Niinpä. Jälleen kerran niin meillä kuin muuallakin: ensin uho ja siitä sitten tuho. Ansioitunut suomalainen poliitikko sanoi aikanaan jotenkin näin: " Otetaan politiikassa käyttöön rehellisyys, jos muu ei auta." Totuus, jos sitä ehdokkaastaan etsii, löytynee siltä väliltä mitä hän kertoo ja mitä jättää kertomatta. Jonkinmoiselta viihteeltä, lieneekö sitten hyvää vaiko huonoa, tuo presidenttiehdokkaiden esiintyminen vaikuttaa. Odotin heidän tuovan enemmän esiin omia kantojaan maan työllisyyden hoitoon, talous- ja sosiaaliseen elämään, sekä koulutukseen, josta hyvin huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää nyt työelämässä oleville, sekä kasvaville lapsille ja nuorille, sillä heissä on yhteiskunnan tulevaisuus. Ulkopolitiikalla, uskonnoilla, seksuaalisella suuntauksella ja ihmisarvoilla pelotellaan ja harrastetaan monenmoista tunnelmatemmellystä sensijaan, että ne hoidettaisiin selkeästi ja venkoilematta. Itselleni useimmat ehdokkaat ovat olleet päivä päivältä enenevässä määrin pettymyksiä, valiettavasti.
Pari positiivista huomiota ehdokkaiden esiintymisestä:
Eri mediat ovat entistä enemmän surutta hyödyntäneet mahdollisuutta tehdä myyvää viihdettä ehdokkaiden kustannuksella, koska ovat laskeskelleet, että kenelläkään ei ole tässä tilanteessa varaa kieltäytyä ja menettää yhtään ääntä kieltäytymisen yleisössä aiheuttaman mahdollisen närkästyksen vuoksi.
Paavo Lipponen on osoittanut ihailtavaa suoraselkäisyyttä sanomalla useassa yhteydessä, että hän ei lähde mukaan kaikkeen pelleilyyn, jolla ei ole mitään tekemistä presidentin viran hoitamisen kanssa. Esimerkkeinä vaikkapa Hesarin kävelytestit ja Nyt-liitteen drinkkivinkit.
Paavo Väyrynen taas on ollut erittäin selkeäsanainen ja kiertelemätön, mikä on toiminut selkeänä vastakohtana Soinin asian viereen osuville muka-nokkelille tokaisuille ja sloganeille, jotka alkavat ilmeisesti vähitellen nyppiä perussuomalaisia vielä eduskuntavaaleissa äänestäneitä. Väyrynen korjaa kannattajat taakseen samansuuntaisilla mutta mutkattomasti muotoilluilla viesteillään.