Don´t ask, don´t tell -käytäntö on historiaa (juttukommentit)

  • 1 / 8
  • jnsto
  • 20.9.2011 11:00
USA:n puolustusvoimien homo-ongelmaisuuden suurin haitta maan ulkopuolella oli se, että amerikkalaisen median ylipursuavan jakelun takia muualla (tässä suhteessa ongelmattomissa maissa) pääsi joskus syntymään väärä käsitys kotimaisista olosuhteista. Aika harvoin toimitukset liittivät homot-ja-puolustusvoimat -juttuihin taustaksi sen, että esimerkiksi Suomessa ja USA:n lähiliittolaisten kuten Israelin ja Kanadan puolustusvoimissa tuollaista sääntöä ei ollut eikä homous ollut erottamisperuste, enää pitkään aikaan.

Nyt on onneksi yksi amerikkalainen kestojuttu vähemmän.
  • 2 / 8
  • Roskakuski
  • 20.9.2011 11:17
Jutussa jää huomiotta se, että Clinton vuoden 1992 presidenttikamppanjassaan lupasi kumota homokiellon, keräsi homojen rahat ja äänet mutta ei pitänyt lupaustaan vaan hyväksyi laihan kompromissin.

Samoin Suomessa muista pohjoismaista (ja esim. katolisesta Espanjasta) poiketen ei ole homoliittoja. Kannattaa katsoa tarkkaan kenen kanssa liittoutuu ja kenelle antaa äänensä.
  • 3 / 8
  • jnsto
  • 20.9.2011 14:05
Joo, Roskakuski. Olin Washingtonin PStreetillä (pätkä Dupont Circlestä Rock Creekiin) loppuillasta, vaalien jälkeen, kun Clintonin voittoa juhlittiin. Ikäänkuin kokonaan uusi aika olisi ollut tulossa... Pianhan sitten kävi ilmi, että CLinton muuttaa mieltään koko ajan. Mitä klo 5pm oli sovittu, avattiin uudelleen klo 8 am...
Stephanopoulos (spellaus taitaa olla suunnilleen noin) joutui jatkuvasti selittämään..
  • 4 / 8
  • Roskakuski
  • 20.9.2011 16:51
Tuttuja seutuja Dupont Circle etc... Muistuu viime eduskuntavaaleista mieleeni puolue, joka meni naimalakkoon ennen vaaleja kunnes homoliitot ovat Suomessa mutta puolue istuu nyt hallituksessa, jonka ohjelmassa ne eivät ole...
  • 5 / 8
  • Public eye
  • 20.9.2011 17:17
Sellaista se politiikka on... Joskus mennään askel tai kaksi eteenpäin, joskus otetaan taka-askeliakin. Sillä halliksen kaipaamalla sotilasjuntalla ei tietysti olisi tällaisia ongelmia...

Siitä vihreiden naimalakosta, joka ei kuitenkaan kovin läheltä liippaa DADT-kieltoa: täältä ovat tarkisettavissa nimet, onko joku mahdollisesti mennyt rikkomaan lakkonsa.
http://naimalakko.fi/

Kommenttia muokattu: 20.09.2011 klo 17:17
  • 7 / 8
  • Hannu, Tre
  • 22.9.2011 17:32
Samalla hetkellä kun DADT-käytäntö loppui eli laki muuttui, merivoimien luutnantti Gary Ross solmi avioliiton pitkäaikaisen elämänkumppaninsa Dan Swezyn kanssa. Gary ja Dan solmivat avioliiton Vermontin osavaltiossa, jossa on useita vuosia ollut voimassa tasa-arvoinen avioliittolaki.

***

Suomessa on yhdenvertaisuuslaki, joka kieltää syrjinnän muun muassa sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Pääesikunnasta kerrotaan, että lakia noudatetaan tietenkin myös Suomen armeijassa. Puolustusvoimat on valinnut yhdenvertaisuussloganikseen ”Yksi univormu, monta erilaista suomalaista”. Pääesikunnasta todetaan, että homoja on niin kantahenkilökunnassa kuin varusmiestenkin joukossa.
Toki käytännön tasolla ÄKÄK on todellisuutta suomen puolustusvoimissa. Yksityisyyden suojan nimissä ei luonnollisestikaan kysellä. Suuntautumisen paljastuminen (kertomalla tai sattumalta) aiheuttaa väistämättä vähintään selän takana puhumista ja muita vähemmän toivottuja ilmiöitä. Virallisia sanktioita ei ole luvassa, mutta epävirallisesti on sitten toinen juttu.