SETAn lehtileikearkistoa on kerätty jo 1980-luvulta lähtien. Likimain kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevat lehtijutut on arkistoitu mappeihin. Arkisto on mm. tutkijoiden käytettävissä, mutta arkisto tunnetaan huonosti. Arkisto sijaitsee SETAn kirjaston yhteydessä.
Pääsihteeri Johanna Pakkanen kertoi kesällä, että SETAlle lehtileikkeet ovat maksullisia. Mitä enemmän näistä teemoista kirjoitetaan, sitä suurempi on SETAn pulittama kuukausimaksu. Luultavasti tämä marraskuu muodostuu historian kalleimmaksi.
Parisuhdelain käsittelyn kahdessa vaiheessa Seta sai kummassakin todella valtavan määrän lehtileikkeitä. Tämä on mitä ilmeisimmin kolmas piikki. Rahaa on kulunut paljon.
Minua on huolettanut se, että leikkeitä kerätään ja maksetaan, mutta niitä hyödyntävät todella harvat. Tiedossani on aktiivikäyttäjiä lähinnä yhden käden sormien verran. Kustannus/hyötysuhde ei ole kovin hyvä. Tilanne tuskin on muuttunut, koska internet tuo aineistoa jo valmiiksi sähköisenä. Tuo laaja vuosien mittainen paperiaineisto on hyödynnettävissä edelleen, internetissä heikommin. Siitä joutuu maksamaan erikseen ja osaa aineistosta ei internetistä edelleenkään löydy.
Toinen seikka on internetissä käytävien julkisten keskustelujen katoaminen. Ne edustavat joka tapauksessa aikalaisten käsityksiä laajalti yhteiskuntaan ja ihmisiin liittyvistä asioista. Aineiston katoamien olisi todella vahinko. Kansallisarkisto tai joku vastaava tallentaa suomalaisia verkkosivustoja arkistoksi. Nettikeskusteluja vain kenties niitä järjestäneet tahot, kuten Hesari. Sekin tallentaminen maksaa. Sellaiseen ei kaikilla organisaatioilla ole varaa.
Vaeltajan kertoo aloitussanomassa HS:n käsitelleen vähemmistöasioita jälleen laajasti.
Olli Aalto on saanut Suomen mediassa merkittävän julkisen huomion. Joku on puhunut jopa megajulkisuudesta.
Esimerkiksi HBL-lehti käsittelee eilistä piispa Voitto Huotarin ja Olli Aallon yhteistä tiedotustilaisuutta lähes sivun kokoisella jutulla. Mukaan on liitetty suurikokoinen värikuva ja lisänä terminologian selvitys. Kirkko on luvannut hänelle hoitojen jälkeen työsuhteen voivan jatkua entisellään.
MUTTA jälleen kerran Suomen Kuvalehti "aikaansa seuraava ja yhteiskunnallisia asioita taustoittava" aviisi ei pukahda valtakunnan mediatapahtumasta puolta sanaa. Lehti on "kunnostautunut" aikaisemminkin parisuhdelakikeskustelujen aikaan merkittävällä vaikenemisella kuumasta aiheesta.
Tilasin aikoinaan Suomen Kuvalehteä ja pidin sitä ajoittain hyvinkin mielenkiintoisena lehtenä. Mutta jokin tökki. Huomasin vähitellen, että se mikä tökki juonsi useimmiten juurensa lehden päätoimittajan Tapani Ruokasen juttuihin tai hänen yleiseen tapaansa johtaa lehteä.
Sitten lehden tilaus vuosia sitten puolivahingossa katkesi, ja huomasin että en jäänytkään sitä pahemmin kaipaamaan. Päätin, että harkitsen lehden tilaamista uudelleen vasta kun apinalaatikossa komeilee ensimmäisenä uusi nimi.
Harmittavaa on se, että jokin lehti ei pidä linjaansa. Mukaan eksyy välillä varteenotettavia kirjoituksia. Tämä koskee erityisesti iltapäivälehtiä. Niitäkin on pakko seurata. Kirjoittaisivat mieluiten kunnollista puutaheinää kaiken aikaa. Voisi turvallisesti jättää väliin. Ainoa lehti johon täysin luotan on Seiska. Se häpeilemättömästi pitää linjansa puhtaana roskana. Siihen en nykyisin vaivaudu kajoamaan edes parturissa. Joskus vilkaisen josko lehden typografiassa olisi tapahtunut muutoksia. Nythän se on linjansa mukaisesti räikeänvärinen sillisalaatti, jossa on vähän sanoja ja paljon kuvia.
Seiska-lehti pystyy minut silloin tällöin järkyttämään epäsuorasti. Jotkut todella fiksuina pitämäni ihmiset tilaavat sitä. No, toki jokaisella on joitakin pimeitä puolia. ;-)
Lauantai-aamun Helsingin Sanomien selailu tuotti ensimmäisellä kierroksella vain yhden osuman. Kanavalla-palstalla Outi Nyytäjä kehuu kahta median naista: Maria Veitolaa ja Kirsi Virtasta. Kirsi Virtanen analysoi ympärillä olevaa maailmaa keskiviikkoisin klo 9 Radio Ylen 1:ssä. Tyyli on niin rajua ja rautalangasta väännettyä, että minäkin joskus haukon henkeä.
Nyytäjä kehuu myös Mariaa. Maria on "loppuun asti ajateltu kokonaisuus. Tiina Paavilaisen törkeäntyylikkäästä ja selvästi hoomoerotiikan hauskasti maustamasta lavastuksesta Minttu Vesalan huikeaan puvustukseen".
Kolmas osuma kulttuurisivuilta: Ruotsista saapui viesti rakkaudesta. Ella Lemhagen on saman tarinan kimpussa kuin kaupunginteatteri. Ella on elokuvaohjaaja ja hän kävi Hanasaaren kulttuurikeskusksessa esittelemässä uutuuselokuvansa tekovaiheita. Kyse on Patrik 1,5 -elokuvasta. Elokuva kertoo ruotsalaisesta homoparista, joka luulee adoptoivansa 1,5-vuotiaan poikalapsen. Tulee desimaalivirhe ja poika onkin 15-vuotias. Patrik vihaa homoja ja koko maailmaa.
Ohjaajan mukaan elokuva herätti Ruotsissa vilkkaan keskustelun, koska se käsitteli kahden miehen suhdetta. Pikkukaupungeissa elokuvan esittäminen on jopa kielletty.
Hesari arvostelee myös Kaupunginteatterin esityksen: "Aika tylsistytti satiirin terän".
Neljäs osuma: Kauniin pojan paheet. Tomi Metsäketo kuulemma kiroilee ja syö hampurilaisia. Kerran joskus on juonut viinaakin poikakuoron ulkomaanmatkalla.
Itäkeskuksessa Hesari on kuullut kansan ääntä eli mielipiteitä Tomi Metsäkedosta. Jorma 49 sanoo: Ulkonäköä on enemmän kuin lauluääntä. Ei ole homoseksuaali vaikka siltä näyttää.
Sirpa 59: Sympaattinen mies mutta pikkuisen naismainen. Jos olisin nuori, en tätä kyllä mieheksi ottaisi.
Jani 26: Vähän tulee nainen mieleen.
Iisakki 28: Vähän naismainen. Liittyykö tää jotenkin siihen sukupuolenvaihdoskeskussteluun, kun se pappi on nyt ollut paljon julkisuudessa.
Seta saisi muutenkin avata kirjastoaan pistämällä nettiin ainakin luettelon lainattavista kirjoista. Samalla kävisi niin kuin minulle: Ei tarvitse ostaa uutta kirjahyllyä kun kirjat on aina jollakulla lainassa.
Setan kirjastoa ei taideta ehtiä juuri hoitaa. Se toimii lähinnä kirjavarastona. Poris, teepä Setan kirjastosta luettelo internettiin. Se olisi kaikkia hyödyttävää toimintaa.
Setan (siis nimenomaan liiton) toimintasuunnitelmassa tälle vuodelle on kirjaus jäsenjärjestöjen kannustamisesta kirjastojensa luettelointiin ja luetteloiden julkaisemiseen. Meillä (Savon seta) on jäänyt ainakin yksi pj/järjestötapaaminen väliin, joten täydellä varmuudella en voi sanoa, mutta minä en ole vuoden 2007 edustajakokouksen jälkeen asiasta mitään kuullut. Meillä on aika vaatimaton kirjasto, jonka olen lehtien osalta kesällä luetteloinut, mutta kirjat on vielä luetteloimatta. Otti jonkun verran vaivaa löytää tieto siitä, miten tämä luettelointi olisi tietorakenteellisesti ja -sisällöllisesti hyvä tehdä. Nyt kun vielä löytyisi hyvä väline tehdä se kotisivuillemme, saattaisimme projektin loppuun. Muutamat muut jäsenjärjestöt ovat myös tarttuneet toimeen ja julkaisseet kirjastonsa kokoelmaluettelon.
Observerin palveluista: leikkeet ovat nykyään kalliita, mutta digitaalisen asiakkaan kriteerein valikoiduista medioista toimitetun seurantapalvelun saa huokeammin. Observekaan ei voi julkaista juttuja uudelleen omassa palvelussaan sellaisinaan vaan ne on toimitettava tekijänoikeuslain täyttämiseksi. Tämä luonnollisesti heikentää palvelun käyttökelpoisuutta. Tähänkin palveluun liittyy mahdollisuus tilata leikkeitä erikseen itse valikoimistaan jutuista erillismaksulla. Valitettavasti tämä digitaalinenkin palvelu on sikamaisen kallista. Olen Setan edustajien kanssa keskustellessani tiedustellut mahdollisuutta tämän digitaalisen palvelun ottamiseen käyttöön myös jäsenjärjestöille extranetin kautta kuten eräät muut liitot tekevät, mutta tällaisessa palvelussa puhutaan jo viisinumeroisista summista pelkästään kärkimedioiden seurannassa, joten se on täysin Setan ulottumattomissa taloudellisesti. En kyllä itsekään pitäisi tuota järkevänä rahan käyttönä...
Kristilliset aikovat äänestää kumoon parisuhteiden sisäisen adoption. Asia voidaan hoitaa muillakin tavoin, kuten huoltajuusoikeudenkäynneillä.
Sanottua-palstalla Imatran Olli Aalto on snaonut: Jumala loi miehen ja naisen ja useamman kuin kaksi sukupuolta. (Apu-lehdessä)
Stubb on sanonut p:llä alkavan sanan Lontoossa. Puhuttiin Suomen asemasta maailmankartalla, ei siis mitään hlbti-asiaa.
(Mikä mahtaa olla se p:llä alkava sana - niitä on niin monta)
Heh, Stubbin lausahduksesta tulee mieleen presidentti Kekkosen ärähdys jossakin tilaisuudessa. Oli selvinnyt joidenkin poliitikkojen toimineen eri tavalla kuin Kekkonen halusi. Muistelen hänen siteeranneen itseään käyttäneensä sanontaa "pahuksen tunarit". Myöhemmin paljastui, että oikea alkuperäinen muoto oli "saatanan tunarit". Tuohan ei ole oikein presidentillistä sananvalintaa.
Huvikseni katsoin, onko Viron lehdissä HLBTI-juttuja? On küll.
Öhtulehdessä oli torstaina laualaja Rolf Juniorin online-haastattelu. Kahta asiaa kysyttiin eirtyisesti: Miksi hänen nimensä on Junior ja onko hän homo. Laulaja teki vastakysymyksen: Miksi se homo-asia kiinnostaa niin kovasti. Kysyjä sanoo, ettei se tieto muuttaisi mitään, mutta tyydyttäisi vain uutisnälkää.
Rolfin kuva http://www.ohtuleht.ee/multimedia/images/000108/9f3fcf58-6883-41a9-bfde-b69308c9b591.jpg
Perjantaina kerrottiin, että näyttelijä Lindsay Lohan ja tämän tyttöystävä Samantha Ronson riitelevät kuin kissa ja koira. Parisuhdeterapeuttiakin on tarvittu New York Timesin lähteiden mukaan. http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=305218&q=lesb
Eilen Öhtulehdessä oli iso juttu pedofiilista (39v), joka pääsee vapaaksi 2. joulukuuta vankilasta. Edessä on pitkä ja kallis hoito. Jutussa hän kertoo vankila-ajasta. Vankien keskuudessa on tiukka hierarkia. Seksuaalirikolliset ovat alinta kastia, joita hakataan ja nimitellään. Surkeatkin ihmiset tuntevat ylemmyyttä, kun on vielä surkeampia. Jutusta tuli mieleen se, että millaisen kohtelun saivat ne 50 000 saksalaista homomiestä tai 1 000 suomalaista miestä ja lukematon määrä muiden maiden homoja, jotka 1950-60-luvuilla tuomittiin vankilaan homoseksuaalisuudesta.
vaeltaja2006 kirjoitti: "millaisen kohtelun saivat ne 50 000 saksalaista homomiestä tai 1 000 suomalaista miestä ja lukematon määrä muiden maiden homoja, jotka 1950-60-luvuilla tuomittiin vankilaan homoseksuaalisuudesta."
Jos tapaat joskus jonkun venkulan ja tulet sille ulos kaapista, niin eiköhän se selviä.
Kun vangit ikävä kyllä joskus vapautetaan, niin vankilan arvomaailma leviää kaduille tai missä tahansa venkulat aikaansa viettävätkin. Minulla on teoria, että Neukkulan tuhosi aikoinaan se, että ensin niin moni opetettiin elämään vankilamaailmassa ja sitten ne kaikki vapautettiin.
Neuvostovankiloissa oli sodan jälkeen saksalaisvankeja, joita halveksittiin. Mutta niillä oli hakaristitatuointeja. Pian hakarististä ja natsismista tuli ulkopuolisille merkki siitä, että oli paha äijä ja istunut aikaa posessa. Hakaristitatuointi ja natsiaate myös symboloi avointa halveksuntaa valtakulttuurin ideologiaa ja ääneen lausuttuja arvoja kohtaan.
Virolainen Öhtuleht jatkaa samalla julkkislinjalla. Lähes päivittäin löytyy mahdollisia julkkishomoja, joiden seksuaalista suuntatumista arvuutellaan. Nyt Öhtulehden toimittaja on nähnyt Suomen Mainos-tv:n jutun siitä, että muumin homoudesta on puhuttu. Ruotsissa Aftonbladetissa Stefan Ingvarsson on tarjoillut erilaisia sulhasehdokkaita.
Muumi on muuten tunteellinen ja romanttinen monogaami. Sen sijaan nuuskamuikkunen on ihmissuhdeanarkisti, lähtee talveksi omille teilleen ja käy vieraissa. Piripiiga sen sijaan on homojen seuraan hakeutuva nainen eli faghag. Olisikohan piripiika samaa kuin pikku myy.
Virolaisessa Öhtulehdessä kerrotaan, miten liikenneohjaaja joutui Kalev Rebastin konepellille ja kulkeutui mukana pitkän matkaa. Kalev itse sanoi, että kun mies ilmaantui konepellille, hän pelkäsi, että joka aikoo piestä hänet. Siis kaasu pohjaan.
Kalev on usein ollut tekemisissä poliisin kanssa. On ollut hampun polttoa ja paukkupommeja USAn suurlähetystön edessä. Hän syyttää poliisia käden luiden murtamisesta. Isänmaanliitto-puolueeseen hän liittyi 2003, muttta hänet heitettin ulos huumeiden käytön vuoksi. Hän oli aktiivisena pronssisoturi-kahakoiden aikaan, ja hän oli innokkaasti vastamielenosoittajana Tallinnan pridemarssin yhteydessä pari vuotta sitten. Hän taitaa olla virolainen "persu".