Mielenkiintoinen ja lämminhenkinen kirjoitus Juhani, kiitän. Mielestäni on äärimmäisen julmaa ja alhaista kirota joku ainaiseen helvettiin, jos tämä sattuu olemaan homo tai lesbo. Siitä voi jäädä joillekin isot arvet, eikä tuollaista toimintaa voi puolustella mitenkään. Nykyaikana uskontokuntien pitäisi hyväksyä muuttunut roolinsa: tiede on korvannut uskonnon selittäjänä, eikä uskonto mitenkään pysty kilpailemaan sen kanssa. Siksi uskontokuntien olisi viisaampaa keskittyä siihen kysymykseen, mihin tiede ei tarjoa vastausta - miten elää moraalisesti hyvä elämä? Sukupuolinen suuntautuminen ei ole moraalia.
itse en tiedä haluanko taivaaseen, jollen saa itse päättää mitä siellä on, ei huvita viulunsoitto ja siveästi käyttäytyminen vaan metallia seksiä ja hyvää ruokaa, sekä uusimmat laitteet maasta hehe nopea netti myös hehe
Keskiajalla Euroopassa kysymys ihmisen joutumisesta taivaaseen tai helvettiin oli kansallista tasoa, jokaista koskeva ja sillä tehtiin tietenkin myös politiikkaa. Nyttemmin uskontojen vaikutusvalta ja uskottavuus on kovasti vaihtelevaa. Juuri taannoin oli evl-tutkimuslaitos selvittänyt, että taivaan olemassaoloon uskominen Suomessa on taantunut. Mutta sille, joka uskoo, kysymys on oleellinen. - Siten tuo juttu voi antaa lohtua monelle aiheen omakseen tuntevalle. En kuulu ryhmään, mutta arvatenkin heitä RL:n tavoittavuuden piirissäkin on.
Ihminen loi sekä taivaan että helvetin, osana kansanperinnettä, lisää voivat kertoa uskontotieteilijät. Teologeilla on sitten taas ihan omat aivoituksensa.
Mielipidekirjoituksen otsikko ei voi pitää paikkaansa, sillä "taivas" ja "helvetti" ovat vain uskovaisten asioita ja muille ne ovat täyttä hölynpölyä.
Hölynpölyuskomuksista vapaat eivät missään nimessä halua minnekään taivaaseen, sillä sehän lienee paikka, jossa olisi vain uskovaisia - eli hyvin hyvin ikävää porukkaa.
Hölynpölyuskomuksissa vieläpä höpistään että taivaaseen joutuisi ikuisuudeksi, eli sehän olisi hirvittävä elinkautistuomio, varsinainen keskitysleiri.
Siispä, Me kaikki homot emme joudu taivaaseen - onneksemme.
Pidetään siis täälläkin hölynpölyihin uskottelevat erillään meistä tervehenkisistä.
Kun eksyy miettimään kovin "kuoleman jälkeistä", jää siinä herkästi olennainen, eli hyvä ja ainoa todellinen elämä elämättä...
... ja jos joutuisi "taivaaseen", "ikuiseen elämään", niin siellähän vain vanhenimisi koko ajan - aika hirveä paikka sinne joutuville nuoremmille.
Uskovaisille kysäri, omaksi pohdittavaksenne: miten "iankaikkista elämää" on vasta elämä ja "kuoleman jälkeinen"? Eikös "iankaikkista" elämää pitäisi olla sitten myös ennen syntymääkin - eihän se muuten voi olla "iänkaikkista"? Vai muistatteko moista, ennen syntymäänne, muistatteko edes ekoja vuosia? :P
human: "sehän lienee paikka, jossa olisi vain uskovaisia - eli hyvin hyvin ikävää porukkaa. -- hölynpölyihin uskottelevat erillään meistä tervehenkisistä."
Kiitos kohteliaisuudesta. Ja usko tai älä, minutkin on luokiteltu ihan "tervehenkiseksi", siitä on jopa psykologin lausunto :D
Kukaan ei joudu helvettiin, ketään ei sinne tähänpäivään asti ole sinne lähetetty. Lorna Byrne on kirjoittanut tähän mennessä kolme kirjaa joista kaksi olen itse lukenut. Kaikki ihmiset ovat ovat Jumalan lapsia:
Kun Jumala loi miehen ja naisen, Hän loi heidät omaksi kuvakseen. Tämä ilmaus ei viittaa ruumiiseemme vaan sieluumme. Sielumme on pala Jumalaa, kipinä Hänen jumalallisuuttaan, Hänen valoaan, joka elää meistä joka ikisessä, olipa uskontomme mikä hyvänsä.
Toinen ote Lorna Byrnen kirjasta:
Minulta kysytään usein homoseksuallisuudesta. Jumala sanoo minulle, että se on osa sitä, mitä Hän on luonut.Hän tietää jo hedelmöityshetkellä, keistä Hänen lapsistaan tulee homoja tai lesboja. Se on osa heidän elämänpolkuaan, ja Hän rakastaa heitä yhtä paljon kuin muitakin!
NDE-kuvaukset antavat vahvaa näyttöä siitä, että ihmisen tietoisuus jatkuu fyysisen ruumiin elintoimintojen lakkaamisen jälkeen. Ym. artikkelin mukaisesti tuonpuoleisesta ruumiilliseen elämään palanneilta on mahdollista saada näkökulmaa siihen, mitä kuoleman jälkeen ihmissielu tulee kokemaan.
Seuraava kysymys onkin harvemmin esitetty: Entä he, jotka siirtyivät tuonpuoleiseen pysyvästi, onko heiltä mahdollista saada tietoa ihmissielun onnellisuudesta tai onnettomuudesta kuoleman jälkeen?
Tähän antaa vastauksen Allan Kardecin teos: Taivas ja Helvetti. Kirjan toisessa osassa on valittuja otoksia siitä, mitä tuonpuoleiseen joutuneet kertovat kokemuksistaan kuoleman hetkellä ja sen jälkeen. Tämä teos pyyhkii hyvin tehokkaasti ihmisen luoman Helvetti tai Taivas -ajattelun ja korvaa sen sijalle Jeesuksen opettaman periaatteen "kullekin tekojensa mukaisesti".
Ym. näkökanta voi olla liikaa monien ennakkoluuloille ja ennakkokäsityksille. Totta kuitenkin on, että ym. teos on miljoonien ihmisten lukema ja heidän korkealle arvostama.
Teos vastaa hyvin perusteellisesti kysymyksiin: Mitä ihminen kokee kuoleman hetkellä? Mitä koemme kuoleman jälkeen? Lisäksi teos antaa tärkeää tietoa siitä, mitkä ovatkaan itsemurhan seuraukset tuolla puolen.
Otsikon aihepiiriin liittyen linkki mielenkiintoiseen YLE Areenan kuunteluohjelmaan.
Perttu Häkkinen
Mediumismi - henkien sanomaa vai intuitiivista arvausleikkiä?
Kuolemanjälkeisen elämän luonne on askarruttanut ihmissukua aina sen alkuhämäristä lähtien. Mihin menemme kuollessamme? Sammuuko tietoisuutemme, vai jatkaako se vaellustaan korkeammilla tasoilla?
Kirjoitin alkujaan tämän juttuni vuonna 2012. Nyt kolmisen vuotta sen jälkeen ilmenee, että NDE:tä on tutkittu maailmalla viime aikoina varsin paljon ja runsaisiin aineistoihinkin perustuen. Tuntuu kuitenkin siltä, että vielä ollaan kaukana luotettavista tuloksista. NDE on hyvin vaikeasti lähestyttävä tieteellisessä tarkoituksessa.
Kirjallisuutta löytyy jo aika tavalla, jonkin verran myös suomeksi.
Suomessa aihetta on tutkittu vähän. Radio-ohjelmassa todetaan, että ohjelman tekijöille on tullut jopa aggressiivista palautetta. Samoin koin itsekin kirjoituksen julkaisemisen jälkeen. Useimmat vaikenivat asiasta täysin. Aggressiivisiakin mielipiteitä tuli palautteena. Luontevaa uteliaisuutta oli harvassa. Suomalaisessa kulttuurissa kuolema tai rajakokemus ovat edelleen vaikeita asioita.
Kyllähän henkimaailma on olemassa se on päivän selvää.Ja se maailma ei ole mikään unen muotoinen utukuva, vaan hyvin elävä ja yksityiskohtainen.Kun olen elänyt jo kauan ja pienestä pitäen tietänen homona,niin kaikkea on ehtinyt nähdä ja kokea. Myös pienimuotoisen ruumiista irtautumisen.tai,en kyllä ole varma yritinkö jopa kuollakin.Kuitenkin ollessani nuorukainen sydämeni kaiketi pysähtyi muutamaksi minuutiksi.
Kun siitä aloin toipua takaisin elämään rinnassani jyski oudosti.
Sen tapauksen jälkeen koko pitkän ikäni olen tiennyt,että ME.olemme se sielu tai tietoisuus, ja meillä on tämä ruumis joka vanhenee joka päivä.
Tämmöistä tapahtuu täälläkin kaukana pohjois suomessa.
Tuohon edelliseen kommenttiini lisään sellaisen seikan,että kun minulle tapahtui tuo ruumiista irtautumis,(kuolemanraja) kokemus,niin se tapahtui keskellä kirkasta aurinkoista kesä päivää.Ei yöllä eikä unessa.
Ja siinä itseni vieressä istuessani kahvipöydässä huomasin,että paitani kyynärpää alkoi puhjeta kulumisesta.Sitä en ollut enemmin huomannut.Heti toivuttuani en järkytykselktäni huomannut sellaista tutkia.Vaan muutaman päivän kuluttua muistin asian ja etsin paidan pyykkikorista.Järkytyin vielä lisää, kun paidan kyynärpäässä oli lähes puhki kulunut kohta jota ei kukaan heti olisi edes huomannut.
Kun syksyllä koulu alkoi,opettaja kysyi jollain tunilla,että onko kellekkään sattunut jotain juttua joka tuntuu oudolle.Yritin ruveta sitä tapausta kertomaan koko luokalle innoissani,mutta jokainen alkoi nauraa ja huutaa,että nyt se valehtelee. Lopetin siihen ja lähes unohdin jutun kymmeniksi vuosiksi ja nyt kun niitä NDE,kertomuksia on ollut muitakin,niin olen alkanut omastanikin kertoilla.Mutta eipä monikaan taida uskoa. Kunnes kokee aikanaan jokainen.
svartsikkaat,
hienoa, että kerroit tuo oman kokemuksesi. Se noudattelee samaa kaavaa, kuin niin monessa NDE-tapahtumassa on koettu ja havaittu. Ne eivät edes ole kovin epätavallisia. Ihmiset eivät vain uskalla ilmaista muille kokemaansa, koska siihen sisältyy kenties jotain sanoilla kuvaamatonta, mahdollisesti hyvin henkilökohtaista ja herkkää. Toisaalta ihmisten on vaikea ottaa vastaan tuollaista tietoa, joka ei mahdu heidän ymmärrykseensä. Helpoin tapa on leimata kertoja valehtelijaksi taikka sekopääksi.
Koin itse tuollaisen torjunnan täysin erilaisessa tilanteessa. Eräs kuoleva kaverini olisi halunnut keskustella kanssani kuolemasta. Hiukan sitä aloittelimmekin. Minä olin lähinnä kuuntelijana. Kun suku huomasi tapahtuneen, he käskivät minun lopettaa moiset keskustelut, "koska se puhuu niin outoja" keskustelumme jälkeen. Harmittava juttu, koska hän oikeasti halusi puhua kuolemastaan, eikä kukaan ollut sellaiseen valmis.
Olisi kiinnostavaa, jos kertoisit millaisia tuntemuksia liittyi siihen lyhyeen NDE-hetkeen, jolloin tuo kokemus tapahtui.
Juhani ,V. kysyit mitä tunsin kun olin siinä ruumiini ulkopuolella.No olotila ainakin oli hyvä, sen muistan vaikka aikaa siitä on jo yli 50v. Kumma kun sen muistaa hyvin.Siinä huomasin,että saattaisin vaikka lähteä jonnekin vaikkapa ulos.Ja jotenkin muistan,että käsitin,ettei tarvitse ovesta mennä vaan pääsisin ulos vaikkapa siitä seinän läpi.Kuitenkaan en uskaltanut kokeilla kun hätäännyin,että vanhempani huomaavat, ja suuttuvat.Niinkuin heillä oli tapana tehdä aina jos ei joku asia miellyttänyt. En käsitä miksi niin ajattelin.Mutta tilanne oli outo ja uusi. En sellaisesta ollut kuullut mitään. Sitten ajattelin,että kuinka pääsen tuohon toiseen minääni joka istui tuossa paikalla jossa minun olisi kuulunut istua, ja että minua olisi taas yksi.Ja siinä sitten olin taas jälleen yksi minä.En muista mitään irtaantumista ruumiista enkä paluuta.Olin vain.
Yritin kertoa myös vanhemmilleni tapauksesta,mutta minua eivät uskoneet,vaan sanoivat,että poika horisee taas omiaan.
En kyllä vieläkään täysin ymmärä mitä se oli.Mutta kuitenkin käsitän voimme olla olemassa ilman ruumistakin se on varmaa.Kokemusta on.
Kertomasi ja kokemasi vaikuttaa aivan tavanomaiselta ruumiista irtaantumiskokemukselta. Tällaisia on kokenut hyvin moni. Niistä on myös kirjallisuudessa kuvailuja paljonkin. Kuten itsekin totesit varsinaisena kuolemanrajakokemuksena sitä ei voi oikeastaan pitää.
Tuollainen kokemus voi tulla yllättäen ja tuntua jopa pelottavalta, koska se on uusi ja erityinen. Pelko voi olla myös sitä, että pääseekö takaisin omaan kroppaansa. Jotkut, jotka ovat kokeneet saman useita kertoja, ovat saattaneet lähteä jonkinlaiselle matkallekin, tietäen, että he voivat palata takaisin.
Kuten tuossa alun tekstissä totesin, itselläni ei ole ainuttakaan kuolemanrajakokemusta. En ole myöskään mitenkään erityisen uskonnollinen ihminen. Minulla on vain yksi mystinen spontaani kokemus, jolle en ole löytänyt taikka oikeastaan edes etsinyt selitystä. Se oli niin miellyttävä, etten halua rikkoa sitä jollakin selityksellä.
Yli neljäkymmentä vuotta sitten olin tavannut nykyisen mieheni. Olimme tavattoman rakastuneita. Eräänä päivänä olimme pötköttelemässä vierekkäin raukeina ja silmät kiinni, kuunnellen matkaradiosta musiikkia.
Olin äkkiä jonkinlaisessa odotushuoneessa yksin. Siellä ei ollut huonekaluja. Oli vain jonkinlaisia istumiseen tarkoitettuja korokkeita. Koko huone oli kauttaaltaan seiniä myöten pehmeän, siniharmaan samettikankaan peitossa. Jouduin odottamaan jonkin aikaa. Sitten edessäni avautuivat valtavat ovet. Niiden takana oli vain kaunista ja lämmintä valoa. Tuo valo antoi tuntuman suunnattomasta hyvästä olosta ja rauhasta. Näkymässä ei ollut mitään yksityiskohtia. Tarkastelin valoa jonkin aikaa ja ihmettelin, että mistä on oikein kysymys. Mietin, että pitäisikö minun astua tuohon valoon. Taisin olla jopa hivenen siellä valon puolella. Yht'äkkiä mieleeni tulivat selkeästi sanat: "Et voi vielä tulla tänne. Ei ole sinun aikasi".
Näky päättyi siihen. Huomasin olevani edelleen samassa paikassa kuin ennen näkyä, mieheni vieressä. Erityistä tuossa kokemuksessa oli se, että se tuntui varsin pitkältä tapahtumalta. Kuitenkin musiikki oli kulkenut eteenpäin vain muutaman tahdin, kenties kymmeniä sekunteja.
Tämä näky on säilynyt varsin kirkkaana mielessäni vuosikymmenet. En ole havainnut tuon kokemuksen vaikuttaneen elämäni valintoihin suuntaan taikka toiseen.
Olipa ,sanoisinko kaunis näky. Onpa tuo sitten hengen tai aivojen luomus,niin se kannattaa säilyttää muistissa.
Kuitenkin vaikuttaa sille,ettei aivot voi tuommoista näkyä tehdä, eikä uni.Tai se mikä tekee unet.
Siitä minä olen takuuvarma,että me ihmiset ja lie eläimetkin ollaan henkis ruumiillisia olentoja.
Toki minullakin on mies kaveri,(etäsuhde) mutta hän ei usko mihinkään tuommoiseen ja se tuntuu pahalle.Mutta en ole hänelle kertonutkaan kokemaani,Näkeepähän hänkin sitten aikanaan,että sammuuko valot kun kuollaan.Järkytys se kyllä tulee olemaan niille jotka ei usko ketään joka siitä kertoo.Tai Raamatussahan kerrotaan myös samaa asiaa.Mutta uskooko kaikki sitäkään todeksi.Kyllä ihminen on parantumaton älytön.
Taivaaseen pääsyä eli pelastusta sivuaa Ylen verkkosivuilla julkaistussa kirjoituksessa ( https://yle.fi/uutiset/3-12228589 ) THL:n tutkimusprofessori ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo. Kirjoituksen näkökulma on se, että kirkon perusjäsenet eivät tunne laajasti kaikkia kirkkopolitiikan kiemuroita. Kirkon sisällä on syviä ristiriitoja vanhoillisten ja avarakatseisten välillä. Hiilamon johtopäätöksenä on se, että kirkko rakentaa itselleen suojakilpeä syrjinnälle.
Esillä ovat seksuaalivähemmistöt. Hiilamon mukaan monille voi olla uutinen se, että kirkolliskokouksessa siedetään avointa vihamielisyyttä homoseksuaaleja kohtaan. Kirkolliskokouksessa on kuultu puheenvuoroja, joissa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaamista on verrattu esityksiin, joissa siunataan varastaminen, aviorikokset tai ahneus.
Hiilamo ottaa esiin myös tapauksen, jossa Helsingin tuomiokapituli erotti provosoivasti esiintyneen Kai Sadinmaan.
Samalla Hiilamo muistuttaa, että kirkossa palvelee kymmenittäin vanhoillislestadiolaisia pappeja – myös kirkkoherroja – joiden seurakuntaopin mukaan kukaan muu ei pääse Jumalan valtakuntaan paitsi heidän oman liikkeensä jäsenet.
- Jos kirkkopolitiikan kiemurat olisivat laajemmassa tiedossa vuoden lopussa moni kirkon perusjäsen miettisi, aikooko hän seuraavana vuonna tukea useammilla sadoilla euroilla kirkkoa, joka ylimmällä päätöksenteon tasolla hyvien asioiden sijaan suojelee epätasa-arvoa ja syrjintää.
Hiilamo ottaa esille myös kirkon tekemän hyvän työn. Hän muistuttaa, että jos avarakatseiset perusjäsenet hylkäävät kirkon, se jää vielä selvemmin konservatiivien linnakkeeksi.
Harkitsin muutama päivä sitten eroa kirkosta, ties monennenko kerran. Olin Suomi.fi -palvelussa jo painamassa nappia "Eroan uskonnollisesta yhteisöstä". Päätin vielä kerran keskustella asiasta mieheni kanssa. Heikki Hiilamon kirjoituksen perusteella päätimme sittenkin säilyttää jäsenyytemme ja maksaa jäsenmaksumme luterilaiselle kirkolle. Ajatus ja syy on kiteytetty edellisen kommentin viimeisessä lauseessa.
Liityin puolisoni kanssa takaisin kirkkoon pitkän tauon jälkeen vuonna 2014. Se tapahtui Päivi Räsäsen ikävien homokannanottojen seurauksena.
Ei voida tuomita ihmisiä tekojen mukaan.
kerran kyselin pastorilta ja jopa itsemurhan tehneet päätyvät taivaaseen, eivät ihan kirkkaimalle kullatuille kaduille temppelin eteen mutta sinne jonnekkin paratiisiin vihreille vehreille nurmikoille.
Älkää siis tuomitko ketään, elämä on.
Tsemppiä kaikille.<3
Me emme yleensä tiedä, mitkä ovat olleet itsemurhaa yrittäneen tai sen tehneen ihmiset syyt lopettaa elämänsä. En näe kenelläkään olevan oikeutta itsemurhan tehneen tuomitsemiseen. Se vain lisäisi tuon ihmisen läheisten tuskaa.
Uskonnollisissa yhteisöissä on erityinen harrastus taivaspaikkojen jakeluun, vaikka heillä ei sellaiseen pitäisi olla minkäänlaista mandaattia. Taivaspaikasta ei tiedä pastoori, eivätkä muutkaan. Se on siis silkkaa pötypuhetta.
Uskonnollisia ja mystisiä kirjoituksia selailtuani olen törmännyt myös käsityksiin itsemurhasta. Siitä ei ole mitenkään yksimielisyyttä suuntaan taikka toiseen. Eräs esoteerinen tms. yhteisö tuomitsee itsemurhan erittäin perusteellisesti. Toisessa todetaan vain, että sinne paremmalle puolelle päädymme meistä jokainen lähtömme tavasta riippumatta.
Itse katson että on väärin pakottaa nuoret 18vuotiaat miehet itsemurhaan, intissä!
Olen todella vihaisen katkera armeijalle, itse sain 87-88
paniikkokohtaukset
masennukset
skitdoidi persoonallisuudet
keliakian
laktoosi-intoleranssin.
olen _äärimmäinen_ suuttunut pakko inttiin, nyt on helpompaa.
mun aikaa oli joko intti taikka sitten tukka pois ja linnaan.
ei ihme että oli vähäsen väliä juttua
"alokas meni alakertaan putsaamaan asettaan, muiden mennessä kirkkoon, oli näemmä tuonut kotoaan isoveljeltään kovan patruunan ja ampunut itsensä"
sekö on sitten kivaa? vanhemmat tykkää varmaakin todella mukavaa kun ensin kuuntelet vauvan itkua, ja hoidat aikuiseksi, sitten tulevaisuuden toivo ampuu aivonsa pihalle, kiitos yhteiskunnan pakotuksen :(
Armeija ainakin ennen 80-luvun lopulla painosti itsemurhaan, muuten joutui vankilaan huumejengiläisten ja raiskaajien kanssa samaan selliin.
Ja olen aiemminkin käsitellyt itsemurhaa aiheena, ei voida syyllistää itsemurhaa aikovaa "ajattele nyt mitä MUUT jäljelle jäävät AJATTELEVAT"
Ihan kuin itsellä oman elämänsä päätöksellä ei saisi olla vaikutusta.
pitäisi olla mieliksi toisille, ei helvetti.
Tuosta olen samaa mielä
...."sinne parammelle puolelle päädymme meistä jokainen lähtömme tavasta riippumatta"
Mutta minusta on sikamaista valiolta pakottaa
"joko tapat itsesi, taikka kärsit intin ja opit tappamaan tai menet linnaan"
Jos minun jälkeläiseni tappaisi itsensä intissä niin haastaisin valtion oikeuteen
"itsemurhaan pakottamisesta" ja veisin aina eu-tuomio-istuimeen saakka
että saadaan nämä idiootit kuriin!
Inttiin on menijöitä tarpeeksi, jos avataan hanat auki että "halukkaat tervetuloa, ikää ei katsota"
esim. MaanPuolustusKurssit ovat aina tupaten täynnä halukkaita tulijoita >18vee.
mutta eivät mahdu mukaan,,
Jättäkää viattomat nuoret rauhaan.
Kiitos.Olen purkautunut.
ps. minusta itsari on jokaisen oma asia, ei siihen tartte miettiä "mitähän mutsi siitä tykkää"!!!
