Pride-solidaarisuus leviää (juttukommentit)

  • 1 / 20
  • vaeltaja2006
  • 3.4.2007 14:46
Ranneliikkeessä oli viime vuonna raportteja Bukarestista. Tässä vielä yhteenveto vuodelta 2006:

Gay Pride pidettiin Romanian pääkaupungissa 9. kesäkuuta 2006. Paikalla oli n. 1000 vastamielenosoittajaaa, enimmäkseen Romanian ortodoksisen kirkon edustajia. He kävivät väkivaltaisesti n. 500 paraatiin osallistuneen kimppuun. Poliisi yritti suojella paraatia, mutta vastamielenosoittajat pystyivät kahakoinnin aikana tunkeutumaan polliisiketjun läpi ja hakkaamaan paraatin osanottajia. Pride-kulkue jouduttiin keskeyttämään ja poliisi sai kyynelkaasulla väkijoukon hajaantumaan. Muutama hyökkääjä otettiin kiinni. Noin 10 ihmistä loukkaantui.

Romanialainen piispa Ciprian Campineau oli jo etukäteen ilmoittanut, että hän pitää paraatia loukkauksena moraalia ja perhettä vastaan. Vastamielenosoittajien ja katselijoiden joukossa oli paljon nunnia ja pappeja. Vastamielenosoituksen oli järjestänyt uusi oikeisto, Noua Dreapta. Heillä oli ollut vain muutamaa tuntia aikaisemmin oma vastatapahtumansa. Siellä homoja ja lesboja oli haukuttu ”häpeäksi Romanian kansalle”.

Edellisenä vuonna 2005 pride-paraati kiellettiin, mutta maan presidentti kaatoi kiellon.
  • 2 / 20
  • vaeltaja2006
  • 4.4.2007 9:24
Maaliskuun alkupuolella amerikkaliset oikeistoaktivistit (anti-homoaktivistit) Scott Lively ja Kenneth Hutcherson kävivät Latviassa tukemassa homojen vastaista toimintaa. Tilaisuuden oli järjestänyt evankelisen kirkon arkkipiispa. Mukana olivat eri kirkkokuntien piispat. Myös Janis Smits, homofobiseksi tunnettu parlamentin ihmisoikeuksien valiokunnan puheenjohtaja oli paikalla.

Amerikkalaisaktivisti K. Hutcherson varoitti, että homoseksuaalisuus aske askeleeelta työntyy yhteiskuntaan.

Kardinaali Janis Pujats selvitteli, miten Latvian yhteiskunta on joutunut homosekusaalisen indoktrinaation kohteeksi. Hän kertoi, miten homojärjestö Mozaika laati ohjelman suvaitsevaisuuden lisäämiseksi ja siinä oli mukana myös suvaitsvaisuus seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Maan hallitus hyväksyi ohjelman. Ketään ei tuntunut häiritsevän se, että asia ei ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa eikä kirkkoja informoitu. Vasta kiukkuilun jälkeen kardinaali itse sai ohjelman nähdäkseen. Pujats arvosteli ohjelman yksityiskohtia.

Ihmisoikeusmies Janis Smits kertoi Mozaikan myyräntyöstä. Homojärjestäöt käyttävät erittäin taitavasti ulkomaista tukea. Pitkässä asiakirjassa Smits kuvailee, miten Mozaikan silmät ja korvat ovat kaikkialla. Seksuaaliset vähemmistöt ovat erittäin hyvin organisoineet voimansa.

Kokouksessa esitettiin, että on aika yhdisttää no-priode-voimat, kirkolliset ja kansalaisjärjestöjen voimat. Ja kasvatusrintamalla: On opetettava. millaisten vaarojen kanssa ollaan tekemisisssä. Ja kansan mielipiteen on näyttävä päätöksissä. Homojärjestöt eivät yksin saa päättää tärkeistä toimintalinjoista.
Hei,

tietääkö kukaan, millaisen päätöksen Euroopan parlamentti antoi viime vuonna seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvista negatiivisista toimista. Muistelisin, että siitä olis annettu joku ei ehkä direktiivi mutta jokin päätöslauselma, joka sitoo kaikkia EU-jäsenmaita toimiin kaikenlaista syrjimistä ja toimintaa vastaan. Ja nimenomaan velvoittaisi Jäsenmaiden Hallituksia ja viranomaisia toimenpiteisiin niin, että syrjintään puututtaisiin jopa lainsäädäntö muuttamalla. Siis jotain jäsenmaita velvoittavaa. puuttumista.

Mini-Mii
  • 4 / 20
  • Pora-liike
  • 4.4.2007 12:22
"Ihmisoikeusmies Janis Smits kertoi Mozaikan myyräntyöstä. Homojärjestäöt käyttävät erittäin taitavasti ulkomaista tukea. Pitkässä asiakirjassa Smits kuvailee, miten Mozaikan silmät ja korvat ovat kaikkialla. Seksuaaliset vähemmistöt ovat erittäin hyvin organisoineet voimansa."

Tällaisessa paranoian ilmapiirissä olisi erittäin typerää vahvistaa ennakkoluuloja lähtemällä ulkomaalaisena sinne tukemaan sikäläistä Prideä.

Pride ei selkeästikään sovi Itä-Eurooppaan. On mietittävä toisia tapoja toimia.

Suomen Prideä on moitittu vappumarssimaiseksi. Se on kuitenkin suomalainen tapa toimia ja sopii tähän kulttuuriin. karnevalistinen Pride varmasti aiheuttaisi vastalauseita.
  • 5 / 20
  • Public eye
  • 4.4.2007 14:13
Eli oikea ratkaisu olisi antautua ennakkoluulojen ja taantumuksen edessä?
Tuon ihmisoikeusasiamiehen lausunnonhan voi käsittää ennen kaikkea tunnustukseksi tehokkaasti organisoidusta toiminnasta, joka ei voi olla vaikuttamatta yhteiskuntaan. Keskustelua se näköjään jo herättää, ja pakottaa ihmiset ajattelemaan asioita. En jaksa uskoa että enemmistö latvialaisista olisi niin menneisyyteen jämähtäneitä, ettei järjen ääni loppujen lopuksi pääsisi voitolle, etenkin kun monet vaikuttajat maan presidenttiä myöten tuntuvat jo olevan fundamentalisteja vastaan.
Pora-liike: "Pride ei selkeästikään sovi Itä-Eurooppaan. On mietittävä toisia tapoja toimia."

Lahjontaa voisi ehkä kokeilla...
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (ViNO) järjestää tänäkin kesänä jokusen reissun Itä-Euroopan prideille. Mitkä olisivat nyt ne kaikkien tärkeimmät maat ja kaupungit, joihin pystyisi ja kannattaisi tällaisella keinolla vaikuttaa?

Viime kesänä oltiin Puolassa Varsovan prideillä. Matka oli oikein onnistunut ja ilmeisesti kansainvälinen paine tehosi. Marssille annettiin järjestämislupa noin viikkoa ennen tapahtumaa ja äärioikeisto peruutti vastamielenosoituksensa. Marssin turvasivat 2 500 mellakkapoliisia.
  • 9 / 20
  • Pora-liike
  • 12.4.2007 10:38
ren kirjoitti: "Pora-liike: "Pride ei selkeästikään sovi Itä-Eurooppaan. On mietittävä toisia tapoja toimia."

Lahjontaa voisi ehkä kokeilla..."

Tai homopornon tuottamista jossain muualla....
Liáina kirjoitti: "Mitkä olisivat nyt ne kaikkien tärkeimmät maat ja kaupungit, joihin pystyisi ja kannattaisi tällaisella keinolla vaikuttaa?"

Miten olisi Vuosaari?
Minunkin on vaikea uskoa latvialaisista niin kuin muistakaan Itä-Euroopan kansoista pahaa. Itse asiassa olen tuntenut oloni turvallisemmaksi siellä kuin Suomessa.
Mutta Pride nähdään helposti yllytyksenä tai käännytyksenä. Ei kukaan tykkää siitä että heille tullaan saarnaamaan. On amerikkalaisten tyyli mennä julistamaan omaa itseään kadulle ja se koetaan vieraaksi kollektiivisemmissa kulttuureissa, Suomessa myös.

Samalla tavoin vaikka polvirukoilijoiden "aattella" on paljon kannattajia, harva heistä tulee osoittamaan mieltä ja ne jotka tulevat, saavat kritiikkiä siitä että he tekevät muut homofobit naurunalaisiksi tempauksillaan.

Antaa natsien ja uskonhihhuleiden vapaasti riehua kunnes ihmiset kyllästyvät niihin ja se on varmasti tosi pian. Jos pride peruuntuu, niin se on varsinainen pyrrhoksen voitto vastustajille. Toisaalta jos pride johtaa kaupunkien keskustojen muuttumiseksi taistelutantereeksi, niin sitä pidetään helposti priden järjestäjien syynä. Sitä paitsi prideen osallistuneet saavat lättyynsä.

Ehkä minä olen saanut turpaani niin paljon oletetun epäheterouteni takia, ettei minua huvita varta vasten mennä sitä kerjäämään. Ja päin vastoin kuin hlb-liikkeen keulahahmot, hetero-olettamus tuo minunkaltaisilleni rauhan muhia omien identiteettipohdintojen kanssa ilman että joutuisi mccarthylaisten homolesbonhaistajien haaviin raakileena.
Sen verta tiedän foobikkojen ajatusmaailmasta, että he pitävät meikäläisiä seksuaalisesti pakkomielteisenä. Ei ole lainkaan hyvä leimautua sellaiseksi, jolla on pakonomainen tarve tehdä jotain seksuaalista. (Koska en ole menestyjä parisuhteissa enkä muutenkaan, olen sulkeutunut seksuaalisuuteni suhteen, koska muuten ihmiset ajattelisivat että olen vetäissyt koko elämäni pöntöstä alas seksuaalisuuteni takia) Se, että otetaan natsit ja kirkkopiirit sun muut fanaatikot huomioon ja joustetaan, osoittaa kykyä kompromisseihin, neuvotteluun ja mukautumiseen, joka suuresti vähentää ennakkoluuloja.
  • 12 / 20
  • vaeltaja2006
  • 14.4.2007 11:46
Kaksi asiaa on ihmetyttänyt:

Marraskuusa 2006 valkovenäläinen ryhmä halusi järjestää Minskissä kansainvälisen LGBT-konferenssin, mutta se peruutettiin viime hetkellä, ja ilmoitettiin, että konferenssin järjestäjät ovat pidätettyinä
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=20&thrdid=4137
Helmikuussa selvisi, että kyseiset henkilöt eivät ole olleet pidätettyinä. Asiaan liittyi monia epäselvyyksiä. Konferenssin takana oli TEMA-niminen ryhmä, mutta kukaan ei tiedä ryhmästä juuri mitään. Sama ryhmä on peruuttanut muitakin seminaareja, mutta toimintakertomuksessa niitä esitellään onnistuneiksi.

Valkovenäläinen Lambda-järjestö kritisoi TEMAn antamia tietoja. Viranomaiset eivät ole puuttuneet vuosien 1999 ja 2000 Pride-tapahtumien jälkeen Lambdan toimintaan, ja erilaisia seminaareja onkin pidetty vuosien mittaan. Onko siis TEMAn toiminta vain rahankeruuta ulkomaisilta lahjoittajilta?
(ILGA Europe)
------------

Varsovan Pride 2007:n marssin pitäisi olla toukokuun 19. pnä 2007. Kuitenkaan minkäänlaista ohjelmaa ei ole julkaistu, vaikka ohjelmaa pitäisi olla monelle päivälle. Pride-järjestäjän sivut on päivitetty viimeksi vuonna 2006. Soitin yhdelle gay-humanistijärjestön aktiiville, ja hän sanoi, ettei tiedä mitään. Lentoliput on jo ostettu, joten on keksittävä muuta tekemistä, jos Prideä ei olekaan.
http://www.paradarownosci.pl/index.php?lang=en
------------
Latvian Pride on todellisuutta. Ohjelma on julkaistu, ja järjestävä järjestö toimii aktiivisesti.
  • 13 / 20
  • vaeltaja2006
  • 16.4.2007 20:46
Viime keskiviikkona ilmoitti Saksan liberaalipuolue, että heidän kansanedustajansa Michael Kauch osallistuu Varsovan tasa-arvomarssiin toukokuun 19. pnä, 2007. Paraatia edeltää tieteellinen tasa-arvo-kongressi 17.-18.5.2007. Kauch sanoo, että EU on arvoyhteisö. Sen takia on tärkeää, että homoja ja lesboja tuetaan ympäri Eurooppaa heidän tasa-arvopyrkimyksissään.
  • 14 / 20
  • vaeltaja2006
  • 16.4.2007 20:55
Tässä yhteenveto näistä kiistellyistä pride-tapahtumista entisessä Itä-Euroopassa:

19.-22. huhtikuutal, Krakova/Puola – "Culture for Tolerance Festival"
"March of Tolerance" 21.4.2007. Programm (Englisch)
27-29. huhtikuuta, Chisinau/Moldova – 6. Pride Festival. Viime joukuun 20. pnä korkein oikeus ilmoitti, että edellisen vuoden mielenosoituskielto oli laiton. Informaatiohttp://www.gay.md
tiedustleut info(at)gay.md
6.-12. toukokuuta, Zagreb/Kroatia – 5. Festival "Queer Zagreb"
Kultuuriohjelmaa "Balkan queers"
19. toukokuuta, Varsova/Puola – Gay Pride Parade
25.-27. toukokuuta, Moskova – Paraati suunniteltu 27. toukokuuta
Paraati on jo nyt kielletty. gayrussia.ru, gay.ru tai moscowpride.ru
30. toukokuuta-3. kesäkuutai, Riika/Latvia – "Friendship Days"
Pride Parade 3. kesäkuuta.
6.-9. kesäkuuta, Bukarest/Romania – GayFest Pride Parade 9. kesäkuuta
27. kesäkuuta-1. heinäkuuta, Zagreb/Kroatia – Pride March 30. kesäkuuta
30. kesäkuuta, Ljubljana/Slovenia – 7. Pride Parade
5.-8. heinäkuuta, Budapest/Unkari – Parade 7. heinäkuuta
1.-8. joulukuuta, Ljubljana/Slovenian – Gay and Lesbian Film Festival
  • 15 / 20
  • vaeltaja2006
  • 25.4.2007 18:28
Pietariin oma Pride?

Pietariin suunnitellaan Prideä toukokuun 26. päiväksi. Siihen osallistuu arviolta 2000 ihmistä. Interfaxin mukaan ei kuitenkaan kaupungin viranomaisille tullut mitään anomusta mielenosoituksesta.
(queer.de)
  • 16 / 20
  • vaeltaja2006
  • 26.4.2007 20:02
Tiukkaa on Moldaviassa. Jo kolmannen kerran on pääkaupungin Kischinaun kaupunginhallitus kieltänyt tämän kevään Pride-paraatin. Se kuulemma loukkaa yleistä järjestystä ja kristillisiä arvoja. Aktivistit aikovat siitä huolimatta kaduille.

Moldavialainen homoryhmä pyytää apua ulkomailta. Pyydetään, että huomenna perjantaina järjestettäsiin mielenosoituksia Moldavian lähetystöjen edessä. Itävaltalainen HOSI ja vihreiden homoryhmä pitävät Wienissä mielenosoituksen klo 16 samaan aikaan kun Kischinaussa marssitaan.

Eussa Ruotsin edustaja on kritisoinut Moldavian plitiikkaa homoasiassa.

Moldavian homoryhmä: GenderDoc-M-Chef
Leipzigissa homot ja lesbot ovat järkyttyneitä. Siellä on suuniteltu pride-paraatia lauantaiksi 21. heinäkuuta 2007. Nyt uusnatsit suunnittelevat samaksi päiväksi omaa natsimarssiaan. Sen taustahenkilönä on hampurilainen uusnatsi Christian Worch. Junat ja autobahnat ovat sinä päivänä täynnä homoja ja uusnatseja, kaikilla sama kohde: Leipzig.

Homojärjestöt yrittävät nyt kaikin keinoin saada uusnatsimarssin kielletyksi. Sellaista on demokratia ja sanan- ja mielipiteen vapaus.
  • 18 / 20
  • vaeltaja2006
  • 24.5.2007 12:50
Toisenlaisuuden pelko
---------------
Entisen itäblokin maissa homohmoseksuaaleja edelleen vihataan ja jahdataan. Tageszeitung-lehden mukaan taustalla on yhteiskunnan modernisoitumisessa hävinneiden vastaisku. Ongelmapaikkoja on monia: Moskova, Vilna, Riika, Chisinau, Tallinna, Sofia, Kiova, Bukarest. Näissä maissa ja kaupungeissa asia ilmaistaan niin, että homoja on olemassa, mutta he eivät saa esiintyä julkisesti. Se olisi moraalinen provokaatio.

Riiassa heiteltiin ulostepusseja, Vilnassa ja Tallinnassa kiviä, Moskovassa homot ajettiin jengien syliin ja kimppuun usutettiin vielä taistelukoiria. Useissa maissa pride-tapahtumat ulkosalla yksinkertaisesti kiellettään. Ainoa paikka, missä ongelmia ei ole ollut, on Praha.

Mistä tämä johtuu? Puolassa katolinen papisto lietsoo vihaa yhdessä äärikansallisten kanssa. Heidän mukaansa homous on lännen turmeltuneisuutta. Venäjällä on sama tilanne. Katollisten tilalla ovat ortodoksit. Tällaisia uskonnollisia voimia on kaikkialla, mutta vain entisessä itäblokissa poliisi ei pidä heitä kurissa. Esim. viime vuonna Riiassa poliisi vain naureskellen katseli hyökkäyksiä.

Soros-säätiö on analysoinut tilannetta. Homot edustavat kaikkea sitä modernia, jota pelätään: liikkuvuutta, vapaamielisyyyttä, vanhojen arvojen murtumista. Kirkot suojelevat menneisyyttä, lännessä vallitsee rajaton yksilöllisyys (tee mitä tahansa, kaikki on ok!). Mutta entisissä itäblokin maissa on eletty yhteisöllisemmin, systeemin osana.

Soros-säätiön analyytikkojen mukaan pride-paraatit ovat vapauden kulkueita ja sen takia niitä kannattaa arvostaa.
(taz)
"Ainoa paikka, missä ongelmia ei ole ollut, on Praha."

Ei myöskään Helsingissä, ainakaan tietääkseni.
Suomi on henkisesti itäblokkia.

"lännessä vallitsee rajaton yksilöllisyys (tee mitä tahansa, kaikki on ok!). Mutta entisissä itäblokin maissa on eletty yhteisöllisemmin, systeemin osana."

Lähinnä: Rahaton yksilöllisyys. Pätee myös Suomessa. Maassa maan tavalla tai maasta pois.

"Soros-säätiön analyytikkojen mukaan pride-paraatit ovat vapauden kulkueita ja sen takia niitä kannattaa arvostaa."

Aikooko herra Soros kenties itse osallistua Pride-kulkueeseen vai haluaako hän hlbt-väestä hänen vapautensa tykinruokaa? Jo tässä ovat kirkon käsiraudat ranteita painaneetkin, ne voidaan ottaa pois ja pistää tilalle keskiluokkaisten suvaitsevaisuushörhöjen käsiraudat. Julistetaan tämä uusi orjuus vapaudeksi ja individualismiksi!

Soros-säätiön analfabeetit ja muut rahavallan rakkikoirat menkööt!
Päätyyköhän Huhtiniemeen, jos lähtee Pridestä käpykaartiin kun ei kelvannut Sorosin rahaton yksilöllisyys?
Romanian pääkaupungissa Bukarestissa on Pride-mielenosoitus kesäkuun 9. pnä. Stuttgartista on lähdössä delegaatio katsomaan, miten siellä hurisee. Viime vuonna Bukarestin Priden pääjärjestäjä oli kylässä Stuttgartin CSD-juhlissa, ja siitä sai alkunsa tukioperaatio.

Homosekusaalisuus ei ole ollut rangaistavaa vuoden 2001 jälkeen, mutta 40% romanialaisista on sitä mieltä, että homot pitäisi karkottaa maasta. Viime vuonna katolinen kirkko ja paikallisviranomaiset vastustivat pride-tapahtumaa 28.5.2006, mutta alun perin viranomaiset olivat olleet valmiit järjestämään turvallisuuden. Sitten tuli kuitenkin kielto. Sitä perusteltiin niin, ettei pystytä riittävästi huolehtimaan turvallisuudesta ja että ajankohta marssille oli huono. Presidentti puuttui asiaan ja piti kriisi-istunnon Bukarestin pormestarin kanssa. Lupa saatiin ja marssi sujui ilman välikohtauksia.

Nyt mennään Bukarestiin. Saksalaisen delegaation etunenässä on Laura Halding-Hoppenheit, stuttgartilaisen gay-baarin pitäjä. Hän on syntyään Bukarestista. Mukana on myös pappi, Axel Schwaigert, joka vetää MCC-seurakuntaa (maan suola) ja seurakunta on avoin kaikille. Mukana on myös Stuttgartin CSD-paraatin pääjärjestäjä. Romaniassa halutaan näyttää, että homojen sorron on loputtava. Bulgarialaisia homoja tuetaan ja heille kerrotaan muun Euroopan tilanteesta. Myös viranomaisille halutaan näyttää, että muualla tiedetään, mitä Romaniassa tapahtuu.

Romanialaisia homoja ja lesboja yritetään auttaa monin tavoin. Heiltä puuttuu kaikkea tarvittavaa rekvisiittaa, mm. sateenkaarilippuja. Saksasta lähtee 15 hengen delegaatio.