Minkä ikäisenä tiesti olevasi...?

Minkä ikäisenä mitäkin tapahtui on hyvin monelle tärkeä kysymys. Missä vaiheessa poika huomaakin pitävänsä toisista pojista. Tai missä iässä tyttö huomaa pitävänsä toisista tytöistä.

Tähän ei varmaankaan yhteistä linjaa löydy, monet kylläkin uskovat tällaisten suuntautumisien heräävän vasta seksuaalisuuden herätessä.

Toiset taas ovat seksuaalisesti avoimepia kuin ja siten kokeilevat samaa sukupuolta seksin merkeissä.

Omalla kohdallani asiaa ei voi laskea päivän päälle. Olin nuori poika ja ikää minulla oli vain vähän päälle kouluiän kun puin salaa päälleni siskon hameen ja tykkäsin siitä. Toisaalta vastaavanlaisia kokemuksia tulee muutenkin tuossa iässä.10 Vuotiaana muistan työntäneenin löytämäni tampoonit peppuuni ihan vain mielenjohteesta. Samassa iässä opin masturboimaan ja jostain kumman syystä hyvin usein laitoin toisen käden peppuuni niin että sormi oli pepussa. En tiedä mistä tämä johtui, koska en tuolloin muista ajatelleeni sen enempää asiaa.

13 Vuotiaana jotain ihmeellistä tapahtui, tytöt alkoivat kiinnostamaan entistä enemmän ja seksuaalisuus heräili. Samalla muistan yhden pojan luokallamme joka olikin sitten kohdallani jännä tapaus. Yhtäkkiä tajusin että leikin ajatuksella siitä että harrastaisin seksiä tuon pojan kanssa. Kirjoittelin jopa joitain fantasioita. Tuolloin en paljoa tiennyt vielä seksistä, mutta ajattelin silloin "panevani" tuota poikaa.

Vuodet kuluivat ja tytöt kiinnostivat edelleen, mutta en tiedä miten yhteydet nuoruuden "oikkuihin" mutta kun katsoimme kaverien kanssa pornoa, niin minun teki mieli olla myös pantavana. Eli halusin jonkun panevan minua.

16 vuotiaana jokainen kerta kun kiihotuin alkoi olemaan lähinnä sitä että kuvittelin jonkun panevan minua. Viisaana poikana tietysti etsin netistä sopivan kaverin ja ajattelin hoitaa homman.

Vakuutin olevani varma asiasta ja tuona iltana kaikki porno elokuvien luomat kuvat jäivät täyttymättä. Muistan kivun ja kaiken sen mihin petyin.

Toisaalta halu antaa ja saada munaa oli niin syvällä ettei se lannistanut ja nykyisin asiat ovat aivan toisin.

Olisiko ollut joskus 11v kun kokeilin joitain esineitä työntää peppuuni, en edes ajatellut sitä silloin mitenkään "homo" juttuna. Enkä edes ajatellut että pojat olisivat jotenkin kiinnostavia. 13 Vuotiaana sain vinkkiä etten välttämättä ole ihan normaalisti suuntautunut.

Teidän tarinoita? Kommentteja ja muita ajatuksia

Itse ymmärsin olevani homoseksuaali joskus peruskoulun 8. luokalla. Sitä ennen olin kyllä jo alkanut aavistella, että eroan jollakin tavoin muista pojista. Työt juoksivat innokkaasti perässä, mutta ajatukseni harhailivat muualla.

Jo ala-asteella olin jotenkin kiinnostunut pojista, mutta ajattelin sen olevan vain ohimenevää ja murrosikään kuuluva vaihe. Pikku hiljaa itselleni selvisi, ettei tytöt kiinnosta kuten muita poikia.Tajusin olevani homo ja häpesin sitä.Yläasteella asia oli jo aivan selvä, mutta ahdisti kovasti.

Itse en kuvitellut missään vaiheessa olevani bi-seksuaali tms. vaan ymmärsin olevani ainoastaan homo.(ei sillä että biit tai homot olisi parempia kuin muut)Tosin kuvittelin joskus pienenä eläväni tulevaisuudessa heteroelämää ja toteuttavani homopuolta salaa muilta tai jotain sellaista.kaikkea ahdistunut pikkupoika voikin ajatella...

" tajusin " olevani jotenkin erilainen jo yläasteella , kun ensimmäinen ihastukseni olikin tytön sijaan eräs luokkamme poika .

mutta " häpesin " tilannetta tosi paljon , jotenka kielsin itseni " enhän minä voi olla homo " .

aloin sitten aikoinaan seurustella tyttöjen kanssa , vaikka pojat pyöri edelleen mielessä .

" kulissielämää ja itsensä pettämistähän " se kaikki elämä tyttöjen kanssa oli .

jopa avioliitto jossa tuli " vähän aikaa oltua " .

vasta " melkein " 40v. pystyin tunnustamaan itselleni , että ei tää elämä tästä mikskään muutu.

miehet on aina ollut osa mun ihastuksen kohteita ja tulee aina olemaankin .

nyt vasta kun pystyin itsellenikin " vapaasti tunnustamaan suuntautumiseni " , tunnen olevani täysin vapaa " henkisistä kahleistani " .

tästä alkaa mun uusi ja vapaa elämäni .

Vähän sama kuin kysyisi heterolta, milloin hän tajusi olevansa heterolta.

Tiesin aina. Alusta alkaen.

*heterolta=hetero

(Tyhmää kun täällä ei pääse editoimaan omia viestejään.)

Samaa mieltä kuin edellä. Tuskin homouden "tajuaminen" eroaa kauheasti heterouden "tajuamisesta". Yhteiskunta antaa normit, joiden perusteella oletetaan kaikkien olevan heteroita. Seksuaalinen herääminen varmastikin kaikissa ryhmissä on kuitenkin samanlaista.

Vähän eri mieltä kuin edellä. Seksuaalisuutensa tajuaminen on yks juttu, ja homoseksuaalisuuden tajuaminen on sit toinen juttu. Heterous on niin kova normi että homouden tiedostaminen ja erit. hyväksyminen voi olla pidemmän prosessin tulos.

Kilttipoika, tuossahan kerroit juuri, miten seksuaalisuuden tajuaminen homolla ja heterolla on hyvinkin erilainen asia; nuo normit ja oletukset, siis.

Ja vastaus gallup-kyselyyn: 20-vuotiaana _myonsin_ itselleni ja parille lahimmalle ystavalleni "pitavani pojista enemman kuin tytoista".
Siihen oli suht pitka tie, ja mutkikasta oli toki pitkaan sen jalkeen myos.

Ns. salaa olen tiennyt lapsesta saakka, ehdottomasti. Mutta ensin sille ei ollut nimea, ja sitten ajattelin ettei sille ollut realistista mahdollisuutta, kunnes niita mahdollisuuksia alkoi lopulta ymmartaa.

Ja tietty edelleen, matka jatkuu.

Varmasti olen "aina" tiennyt, mutta noin 18-vuotiaaksi asti olin ihan varma, että okei, pidän miehistä seksuaalisessa mielessä, mutta ei minun tarvitse koskaan ikinä milloinkaan niiden kanssa mitään sekstailla eikä muille näistä perversioista kertoa. Kunhan fantasioissa pyörisivät vain, se riittäisi. Tiesin mutta en hyväksynyt.

Sitten sattui ekakerta 18-veenä, ja voe vettu että eihän siitä enää päässyt millään irti. Kiikissä oltiinn! Silloin hyväksyin, että no joo, kyllä mä voin vähän vispiläkauppaa tehdä, mutta ikinä koskaan milloinkaan ei kukaan saa siitä tietää (paitsi se toinen kauppias). Tiesin, hyväksyin ja pidin suuni kiinni.

Sitten pakotettiin kaapista ulos. Tiesin, hyväksyin, muutkin tiesivät. Vähän pitkä(styttävä)sti sanottuna vastaus on: aina kun on jonkinlaisia seksuaalisia haluja ollut, ne ovat olleet homo-sellaisia luonteeltaan. (Olkoonkin, että vielä geronto-lisämäärite sinne jonnekin väliin vielä tarvittaisiin.)

Mousse kirjoitti: "13 Vuotiaana sain vinkkiä etten välttämättä ole ihan normaalisti suuntautunut."

Itse olen pitänyt itseäni aivan normaalisti suuntautuneena "vaikka olenkin homo". Ei ole ihme kun jotkut eivät pysyty harrastamaan seksiäkään kuin kännissä (niin kuin jossain toisessa viestiketjussa päiviteltiin) kun ollaan niin ihmeen epänormaaleja.

Ensimäiset muistikuvani mitkä tulevat tähän asiaan liittyen mieleen, ovat ajalta kuin olin about 5 vuoden ikäinen. Ihastuin korviani myöten naapurin isäntään. (n.40v miehekäs mies) Olisin halunnut olla aina hänen sylissään, halata häntä, nuuhkia... koska muistan hänen hajunsa houkutelleen minua omituisesti (lienekö sitten jotain partavettä vai ihan miehen hajua) :o Noin 7 vuotiaana muistan pöllineen velipojaltani pornolehtiä ja erityisesti huomioni ja uteliaisuuteni kiinnittyi miesten pippeleihin... Sitten kun varsinainen seksuaalisuus alkoi herämään niin pidin itsestään selvänä että pidän miehistä, ja se siitä, vaikka en heti tiennytkään käsitettä homoseksuaali. (Eli yläasteella ollessani)

Enpä ole siis koskaan tuntenut olevani epänormaali seksuaaliselta suuntautumiseltani.

Samoin olen minäkin aina ollut kiinnostuneempi omasta sukupuolesta. Jo lastentarha- ja esikouluiässä poikien anatomia kiinnosti enemmän kuin tyttöjen, vaikka molempien kanssa olinkin tekemisissä eril. leikkien kautta. Kun teini-ikä tuli, seksuaaliset halut kohdistuivat toisiin poikiin tai nuoriin miehiin. Tässä vaiheessa (1981->)tuli ympäröivältä maailmalta viesti, että homous ei ole ok ja se aiheutti hämmennystä. Muistan kuinka yritin ajatella tyttöjä sillä tavalla (ehkä pari viikkoa), mutta en tuntenut mitään värinää. Viimeistään 15 v. minulle oli jo hyvin selkeää, että haluan vain miestä ja miehen. Mitään kyseenalaistettavaa ei siis ole ollut, koska minä olen aina ollut minä ...

Kuitenkin tulen paremmin juttuun naisten kanssa, kunhan he tajuavat pitäytyä iskemisestä. Miesten kanssa kommunikointi takkuaa keskimääräisesti aina ja molemminpuolisesti ja onnistuminen on enemmän riippuvainen statuksesta tms. Tämä koskee myös ja ehkä etenkin homomiehiä. Tähän liittyen koen itseni enemmän androgyyniksi kuin vain mieheksi.

Viime vuosina on tosin ollut joitain tuntemuksia naisia kohtaan joten saapi nähdä mihin tässä vielä päädytään. Ehkä mä olen sittenkin bisse ...

...Minulla tuo tajuaminen meinasi koulupoikana nimenomaan sen tajuamista, etta olin "epanormaali".
Minkas sille mahtoi, sen oppi ymparoivasta maailmasta. Siksi ja luulenpa etta lahinna siksi se tie oli aika mutkikas, ennen kuin alkoi tajuta etta sita voi vaikka "jopa" seurustella omaa sukupuolta olevan kanssa.

Mutta joo, se oli silloin. Nyttemmin en missaan tapauksessa allekirjoita mitaan epanormaalius-mielipiteita naissa asioissa.

Joo, oliskohan nää fiilikset joskus alkaneet epämääräisinä tuntemuksina Charlien enkeleitä katsellessa ;) Aina tiennyt, pienenä tietysti erilaisuuden tajuaminen oli arka paikka, roolimalleja ei lähistöltä löytynyt. Ja kun sit vihdoin oli sinut itsensä kanssa ja kokemustakin kertyi (siis muistakin kuin itsestä;), niin nykyään hämmentää kun miehistäkin saa välillä ihan hyviä tuntemuksia. Mut onneksi ei ole enää hämmentynyt _teini_

Ensimmäinen ajatukseni homoseksuaalisuudesta: "Ihan ookoo kunhan pysyvät minusta kaukana."

Näin muistan sanoneeni joskus yläasteella murrosiän, teiniangstin ja syömishäiriöiden syövereissä. Niin kauan kuin muistan niin minulla on ollut poikia kavereina ja olen pitänyt heidän seuraansa parempana kuin tyttöjen koska minua ei kiinnostanut koti/prinsessa/barbieleikit. Olin toimintatyttö.
Yläasteella toimintatyttöyttä ei katsottu hyvällä vaan olin jonkinlainen pelle suurimmalle osalle luokkani muotitipuista. Nämä tytöt laskivat minusta leikkiä ja saattoivat minut huonoon valoon myös poikien keskuudessa, ajauduin siis aika yksinäisille vesille. Sikäli hyvä koska ei minua heidän seuransa kiinnostanutkaan. Pukeuduin aika karmeisiin vaatteisiin, ikinä en enää pistäisi niitä vetimiä ylleni!:D Väljähtäneitä flanellipaitoja ja vakosamettihousuja.

Joka tapauksessa aloin sitten hieman jopa halveksimaan pissismäisten luokkatovereideni elämäntyyliä. Eivätpä hekään kunnioittaneet minua. Minusta heidän "seukkaamisensa" vaikutti jotenkin hirveän muoviselta ja teennäiseltä. Poika-ja tyttöystävät vaihtuivat ja kaikki kävivät suunnilleen läpi toisensa. Varsinaista teatteria. Minulla ei ollut poikaystävää vaikka ajattelin silloin vielä niin että ehkä minunkin on yritettävä sellainen hankkia. Katsoin TV:stä tuohon aikaan sarjaa nimeltä Xena. Se oli lempparini. Sitä katsoessani en voinut olla huomaamatta kahden naispäähenkilön vetovoimaa toisiinsa, se vaikutti niin aidolta ja kauniilta. Sitten aloin kuvitella itseäni jonkun kauniin naisen kanssa ja ahdistuin koska edelleenkin se oli minulle vieras asia jota vieroksuin ja yritin haudata ne tunteet. Olin noin 14 tai 15-vuotias.

Sitten lukiossa kuulin että joku poika oli minusta kiinnostunut. Se tuntui todella imartelevalta ja otin tähän poikaan yhteyttä. Menimme "treffeille" puistoon ja penkillä sitten suutelimme ja koko ajan minulla oli hyvin epämukava ja ahdistunut olo. Pusuttelun jatkuessa ajattelin koko ajan ärsyyntyneenä että voisitko jo lopettaa, mutten kehdannut. Kävin sitten pojan kotonakin. Hän teki itselleen leipää eikä huomannut tarjota minulle. Sitten hän kysyi minulta kuulenko kuinka heidän televisiostaan lähtee pieni ja korkea ääni. En kuullut sitä, sitten hän alkoi kehua erinomaista kuuloaan. Istuimme sängyllä ja tutkimme hänen kännykkäänsä. Koko ajan oli sellainen väkinäinen olo ja ajattelin että tätäkö se seurusteleminen sitten on. Eipä ole kaksista.
Siinä vaiheessa kun poika alkoi hiplata polveani, halusin lähteä. Minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa! Jotta terve ja kiitos kaloista.

Miehet ovat olleet minusta aina kovin kiinnostuneita enkä voi välttää kavaljeeriehdokkaita tanssilattialla. Vaikka minulla on ollut satoja mahdollisuuksia, en ole tarttunut yhteenkään. Samalla näin välillä unia joissa olenkin tytön kanssa. Pikkuhiljaa minulle alkoi valjeta etten voi jatkaa enää niin. Päätin ottaa selvää itsestäni ja aloittaa ihan sillä että koitan kuunnella miltä minusta tuntuu. Miesten läsnäolo ahdisti minua kamalan paljon. Kun taas joskus koin tiettyjen naisten läsnäolon sellaiseksi että olisi tehnyt mieli hymyillä koko ajan ja sydän oli räjähtää! Olen aina ollut oikeastaan kiinnostuneempi naisista, en vain ollut tiedostanut sitä sillä tavalla.

Vasta 19-vuotiaana koin oloni täysin luonnolliseksi lesbona. Prosessi oli melko pitkä ja vaati paljon itsetutkiskelua ja asioiden uudelleenmiettimistä. Loppujen lopuksi tulokseksi sain sen, että olen se mikä olen aina ollutkin ja itsenäni koen oloni täydelliseksi. Vanhempani ja ystäväni eivät voisi suhtautua tähän paremmin ja nyt minulla on viimein sellainen olo että olen saavuttanut tasapainon ja itsehyväksynnän. Ja muuten, tämä on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Kun huomasin ja hyväksyin lesbouteni:)

oikeastaan vasta siinä 14-15-vuotiaana kun alkoi olla seksuaalista jännitettä toisen tytön kanssa, ja aloimmekin seurustelemaan kun olin 15. en ollut asiaa edes miettinyt ennen tuota ensirakkautta. myöhemmin olen aikaisemmasta lapsuudesta tunnistanut joitain tuntemuksia ehkä seksuaalisiksikin, mutta mitään ajatusta "erilaisuudesta" ei olut. suhteenkin myötä "lesbo"-vaihe tuli myöhemmin...

Totta on, että "tajuaminen" oli väärä termi siihen ajatukseen mitä tarkoitin. Kuitenkaan mielestäni homo- ja heteroseksuaalisuudella ei ole eroa kehittymisaikataulussaan.
Toinen asia on kuitenkin homoseksuaalisuutensa tunnustaminen. Jotenkin en jaksa uskoa, että nelikymppisenä yhtäkkiä "tajuaisi" olevansa homo. Eiköhän kyse ole lähinnä enää Paasikivimäisestä tosiasioiden tunnustamisesta tuossa vaiheessa.

Yläasteella joskus n. 14-vuotiaana se "totuus" valkeni mulle...seiskalla olin vielä päätä pahkaa ihastunut yhteen muijaan mutta sittenpä astui kuvioihin sellanen poika jonka jälkeen ei oo tytöt kiinnostanu...

Näin jäkikäteen ajatellen on erilaisia muistoja jo lastentarha-ajoilta mutta eipä sitä ennen teini-ikää asiaa tajunnut/sisäistänyt/hyväksynyt.

Tiesin olevani 12-vuotiaana, ja tunnustin asian itselleni 18-vuotiaana.

Tiesin olevani 11-vuotiaana ja se oli minulle selvää jo 14-vuotiaana että heteroa minusta ei tule, ei edes tekemällä.

Vannoin vielä kolme vuotta sitten ettei minusta ikinä tulisi lesboa. Tms.

Jacqueline.N.:lle, olipas helpottavaa lukea tuo viestisi! Nouruuteni noudatteli ilmeisesti hyvin pitkälle samantyyppistä kaavaa poikamaisine harrastuksineen, epämuodikkuuksineen ja suosion puutteineen, toki kaikki nuo olivat osittain omavalintaisia ja onneksi mennyttä voi jo hymyssäsuin muistella.:-) Eniveissiin, nyttemmin ajatellessani vuosia taaksepäin olen alkanut nähdä monia tapauksia uudessa valossa. Rehellisyydeksikö sitä kutsutaan?;) Muutamia esimerkkejä löytyy peruskouluvuosiltani tytöistä, joihin -hmm- huomioni kiinnittyi tahtomattanikin, jotka huomasin/etsin aina ensimmäisenä joukosta, joiden kanssa puhuminen nousi helposti päivän tai jopa viikon kohokohdaksi... Silloin kuittasin asian toteamalla että etsin sydänystävää (enkä silloin vielä edes ollut lukenut Annoja!) epäilemättä mitään muuta. Seksi on ollut minulle toissijainen ja kaukainen asia hyvin pitkään, joten en murkkuiässäkään osannut päätellä olemattomien himojeni perusteella mitään - korkeintaan olevani frigidi mutta onneksi en tuolloin tuntenut termiä! ;D

No, lukiossa alkoi tapahtua ja ihastuin palavasti yhteen kaveriini, tai lähinnä uutena asiana tunsin haluavani suudella tätä. Pelästyin totta kai enkä suostunut myöntämään tällöinkään olevani jotain muuta kuin "normaali hetero", luoja se ahdisti. Kaverini lähti vaihtoon ja vuoden aikana tuo kipinä sammui - vain tehdäkseen tilaa lopulliselle roihulle ;), jonka edessä jouduin lopulta nöyrtymään ja myöntämään seksuaalisuuteni pari vuotta märehdittyäni (19v siis minullakin tuo kriittinen ikä). Eli tuskainen taival takana, mutta tosiaan, palkinto oman paikkansa löytäisestä oli enemmän kuin sen arvoinen. Ja toisin kuin taannoin, nyt olen sitä mieltä että myös kaikkien tulevien ennakkoluulojen ja mahdollisten hankaluuksien arvoinen!

Kavereiden, ystävien ja sukulaisten hyväksyntä ja kommentit "en mä kyllä kamalan yllättynyt ole" vain antavat lisää varmuutta. Omalla kohdallani 3/4 lesbous (tarkkaa termiä ei ole keksitty, working on it...) saattaa juontaa kasvamisesta kolmen naisen - äitini ja tätieni - parissa, jotka kaikki ovat miehettömiä, tosin hetroita. Onko kenelläkään muulla kokemuksia samanlaisesta "altistumisesta"? Koen kasvuympäristön ansiosta naisten seuran paljon luontevammaksi.

Varmasti monille tähänkin keskusteluun osallistuneille "syntymähomoille" on vaikeaa ymmärtää miten identiteetin myöntäminen voi tapahtua pitkän itsetutkiskelun jälkeen yli kymmen vuoden viiveellä. Ilmeisesti samaan pisteeseen pääsee montaa reittiä ja jos joku kehtaa vielä väittää että joku näistä reiteistä on jotenkin "aidompi" kuin toinen niin kyllä ärähdän! Tai vaadin ainakin perusteellisen selityksen. ;) ;)

No juu, onnea niille jotka tämän epistolan jaksoivat loppuun...:)
Ja onnea etenkin niille jotka ovat oman seksuaalisuutensa jo löytäneet tai sitten vielä niille joilla etsintä on edelleen käynnissä - pysykää avoimina ja kriittisinä, itse jokainen lopulta parhaiten tietää!

Huh... Tuntuu ihanalta lukea kaikkia teidän tarinoitanne. Tietenkin tiesin etten ole ainoa joka tuntee itsensä näin epävarmaksi teinivuosinaan, mutta kuitenkin...Olen vatvonut tätä asiaa hulluuspisteeseen asti, ja mieleni vaihtuu paljon mutta vaikkakin tieto on melko tuore niin tiedän varmasti että hetero en kyllä ole (no offence)!
Pienempänä kun "fantasioin" niin olin kyllä kiinnostuneempi naisesta. Minulla on jo lapsuudesta asti ollut outu "kunnioitus" tytöjä kohtaan. 11-vuotiaana ihastuin tyttöön kuorossani ja olin niin peloissani! Ajattelin olevani epänormaali ja lesbo ja kirjoitin siitäkin päiväkirjaani "salakielellä" jota en valitettavasti enää kyllä osaa tulkita.. ;) Ensin ajattelin sen olevan vain pelkkä "normaalia" itsensä löytämistä enkä ajatellut asiaa sen enempää vaikkakin katseeni juuttui "platonisesti" joihinkin tyttöihin. Pojistakin olin kiinnostunut mutta tiedostin sitä enemmän, olihan se "normaalia". Olen muuten aina ollut heikkona poikiin joilla on feminiininen ulkonäkö? selvää lesboutta?
Yläasteella kuitenkin varsinkin pojat olivat idiootteja, olin yksinäinen susi ja enemmän kirjojen kuin sexuaalisten tunteitteni pauloissa. Lukiossa kuitenkin "tajusin" vaikka yritinkin estää tunteeni. 16-vuotiaana rakastuin parhaaseen kaveriini, tyttöön, ajatteli että voi helvetti, mitä minä nyt teen?! Yritrin keksiä syitä miksi en olisi non-hetero, mutta en löytänyt niitä ja olin vuoden onnettomasti rakastunut.. Tunne oli sekä psyykkinen että sexuaalinen. En tiedä vielä olenko 50%-50% bisse, tai lesbo. Aion saada sen selville. Over and out. Onnittelen sitä joka jaksoi lukea tämän marinani loppuun. Olisi kiva saada "veteraanien" mielipiteitä... *nolostuu*. Lähetän tämän ennen kuin muutan mieleni!

Rippikoululeirillä huomasin etteivät tytöt saaneet minua syttymään poikien lailla!

Jo ennen kouluikää ihailin paria naispuolista, tunnettua ihmistä jotenkin ihan erityisellä tavalla.. Enpä tainnut ketään miestä ihaillakaan (paitsi ehkä jonkun mopoa ;) Ala-asteella 1 - 2 luokalla ihastuin yhteen ylemmän luokan tyttöön, joka oli ruutupaidassaan ihaninta, mitä saatoin kuvitella. Ala-asteen lopulla katselin tv:stä Dallasia ja bongasin sieltä Priscilla Presleyn silmiini. Puhuin kaverilleni pari vuotta ko. näyttelijästä ihan kuohuksissani, ja kaveri ei tietenkään ymmärtänyt missä mennään. Toivottavasti ei koskaan tajunnutkaan... Lukiossa rakastuin palavasti luokkatoveriin, jolle en koskaan sitä uskaltanut myöntää, mutta aivan varmasti sen minusta huomasi. Luulen, että sain myös vastakaikua.

Ja näin edelleen. Sama meno on jatkunut nyt pitkälle aikuisuuteen. Odottelen edelleen, milloin kiinnostun miehistä :0

Oliskohan ollut siinä joskus noin öpaut 12v kun olin kaverilla muiden kavereiden kanssa yötä, ja latasin sen kaverin koneelle jotain k-18 juttua, miehista toimintaa... siitä eteenpäin se on sitten mennyt omalla painollaan,...

Mä pidin pitkään itseäni heterona ja tulkitsin kaikki lesbouteen viittaavat merkit, niin että ne kuitenkin puolsivat heteroutta. Kun seksi miesten kanssa ei sujunut niin kuin toivoin, ajattelin sen johtuvan omasta kokemattomuudestani ja "vääristä" miehistä. Fantasiani naisista taas kuittasin, että nehän on vaan fantasioita, kai niitä on lähes kaikilla, ei niitä tarvitse vakavasti ottaa. Syy tähän oli varmasti siinä, että olin kasvanut niin konservatiivisessa ympäristössä, että heterous oli tavallaan se ainoa vaihtoehto.

Kaikki muuttui ollessani 22-v, kun ensimmäistä kertaa todella rakastuin naiseen. Sit rupesin kelaamaan asioita, palat loksahtivat kohdalleen, ja myönsin itselleni olevani lesbo. Se oli helpottava kokemus, tuntui että ensimmäistä kertaa elämässäni olen tasapainossa oman seksuaalisuuteni kanssa. Aina sitä ennen oli sellainen tunne, että jotain puuttuu, jotain on vialla.

Minä tajusin olevani bi jo joku aika sitten. Varmaankin 10-vuotiaana, vaikka silloin olin sillä "hyi homot, lesbot ja biseksuaalit, yäk yäk yäk" kannalla. Tapasin sitten vähän aikuisempaa porukkaa netissä, ja ne oli sillä "antaa kaikkien kukkien kukkia" kannalla, ja minäkin sitten annoin periksi ajatukselle.

Sitten aloin kaverien innoittamana selata pitkin nettiä ja kuolata pitkähiuksisille, luikuille anime/manga-poitsuille. Sitten löysin sivun, jolla joku jonka nimimerkkiä en muista pauhasi siitä miten kaikki tytöt tykkäävät "bishouneneista" (bishounen = japanilainen ilmaisu, "nätti poika"). Sanoi että eivätkö tällaiset ihmiset ole vähän niinkuin lesboja.

Minä olin puolustuskannalla, "noniin, ehkä jotkut muut, mutten mä ainakaa!". Sitten kun olin 11 ja risat, aloin pyörittelemään sitä asiaa mielessäni, ja kun huomasin että pojat ja tytöt sitten molemmat alkoi kiinnostamaan, tajusin olevani bi. Vähänkö meidän luokan tytöt meni hiljaseksi kun tulin ulos kaapista. *virnu* Vielä pitäisi kertoa isälle...joskus...*AHEM*

Aika raju fiilis kun sain tietää, että olen syntynyt kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä (josta en ennen tälle sivulle saapumistani tiennyt mitään). *naur*
Anteeksi, kun viestini on 'hieman' epäselvä.

lEsbo 10km kirjoitti: "Omalla kohdallani 3/4 lesbous (tarkkaa termiä ei ole keksitty, working on it...) saattaa juontaa kasvamisesta kolmen naisen - äitini ja tätieni - parissa, jotka kaikki ovat miehettömiä, tosin hetroita."



Seksuaaliseen suuntautumiseen ei vaikuta millään tavalla se minkälaisessa ympäristössä sattuu kasvamaan. Tämä on lukemattomissa vertailututkimuksissa objektiivisesti todettu.

Kaikenlaiset psykoanalyyttiset teoretisoinnit "miehen- tai naisenmallin puutteesta" ym. on diskreditoitu aikapäivää sitten. Näihin analyyttisiin ajatusrakennelmiin tukeutuvat nykypäivänä enää teologit ja aslanilaiset eheyttäjät, eivät tiedemaailman tutkijat tai asiantuntevat kliinikot.

Seksuaalinen suuntautuminen näyttää viimeisimpien tutkimustulosten mukaan määräytyvän hyvin pitkälle geneettisten ja prenataalisten (=sikiökauden aikaisten) tekijöiden kautta. Ympäristöön liittyvät sosiaaliset ja kulttuuritekijät tietenkin vaikuttavat sitten siihen, että miten kukin uskaltaa suuntautumisensa kanssa elää.

Olin 13 vuotias kun kiinnostukseni tyttöjä kohtaan alkoi kasvaa..Olen seurustellut 4 tytön kanssa ja tällä hetkellä elelen sinkkuna..En ole tullut ulos kaapista koska koko sukuni on homokammoinen=(

Hei, ei ne valttamatta lopulta ole, jos ja kun tuntevat jonkun homon.
Tuntevatko -?
Hyvaa kevatta, -R

Itse kasvoin seksuaalisuuteen yhden vahvan fetissin kautta jota en aluksi edes ollenkaan tajunnut. Fantasiani alkoivat vain jossain vaiheessa 11v? - 14v liittyä tähän fetissiin ja poikiin, Tuntemukset olivat niin jänniä ja outoja että en edes osannut yhdistää niitä mihinkään. Varsinkin kun muuten olin ihan tavallinen naapurin poika eikä lähiympäristössä ollut ensimmäistäkään esimerkkiä jotenkin seksuaalisesti poikkeavista. Vasta kun fantasiat alkoivat mennä alapään juttuihin niin aloin miettimään mitä termi homo oikeasti tarkoittaa. Yläasteella tuli kuitenkin ihastuttua vuotta nuorempaan poikaan tavalla joka sai miettimään asioita. Mutta vasta joskus 16-vuotiaana valvoin yhden yön miettiessäni seksuaalisuuttani, mutta silloinkin jätin takaportin ja annoin itselleni mahdollisuuden olla mitä vaan.

Eihän tavallinen naapurinpoika, joka on muutenkin vähän ujo jne jne.. voi olla homo? Eihän? Suhteet vanhempiinkin olivat ihan kunnossa eikä mitään tarvetta kapinoimiseen tms selitysmalliin ollut. Muutenkin kuvitelmat homoista liittyivät nahkalätsä päässä ja ruoskan kanssa kulkeviin karvaisiin homomiehiin niin en tuntenut mitään samaistumisen kohdetta ko ryhmään. Jotenkin sellainen normaali luterilainen heteroseksi tuntui kaikkein luonnollisimmalta vaikka itse kuvittelin jatkuvasti jotain ihan muuta.

Nyt kun elo on vakiintunut itsenäisen elämän ja duunin myötä niin sitä on jopa uskaltanut tulla kaapista ulos. Milloin sitten tajusin olevani homo.. fyysisesti olen ollut sitä koko ajan, mutta henkisesti vasta sitten kun siitä on uskaltanut kertoa tärkeimmille ihmisille.

Ilopilleri kijoitti: "Kaikenlaiset psykoanalyyttiset teoretisoinnit "miehen- tai naisenmallin puutteesta" ym. on diskreditoitu aikapäivää sitten. --- Seksuaalinen suuntautuminen näyttää viimeisimpien tutkimustulosten mukaan määräytyvän hyvin pitkälle geneettisten ja prenataalisten (=sikiökauden aikaisten) tekijöiden kautta."

Ilmeisesti olet perehtynyt asiaan hieman tarkemmin, osaisitko suositella jotain perustekstejä aiheesta tai mainita keitten tutkijoiden nimellä näitä kannattaisi etsiä? Oma päättelyni tapahtui tosiaan kotipsykologian mutu-metodilla - asiantuntevien kliinikoiden analyysejä olisi -hmm- mielenkiintoista sovittaa omiin tuntemuksiin. Sen verran tässä täytyy kriittisyyttä säilyttää ettei tuo sinun tarjoamasi informaatio aivan vielä tee tyytyväiseksi. :D

Jaa, että perinnöllisyystieteilijät ovat löytäneet aiheen pariin? Voisin kuvitella että geneettiset tekijät olisivat lähinnä altistavia alleeleja, loppu riippuisi näin sos.&kulttuuriympäristöstä - vrt. esim alkoholismi, ainakin käsittääkseni. Tässäpä yksi vihreä piru: Mitä saadaan jos homous on edes auttavasti geneettisesti periytyvää ja jos homojen massaryntäys kaapeistaan (ei enää kulissiheterosuhteita) voimistuu asennemuutosten myötä? Homoseksuaalien kelpoisuus on tunnetusti aika heikonlainen, kun kelpoisuus määritellään kyvyksi tuottaa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä...

Emme kuitenkaan ole eläinkunnan kummajaisia; olemme vain ainoita, jotka priorisoivat yhä useammin itsemme lisääntymisemme kustannuksella. Esimerkiksi gorillojen keskuudessa esiintyy homoseksuaalisuutta, ilmeisesti lähinnä sosiaalisia suhteita vahvistavana aktina. Parittelutehokkuus ei tästä kärsi.

Ja nyt mä lopetan ennen kuin alan innostua.

Nyt kun aikuisena asiaa ajattelen taisin "tietää" sen hyvin varhain. Olin jo ihan pienenä poikana kiinnostunut isojen poikien vehkeistä. Sen tiesin että siitä ei voinut puhua. Isäni oli hyvin vanhoollinen ja varoitteli leikkimästä sillä. Lieneköhän se kielto saanut aivan toisenlaisen tuloksen kun mitä oli tarkoitus. Murrosikäisenä runkkasin yhdessä naapurikaverin kanssa. Sitä jatkui useita vuosia. Hänelle asia oli vain paineiden purkamista. Hän on naimisissa ja lapsiakin on useita. Minulle kyllä murrosikäisenä selvisi miten asia on kohdallani enkä ole sitä edes yrittänyt kääntää miksikään muuksi. Vanhemmilleni en koskaan kertonut eivätkä he ole asiaa koskaan udelleetkaan.

lEsbo 10km, kuulostat melkeinpä eheyttäjältä.

Mielestäni alkoholismia ei voi suoraan verrata homoseksuaalisuuteen. Alkoholismi on suurta haittaa aiheuttava sairaus, homoseksuaalisuus sen sijaan on samanlainen sisäsyntyinen ominaisuus kuin vaikkapa väsenkätisyys tai punatukkaisuus.

On tietysti totta, että ihminen on kokonaisuus, johon vaikuttavat niin biologiset kuin sosiaalisetkin tekijät, mutta mitä pidemmälle tutkimus edistyy niin sitä varvemmalta alkaa näyttää, että myös seksuaalinen suuntautuneisuus on biologisesti määräytyvä. Sosiaalinen ja kulttuurinen konteksti näyttää lähinnä vaikuttavan vain siihen, että voivatko homoseksuaaliset ihmiset elää omina itsenään.

Oli miten oli, niin jokatapauksessa psykoanalyyttiset käsitykset homoseksuaalisuudesta "epäonnistuneine oidipaalikomplekseineen" jne. on kumottu aikoja sitten. Vaikka homoseksuaalisuuden ei vielä voida osoittaa johtuvan täysin ja pelkästään geeneistä, niin jo nyt voidaan kuitenkin sanoa, että geeneillä on asiassa erittäin suuri rooli - toisin kuin "naisen tai miehenmallin puutteella".


Muutama linkki aiheesta:

http://www.nature.com/news/2004/041011/pf/041011-5_pf.html
http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2004/10/13/wgay13.xml&sSheet=/news/2004/10/13/ixworld.html
http://www.365gay.com/newscon05/01/012705dna.htm
http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/3735668.stm

Nature or nurture... ja muita ikuisuuskysymyksiä. Siinä vaiheessa kun tiesin olevani muuta kuin hetero, mietin asiaa itsekin pitkään ja hartaasti. Mielenkiintoinen aihe edelleen, mutta mistä mikään maailmassa johtuu. Kertomuksenne siitä miten omaan homoseksuaalisuuteensa on herännyt ja sitä käsitellyt ovat kouriintuntuvaampaa asiaa.

Ensin pientä selvennystä taannoiseen viestiini, joka näin uudella lukemalla on aika epäselvä.

Ilopillerille: Eheyttäjältä? Tuo vertaus jäi nyt hieman hämäräksi, viittasitko toteamukseeni "itsensä priorisoimisesta"? Tarkoitin sitä, että nykyisellään julkihomous tarkoittaa käytännössä usein lapsettomuutta, tarkemmin lisääntymättömyyttä. Tästä periaatteessa juontuu myös Darwinilainen dilemma, johon viitattiin myös yhdessä suosittelemistasi linkeistä.

Uskalsin harkinnan jälkeen kirjoittaa alkoholismin samaan lauseeseen homoseksuaalisuuden kanssa - olisi pitänyt tietää paremmin. Alkoholismi on toki sairaus eikä ilmenemiseltään mitenkään verrattavissa homoseksuaalisuuteen (tämän kieltäminen ei nyt ihan ollut se avainteesi...). Käsittääkseni alkoholisminkin taustalla kuitenkin vaikuttavat tietyt altistavat geenit; aivan kuin nyt uusimpien tulosten valossa on homoseksuaalisuudenkin laita.

Nature and nurture lienee lähimpänä totuutta ja poikkitieteellisyys valttia. Vai eikö myös uskaltaminen ole ympäristön vaikutuksesta riippuvaa? Miten voit myöntää olevasi homoseksuaali, jos et sellaisesta vaihtoehdosta tiedä? Vaikka alitajuisesti tunteesi kohdistuisivat samaan sukupuoleen mutta et uskalla ryhtyä asiaa käsittelemään maailmankuvan pirstoutumisen pelossa? Tässä kannattaa ehkä etsiä perspektiiviä länsimaisen kulttuurimme ulkopuolelta. Myös Brian Mustansikin tutkimusryhmän tammikuussa 2005 julkaistujen tulosten mukaan ""Our best guess is that multiple genes, potentially interacting with environmental influences, explain differences in sexual orientation.""

Em. tutkimuskin jättää paljon arvailun varaan, ja otoskoon ollessa niinkin pieni kuin 456 homomiestä ei sattuman osuutta mielestäni voida poislukea. Varsinkin kuin homoveljesten genomijaksot olivat yhtenevät 60%lla koehenkilöistä (puhdas sattuma olisi äärettömällä otoskoolla 50%). Toisin sanoen tietämiseen on vielä matkaa.

Yksi asia, joka pisti silmiini artikkeleita etsiessäni ja lukiessani oli se, että kaikki tutkimukset oli tehty miehillä. Ensimmäinen lesbot mainitseva tutkimus on kirjoitettuna täällä keskustelupalstalla, eikä senkään tarkoituksena ollut selvittää homouden periytyvyyttä.

Tiistaina 3.5. HS:n Tiede&Luonto-osassa oli mielenkiintoinen artikkeli "Geeni säätää, ihminen päättää". Dosentti ja sosiobiologi Jussi Viitalan mukaan ihminen ei ole kovinkaan vapaa valitsemaan motiivejaan; käytettävät keinot sen sijaan ovat vain mielikuvituksemme rajaamat. Viitala kommentoi hyvin biologishenkisesti, että "--- homoseksuaali ei valitse homoseksuaalisuuttaan ---. Geenit määräävät tässä ilman valitusoikeutta." Mielenkiintoista artikkelissa oli järkevänkuuloinen selitys homoseksuaalisuuden kausaatiolle. Poikalasten kivesten testosteronin vajaaeritys tietyssä sikiönkehityksen vaiheessa estää aivojen koiraspuolisen kehityksen ja tuloksena on homoseksuaali mies. Naisten kohdalla sama tapahtuu estrogeenien kautta.

Näiden tutkimuksien valossa biologia ja perimä tarjoavat siis mekanistisen selityksen yksilön seksualiselle suuntautumiselle. Silti ihmisen ainutlaatuisen vahva psyyke vaikuttaa käytäytymiseemme paljon ja varmasti kykenemme osittain esimerkiksi kieltämään monia asioita, kuten homoutemme.

Oikeastaan vastan parikymppisenä. Sitä ennen ajattelin vain lykkääväni perheen perustamista kiinnostuksen puutteen takia. Minulla oli onni kasvaa ja opiskella ympäristössä, jossa ei painostettu suhteisiin. Sisaruksillanikaan ei ollut vuosiin ketään kotiin tuotavaa.

18 -vuotiaana vasta tajusin. Siihen asti olin onnellisen tietämätön.

Heräsin 12-vuotiaana aivan normaaliin seksuaalisuuteen ja lukiossa 17-vuotiaana rakastuin voimakkaasti tyttöön, saamatta vastakaikua. Minua myös kiusattiin hyvin väkivaltaisesti, ilman että koskaan ymmärsin syytä. Kiusaamista jatkui aina 18-vuotiaaksi asti. Myöhemmin aloin ajatella, että "muutokseni" johtui siitä, että minua oli hakattu niin paljon, että "miehinen itsetuntoni" oli jäänyt sinne kuralammikkoon lapasten ja pipon kanssa. Se vaikeutti hyväksymisprosessia koska tuntui kuin hakkaajani olisivat "voittaneet minut" ja saaneet mitä tahtoivatkin.

Kaikki tämä oli hyvin kivuliasta hyväksyä lopulta. Yritin tajuamisen jälkeenkin naisten tapailua vuosia, mutta vika oli aina mukamas siinä, että "ei ollut tarpeeksi nätti, tarpeeksi hyvä mulle" ja lähdin pian etsimään seuraavaa. Olin vasta 24 kun ensikerran tapasin toisen kaltaiseni (homon), vieläkään en ole harrastanut seksiä, kuin yhden naisen kanssa. Hän oli hyvin kaunis ja hieno ihminen, mutta seksi oli kammottavaa, silloin tajusin lopulta kykenemättömyyteni heterosuhteeseen. Etsin arvoistani kumppania miehestä.

Lisätäkseni vielä, että rakkauteni tosiaan tuntui aidolta 17-vuotiaalta, ja olin ikäisekseni melko kypsä. En ryypännyt ja rellestänyt, tai vaihtanut ihastuksiani päivittäin, vaan asia oli hyvin vakava.

Enkä myöskään koe, että olisin jotenkin "aina tiennyt". Olin kyllä tunteellisempi ehkä kuin muut pojat, hieman älyllisempi, arempi ja herkempi, mutta en tosiaankaan leikkinyt millään nukeilla, vaan kaverini olivat 100% poikia ja leikin sotaleikkejä ja urheilin paljon ym. Kiusaamiseni tuntui käsittämättömältä, tappelin myös nyrkein vastaan.
Minua ei myöskään sanottu homoksi koskaan, kiusaajani käyttivät muita halventavia nimiä. Varmaa oli vain se, että jostain syystä minusta ei pidetty.

Jokaisella on oma kokemuspohja, ei kannata luulla, että jos itse olet "aina tiennyt" se pätisi kaikkin ihmisiin.

"Olisiko ollut joskus 11v kun kokeilin joitain esineitä työntää peppuuni, en edes ajatellut sitä silloin mitenkään "homo" juttuna."

No eihän se olekaan. Monet heteromiehetkin masturboivat työntämällä jotain anaaliinsa. Siinä vaiheessa se on "homojuttu", kun joku toinen mies työntää sitä miehen perseeseen.

Offtopicia, sori.

13-vuotiaana sain ensimmäisen orgasmini ajattelemalla yhtä koulumme poikaa...menin hämilleni, kun se ikäänkuin "salaa" putjahti mieleeni. Siihen saakka olin ihastunut vain tyttöihin. Itselleni asian hyväksyin vasta 21-22-vuotiaani, eli aika pitkä prosessi oli!

Heti kun tiesin mikä homo on. Varmaan vasta 13-15-vuotiaana. Tulen katsos uskovaisperheestä.

Olin n. 12 v, kun leikin kotileikkiä ystävättärieni kanssa. Eräs heistä halusi kerran leikkiä kanssani niin, että olisin perheen isä ja hän äiti. En muista, miten kaikki tapahtui, mutta suutelimme ja koskettelimme innokkaasti "leikkiyön aikana" ja nämä kotileikit vain tihentyivät. Joskus, kun ei leikitty kotia asuinalueen lasten kanssa, leikittiin piiloleikkejä, ja minä ja ystävättäreni olimme "aina samassa piilopaikassa" ja suutelimme....Muut lapset huomaisivat jotain ja kiukuttelivat meille, että "tyhmää, ne on aina samassa paikassa ja pussailevat, ei mitään järkeä leikkiä piilosta, kun samasta paikasta ne kumpikin löytyy!". Leikkiä jatkui siihen asti, kun ystävättäreni löysi ensimmäisen poikaystävän. En pitänyt ajatuksesta ollenkaan, olin mustasukkainen ja muistan ihmetelleeni, miksi itkin ja olin mustasukkainen. En tiennyt tunteilleni nimeä, mutta sen tiesin, että "tämä juttu on vain minun salaisuuteni, en kerro tästä kenellekään koskaan". Hah :). Olin n. 13-14v.

Itse tajusin yläasteella, että minussa on jotain outoa... vähän olin pihalla, että "mitähän tämä on" (tuolloin, 1992-1995, homous oli vaiettu asia ja tietoa siitä hyvin vähän)... Ammattikoulussa aloin sitten jo vähän ymmärtämään asioita ja itseäni, mutta vielä seurustelin vuoden sitten naisen kanssa.. tai no seurustelin ja seurustelin... Olin kiukkuinen ja vähemmän sosiaalinen... 21-vuotiaana, ollessani bailaamassa DTM:ssä, ymmärsin mitä olen.. Nyt, 26-vuotiaana, en kadu päivääkään sitä mitä olen =)

Mä kyllä muistan päivän kun se tapahtui. Olin 17, juuri täyttämässä 18. Oli kuuma keskikesä ennen lukion 3. vuoden alkamista. Silloin sen tajusin. Periaatteesa siis päivämääräkin on olemassa. Sitä ennen - ei havaintoa - tätä ei moni ymmärrä, mutta... niin se vain kävi. Ainoa poikkeava havainto sitä ennen oli se, että mua kiusattiin ajoittain paljon, jolle en ymmärtänyt syytä. Tappelin nyrkeinkin kiusaajia vastaan vakuuttuneena siitä, etten ole muita yhtään huonompi tms.

Mulla prosessi siis vasta lähti liikkelle tuolloin, ja oli helvetin pitkä ja vaikea... sitä ennen olin kirkkain silmin luullut olevani hetsku ja oli ollut jo seurustelua ym. Moneksi vuodeksi pistin ihan täydet jarrut päälle, menin aivan lukkoon. Vasta 23-24 -vuotiaana on alkanut menemään jakeluun. Tuhlasin nuoruuteni parhaat vuodet naisten kanssa räpeltäessä...

Puolustuksekseni pitää sanoa, että olen hyvin oikeistoilaisesta ja konservatiivisesta suvusta, kasvanut urheiluhullussa pikkukylässä, lähes kaikki lapsuudenkaverini olivat sporttisia "koviksia". Intissä kaappeilin myös vuoden. Olin vasta 22 kun pääsin muuttamaan pois kotipaikkakunnalta lopullisesti opiskelemaan, joten ei asia ollut sitä ennen kovin ajankohtainen. Olin varmasti paikkakunnan ainoa homo.

Tajuaminen otti opiskelunkin alettua aikaa. Harkita kannatta, mutta älkää tehkö samoja virheitä.

Mitä ilmeisimmin en ole standardihomo, koska olen selvinnyt oman seksuaalisen heräämiseni läpi ilman noita vaiheita, joita en itse osaa mitenkään homouteen liittyviksi tiedostaa. Lähinnä tarkoita edellisissä kirjoituksissa mainittua naisten vaatteisiin pukeutumista, erilaisten tykötarpeiden rektaalialueelle sovittamista, sen paremmin kuin huomattavan paljon vanhempiin miehiin ihastumista.

Mutta kuitenkin, jo alle kouluikäisenä tiesin, etteivät tytöt ja naiset ole minua kiinnostavia ainakaan sulupuolisessa mielessä. Ehkä jo noin 5-vuotiaana jäin tujiottelemaan naapurin pojan paikkoja ollessamme mökin rannalla uimassa. Ei tuossa iässä, eikä varsinkaan siihen maailman aikaan mistään homoudesta tietänyt, se vain oli jonkinlainen tunne että poikien kanssa on helpompaa ja mukavampaa olla, muussakin kuin vain normaalissa poikaporukoiden keskinäisissä leikeissä.

Mitään räjähtävää yhtäkkistä heräämistä homouteen en ole koskaan kokenut, vaan se on ollut alitajuntainen tieto koko elämäni ajan.

Ei mullakaan mitään tuommoisia, kuulostaa naurettavalta. Sitten kun pystyin myöntämään asian itselleni, pystyin vasta edes saamaan jonkinlaisen erektion miehestä. Yleensäkään ei oo tapanani tehdä tuollaista, pukeuta naisten vaatteisiin (hyi helvetti) tai muuta vastaavaa. Kesti melkein 5 vuotta irtautua luontaisesta exit only -ajattelusta ja tajuta, että anaaliseksistä tai miehen kosketuksesta voi ehkä jotenkin nauttia. Tähän meni monta vuotta siitä, kun 1. kerran aavistin, että jotain on vialla. Moraaliset syyt ja itseviha aina päällimmäiset tunteet.

Enkä myöskään ole "aina" tiennyt. En edes jälkeenpäin miettien. Jos ympäristön vaikutus on sopiva eikä ehdi nuorena miettiä asioita vaikkapa siksi, että on sosiaalisesti suosittu, voimakkaasti heterokuvioihin oppinut ja kasvanut, homouttaan ei välttämättä tiedosta kuin vasta aikuisena.

Hnn... mä olen oikestaan vasta äskettäin raottanut kaapin ovea kertomalla muutamille kavereille et oon bi. Ja kaikilta tullu sama palaute: "En ois ikinä uskonu, mut hiton hienoo!"
Mä olen aina ollut hyvin poikamainen tyttö, en edes leikkinyt nukeilla pienenä, vaan pikkuautoilla, jotka mulla on yhä tallessa ja joista jokainen on nimetty.
Jätkät on aina olleet mulle enemän kavereita, vaikka muutamasta ois varmasti voinu tulla enemmänkin, jotenkin sitä vaan nyt kaipaa naista vierelleen.

Hn.. vaikee sanoo.. kunnolla tiedostin asia joskus 16-17 vuotiaana, nyt olen just täyttäny 18

Olen kai tiennyt varmaan aina, myötäsyntyisesti... Olen pienestä pitäen ihastunut tyttöihin ja katsellut alaluokista alkaen vain tyttöja...

ääh. oon aina tykänny tytöistä. Ihastunu,seurustellu rakastunu,eronnu.
mutta mutta jos seksistä puhutaan niin kumppanin pitää ehdottomasti olla tyttö.
joskus oon miettinyt tai oikeastaan ihastunut poikaan,kaveriin siis.En ole koskaan ajatellu seksiä tai edes toisen "koskettamista". En halua koskaan seksiä pojan kanssa. joskus olen kyllä toivonut voivani pussata jotain poikaa....
miks ees kirjotan tänne tämmöstä?

Tiesin asian masentavan laidan vasta parikymppisenä. Sitä ennen minulla ei ollut käsitystä siitä, minkälaista rakastuminen on tai mitä se on kun luonnostaan joku vetää puoleensa. En koskaan ymmärtänyt jätkiä, joka seurustelivat jo yläasteella.

Hoodeeäl: Heheh, otan osaa! Samaa ajattelin minäkin silloin taannoin.

Itse 'tiesin' asian jollain tasolla jo ala-asteella. Rupesin kuitenkin seurustelemaan poikien/miesten kanssa teini-iän jälkeen, tosin varsin myöhään. Peruskouluaikana olin jo ihastunut useamman kerran tyttöön. Varsinaisesti ymmärsin olevani bi reilu parikymppisenä. Siitä alkoi vuosien prosessi. Kerroin lähimmille kavereilleni vuosien mittaan, että tällainenkin mahdollisuus on kohdallani olemassa. Seurustelin kuitenkin koko ajan miesten kanssa. Lopulta vuosi sitten alkoi tuntua siltä, että suhde mieheen ei ole kerta kaikkiaan minun juttuni. Elin vieläpä hyvässä parisuhteessa. Muutama kuukausi tämän toteamisen jälkeen törmäsin nykyiseen tyttöystävääni. Ensimmäistä kertaa elämässäni parisuhde tuntuu täysin oikealta ja luonnolliselta, seksiä myöten. Vanhemmilleni kerroin vasta viime kesänä. He suhtautuivat asiallisesti mietittyään tilannetta aikansa. Omalla kohdallani kaapista tulo on ollut parhaita asioita elämässäni.

Mistä mahtaa johtua, että ihmiset käsittävät asian niin eri ikäisinä? Kun kuitenkin suht samallalailla lapset Suomessa on kasvatettu, jos maailmanlaajuisesti ajattelee.

Mä käsitin asian hirveän myöhään, vaikka olin esim. nuorena mielestäni ikäkavereitani edellä monessa tuollaisessa jutussa. Seurustelin tytön kanssa kun monet pojat leikkivät vielä tyyliin pikkuautoililla ja inhosivat tyttöjä. Sitten kuitenkin vanhempana tajusi, ettei olekaan hetero eikä edes bi.

Sitä luuli olevansa jotenkin kypsä nuori. Ironista.

Lapsena jo tajusi ettei ihan ole samalainen kuin muut naapurintytöt.
Heterokasvatuksen tulos =) moni varmasti olisi jossain vaiheessa vetänyt itsensä kaulakiikkuun mutta kyllä sellaisistakin oloista selviää hengissä, luullen että vain isoissa kaupungeissa helsinki > löytyy meitä. Seksuaalisista vähemmistöistä ei puhuttu, koska niitä ei ollut..

Sitäm odotti että tunne sisällä häviää ja elää heteroyhteisössä. Ei mitä kasvuympäristö oli lämmin ja rakastava mutta omalla tavallaan kapeakatseinen.

Minä tajusin asian ollessani 15-vuotias ja aloitettuani lukion. Siitä alkoi sitten pitkä kaapissa piileskely.. Ei jatku tosin enää..

Nyt kun taaksepäin muistelee ajassa, niin muistan ajatelleeni asiaa ja katselleeni tyttöjä jo yläasteikäisenä..

Itse muistan yhä elävästi katselleeni ensimmäisen kerran sillä silmällä muita poikia 11-vuotiaana koulun pihalla jalkapalloa pelatessa.

noin kuuden vanhana.

Minäkin olen näin jäljestä ajatellen aina ollut homo. Se, että on jokin "homo"-asia, valkeni minulle kai joskus yläasteikäisenä ja joskus teini-iän loppumetreillä pohdin kovasti (ja vähän kokeilinkin), josko olisin edes bi. Osoittautui, että en ole, vaan olen ihan homo. Niin kauan kuin seksuaalisuuteni olen jotenkin tajunnut - ja ehkä sitä ennenkin - ovat toiset pojat olleet kiinnostukseni kohde. Kertaakaan ei vastaan ole tullut naispuolista ihmistä, joka kiinnostaisi enemmän kuin ystävänä.

kai olen jollakin tasolla tiennyt aina. Ensimmäiset tyttöihastukset tuli jo koulun alaluokilla, näin jälkeenpäin ajateltuna
en osannut edes haaveilla pojista. Teini-iässä aloin tapailemaan poikia ja seurustelinkin moneen otteeseen, mutta jotenki se kaikki tuntui niin tyhjältä, aivan niinkuin olisi ollut pakko olla jonkun pojan kanssa vain siksi, että kaikilla oli joku...minä siis suljin silmäni ja jatkoin matkaani, kunnes 22-vuotiaana rakastuin niin palavasti toiseen naiseen, että tiesin paluun entiseen olevan turhaa...toki sen jälkeenkin olen ollut sängyssä miesten kanssa, vaikka en koekaan olevani bi. läheisyyden ja kosketuksen kaipuu on siihen ajanut. Rakkautta ja aitoa alkukantaista seksuaalista vetovoimaa toista kohti olen tuntenut vain naisten kanssa

Olen kaiketi ollut koko ikäni homo, sillä pentuna sitä kiinnitti enemmän huomiota miehiin kuin naisiin. Yläasteella aloin huomata merkkejä homoudestani ja siitä alkoi viitisen vuotta kestänyt kaappihomous, koska en tuolloin ollut kovinkaan sosiaalinen koulukiusaamisen ja masennuksen takia, ja päätin olla kertomatta kenellekään. Vasta myöhemmin aloin saada lisää itseluottamusta ja myönsin täysin itselleni olevani homo. En ole vielä kuitenkaan kertonut sukulaisilleni tai kavereilleni homoudestani, mutta olen yrittänyt miettiä hienovaraista tapaa ilmaista asiani heille.

Tiesin asiasta varmaan jo teininä, mutta oikeastaa löysin itseni vasta myöhemmin ja voin vain sanoa et katsoinhan mä silloinkin tyttöjä.. Ja nyt katson naisia.. Olen lesbo..

Mä tajusin asian varmaan 12 vuotiaana. Sitä ennen olin ihastunut yhteen tyttöön, asiaa enemmän mietittyäni tajusin etten mä tykkääkään siitä kuin kaverina. Minulla ei myöskään ollut seksifantasioita tytöistä. Joten 12 vuotiaana tajusin olevani homo, sillä ihastuin ja rakastuin vain poikiin ja unelmoin vain pojista. Lukioon mennessä 15 vuotiaana tajusin asian olevan ihan okei ja itseni hyväksyin kaikin puolin homona vasta 18 vuotiaana.

Ensimmäinen luulemani "ihastus" johtui kulttuurin tavnomaistuksista, hetero-normista ja siitä etten ollut saanut oikeastaan paljon yhtään tietoa seksuaalivähemmistöistä.
Asioiden tultua tietoon asiaa oli huomattavasti helpompi käsitellä.

Itsetuntoa ja voimia kaikille seksuaalivähemmistöihin kuuluville!

Jaa itse tiesin tuon jo pienestä pitäen... Tyttöjen kanssa ei tullut kertaakaan tutkittua mikäs kumma härvelin puute sillä on ... Sen sijaan monikin pippeli tuli kyllä kokeiltua... :D