Qruiserin kysely: Haavisto ehdoton suosikki (juttukommentit)

Enemmänkin Haaviston menestyminen Qruiserin kyselyssä kuvaa sitä, että on olemassa realistinen mahdollisuus Haaviston (= avoimesti homon ehdokkaan) päätymiselle toiseksi kakkoskierroksen ehdokkaaksi.

Ranneliike.netin kysymyksenä on "suosikkiehdokkaani presidentiksi". Vastaajien tarkempia taustoja ei tiedetä, mutta jakauma on samansuuntainen. Vastauksia on yhteensä 422 ja kysely on ollut aktiivinen muutaman viikon.

Paavo Arhinmäki 10.4%
Eva Biaudet 3.6%
Sari Essayah 0.2%
Pekka Haavisto 65.6%
Paavo Lipponen 1.7%
Sauli Niinistö 10.0%
Timo Soini 4.7%
Paavo Väyrynen 3.8%

Lupaan harkita tällä ensimmäisellä kierroksella taktikoivani ja äänestää Haavistoa Niinistön asemesta, mikäli Haavisto vielä tämän päivän aikana ilmoittaa, että hän on valmis oikeasti pitämään mahdollisen kautensa aikana meteliä nimenomaan niiden maiden ihmisoikeustilanteesta, joissa homoseksuaalisuus voi johtaa vankeustuomioon tai päätymiseen köyden jatkoksi.
  • 2 / 5
  • deli
  • 21.1.2012 16:52
smo, näin livenäkin seuranneena, kyllä Pekka on noin sanonutkin tekevänsä. Viimeksi siinä yhteydessä, kun hän puhui myös Yhdysvaltain hallinnon muuttuneesta linjasta tässä kysymyksessä. Sanoi, että on ihan luontevaa, että länsimaisen demokratian päämies pitää asiaa esillä, eikä sen kanssa tietenkään ole ristiriidassa, jos itse edustaa ko. vähemmistöä. Kommentti oli vastaus melko provokatiiviseen kysymykseen: "Aikooko ehdokas presidenttinä edustaa maailmalla suomalaisten vai homojen asiaa?"
Taistelu kakkospaikasta jatkuu vielä tänä iltana, ja ainakin Haavistolla ja Väyrysellä on huomenna jännät paikat.

Väyrysen itseluottamus ei horju eikä hän usko galluppeja.
- Tilannehan on jännittävä, mutta minä uskon, että kannatukseni on parempi kuin mitä nämä viimeaikaiset gallupit ovat esittäneet, Väyrynen sanoo.

Haavistonkin mielestä tilanne on jännittävä, ja hän toivoo runsasta äänestysaktiivisuutta.
- Menkää sinne uurnille. Pelkkä peukku tai Facebook-tykkäys ei riitä. Pitää osoittaa tuki vaaliuurnilla, Haavisto muistutti.

Yle uutisoi:
http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2012/01/vaalien_toisen_kierroksen_paikoista_kaydaan_viela_kovaa_vaantoa_3193775.html
  • 4 / 5
  • Blueriver
  • 23.1.2012 0:39
V**** surprise. Vanhahomo-haavisto on Suomen ykköshomohoroforumin käyttäjien suosikki presidentiksi. Tässäpä uutinen. Sauvakävelijä2016:kin innostuisi.

Ei teillä hyvin mene.
  • 5 / 5
  • Public eye
  • 23.1.2012 1:02
Tuntuu olevan kovin ajankohtainen tämä vanha retorinen kysymys, että voiko vi***ukseen kuolla.... :))