Raakaa väkivaltaa (juttukommentit)

  • 1 / 3
  • vaeltaja2006
  • 15.8.2008 8:09
Heinäkuun 12. päivänä tapahtui Berliinin Friedrichshainin puistossa, ns. "Satusuihkulähteen" lähellä hyökkäys ja pahoinpitely, jossa heteromies hakattiin sairaalakuntoon. Lehdet julkaisivat siitä uutisia otsikolla "Heteromiestä luultiin homoksi". Tapahtumapaikka on homojen cruising-aluetta. Kahden lapsen isä Markus Bauer (38) kertoo, mitä tapahtui. Hän oli matkalla konsertista kotiin polkupyörällä ja joutui pysähtymään ja ilmeisesti käymään pusikossa pissalla. Kun hän tuli takaisin, 20 saksalaisnuorta, iät 15-20 vuotta, ympäröi hänet. Nuoret puhkuivat vihaa: "Hintti, et pääse täältä elävänä". Häntä hakattiin ja potkittiin. Hän sai monelaisia vammoja ja hänet pelasti kaksi homomiestä. Poliisi oli hidas. Luvattiin, että kahden tunnnin päästä ollaan paikalla. Nyt asian tutkinta on siirretty osavaltion rikospoliisille.

Myös Tiergartenin pahoinpitelyt kohdistuivat homoihin, mutta poliisi ilmoittaa tutkivansa vain ryöstöjä. Kukaan hakatuista ei ole ilmaissut kuuluvansa johonkin tiettyyn ihmisryhmään. No, poliisi kuitennkin on yrittänyt selvitellä kokonaiskuvaa, poliisi löysi yhden vaikeasti loukkantuneen pusikosta. Nyt selvitellään mm. mahdollista maahanmuutajanuorten osuutta asiaan.

Homojen väkivlatapuhelimesta kerrotaan, että rankat pahoinpitelyt ovat lisääntyneet kahden viime vuoden aikana. Syynä voi tietenkin olla sekin, että ilmoituskynnys on laskenut, kun väkivaltapuhelin on mainostanut toimintaansa.

(Neues Deutschland)

Lehden kolumnisti kauhistelee, että poliisi on suhtautunut perheenisän hakkaamiseen hyvin väheksyvästi. Partiota ei saatu paikalle ja tutkimuksia ei aloitettu ennen kuin silminnäkijät ottivat yhteyttä osavaltion poliisiin. Yhteiskunnassa elävä homofobia ei kuitenkaan ole poliisiasia, vaan yhteiskunnallinen ongelma. Mitä tehdä, jos käsi kädessä kulkevaa homo- tai lesboparia syljetään keskellä katua päivänvalossa.

Homopoliiisien yhdistys VelsPol vaatii, että poliisiin on perustettava homo/lesboasioita käsittelevä virka. Tällä hetkellä hyökkäyksiä homoja ja lesboja vastaan tapahtuu lähes päivittäin. Poliisi ei ole kuitenkaan ole ajantasalla ja hlbti-väki ei mielellään tule tekemään rikosilmoituksia. Homo- ja lesboasiamies poliisissa helpottaisi tilannetta.
  • 2 / 3
  • vaeltaja2006
  • 18.8.2008 12:47
Hyökkäyksessä pahimmin loukkaantunut 48-vuotias mies on edelleen keinotekoisessa koomassa. Poliisi etsii kolmea tekijää. Kahdesta on tietoja: toinen 18-20-vuotias, pituus 165-170 senttiä, hoikkavartaloinen, kaakkoiseurooppalainen aksentti , toinen taas 20-25-vuotta, 170 senttiä, lyhyt tumma tukka, eteläeurooppalainen ulkonäkö. Kuvaukset viittaavat ilmeisesti Balkanille.
  • 3 / 3
  • vaeltaja2006
  • 18.8.2008 18:18
Berliinissä on herättänyt laajaa poliittista huomiota homomuistomerkkiin kohdistunut väkivalta. Juuri on alkanut protestimielenosoitus, johon ottaa osaa mm. pormestari Wowereit. Suojelupoliisi on käynnistänyt tutkimukset siitä, onko kyseessä poliittinen tuhotyö.