Sovin Raquel Evita Saraswatin kanssa siitä, että hän hankkii tulevaa kirjaamme varten tekstiä islaminuskoisten seksuaali/sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ammatillista auttamista varten. Olen jo usean vuoden ajan yrittänyt löytää Suomesta vaikkapa islaminuskoista somalia joka olisi homo/lesbo, mutta kukaan ei ole vielä uskaltautunut kirjoittamaan.
Sen sijaan muita uskonnollisia ja etnisiä ryhmiä alkaa olla kivasti edustettuina kirjan teksteissä. Olen tehnyt haastattelut mm. romanimiehestä, joka on homo ja käynyt psykoterapiassa sekä ortodoksinaisesta, joka on ollut psykoanalyysissä. Lisäksi kirjaan kirjoittaa itse homoseksuaalinen psykoanalyytikko, joka on uskonnoltaan ortodoksi. Minulla on myös haastateltuna vanhoillislestadiolainen mies, joka asuu rakkaussuhteessa toisen miehen kanssa ja joiden suhteen molempien lähisukulaiset tietävät ja hyväksyvät.
Lisäksi kirjaan on valmiina parikymmentä haastattelua ihmisistä, jotka ovat perusluterilaisia tai uskonnottomia ja jotka ovat saaneet ammatillista apua oman seksuaalisuutensa / sukupuolisen suuntautumisensa hyväksymiseen.
Etsin edelleen esim. islaminuskoista naista tai -miestä, joka on lesbo, homo, tai transihminen ja saanut ammatillista apua itsensä hyväksymiseen.
Eräs henkilö kyseli, miksi en referoinut kansainvälistä vierasta, Raquel Evita Saraswatia. Sen takia, että hän lukea papatti paperista ohjelmajulistuksensa, liian nopeasti, etäällä mikrofonista, huomioimatta mitenkään kuulijoitaan. Salin takaosassa oli todella vaikeaa seurata. Ehkä sitten, kun hän on täyttänyt 50 vuotta, hän tajuaa sen, että kuulijatkin on huomioitava. Jo katsekontakti auttaa puhumaan yleisölle eikä omalle sylille. Suuressa kaikuisassa salissa on paras antaa paperille kirjoitettu aloituspuhe yleisölle monisteena.
Puhuja korosti, että musliminaisena hän joutuu vaikenemaan, mutta tällaiset tabut on ehdottomasti murrettava. Monet uskonnolliset ja muut vähemmistöryhmät joutuvat jatkuvasti rasismin, seksismin, homofobian, fasismin ja muiden sen kaltaisten paineiden alle. Puhuminen voi olla jopa vaarallista. Siitä holimatta on puhuttava. Siitäkin on puhuttava, että joka vuosi 8000 naista kuolee omaisten tekemisissä kunniamurhissa. Sarawati pitää itseään etuoikeutettuna. Hän elää Amerikassa. On oikeus käydä koulua, opiskella, ja on jopa oikeus olla lesbo.
Olen Vaeltajan kanssa tasan samaa mieltä siitä, että Raquelin olisi ollut hyvä puhua hitaammin ja suoraan yleisölle puheensa suunnaten. Nopeasti paperista papatetusta amerikanenglannista on kenen tahansa vaikeaa saada selvää.
Itse satuin istumaan Raquelin vieressä puhujien joukossa ja olin pyytänyt kopion hänen puheestaan. Niiden perusteella on helppoa tehdä referaatti Raquelin esityksestä, jonka sisältö on tosi hyvä.
Raquel Evita Saraswati aloitti esittelemällä itsensä alle kolmekymppiseksi yhdysvaltalaiseksi maltilliseksi muslimiksi, joka on myös lesbo ja elää parisuhteessa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Hän kuvailee itseään toisinajattelijaksi omassa uskonyhteisössään ja pitää tärkeänä murtaa hiljaisuutta ja tabuja niiden musliminaisten ja muslimilesbojen puolesta, joilla ei ole mitään toimintavapautta. Raquel kertoi, että hänellä on yhdysvaltalaisena naisena joitakin edellytyksiä toimia suuremman hyvä puolesta.
Silti Raquel joutuu maksamaan suuren hinnan tästä päätöksestään. Hän kertoo, että ne muslimit, jotka nostavat epäkohdat esille ja vaativat ihmisoikeuksia kaikille, joutuvat jatkuvan häirinnän ja uhkailun kohteiksi. Raquel kertoi että hän joutuu jatkuvasti nimittelyn kohteeksi jopa omiensa - muslimien - taholta ja häntä nimitellään julkisuudessa huoraksi, luopioksi, opportunistiksi, jonka kasvot pitäisi tuhota hapolla. Siksi hän joutuu salaamaan kotiosoitteensa yleisöltä.
Raquel kertoi niistä raakuuksista, joiden vuoksi hän katsoo kuitenkin olevansa pakotettu puhumaan julkisesti: nuoria musliminaisia raiskataan ja tapetaan suvun "kunnian" säilyttämiseksi, homomies joka ei saa turvapaikkaa länsimaissa, tapetaan, 16-vuotiaan tytön isä kuristaa kuoliaaksi tyttärensä, joka kieltäytyy käyttämästä huivia, 13-vuotias tyttö joka on joutunut joukkoraiskauksen kohteeksi teloitetaan julkisesti, koska antoi raiskata itsensä.
Raquel sanoi, että hänen on pakko toimia tällaisen raakuuden paljastamiseksi ja ehkäisemiseksi.
Raquel halusi myös tehdä ehdottoman selväksi, että hänen mielestään tällaista ei tapahtu, koska islaminuskoiset olisivat jotenkin väkivaltaisempia kuin muiden uskontojen edustajat tai että islam todellisuudessa oikeuttaisi sellaisen käyttätymisen. Päinvastoin, hän rakastaa islamia juuri sen vuoksi, että sen tosiolemukseen kuuluu monimuotoisuuden hyväksyminen, rehellisyys sekä oikeudenmukaisuuden ja myötätunnon vaatimus.
Islamin pyhässä kirjassa Koraanissa on monta kertaa enemmän säkeitä, jotka velvoittavat ajattelemaan ja pohtimaan kuin väärinkäytettävissä olevia säkeitä. Raquel korosti eroja vihaa lietsovien islamistien ja muslimien välillä. Islamistit ovat niitä, jotka vangitsevat ja tappavat kirjailijoita, naisia ja homoja islamin nimissä.
Mutta näitä ei saa virheellisesti yleistää koskemaan kaikkia muslimeja. Raquel halusi tehdä selväksi, että kaikissa uskonnoissa on ongelmallisia ja julmia kohtia ja että maallisissa yhteiskunnissa, mukaan luettuna tiedeyhteisö, on myös vapautta rajoittavia tekijöitä.
Raquel nosti esiin myös poliittisen korrektiuden ja liiallisen "edistyksellisyyden" ongelmat. Monet ihmiset pelkäävät liikaa loukkaavansa muita tai joutuvansa kiusallisiin keskusteluihin, minkä takia he vaikenevat epäkohdista, vaikka heidän omatuntonsa sanoo toisin.
Lännessä on usein koettu, että "kulttuurin" sallimisen nimissä on sallittava jopa ihmisoikeuksien loukkaaminen. Sen, mikä tapahtuu jossakin muualla, esimerkiksi kunniamurhat, naisten sukuelinten silpominen, annetaan olla tuomitsematta, jotta ei loukattaisi vieraan kulttuurin edustajia.
Raquelin mielestä tällainen kaksinaamaisuus on ainakin yhtä vaarallista kuin keskustelun tukahduttaminen. Meidän on kaikkien uskaltauduttava esittämään vastalause, kun näemme minkä tahansa ideologian nimissä tapahtuvaa raakaa ihmisoikeuksien loukkaamista. Meidän on rohjettava asettua alttiiksi hyökkäyksille kun näemme ihmisoikeuksien loukkaamista. Meidän on nostettava nämä asiat keskustelun kohteiksi ja aloitettava rakentava dialogi eri uskontojen ja seksuaalisten/sukupuolisten suuntautumisten välillä.
Lopuksi Raquel kiitti järjestäjiä rohkeudesta nostaa vaiettuja asioita rakentavan keskustelun kohteeksi ja kertoi olevansa optimistinen tulevaisuuden suhteen.
Osaako joku kertoa, mistä puhuttiin tauon jälkeen? Oliko hedelmällisiä keskusteluja? En itse voinut jäädä kuuntelemaan toista puoliaikaa.
Hesarissa annettiin ymmärtää, että seminaarin aiheena on seksuaalivähemmistöjen oikeudet eri uskonnoissa. Ilmeisesti puhujat olivat saaneet erilaista informaatiota, koska tuloksena oli varsinainen sillisalaatti, jossa seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ei oikeastaan puhuttu lainkaan, ainakaan ennen taukoa. Puhuttiin naisten asemasta ja perhemallista Lähi-idän kulttuureissa vs. modernissa länsimaisessa, maahanmuuttajanaisten ongelmista, moraalin ja uskonnon suhteesta, homoerotiikasta kristillisessä perinteessä, poikien ympärileikkauksesta...ehkä olisi kannattanut rajata esiintyjämäärää ja antaa Saraswatin, Stålströmin ja Hirvosen puhua, mikäli tarkoituksena oli keskittyä seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Käsiteltäviä aiheita oli liian monta yhteen seminaariin. Vai oliko ensimmäinen osa vain pohjustusta varsinaiselle keskustelulle nimenomaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksista?
Huldamaria, olen samaa mieltä, että keskusteluun oli pyydetty kovin monesta eri aiheesta alustuksia. Toisaalta ne kyllä valottivat uskontojen ja seksuaalisuuden suhdetta varsin monipuolisesti. Tilaisuus oli mielekäs jokaiselle, joka jaksoi seurata loppuun asti. Yhteysliikkeen Vesa Hirvonen puhui optimistisesti ja sovinnollisesti jotenkin tähän tyyliin: http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=316_32_1