Vanhapiikasisarukset vaativat parempia oikeuksia (juttukommentit)

  • 1 / 2
  • Public eye
  • 11.9.2007 10:25
Uutisessa käytetty sana ’spinster’ ei suinkaan ole vanhapiika, se tarkoittaa vain ”tavanomaisen naimaiän” ylittänyttä sinkuksi jättäytynyttä naispuolista henkilöä. Sanaa käytetään anglosaksisissa ympäristöissä aivan asiallisesti, myös lakitekstissä, toisin kuin ’old maid’, joka on se varsinainen vanhapiika.

Ja toisena nipotushuomautuksena: koska britit saavat yleensä perintönsä puntina eivätkä dollareina, todettakoon että verottoman perinnön yläraja on kaikille 300 000 puntaa. Tuon rajan ylittävältä osalta 40 prosentin perintöveron maksavat kaikki muut paitsi aviopuoliso tai rekisteröity elämänkumppani. Perintövero siis koskee yhtäläisesti myös lapsia (poikkeuksena erilaiset omaisuusjärjestelyt, joita on ehkä tehty riittävän hyvissä ajoin ennen perintökysymysten tuloa ajankohtaiseksi).

Burdenin sisarukset, 88 ja 81 v., vaativat itselleen samoja oikeuksia kuin samaa sukupuolta olevat rekisteröidyt parit. Itse asiassa he ovat vaatineet perintöverotusta koskevan lain muuttamista jo yli 30 vuotta, koska heidän mielestään laki kohtelee syrjivästi ihmisiä, jotka ovat jääneet kotiin hoitamaan omia vanhempiaan eivätkä ole siksi perustaneet omaa perhettä. He ovat eläneet koko ikänsä sitoutuneina vakaaseen suhteeseen, joka perustuu toinen toisensa tukemiseen ja sisarelliseen rakkauteen. Kun sisarusparit jätettiin myös uuden rekisteröityjä parisuhteita koskevan lain ulkopuolelle, sisarusten mielestä se tapahtui ”koska parlamentissa on niin paljon homoseksuaaleja”.

Valtion kanta on yksinkertaisesti se, että avioparit ja rekisteröidyt parit ovat itse valinneet kumppaninsa, ja heidän liittonsa on myös purettavissa. Sisarukset eivät voi valita toisiaan, ja heidän välisensä suhde on ikuinen. Siksi näitä kahta asiaa ei voida rinnastaa myöskään lainsäädännössä.
  • 2 / 2
  • Apoptoosi
  • 11.9.2007 11:30
Hmmm...mielenkiintoinen ajatusleikki. Koska saamme nähdä ensimmäisen samaa sukupuolta olevan heteroparin vahvistavan suhteensa maistraatissa?