Femen-aktivisti keskeytti jumalanpalveluksen Kölnin tuomiokirkossa (juttukommentit)

  • 1 / 14
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 26.12.2013 20:25
Venäjällä ortodoksikirkossa mieltään osoittaneen Pussy Riot -ryhmän (miksei kukaan ole muuten suomentanut ryhmän nimeä???) joutuivat pitkähköksi aikaa vankilaan ja armahdettiin nyt. Saksassa on luultavasti säännöksiä kirkkorauhasta tms. Siellä tuo aktivisti tuskin joutuu vankilaan, mutta sakkoja rapsahtaa.

Mietin joskus aiemmin tilannetta, joita oli muutamia. Homovastainen pappi uhosi homoja vastaan saarnastuolista. Niihin saarnoihin reagoitiin vasta jälkeenpäin mm. lehdistössä. Ajattelin tilannetta, että jos joku tuollaisessa tilanteessa haastaisi heti suoraan papin puheet. Mitä siitä seuraisi? Juttelin aiheesta erään tuntemani papin kanssa. Hän totesi sellaisen käytöksen olevan uskonrauhan rikkominen, josta on määräykset Suomen rikoslaissa. Tarkistin asian. Siellä RL 17 luku 10§ sanotaan seuraavasti:

Uskonrauhan rikkominen

Joka

1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai

2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,

on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

---

Mietin mikä sitten ei rikkoisi lakia, mutta olisi selvä osoitus homovastaisen papin puhetta vastaan. Se voisi olla esimerkiksi näkyvä poistuminen papin saarnan aikana esimerkiksi kirkon keskikäytävää pitkin.

Todellisuudessa paljoakaan merkitystä sillä ei enää olisi, kun usein lähes tyhjän kirkkosalin takapenkissä istuu vain muutama mummo saarnaa kuuntelemassa.

***

Luterilaisen kirkon änkyräpapit ovat muuten ilmeisesti pistäneet suuta soukemmalle homokysymyksessä, koska julkisuudessa heidän saarnatuolisanomisiaan ei ole viime aikoina reposteltu. Kyllähän jokainen voi hyvin ennakoida, että homokysymyksellä sivaltaminen saarnastuolista ei ole kovin viisasta nykyisessä ilmapiirissä tässä maassa. Jokaista tuollaista älähdystä seuraa kirkollisverojen väheneminen. Pappi sahaa silloin omaa oksaansa. Jotain itsesuojeluvaistoa luulisi heilläkin olevan.

Tunnen varsin monta luterilaisen kirkon pappia. He kaikki ovat liberaalin suhtautumisen kannalla homokysymykseen nähden. Homoparin kirkkohäät tuntuvat olevan ainakin tällä hetkellä aika kaukainen asia noissa keskusteluissamme.

Kommenttia muokattu: 26.12.2013 klo 21:45
  • 2 / 14
  • puppeliassi
  • 26.12.2013 20:46
Jumalanpilkkalaki on keskiaikaista hömppää mistä pitää päästä eroon 2000 luvulla.

Itse pilkkaan suurinta osaa maapallon kansojen uskomia jumalia pelkästään hengittämällä, mutta zeus ei ole vielä heittänyt salamaa päälle, enkä usko että jos menisin kirkkoon ja haistattaisin pitkät homofobeille että mitään kummalista tapahtuisi jollei lasketa fasistien sekoamista.

Pitäisi varmaan mennä jonnekin ääriuskovien kokoukseen ja sanoa että homofobia on väärin ja heidän uskontonsa on hömppää. Sopisi hyvin aspergerille mieltä osoittaa rauhanomaisesti. Tulisi suomessakin keskustelua jumalanpilkkalain poistosta.
  • 3 / 14
  • Korma Hentilä
  • 26.12.2013 23:54
Ei ole ensimmäinen kerta, kun puppeliassi nälvii lähimmäisiään, joilla on uskonnollinen vakaumus. Eikä ole täällä ainut.

Me edellytämme meitä kohdeltavan ihmisinä asiallisesti ja kunnioittavasti. Eikö meidän ole siis kohdeltava lähimmäisiämme samalla tavalla?

Toisen kanssa voi olla eri mieltä ja hänen näkemyksensä voi haastaa terävästikin. Mutta toisen tarkoituksellinen loukkaaminen on lopulta osoitus loukkaajan huonosta itsetunnosta.
  • 4 / 14
  • Havainnoija
  • 28.12.2013 0:12
Olen samaa mieltä kuin puppeliassi ja Juhani.

Saarnastuolista ei enää uskalleta laukoa mitä tahansa typeryyksiä kuten ennen eli maamme lainsäädäntö ja suomalaisten yleistiedon lisääntyminen ovat pakottaneet papit pitämään suunsa soukemmalla. Pelkona on myös, että viimeiset kirkossakävijät lähtevät vieden papin duunin samalla ovenavauksella. Piispat ovat tietenkin myös määränneet tarkasti, mitä liperit kaulassa on lupa laukoa.
Kirkossakävijät ovat tosin paljolti sitä ikäluokkaa, että monikaan ei enää muista kirkkokahveja juodessaan, mitä se rovasti saarnasikaan.

Jumalanpilkkalait ovat tosiaan häpeäksi maallemme, sillä keskiaika meni jo ajat sitten, vaikka kaikki eivät ole sitä näemmä sisäistäneet. Jos jokin uskomus kaipaa lain suojaa arvostelua vastaan, niin siinä on jotain selvästi vialla.

”Joka loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä...on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

Nyt kun Karhun kansa on hyväksytty uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, niin sen pyhänä pitämiä haltioita ei saa herjata eli menninkäisille nauraminen vie nyt sitten raastupaan, vai kuinka?

Järjetön jumalanpilkkalaki poistetaan tietenkin jossain vaiheessa.
Ilahduttavana kehityksenä pidän erityisesti sitä, että yhä useampi suomalainen valitsee inhimillisyyden, järjen ja moraalin uskontojen dogmien sijaan.
Jorma Hentilä on ilmeisesti taipunut sille, että fundamentalistiuskikset saavat vapaasti levittää tappouhkauksia feministeille, homoille ja vasemmistolaisille. Antaudu sinä vain, minä taistelen oikeuksieni puolesta.
Yksi asia on hyvät tavat. Niihin kuuluu toisten kunnioittaminen siten(kin), ettei tieten tahtoen loukata toisia, vaikkapa kirkossa tai jossain toiselle tärkeässä tilaisuudessa asiattomasti käyttäytymällä.

Ajatus "samalla mitalla takaisin antamisesta" on huonoa käytöstä.

Kokonaan toinen asia on (uskonnollisen) vallankäytön terävä kritisointi ja asiattomuuksiin puuttuminen asiallisiin keinoin. Tiettävästi media tai viranomaiset eivät ole vaientaneet em. kritiikin esittämistä, joten asiattomille keinoille ei pitäisi olla tarvetta.
  • 7 / 14
  • puppeliassi
  • 28.12.2013 13:49
Smo eipä ole räsänen, bäckmän, yms saanut tuomioita vihapuheesta hlbt ihmisiä kohtaan. He saavat puhua vihapuheita meitä kohtaan mutta jos me menemme heille sanomaan että hävetkää niin siitä tulee sakkotuomio.
Hyvä onkin niin, ettei tuomioita ole jaeltu. Kannatan aika suurta sananvapautta.

Jos lähdetään joidenkin tahojen vaatimalle vaientamisen tielle, niin olen hyvinkin sitä mieltä, että ensimmäisenä suurennuslasin alle olisi otettava sana "vihapuhe" ja sen käyttäminen taktisena keinona asioista puhuttaessa.

Virheellisiin väittämiin voi vastata tosiasioilla, ei haasteilla leivättömän pöydän ääreen.

Minä sanon Räsäselle, Bäckmanille ynnä muille sellaisille tässä ja nyt, että "hävetkää". Ja sopivassa tilanteessa voin tehdä sen kasvotustenkin. Olen melko vakuuttunut, että sakkotuomiota ei tule.
  • 9 / 14
  • puppeliassi
  • 28.12.2013 15:45
Smo sinun mielipidettäsi ei uutisoida kuten ei muidenkaan tuntemattomien toisin kuin räsästen yms puheita. Mutta jos tavallinen ihminen tekee performannsin eduskunnassa tai kirkossa niin varmana uutisoidaan.
  • 11 / 14
  • puppeliassi
  • 28.12.2013 19:10
Niin no tärkeintä on se että ihmiset tietää enemmän asioista. Kaksi mielenosoitusta oli itsenäisyyspäivänä suomessa, toisesta tuli pikku juttu pariin paikkaan toisesta paljon keskustelua

Jos tahtoo omalle asialle näkyvyyttä niin toisella tavalla ei tule ollenkaan tai hyvin vähän näkyvyyttä ja toisella paljon. Eduskunnan ulkopuolisita puolueista ei yksikään tule eduskuntaan pääsemään jos ei porukka edes ole kuulleet ja tiedä mitä puolue ajaa.
  • 12 / 14
  • Jorma Hentilä
  • 28.12.2013 22:54
Otan hyvin rauhallisesti nimimerkki Henatin minulle osoittamat kommentit. Maallin ne eivät osu.

Kirjoitat, että taistelet oikeuksiesi puolesta. Hyvä niin. Mutta nimimerkin takaa uhoaminen nettikeskustelussa ei pitkälle kanna. Kai teet niin myös omalla nimelläsi ja omilla kasvoillasi, julkisesti, oli julkisuus sitten suppeampaa, esimerkiksi työyhteisöä koskevaa, tai laajempaa julkisuutta?

Meillä terveyden ja jopa hengen päälle käyvät uhkaukset tulevat sellaisista pumpuista kuin Kansallinen vastarinta ja myös Suomen Sisun liepeillä liikkuvilta.

Nimimerkki puppelilassi liioittelee - ja uhriutuu - kirjoittaessaan, että "jos me menemme heille (Räsänen, Backman) sanomaan, että hävetkää, niin siitä tulee sakkotuomio". Ei tule.

Kansalaistottelemattomuus on ok. Aina on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että toimet, joihin ryhdytään, ovat sopusoinnussa tarkoituksen kanssa eivätkä käänny sitä vastaan. Jotta homma on eettisesti kestävää, on toimittava avoimesti omin kasvoin, eikä ketään saa vahingoittaa eikä mitään omaisuutta saa tarkoituksellisesti tuhota. Ja on otettava vastaan seuraukset, kuten mahdollinen tuomio oikeusistuimessa.

(Yllytysoikeudenkäynneissä 1969 meitä oli vajaat kymmenen, josta saimme 14-15 kuukautta vankeutta yllyttämisestä rikokseen, ja kymmenet saivat sakkoja. Jos kiinnostaa lähemmin, löytyy wikipediasta.)
Mä en ymmärrä näitä tyyppejä joiden mielestä nettiin päästäkseen olisi pakko käyttää omaa nimeä ja kuvaa ja rekisteröityä pankkitunnuksilla.

En ole ainoa täällä joka on kokenut oman itsensä ja mielipiteidensä vuoksi vihaa. Työkyvytön homo aspergeri joka kommari on kaikkien äärioikeistolaisten "käy kimppuun kun näet" listalla.

Jos siis olisin julkisuudessa toisi se turvaa koska jos kävisi jotain tulisi siitä uutisoitua ja enemmän tietoa ihmisille äärioikeiston teoista, kuin jos olisi uutinen nuori mies pahoinpidelty ja tekstissä ei kerrota että asia johtuisi jostain muusta kuin että random tyyppi käy random tyypin kimppuun muuten vain.

Olen tosin twitterissä ja facebookissa omalla nimelläni tuonut esille miten asiaoiden olisi hyvä olla, mutta ranneliikeessä ja parissa muussakin paikassa pidän turvallisuuteni takia "naamaria" tosin minut voi kyllä tunnistaa ja en käytä vpn palvelua tai tor eli jos joku ranneliikkeen ylläpidosta tarvitsisi poliisille kertoa ip osoitteeni, sähköpostiosoitteeni on minut helppo tavoittaa, tosin käytän paljon mokkulaa joten ip osoite vaihtelee vähän väliä automaattisesti.

Tiedän kyllä tapoja jolla voisin tehdä netissä melkein mitä vain anonyyminä ilman että henkilöllisyyteni paljastuisi, mutta en harrasta sellaista.
Barrikadeille pitää nousta. Kuten itsenäisyyspäivänäkin. Se on asioiden ajamista.