa varuillanne! Löysin allekirjoituksen omalla nimelläni, vaikka en missään nimessä ole sitä allekirjoittanut (olen Suomen ainoa sen niminen, joten ei voi erehtyä). Samoin löytyi tuttuja, jotka sanoivat samaa. Nämä identiteettivarkausallekirjoitukset saa poistettua tekemällä vallituksen.

Sen lisäksi että listassa on selviä valenimiä, joku tuntuu myös lisäävän oikeiden henkilöiden, "vastapuolen" nimiä kiusallaan. Mitähän tällä haetaan takaa?
Tämän adressin taustajoukot ovat puhuneet "kansalaisadressista", millaiseksi sen varmaan lähtökohdiltaan voi nähdäkin. Yritetäänkö mainitulla nimityksellä kuitenkin suurentaa sen merkitystä ja saada se vertautumaan jotenkin kansalaisaloitteeseen?

Kommenttia muokattu: 21.02.2014 klo 10:01