Olen koko kevään ajan ollut tiiviisti kiinni urheilukulttuuriin liittyvissä asioissa. Tuo kömpelö sana, "urheilukulttuuri", tarkoittaa kaikkea, mihin urheilu liittyy. Se sekoitetaan usein menestyshulluuteen ja katsomo- ja fanikulttuuriin.
Suomalainen urheilukulttuuri on heikommassa jamassa kuin 10 vuotta sitten. Siihen vaikuttaa voimakkaasti sekin ettei ole oivallettu, että jotkut panostukset maksavat itsensä takaisin vasta mutkan kautta.
Tilanne on tämän jutun aihepiirissä on käsittämättömän outo. Urheilijat ovat pääsääntöisesti fiksua porukkaa, samoin kai seuroissa on tajuttu ettei enää ole 80-luku. Urheilumediakin elää tätä päivä (tai no, voin kyllä kuvitella yhden poikkeuksen). Silti kokonaisuus ei vaan toimi. Muistaako kukaan, että kotimainen huipputason aktiiviurheilija olisi edes kommentoinut tätä aihetta millään tavalla?
Suomessa urheilijan asema on tältä osin vahva. Ainoa sanktio on kuittailu, jota voi kuulla, jos tästä aihepiiristä antaa kommentin tai kertoo sen koskevan itseään. Mitään virallista sanktiota -potkuista puhumattakaan- ei voi tulla. Jos jossain sopimuksessa jotain mainittaisiinkin, niin se olisi todennäköisesti pätemätön; lakisääteinen asia, joka ei kuulu sopimusvapauden piiriin.
Itse asiassa seuran pitäisi olla pohjattoman kiitollinen urheilijalle, joka avaa suunsa. Kerrankin joku on tässä päivässä eikä toistele niitä samoja latteuksia, joista olemme saaneet nauttia jo vuosikymmenet. Parhaassa tapauksessa houkuttelee vielä maksavia asiakkaita, joita kukaan ei ole vielä tajunnut kosiskella. Lajiliitossakin olisi syytä rynnätä ko. urheilijan kanssa yhteiskuvaan; kuinka moni oikeasti tietää, että mitä hyödyllistä lajiliitot itse asiassa tekevät?
Loppuun vielä: NHL-tähdet repäisivät keväällä syrjinnän vastaisen You Can Play -kampanjan. Siinä oli bussilastillinen huippuja eri seuroista. Yllättyykö joku kun sanon, että yhtään suomalaista ei nähty? Kutakuinkin kaikkien muiden länsi- ja vähän itäistempienkin maiden NHL-kiekkoilijoita siinä oli mukana. Missä homeisessa kellarissa suomalainen urheilukulttuuri on nyt panttivankina? Ja kenen?
Suomalainen urheilukulttuuri on heikommassa jamassa kuin 10 vuotta sitten. Siihen vaikuttaa voimakkaasti sekin ettei ole oivallettu, että jotkut panostukset maksavat itsensä takaisin vasta mutkan kautta.
Tilanne on tämän jutun aihepiirissä on käsittämättömän outo. Urheilijat ovat pääsääntöisesti fiksua porukkaa, samoin kai seuroissa on tajuttu ettei enää ole 80-luku. Urheilumediakin elää tätä päivä (tai no, voin kyllä kuvitella yhden poikkeuksen). Silti kokonaisuus ei vaan toimi. Muistaako kukaan, että kotimainen huipputason aktiiviurheilija olisi edes kommentoinut tätä aihetta millään tavalla?
Suomessa urheilijan asema on tältä osin vahva. Ainoa sanktio on kuittailu, jota voi kuulla, jos tästä aihepiiristä antaa kommentin tai kertoo sen koskevan itseään. Mitään virallista sanktiota -potkuista puhumattakaan- ei voi tulla. Jos jossain sopimuksessa jotain mainittaisiinkin, niin se olisi todennäköisesti pätemätön; lakisääteinen asia, joka ei kuulu sopimusvapauden piiriin.
Itse asiassa seuran pitäisi olla pohjattoman kiitollinen urheilijalle, joka avaa suunsa. Kerrankin joku on tässä päivässä eikä toistele niitä samoja latteuksia, joista olemme saaneet nauttia jo vuosikymmenet. Parhaassa tapauksessa houkuttelee vielä maksavia asiakkaita, joita kukaan ei ole vielä tajunnut kosiskella. Lajiliitossakin olisi syytä rynnätä ko. urheilijan kanssa yhteiskuvaan; kuinka moni oikeasti tietää, että mitä hyödyllistä lajiliitot itse asiassa tekevät?
Loppuun vielä: NHL-tähdet repäisivät keväällä syrjinnän vastaisen You Can Play -kampanjan. Siinä oli bussilastillinen huippuja eri seuroista. Yllättyykö joku kun sanon, että yhtään suomalaista ei nähty? Kutakuinkin kaikkien muiden länsi- ja vähän itäistempienkin maiden NHL-kiekkoilijoita siinä oli mukana. Missä homeisessa kellarissa suomalainen urheilukulttuuri on nyt panttivankina? Ja kenen?
