Itävallan parlamenttivaalit (juttukommentit)

  • 1 / 4
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 7.9.2008 9:36
Juupa juu! Samoja laulujahan laulaa presidentti Bushin puolue "Abstinence only", eli täydellisen pidättyvyyden ohjelmalla. Seksuaalikasvatus Bushin leirissä määritellään vähintään paholaisen toiminnaksi, kun enää siitä ei voi syyttä neukkuja.

Republikaanien vaaliorganisaatio on joutunut melkoisesti selittelemään, kun paljastui, että varapresidenttiehdokkaan tyttärellä on teiniraskaus punaniskapojan (juntti) kanssa. On ollut hauska seurata selittelyjä. Poika oli Facebookissa tms. ilmoittanut olevansa juntti, eikä haluavansa lapsia. Nyt poika on nk. keltaisessa liemessä ja pakotetaan naimisiin. Häntä käy sääliksi. Pitäisi vähän varoa, kenen kanssa menee seksiä kokeilemaan ja vielä ilman kortsua. Olisi ollut hyvä, jos hän olisi saanut sitä pelättyä sukupuolikasvatusta.

On tietenkin arvattavaa, että vastapuolella vahingonilo on ollut syvää ja aitoa. Tapauksesta otetaan nyt kaikki mahdollinen irti.
Tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöliitosta toivoo koulujen terveystiedon opetukseen enemmän seksuaalitaitojen opetusta, jottei nuorten tarvitse hakea mallia netin tarjoamasta pornografiasta. Koulujen terveystiedon seksivalistus keskittyy ensimmäiseen yhdyntään ja ehkäisyyn.

Suomalaisten seksielämää vuosikymmeniä tutkinut Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula haluaa lisätä terveystiedon tunneille myös tietoutta seksuaalitaidoista eli rakastelutekniikoista ja -asennoista.

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id100912.html
  • 3 / 4
  • vaeltaja2006
  • 12.9.2008 15:15
Jörg Haiderin paluu?


Onko Jörg Haider taas palaamassa Itävallan politiikkaan? Ja onko hän homo? Nyt käydään selvittämään näitä kahta asiaa. Eilen illalla Itävallan tv:ssä oli vaalikeskustelu, kaksintaistelu, toisella puolella SPÖn (sosdem) puoluejohtaja Werner Faymann ja toisella puolella BZÖn huippukandidaatti Jörg Haider.

Jörg Haider on niin kova nimi, että Helsingin Sanomat kirjoitti hänen paluustaan pääkirjoituksen viime viikonvaihteessa. Haider oli vallankahvassa vuosituhannen alussa. Hän kuului vapauspuolueeseen (FPÖ) ja vastusti maahanmuuttajia ja EUta. Vuonna 1999 puolueen äänimäärä Haiderin ansiosta pomppasi 27%:iin (ennen 5%). Haiderin teemat myivät Itävallassa. Muodostettiin konservatiivisen kansanpuolueen (ÖVP) ja vapauspuolueen hallitus. Koko muu Eurooppa oli ihmeissään siitä, miten sellaiseen hallitukseen tulisi suhtautua. Haider nähtiin äärioikeistolaisena.

Haider lasketteli vuoden 2000 vaihteessa erilaisia muukalais- ja juutalaisvastaisia näkemyksiään ja muut 14 Euroopan unionin jäsenmaata aloittivat diplomaattiset sanktiot. Helmikuussa 2000 Haider kuitenkin yllättäen erosi puolueensa johdosta ja palasi paikallispolitiikkaan. EUssa saatiin rauha. Myöhemmin Haider perusti "Itävallan tulevaisuuden liiton" (BZÖ).

Mutta nyt siis Haider on taas tulossa. Helsingin Sanomien mukaan Tulevaisuuden liitto saanee vain 5-8% äänistä. Mutta se on oireellista EUlle. Laitaoikeisto vahvistuu ja ulkomaalaiskammo lisääntyy. EU-vastaisuus alkaa yhä enemmän haitata EUn työtä. Itävallassa ollaan hyvin tyytymättömiä EUhun, vaikka taloudelliseen tilanteeseen ollaan hyvin tyytyväisiä. Sama ongelma kuin Irlannissa.

Haiderin homoudesta on kirjoitettu paljon, paljon. Siitä myöhemmin. Vanha uutinen ranneliikkeestä:
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=41&thrdid=5683
  • 4 / 4
  • vaeltaja2006
  • 22.9.2008 19:35
Tv-väittely: Mistä kiikastaa ettei saada homoliittolakia


Itävallan vaalit ovat lähellä. Tv:ssä on ollut poliitikkojen kaksintaisteluita. Viime perjantai-iltana kohtasivat sosiaalidemokraattien ja vihreiden edustajat, ja siinä väittelyssä käytiin kilpaa siitä, kumpi puolue on homomyönteisempi. Erikoista oli se, että sosiaalidemokraattien joukossa oli HOSI Wienin (homojärjestö) puheenjohtaja ja vastapuolella vihreiden homo-oikeuksia puolustava meppi Ulrike Lunacek.

Riideltiin siitä, miksi rekisteröityä parisuhdetta ei vieläkään ole Itävallassa. Sosiaalidemokraatit olivat hallituksessa yhdessä oikeistolaisen kansanpuolueen kanssa, mutta rekisteröity parisuhde –suunnitelma kuopattiin kesän aikana. Vihreät kyslivät, miksi tämä asia etenee näin huonosti.

Vaalit pidetään ensi sunnuntaina.