> "(...) ja Jukka jatkoi vuoden 1991 alusta uutena päätoimittajana. Taisi olla tuulinen paikka?"
Olihan siinä ristivetoa. Päätimme, että teemme lehteä homoille, lesboille, bi- ja trans-ihmisille ja otamme muutkin "omat" ryhmät huomioon (esim. fettarit). Monet "vanhan linjan" edustajat olisivat halunneet tehdä lehteä julkisivuksi, tyyliin "homo on aivan normaali ja salonkikelpoinen". Molemmille linjoille löytyi kannattajansa, eikä jako ihmisiin kulkenut iän tai sukupuolen mukaan. Aika moni näistä vanhan linjan "Seta-lehden pitää olla sellainen, että sen voi viedä näytiksi äidille" -tyylin kannattajista ei todellakaan pitänyt uudesta linjasta - ja sen he myös toivat esille hyvin selvästi, joskus myös soittamalla tuntien pituisia haukkumispuheluita kotiin.
Toisaalta tukeakin tuli todella monelta suunnalta. Lehteä teki aika moni ihminen ja hommassa oli todella into päällä. Lehden levikin kasvamisesta huolimatta resurssit olivat perinteiseen tapaan todella niukat köyhän järjestön kyljessä. Pia-Livia Hekanahon tulo toimitukseen oli todella tärkeä tapahtuma niin lehdelle kuin minullekin. Hänestä tulikin lehden seuraava päätoimittaja. Monia muitakin ihmisiä pitäisi mainita, mutta jääköön lista tässä tekemättä.
Täysin omakohtainen arvioni noista lehdistä on positiivinen, niiden avulla muutettiin Suomea ainakin jonkin verran. Tämä muutos tapahtui erityisesti kiinnittämällä huomio omaan porukkaan ja lopetettiin murehtiminen siitä mitä muut sanovat. Nuo lehdet olivat omana aikanaan ihan kelpoja queer-politiikan tuotteita - joistain kirjoituksista väännettiin sitten kättä myös Hesarin palstoilla.
Mutta lehden arvioinnin tekee varmaan paremmin joku joka on täysin siitä ulkopuolinen.
Jos joku on kiinnostunut vanhemmista Seta-lehdistä, niin kannttaa tutustua mainioihin Eva Isakssonin kauden lehtiin.
EDIT: Pitää vielä lisätä, että tuo päätoimittajan paikka on ollut perinteisesti varmasti hankala. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen jäsenille oma identiteetti ja suuntautuneisuus ovat tietenkin hyvin henkilökohtaisia asioita ja aihealueen kysymyksiin voidaan reagoida voimakkaasti. Kun mukaan tulee vielä julkisuuskuva ja sen vaaliminen (tai vaalimatta jättäminen), niin ainekset kunnon draamaan ovat jo aika hyvin kasassa.
Kommenttia muokattu: 21.09.2010 klo 22:04
Olihan siinä ristivetoa. Päätimme, että teemme lehteä homoille, lesboille, bi- ja trans-ihmisille ja otamme muutkin "omat" ryhmät huomioon (esim. fettarit). Monet "vanhan linjan" edustajat olisivat halunneet tehdä lehteä julkisivuksi, tyyliin "homo on aivan normaali ja salonkikelpoinen". Molemmille linjoille löytyi kannattajansa, eikä jako ihmisiin kulkenut iän tai sukupuolen mukaan. Aika moni näistä vanhan linjan "Seta-lehden pitää olla sellainen, että sen voi viedä näytiksi äidille" -tyylin kannattajista ei todellakaan pitänyt uudesta linjasta - ja sen he myös toivat esille hyvin selvästi, joskus myös soittamalla tuntien pituisia haukkumispuheluita kotiin.
Toisaalta tukeakin tuli todella monelta suunnalta. Lehteä teki aika moni ihminen ja hommassa oli todella into päällä. Lehden levikin kasvamisesta huolimatta resurssit olivat perinteiseen tapaan todella niukat köyhän järjestön kyljessä. Pia-Livia Hekanahon tulo toimitukseen oli todella tärkeä tapahtuma niin lehdelle kuin minullekin. Hänestä tulikin lehden seuraava päätoimittaja. Monia muitakin ihmisiä pitäisi mainita, mutta jääköön lista tässä tekemättä.
Täysin omakohtainen arvioni noista lehdistä on positiivinen, niiden avulla muutettiin Suomea ainakin jonkin verran. Tämä muutos tapahtui erityisesti kiinnittämällä huomio omaan porukkaan ja lopetettiin murehtiminen siitä mitä muut sanovat. Nuo lehdet olivat omana aikanaan ihan kelpoja queer-politiikan tuotteita - joistain kirjoituksista väännettiin sitten kättä myös Hesarin palstoilla.
Mutta lehden arvioinnin tekee varmaan paremmin joku joka on täysin siitä ulkopuolinen.
Jos joku on kiinnostunut vanhemmista Seta-lehdistä, niin kannttaa tutustua mainioihin Eva Isakssonin kauden lehtiin.
EDIT: Pitää vielä lisätä, että tuo päätoimittajan paikka on ollut perinteisesti varmasti hankala. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen jäsenille oma identiteetti ja suuntautuneisuus ovat tietenkin hyvin henkilökohtaisia asioita ja aihealueen kysymyksiin voidaan reagoida voimakkaasti. Kun mukaan tulee vielä julkisuuskuva ja sen vaaliminen (tai vaalimatta jättäminen), niin ainekset kunnon draamaan ovat jo aika hyvin kasassa.
Kommenttia muokattu: 21.09.2010 klo 22:04