Heteroiden ja homojen liittoja ei ole mitään järkeä verrata kvantitatiivisesti keskenään.
Näin jo pelkästään siksi että homoja on niin paljon vähemmän ja koko ihmisryhmän yhteiskunnallinen asema on heikompi. Se vaikuttaa ihmissuhteisiin.
Heteron on vain yksinkertaisesti helpompi solmia kestävä parisuhde kuin homon, mikä ei johdu itse sukupuolisesta suuntauksesta vaan ympäröivästä maailmasta.
Kun tässä matkan varrella kaikenlaista on tullut nähtyä ja vielä vähän enemmän kuultuakin, niin joskus on huomannut miettivänsä sitä, että mahtaakohan yksi jos toinenkin liitto pysyä koossa vain syntyneiden lasten tähden.
Olen Homopalleron kanssa aivan samaa mieltä. Homot ja heterot eivät ole mitenkään samalla lähtöviivalla avioliittoasiassa. Sen vuoksi vertailu tuolla tavoin ei ole mielekästä.
Heteroille on rakennettu varsinainen hersyttelysysteemi, johon heidät talutetaan ja siellä myös yritetään pitää jopa lähes väkivalloin. Hollywood on vielä rakentanut hommasta oikein äklöttävän makean konseptin, jota teollisesti tarjotaan kaikkialle maailmaan. Tulokset heteroavioliitoista ovat surkeita jos puolet noista avioliitoista purkautuu kaikista massiivisista tukitoimenpiteistä huolimatta.
Heteroavioliitto kuvataan siis onnelana, johon jokaisen tulee pyrkiä. Ympäröivä yhteisö kannustaa ja tukee. Kirkko on laatinut loitsuja ja valoja, joita vannotaan ihmisjoukon läsnäollessa. Noilla keinoilla nuo kaksi ihmistä koetetaan saada pysymään yhdessä ja siittelemään lisää veronmaksajia "siksi kunnes kuolema heidät erottaa". Lainsäädännössä taisi olla pari tuhatta kohtaa joilla varmistellaan avioliittoa. Tämä perustuu muistikuvaani parisuhdelakitaistelujen ajalta. Heteroavioliitto on muka niin somaa ja nättiä.
Mikä on homoparin tilanne. Päinvastainen heteroihin verrattuna. Vielä kymmenisen vuotta sitten yhteiskunta ei edes tunnustanut tallaista suhdetta. Sitten painostuksen edessä säädettiin parisuhdelaki samaa sukupuolta olevien suhteiden rekisteröimiseksi. Siis samaan tapaan kuin vaikka autot rekisteröidään. Kirkko ei edelleenkään salli virallisesti homoparien siunaamista, vaikka samaan aikaan pappi käy siunaamassa vaikka piskejä Helsingin suurkirkon portailla. Edelleenkin monille ihmisille homoavioliitto ei ole hyväksyttävä asia. Useasti suku ei mitenkään kannusta mies- tai naisparia liittoon keskenään, mieluiten päinvastoin.
Ihmettelen kauhiasti, että miksi samaa sukupuolta olevien liitot onnistuvat näinkin usein tässä tukea antamattomassa ja tylyssä ilmapiirissä.
Monet tuntemistani samaa sukupuolta olevista liitoista - miesten välisistä tosin, naispareja en juurikaan tunne - ovat ns. avoimia liittoja. Pitkäikäisiä tosin, jo olemassa ollut parisuhde virallistettiin silloin, kun se tuli mahdolliseksi, siinä mielessä tuo Aamulehden uutinen pitää paikkaansa.
Avoin liitto ei kuitenkaan ole se juttu, miksi ovat pysyneet niin pitkään yhdessä, vaan keskinäinen tuntemus ja toisen kunnioittaminen. Annetaan tilaa, palavalle rakkaudelle on annettu tilaa muuttua joksikin syvemmäksi. Nämä suhteet ovat myös aika pitkälti järkiliittoja, liitosta on kehittynyt juuri se oma juttu.
Toimivien (homo)liittojen vahvuus lienee juuri siinä, että niiden ei tarvitse toimia tietyn kaavan tai käsikirjoituksen mukaan.
SJ: "Toimivien (homo)liittojen vahvuus lienee juuri siinä, että niiden ei tarvitse toimia tietyn kaavan tai käsikirjoituksen mukaan."
Ehkä juuri tuossa on tärkeä pointti siitä, miksi heteroavioliitot kariutuvat pilvin pimein. Se on muotti, johon kaikki eivät mahdu taikka eivät halua mahtua. Yhteiskunnan kannalta on toki mainiota, että uusien veronmaksajien tuotantokoneisto pelaa moitteettomasti. Monet eivät kuitenkaan halua toimia vain ja ainoastaan tuon yhden ainokaisen "oikean" mallin mukaan.
Sitten on tietysti paljon muutakin, esim. median käsittelemä ja antama kuva. Erityisesti heterouden puolella media on aika pullollaan seksiä ja erotiikkaa, mutta sillä umpioituneella kaavalla että vähäpukeisempi seksi on lähinnä vain nuorten ja kauniiden ihmisten kuvittamaa ja vanhemmat heterot korkeintaan pussaavat ja vähän halivat, yleensä aina vaatteet päällä. Toki sitten on sitä utopia-tuputusta noissa myös että nuori ja kaunis nainen muka haluaisi eritoten vanhaa ja elähtäneempääkin hetero-miestä. Noissa näkyy se vanha fakkiutunut ja uskontopohjainen pakkomuotti rakastelusta lisääntymiskeskeisenä asiana, jossa pitäisi etenkin naisten uhrautua sen eteen.
Toki miestenkeskisessä ja naistenkeskisessäkin erotiikassa kaupataan sitä nuori-vanha -vastakohtaisuuden klisettä, ikäongemiaan poteville vanhoille, mutta sieltä löytyy heteromaailmaa enempi myös eri ikäisten keskinäistä erotiikkaa, eli ollaan avoimempia ja realistisempia.
Toki vähän kaikissa suuntauksissa, etenkin miehillä, näkyy se ahnehtimis-mentaliteetti, että miehillä pitää olla sekä vaimo/puoliso, että vielä joku tai joitain rakas...öö..sekstailukumppaneitakin sen lisäksi. Aika pitkältihän se kertoo ihmissuhteiden esineellistymisestä, eli on ehkä jonkinlaista emotionaalista suhdetta sen vaimon/kumppanin kanssa, mutta sitten muut ihmiset ovat seksuaali-esineitä, ehkä kertakäyttötavaraakin, joista etsitään valmistuotteita, jotian vielä vähän parempaa - ja äärimmäisen itsekeskeisesti.
Halut ovat siis äkkipikaistuneet, kaikki nyt heti ja valmiina, eivätkä niinkään orientoituneet kestävään kehitykseen, vastuullisuuteenkin, että ihmissuhde- ja avio-onni ei ole valmistavara, vaan jotain, mikä pitää tehdä, aikaa myöten.
Sinälläänhän tasa-arvoisessa avioliitossa ei tavoitella hetero-avioliittoa, vaan sitä että kaikilla ihmisillä olisi sama oikeus ja ne samat vastuutkin, eikä osalla täysin perusteitta rajoitetummat oikeudet ja velvollisuudetkin. Suomessahan puhutaan silloin tällöin Intian kastijärjestelmästä, mutta meillähän sellainen on myös, avio-asioissa, eli eri avio-kasteja.
Tuossa uutistekstissä kuvatussa "Tiinan ja Tomin" ongelmassa on se olennainen moka, mikä ihmissuhteissa, monessa muussakin lajissa tehdään, eli kun jokin asia siinä suhteessa, toisessa tai muuten tuntuu ihan ekaa kertaa vähän "hankalalta", niin usein siitä ei lähdetä puhumaan rakentavasti jo heti alkuunsa, vaan annetaan sen möngertää mielessä hamaan ulospurkaus-tsunamiin asti, jolloin siitä on tullut aivan järjettömät mittasuhteet saavuttanut, alunperin pieni asia. Ja mitä isompi ongelma, sitä työläämpi hoitaa.
Eli se puhuminen, myöskin tutustumisessa ja niissä eri tuntemuksissa, joita väistämättä ihmissuhteissa, etenkin läheisissä aina on, on aivan välttämätöntä.
Nuo jutut "Kaikki ovat keskeneräisiä" ovat sitten samaa ilmaisusoopaa, kuin mitä uskovaisetkin harrastavat "kaikki ovat syntisiä" -oletusleimakirveillään. Ei olla keskeneräisiä, eikä oletus-syntisiä, vaan ollaan elämässä elämää. Elämä tulee valmiiksi vasta sitten kun kuollaan, ei yhtään sitä ennen, eli keskeneräisyyksistä on turhaa puhua. Aina on jo kokemusta ja mahdollisuuksia, ollaan valmiita vaikka mihin.
Siivoaminen on muuten kaksistaan tai isommallakin porukalla aina yleensä mukavampaa, kuin vain omin päin, sillä kahdestaan tai porukalla voi jutella tai hauskutella samalla, eikä "pölyt" tartu tai jää vain omaan päähän leijumaan.
Rakkausliitossa eritoten pitää varoa liikoja rutiineja, saman toistoa, sillä se voi puuduttaa ja tylsistyttää. Tietty määrä tuttua ja vakiintunutta on hyvä, koska se antaa turvan tuntua, mutta tekemisissä, rakastelutavoissa, ruoissa ja muussa on syytä ja hyvä vaihdella asioita ja kokeilla uusiakin juttuja - ja sitä kaikkea uutta voi tehdä ihan kahdenkeskenkin, eikä sitä varten tarvitse lähteä vieraisiin, merta edemmäs kalaan, kun toisen silmä välttää. Vieraitten ja muitten kanssa kun tuskin voi tehdä olennaisesti mitään sellaista, mitä ei voisi puolisonkin kanssa tehdä - kunhan molemmilla vain on se vaihtelu virkistää -asenne ihan kotikutoisestikin.
Rutiineistahan on tullut suurempi haaste, kun ihmisten elinikä on pidentynyt ja ehkä ne aviosuhteetkin pidentyneet. Rakastuminen, se alun huuma, on kuitenkin pitkällti kemiaa, jota voi kokea myös yhä uudestaan, kunhan vain panee kemiat hyrräämään...
J. Sakari Hankamäki piristää kirjoituksellaan ”Mikä homoavioliitoissa kiihottaa?”
Hankamäki on tullut siihen tulokseen, että homoavioliittojen vastustuksessa on luultavasti kyse omien avioliittojensa läsähtämisestä huolestuneiden heteroiden yritys vahvistaa omanarvontuntoaan kieltämällä naimisiinmeno muilta. Itsetunto nousee, kun pidättää jotakin vain omaan käyttöön. Tai sitten se on hyväntahtoisten heteroiden varoitusmerkki: älkää tehkö tätä, sillä avioliitto koetaan usein kahleeksi, mietiskelee Hankamäki.
Hankamäki pitää todennäköisenä sitä, että ”homoavioliittojen vastustus sikiää heteroavioliittoon ajautuneiden piilohomojen pelosta menettää defensioidensa tuottama turva. Jos homoavioliitot hyväksytään, he eivät voi enää tuntea olevansa heteroita kulissiavioliitoissaan, kun naimisiin pääsevät jo homotkin. Avioliitossa oleminen ei siis takaa heidän ”heteroseksuaalisuuttaan” muiden silmissä, kun keskeinen erottautumisperuste, eli avioliitossa oleminen, ei olekaan enää vain heteroiden juttu.”
Hankamäki kannattaa tietenkin tasa-arvoa ja kirjoittaa muun muassa, että "samaa sukupuolta olevien avioliitot joutaisivat hyväksytyiksi myös Suomessa, niin heteroavioliitot eivät sitten töröttäisi pahasti kenenkään silmään. Me homothan olemme aina halunneet tasa-arvoa siksi, että emme halua olla heteroita paremmassa asemassa."
Lopuksi hän toteaa, että parasta kai olisi, että avio-oikeus peruutettaisiin kaikilta. Mutta koska se nyt on olemassa, on parempi, että se on yhtäläinen kaikille.
Edellä oli vain pari kohtaa kirjoituksesta, joten kannattaa lukea koko juttu:
Avioliiton todellisuudesta kirjoittaa Vivian Laukka otsikolla
´Avioliiton lyhyt historia´
http://vivianlaukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130404-avioliiton-lyhyt-historia
---
Oulun seurakunta tiedottaa pariskunnille.
Seurakunnasta saa nyt apua seksuaaliseen eritahtisuuteen. Oulun seurakunnat järjestää ensi viikon perjantai-iltana tilaisuuden, jossa käsitellään seksuaalisen halun eritahtisuutta parisuhteessa. Kansankielelle käännettynä kyse on siitä, että toisella tekee mieli ja toisella ei.
