Ranska syyllistyi syrjintään adoptiosasiassa (juttukommentit)

Kuinkahan moni vastustaneista oli Puolasta ja/tai katolisen kirkon piiristä?
  • 3 / 7
  • vaeltaja2006
  • 22.1.2008 21:53
Tässä vielä muutama tieto tuosta päätöksestä:

Ranskalainen naisopettaja saa 10 000 euron "kipurahan" tämän päätöksen mukaan. Hän oli kertonut vuonna 1998 adoptiota hakiessaan olevansa lesbo, ja se johti adoptiohakemuksen hylkäämiseen. Perustelu: "isähahmo puuttuu".

Kyseessä on lesbopari, toinen peruskoulun opettaja (45v.), toinen psykologi. Asia eteni korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta sielläkin todettiin, että kyse ei ole hakijan lesboudesta vaan lapsen parhaasta.

Nyt ihmisoikeustuomioistuin oli eri meiltä, ja päätös tuli adoption puolesta.
  • 4 / 7
  • vaeltaja2006
  • 25.1.2008 10:48
Latvian Ensimmäinen Puolue ja Latvian Tie -puolue tyrmäävät ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen homojen ja lesbojen adoptio-oikeudesta. Lapsi- ja perheministeri Ainars Baštiks ja integraatioministeri Oskar Kastens haukkuivat päätöksen täysin sopimattomaksi, kertoo päivälehti Diena. Ministerien mukaan päätöksessä ei huomioida lapsen tulevaisuutta. Kaikissa puolueissa ollaan kuulemma samaa mieltä.

Vaatimukset homojen avioliitoista ja lasten adoptoimisesta sotii näiden puolueiden mukaan Latvian perustuslakia vastaan. Perustuslaissa sanotaan, että valtio suojelee avioliittoa, perhettä, vanhempien ja lasten oikeuksia,…

Homojärjestö Mozaika vaatii, että Latvian on Euroopan neuvoston jäsenmaana huomoitava tehdyt ratkaisut. Ihmisoikeustuomioistuimen päätökset ovat sitovia niissä maissa, jotka ovat ratifioineet sopimuksen. Ihmisoikeustuomioistuimen päätös ei voi olla ristiriidassa perustuslain kanssa, sanoo Mozaika.
(UkGayNews)
  • 5 / 7
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 26.1.2008 9:10
Näin totesi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Ranskan päätös on nyt oikeuden päätöksellä kumottu

Ranskassa oli tehty kielteinen päätös lesbonaisen oikeudesta adoptioon. Perusteena oli seksuaalinen suuntautuneisuus.

Human Rights Watchin LGBT-edustaja totesi: "Tämä uraauurtava päätös merkitsee sitä, että hallitukset eivät voi estää seksuaalisen orientaation perusteella ketään adoptoimasta lasta. Adoptiopäätösten tulisi perustua lapsen hyvään, eikä ennakkoluuloihin."

Oikeuden päätös sitoo 47 jäsenvaltiota, jotka ovat ratifioineet ihmisoikeussopimuksen.

Päätös on mielestäni ilmaus asenteiden muuttumisesta, koska vielä vuonna 2002 samainen oikeus teki täysin päinvastaisen päätöksen hylätessään ranskalaiselta homomieheltä adoptio-oikeuden hänen seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Silloin oikeus katsoi, ettei syrjintää tapahtunut.

Lähde: Human Rights Watch
  • 6 / 7
  • vaeltaja2006
  • 27.1.2008 9:50
Zürichiläinen lehti kertoo, että Sveitsissä homojen ja lesbojen adoptio nousee jälleen poliittiseksi puheenaiheeksi. Tähän saakka rekisteröidyssä parisuhteessa elävillä ei ole ollut adoptio-oikeutta. Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen jälkeen puolueista SP (sosiaalidemokraatit) ja FDP (vapaat demokraatit) haluavat, että adoptiokielto otetaan käsittelyyn. Kun parisuhdelaista keskusteltiin kesällä 2005, adoptioasia siivottiin maton alle odottamaan tulevaisuutta. Pelättiin, että koko parisuhdelaki kariutuu kansanäänestyksessä, jos keskustellaan myös adoptiosta.

Lesbojärjestö LOSista sanotaan, että nyt on oikea aika ottaa asia uudelleen esiin. Ihmisoikeustuomioistuimen päätös on hyvin tulenarka asia Sveitsissä, sanoo Sveitsin oikeusministeriön asiantuntija Felix Schöbi. On pakko kysyä, vastaako parisuhdelaki ihmisoikeussopimuksen määräyksiä. Se on jo tiedetty, että asia ennen pitkää väistämättä tulee esiin - joko Sveitsiä vastaan tehdyn valituksen muodossa, tai se otetaan poliittisesti esiin.


Nyt toteutuu tämä jälkimmäinen malli. SP:n kansanedustaja Mario Fehr aikoo tehdä parlamentille kysymyksen siitä, mitä seuraamuksia äskeisestä päätöksestä tulee olemaan. Erityisesti kysymyksessä perheen sisäisestä adoptiosta on tarve keskusteluun. Näillä lapsilla on usein tuntematon isä. Nyt toinen puolisoista ei voi lasta adoptoida.

Sveitsissä alkaa siis sama keskustelu, jota meillä Suomessa jo käydään. Puolueista FDP haluaa myös, että asiasta keskustellaan. Sen sijaan SVP (oikeistopopulistinen sveitsiläinen kansanpuolue) ja CVP (kristillisdemokraatit) eivät halua asiaa käsittelyyn. Heidän mukaansa lapsi tarvitsee isän ja äidin.

http://www.nzz.ch/nachrichten/panorama/adoption_durch_schwule_und_lesben_wird_wieder_zum_politischen_thema_1.660599.html