Minä kannatan ehdottomasti tällaista pienimuotoista ghettoutumista. Tuskin siitä ympäristölle on haittaa.
Asun itse keskustan kerrostalossa, jossa on viihtyisä sisäpiha eikä ainoatakaan autopaikkaa. Viihtyisyyteen on panostettu. Kesällä nuoret perheet käyvät siinä pöydissä aamukahveilla, iltaisin on kutsuja ja ruokailua viiniä siemaillen. Kaikki tuntuu niin harmoniselta ja ihanalta. Lapset telmivät ja aikuiset vaihtavat ajatuksia siitä, miten meidän Eemeli teki sitä ja tätä ja Nooa oli päiväkodissa sanonut niin tai noin. Ketkä puuttuvat? Talon homoperheet. Heitä ei pihalla näy. Ikään kuin piha ei kuuluisi heille. (Näitä homoperheitä on useampia kuin yksi!). Kerran olen nähnyt, että homoperheen juhlissa isäntä kävi grillaamassa lihavartaita pihan grillissä.
On olemassa ääneen lausumattomia raja-aitoja. Sen takia olen kiinnostunut pienistä homoghetoista.
No mutta, sinähän mitä ilmeisimmin mietit sitä, miksi homoperheet ole pihalla grillaamassa. Lapsellisetko sen estävät, tuskin. Oletan homojen olevan sen verran nirppanokkia, että moinen peli ei vetele.
Minä en ehkä valitsisi asuinpaikakseni mainitunlaista queer-asuintaloa. Suurin syy siihen varmasti on se, että minulla ei ole mitään hinkua muodostaa yhteisöä enemmän tai vähemmän sattumalta samassa paikassa asuvien kanssa. Esimerkiksi seksuaalinen suuntautuminen ei ole riittävä yhdistävä tekijä tällaiseen.
Ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka haluavat asua tällaisessa ei-ihan-mutta-melkein kommuunissa. Varmasti halutunlaisten sosiaalisten verkostojen syntymiselle on mukava kasvualusta tällaisessa. Ja sehän voi olla minua sosiaalisemalle henkilölle hyvinkin mieleen.