Sveitsiläiskaartin sotilas ”vuoti” Vatikaanin salaisesta homoelämästä (juttukommentit)

  • 1 / 8
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 6.1.2014 7:03
Tätä uutista olen oikeastaan odotellutkin jo pitkään. Se vaikuttaa varsin todelliselta. Sveitsiläiskaarti on pidetty hiljaa lähes kaikesta heidän toiminnastaan. Luultavasti se on tapahtunut tiukalla vaitiolositoumuksella.

Sveitsiläiskaarti on periaatteessa ulkomailta ostettu palkka-armeija, jonka tehtävänä on suojata Vatikaania. Sillä on kaukainen historia. Vatikaanilla on lisäksi omaa turvallisuushenkilökuntaa. Sveitsiläiskaarti on jotenkin kummajainen nykymaailmassa. Sen sotilaat ovat Sveitsistä tuotettuja nuoria salskeita miehiä, joilla on myös värikäs ja komea paraatiasuste. Ei ole mikään ihme, että Vatikaanin homopapeilla on ollut silmää näille miehille.

Ehkä kymmenisen vuotta sitten Vatikaanin sveitsiläiskaartissa tapahtui murha. Lehdistössä liikkui tietoja, että taustalla olisi ollut homosuhde ja sitä seurannut intohimo- taikka mustasukkaisuusmurha. Vatikaani ilmoitti silloin hoitavansa murhan tutkimukset itse. Tapauksesta ei sen jälkeen kuultu julkisuudessa ainakaan tänne saakka yhtään mitään. Silloin jäi epäselväksi, oliko suhteessa mukana myös Vatikaanin muuta henkilökuntaa.

Kommenttia muokattu: 06.01.2014 klo 07:59
  • 3 / 8
  • Rokkihomo
  • 6.1.2014 13:46
Kannattaa vilkaista joko saksan tai englanninkielistä uutista, jutun kuva ja sen asetelma on... puhutteleva...
  • 4 / 8
  • ERKKI - VAASA
  • 6.1.2014 16:52
Tähän sopiikin Senecan kuolematon lause oikein hyvin ”elä niin kuin minä opetan, älä elä niin kuin minä elän”.
Paavinuskoiselle Timo Soinille tässä touhussa olisi paljon pohtimista, jos vain eurovaalikiireiltään ehtisi!
Vatikaani on kummallinen valtio ja sen armeija vielä kummallisempi.

Sveitsiläiskaarti on Sveitsin saksankielisistä katolisista nuorista miehistä värvätty joukko-osasto. Miesten on täytynyt suorittaa Sveitsin varusmiespalvelus ennen värväytymistään.

Yksikkö on suora jatko Rooman keisarien Pretoriaanikaartille, josta myöhemmin muodostui germaanipalkkasotureiden "eläkevirkapaikka".

Sveitsiläiskaartilaiset tunnetaan parhaiten hassuista puvuistaan ja hilpareistaan esiintyessään paraatiasuissaan, mutta arkiunivormuna heillä on puku, joka on aika lailla ranskalaisen poliisin virkapuvun näköinen. Sveitsiläiskaartilaiset saavat oikeastaan aika vähän varsinaista perussotilaskoulutusta värväytyessään. Sveitsiläinen peruskoulutus on riittävä.
Koulutus painottuu henkilönsuojaukseen. Lisäksi harjoittelevat vasta-terroristioperaatioita. Sivuaseena heillä on muistaakseni Sig Sauer 226 ja tukiaseena Heckler & Koch MP 5.

Kovia jätkiä.
  • 7 / 8
  • human
  • 11.1.2014 14:58
Siis vanha pappipapparaiset ja nuoret kaartilaiset.

Kuulostaa lähinnä biseksuaalien ukkopappojen touhuilta, jotka lähentelevät lapsiinsekaantumisia.

Kaikkea sitä kanssa väitetään muka homoksi.
  • 8 / 8
  • Public eye
  • 11.1.2014 16:35
Tuota... mikäs tässä viittaa biseksuaalisuuteen? Ja ketkä niitä lapsia sitten ovat? Ei kai sveitsiläiskaartiinkaan lapsisotilaita värvätä. Tai naissotilaita sen puoleen.