Aarno Laitinen: Homoille ei adoptio-oikeutta. Puudeli piisaa heille. (juttukommentit)

Laitisen kertoma sodanaikainen tarina liippaa tavallaan myös minun perhettäni. Etäiset sukulaiset isä ja äiti kuolivat sodan aikana. Minulla ei ole tiedossa mihin he kuolivat. Heidän jälkeensä jäi poika, joka oli siis täysorpo. Ilmeisesti suvussa käydyn neuvottelun jälkeen poika päätyi meidän perheeseemme. Ruokapöytään katettiin yksi lautanen lisää. Siitä se alkoi. Häntä vanhempani kutsuivat kasvattipojaksemme.

Olen ymmärtänyt, ettei kysymyksessä ollut minkäänlainen adoptio. Hän asui ja kasvoi meidän mukanamme ja rinnallamme. Hän osallistui kodin töihin aivan kuten muutkin. Minulla on mielikuva, että kunta avitti joskus pienellä vaaterahalla. Se oli yksinkertaista välittämistä vaikeuksiin joutuneesta ihmisestä.

Jos heterot viitsisivät huolehtia kaikista tekemistään lapsista, ei kenenkään tarvitsisi joutua adoptoitaviksi. Aika tyhjänpäiväistä loata muita siitä hyvästä, että ovat valmiita sitoutumaan vanhempina olemiseen.

Adoptio on ilman muuta ennen kaikkea lapsen oikeus saada oma koti ja rakastavat vanhemmat. Ilman vanhempien oikeutta toteuttaa juridinen adoptio tuo lapsen oikeus ei kuitenkaan voi toteutua.

Adoptiovanhemmille asetettujen vaatimusten on luonnollisesti oltava erittäin tiukat. Ne eivät kuitenkaan saa mielivaltaisesti rajoittaa lapsen oikeutta päästä hyvään kotiin, vaan adoptiovanhempia koskevien kriteerien on oltava objektiivisia ja niitä on sovellettava kaikkiin perheisiin/ihmisiin tasapuolisesti.

Niin, oikeus on ennen kaikkea lapsen, mutta päätökset sen eteen pitää aina tehdä aikuisten ihmisten - lapset kun ovat todellakin lapsia.
Ja lasten tulee voidakin olla lapsia, ja nuoriakin - niin että aikuiset tuntevat vastuunsa lapsia ja nuoria kohtaan.