Tabut ja itsesensuuri

Otettaisiko mietintään seuraava juttu?

Tabuista ja itsesensuurista:

Mistä "saa" kirjoittaa ja miten? Mikä loukkaa toista ja miten menetellä, jos loukkaava seikka onkin totuus?

Tiedän itsekin ottavani ihan liiankin herkästi nokkiini monenlaisesta v***uilusta ja asiattomista kirjoituksista joko iseäni tai yleisesti sukupuolivähemmistöjä kohtaan.
Esim. nimimerkkien "Arto T", "Ei_avioliittoja_homoille" ja "Jochananin" järkyttävän typerät kommentit ovat aiheuttaneet ainakin 100€+ hammaslääkärikulut hampaiden kiristelyn takia...

Aloin pohtia asiaa, kun luin äskettäin Metrosta artikkelin, jossa kerrottiin huoltoasemalle tehdystä rosvokeikasta täällä Espoossa.
Kolmen tekijän tuntomerkit olivat: "Tummatukkaisia ja mustiin housuihin pukeutuneita. Kahdella miehistä oli valkoinen paita, jonka päällä villaneule".
Tämä nyt ei jätä paljon arvailun varaan. Samaan ylsi IS jo joku vuosikymmen sitten, kuvatessaan rikoksentekijää sanoin: "23-vuotias kansallispukuun pukeutunut eläkeläinen".

Miksei saa suoraan sanoa, että konnat olivat romaneja, kun kaikki sen tekstistä kuitenkin ymmärsivät?

Jokin vuosi sitten istuin parin entisen duunikaverin kanssa kapakassa kakkoskotikaupungissani Lappeenrannassa, ja kuulin naapuriloosista syrjäkorvalla jokseenkin seuraavanlaisen keskustelunpätkän: "Se on vaan ihan taivahan tosi, että mustalaiset on valtaväestöä tyhmempiä. Se johtuu siitä, että geenipooli on niin pieni ja siinä sitä naidaan ristiin rastiin koko ajan. Ihan niinkuin USA:n syvässä etelässä."

Muistan olleeni pienessä nousuhumalassa hyvinkin ylevästi moraalisesti tuohtunut, ja kääntyneeni kehottaakseni mokomia rasisteja tukkimaan turpansa julkisella paikalla.
Onneksi huomasin tukkia omani ajoissa, sillä kyseessä olivat eräs julkisuudesta tunnettu naistaiteilija ja -kirjailija ja hänen sukulaispoikansa, lappeenrantalainen poliisi, jonka tunsin ja vieläkin tunnen henk.koht. Molemmat ovat itse romaneja.

He puhuivat selkeästi asiasta, joka on julkisessa sanassa (ja varmaan tiedeyhteisössäkin) tabu, mutta itse tietävät asian parhaiten.

Tuli mieleen, että onkohan meillä homppeleilla sellaisia tabuja, joista ei vaan saa puhua, vaikka totta olisivatkin, ja miten ne pitäisi ilmaista "poliittisesti korrektisti", ettei vaan ketään loukattaisi?

Ensimmäisenä tulee mieleen esim. nimim. "Riqumanin" lempiväite, että homot hakevat jatkuvasti irtoseksiä. "Huoraamiseksi" hän muistaakseni sitä kutsui.
Se on tavallaan ihan totta, ja itsekin myönnän syyllistyneeni tähän;

1965 - 1995, yksi (oikea)seksisuhde.
1995 - 2002, 55+ seksisuhdetta. Koitin vain aikanaan kompensoida koko kaapissaoloaikani mahdollisimman nopeasti...
2002-, yksi seksisuhde, eikä siinäkään nyt enää niin hirveää poweria ole, mutta muuten on kivaa keskenämme ja tykätään toisistamme (rekisteröidysti).

Kari E. Tikan murhatapauksen yhteydessähän nousi paljon polemiikkia näistä asioista; saako lehdistö kertoa, että uhri oli homo, ja oli kutsunut tekijät kotiinsa "namusetäperiaatteella", houkuttelemalla savukkeilla ja alkoholilla, ja jos ei niin miksi?
Mielestäni meidän pitäisi ottaa suoraselkäisesti ja kaiken maailman kiertoilmauksia välttäen kantaa myös niihin ongelmiin, mitä omassa "yhteisössämme" on. Puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Toinen esimerkki: meissä homoissa on taatusti vähintään yhtä paljon pedofiilejä kuin heteroissakin, ja katolisen kirkon puuhat saavat sen vaan näyttämään vielä pahemmalta.
Syynähän voi esim. olla näin ei-edes-maallikkopsykologina pohdiskeltu malli, jossa "gay-to-be-in-the-future" -pikkupoika saa ensimmäisen seksikokemuksensa jonkinlaisesta "pippelinhieronnasta" toisen pojan, kaverinsa, kanssa. Näinhän käy harvinaisen usein. Ainakin minulle kävi. Alakouluikäiset pojat kun eivät paljon tyttöjen kanssa hengaile. Suurimmasta osastahan tulee siitä huolimatta heteroita.
Mutta sitten, jos kyseiselle jo geneettisesti homoseksuaaliksi "suunnitelllulle" sällille jää jostakin syystä alaikäinen seksikumppani fiksaatioksi, onkin soppa valmis...

Lisäksi tämä koko palvelun nimenä oleva ilmiö...

Heterot tuppaavat sanoa, että homot esiintyvät "neitimäisesti". Miksi? En minä ainakaan esiinny, mutta tottahan se on, koska aika moni esiintyy -herra ties miksi- mutta esiintyy kuitenkin. Sitä on tälläkin saitilla pähkitty oikein tonnilla, mutta minulle ei ainakaan ole selvinnyt, että miksi?

Minua, näin ihan yleensä ottaen miehenä, tällainen v*tuttaa ihan tonnilla. Minä pidän miehistä, jotka käyttäytyvät kuin miehet. Jos pitäisin kikattelevista, kimeällä ja lespaavalla äänellä puhuvista hepsankeikoista, olisin hetero.
Mutta en ole, ja pyydän tätä kommenttia jo etukäteen anteeksi.

Nämä siis vaan muutamina esimerkkeinä "tabuista".

Kommentoikaa ja haukkukaa vaikka niin paljon kun on tarvis, jos siltä tuntuu.

EDIT: Voimasanaa muokattu.

heterot kutee aivan samalla lailla

neitimäisyys voi olla huomion hakemista

yks asia mua aina kummastutti, kun luuli et se machoin olis toppina, mut usein halus olla bottom

Moi Pete

Rohkea avaus :)

Neitimäisyydestä – mitä tämä sitten kullekin merkitsee – ei välttämättä ole opeteltu käyttäytymistapa (jos koskaan?).
Oma isäni raavas alfauros, sotilas, merimies jne, jota ihailin kaikki tavoin. Silti minusta kasvoi pehmeästi ääntävä, käsillä elehtivä, sirohko mies, jonka moni saattaisi määritellä neitimäiseksi. Yritin aikanaan aktiivisesti ”oppia tästä pois”, kunnes tajusin, että se on persoonani piirre, jolle en pysty mitään ilman satuttumista ja minun tulee ottaa itseni vain sellaisena kuin olen.

Uskon, että tähän voi jossakin mitassa myös sosiaalistua, mutta näin ei ole ainakaan kohdallani ole tapahtunut.

Nyt näen asian sukupuolen ilmaisun moninaisuutena, siten käytössä oleva teesi ”Kaikilla on seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti” pitää hyvin kutinsa.
Itse ihastun raavaisiin miehekkäisiin miehiin ja onnekseni näitä, monesti juuri sotilaita, on tielleni osunut, joten ilo on ollut molemmin puolista :)

Ja kuten nykyään liitän kaikkien sähköpostienkin loppuun:
”Kaikki edellä mainittu on todettu mitä rakentavimmassa ja positiivisimmassa hengessä”

Myös "miehisyys" voi olla esiintymistä, spagettimonsteri ties miksi? Olen toisinaan näissä keskusteluissa miettinyt sitä, miksi jokin asia kuvaillaan sen "negaation" kautta? Tai miksi ylipäätään naisellisuus koetaan hyvin vahvasti vastenmielisenä piirtenä. Miehisyys koetaan aitona, naisellisuus vääränä - tai esityksenä. Neitimäisyys ei ole pelkästään homojen etuoikeus, itse tunnen monia heteromiehiä, jotka ovat hyvinkin "neitimäisiä". Homoilla tuo metroseksuaalinen piirre koetaan usein luotaantyöntävältä, miksi? Homot eivät kyllä ole tässä aivan yksin, naisellisuuden representaatiot häivytetään toisinaan tietoisesti myös lesbojen keskuudessa.

Homojen vapautumisen myötä maskuliinisuus on korostettuna, toisinaan jopa ylikompentsoituna. Varsinkin alakulttuureissa homous esitetään kloonattuna nahkamiehinä, skineinä ja karhuina (ja kaikkina testosteronia uhkuvina ammatteina). Mikä sosiaalinen sukupuoli nyt sattuu nyt sattuukaan "kumpuamaan luonnollisesti sisältäpäin, sitä ylläpidetään keinotekoisesti"?
"Kieltolakien" aikana homoutta ei voinut/saanut muutoin esittää, kehon viestintä ja samaistuminen vastakkaiseen sukupuoleen oli kai näkyvin merkki. Harri Kalhan Tom Of Finland - taidetta seksin vuoksi kirjassa oli kohta, jossa Touko Laaksonen yritti samaistua naisellisesti käyttäytyviin homoseksuaaleihin kuitenkaan onnistumatta siinä. Hän ei ollut "oikea homo" koska ei käyttäytynyt naisellisesti ja tullakseen "ulos" homomiehenä vaadittiin tietynlainen käytös. Vuosien varrella olen huomannut, että varsinkin juuri kaapista tulleet ns. pörhentelevät höyheniään jonkin aikaa hyvinkin näkyvästi. Joillekin tuo käy ihan luonnostaan. (*Ja onhan täällä Ranneliikkeessäkin nähty kissatappeluita, jossa mätkitään Vuittonilla raavaampienkin alfaurosten kesken...heh!)
"Neitimäisesti" käyttäytyvät homomiehet ovat usein vieläkin hyvin näkyviä, ehkä vastustus vielä tulee hyvinkin itsesensuurista; tietynlainen käytös paljastaa homouteni ja leimaa myös minut "heteroiden silmissä". Ja kun seksistä on kuitenkin kyse loppujen lopuksi, kaikki eivät voi käyttäytyä kaikkien halujen kohteena, vaikka useimmiten näin määritelläänkin.

Minä olen sitä mieltä, että asioista täytyy voida puhua. Myös niiden oikeilla nimillä. Silloinkin kun taustalla on virheellisiä tietoja, ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä. Pahantahtoisuus ei tietenkään ole toivottavaa, mutta pahantahtoisuuden ja tahattoman ymmärtämättömyyden välinen viiva on veteen piirretty.

Minusta pitää voida sanoa, että henkilö X kuuluu inhimillisten ominaisuuksiensa perusteella määriteltävään ryhmään Y, jos tuo ryhmään kuuluminen on jollain tavalla hyödyllistä saattaa sanoman vastaanottajan tietoon. Jos kyseessä on kielteinen yhteys, niin silloin pitää kuitenkin pitää huolta, ettei tule leimanneeksi tarpeettomasti ryhmään Y kuuluvia ihmisiä laajemmin.

Pitäisi kuitenkin myös voida käsitellä asian Z ja ryhmän Y suhdetta, jos asia jotakuta vaivaa. Asiaa pitäisi kuitenkin käydä läpi siten, ettei taaskaan tule tarpeettomasti leimattua ryhmään Y kuuluvia ihmisiä. Vaikka ryhmän Y seurassa näyttäytyisikin säännöllisesti asia Z, ei se välttämättä tai edes todennäköisesti tarkoita sitä, että asia Z olisi erottamattomasti ryhmään Y kuuluviin ihmisiin liittyvä asia. Se pitäisi ymmärtää.

Asian Z ja ryhmän Y ero pitäisi korostetusti ymmärtää tuoda myös ilmi, jos on vaarana ryhmään Y kuuluvien ihmisten yleisempi leimaaminen.

***

Mitä sitten taas tulee niihin homoihin liittyviin "tabuihin", niin aina on parempi käsitellä asioita, koska vain sitä kautta asioille löytyy paikka. Asiat tai ihmetykset eivät vaikenemalla lakkaa olemasta.

Minusta ei ole "kiusallista" ajatella, että ns. homoyhteisön piirissä joskus vanhempi (tunnettu) herrasmies saa nuorta seuraa kotiinsa sillä varjolla, että pystyy tarjoamaan vaikka sitä "elämän eliksiiriä". Kunhan seuraksi lähtijät täyttävät lainmukaiset ikävaatimukset. Ravintolasta lähtijöiden voi olettaa olla kyllin aikuisia päättämään omista asioistaan. Mutta eivät tällaiset ilmiöt ole sen tuntemattomampia heterohommissakaan, eli että tunnetun varakkaan henkilön mukaan lähtee iltaa jatkamaan joukko supermisukoita, jotka tämä porho on kyytiin laskenut.

Se, miksi näitä asioita ei lehdissä yleensä tavata julkisuudessa revitellä, johtuu Suomen lainsäädäntöön perustuvasta aika vahvasta yksilön suojasta. Se on tiukempi kuin monissa muissa maissa. Siksi ns. henkilökohtaisia asioita käsitellään meillä aika varoen. Varsinkin sellaisia asioita, joiden julkaisemisen motiivina näyttäytyy vain lukijoiden tirkistelynhalun tyydyttäminen.

On myös huomattavaa, että "namusedät" ovat ihan eri asia kuin varakkaat herrasmiehet. Omasta villin vapauden ajasta muistuu mieleeni muutamia päätymisiä (erilaisilla kokoonpanoilla, joskus yksinkin) jatkoille, joissa (viina)tarjoilutkin olivat runsaita. Ainakin omien kokemusteni mukaan nämä reissut olivat enemmän sosiaalisen kanssakäymisen harrastamista kuin lihallisia kohtaamisia. En kohdannut lihallisen kontaktin vaatimuksia (varmaan ehdotuksia kylläkin) tuolloin koskaan, vaikka jonkun kerran taisikin sellaiseen asiat edetä, jos itsestä siltä tuntui... ;)


Kun asioita käsittelee esimerkiksi lukemiensa tilastojen valossa, on hyvä hahmottaa, että tilastot ovat tilastoja ja tilastojen takana on tulokseen vaikuttavia asioita, jotka pitää ymmärtää ennen johtopäätelmien tekoa.

Yksi joskus vaiettu asia on ajatus oletetusta homomiesten suuremmasta seksinharrastamispartnerien määrästä. Näin voi olettaa olevankin, ainakin kahdesta syystä: 1) homoparit ovat vasta puolen sukupolven ajan voineet solmia yhteiskunnan tukeman parisuhteen ja 2) miessukupuoli on paritteluhaluisempi kuin naissukupuoli. Syyt käyttäytymiseen ovat edellämainitut, ei homoseksuaalisuus.

Toinen vaiettu asia on lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Esiin tulleista tapauksista tehtyjä tilastoja lukiessa on ymmärrettävä myös taustaa. Esimerkiksi harrastusympyröissä pojat ja tytöt ovat usein omina ryhminään. Pojilla on ohjaajana mies ja tytöillä nainen. Jokainen ymmärtää sen, mitä se voi tarkoittaa. Se ei kuitenkaan liity mitenkään erityisesti homoseksuaalisuuteen. Pedofiileilla yleensä mielenkiinto kohdistuu nimenomaan kohteen nuoreen ikään, eikä saman sen paremmin kuin eri sukupuolenkaan aikuinen aiheuta kiinnostusta. Ei edesmenneen Jammu-Sedän teotkaan liity sen paremmin heteroseksuaalisuuteen.

Yllätyksekseni olen huomannut, että tiede + homoseksuaalisuus on... no jos ei ihan tabu, niin kovin aralta tuntuva asia joillekin, joskus.

Vähän toisaalla olen herännyt suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuvaan liikehdintään, jossa sukupuolten välistä "tasa-arvoisuutta" määritellään yhä enemmän naisvoittoisesta näkökulmasta. Olen hämmentynyt resursseista, koulutuksista, apurahoista, kiintiöistä, kehitysavusta, hoito-ja lääketieteestä, jota suunnataan pelkästään tytöille tai naisille tai sitten lähinnä naisporukoiden pyörittämiin "tasa-arvoryhmittymiin" tai miten naisjohtajat voivat suosia naissukupuolta tasa-arvon nimissä..

Olisiko kaukaa haettua, että vaikkapa esim. rintasyöpä ja eturauhassyöpäjärjestöt yhdistyisivät, jos lasten ruumiilliseen koskemattomuuteen panostettaisiin sukupuolesta riippumatta, jos sellaisia kampanjoita kuin "koska olen tyttö" alettaisiin pitää seksistisenä ja ne jouduttaisiin muuttamaan myös poikia koskeviksi... Tällaiset taitaisivat olla todellisia tasa-arvon koekenttiä sen sijaan, että "tasa-arvon" asiaa ajettaisiin köydenvedonomaisesti vastakkaisiin suuntiin...

Kiitos SMO.

Kommenttisi oli hyvä, ja juuri sitä mitä halusin.

Siis en niinkään halunnut pohdiskeluja esimerkkeinä esittämistäni teemoista (mitkä nekin tietysti ovat ihan toivottavia), vaan yleisesti sananvapaudesta ja sen käyttämisen vastuullisuudesta; "mitä sanomani saa aikaan, ja kuinka yritän selitellä, kun se kusee kintuille".

Yesmanin kommentoimasta asiasta:

Juuri luin Iltiksestä Pasi Jaakkosen kolumnin, jossa hän kommentoi sitä, että tilastojen ja poliisin tietojen mukaan naisten osuus kotiväkivallassa on huomattavassa kasvussa, ja miesten osuus taas laskussa. Tämähän taas ei lainkaan sovi valtavirtaäärifeministiseen käsitykseen miehistä kaiken pahan alkuina ja juurina. (IS, 17.10. sivu 11).
Suosittelen lukemaan.

En halua millään lailla loukata lesbosiskojamme, mutta aika usein tämän maailman Akuliina/Atlaksien ja vastaavien puheista jää ihan oikeasti sellainen käsitys, että he yksinkertaisesti vihaavat ja hyljeksivät koko miessukupuolta, sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta. Olen tavannut tällaisia tyyppejä ennenkin. Puolisoni piti "hyväksyttää" minut yhdellä lesbolla kaverillaan kun muutimme yhteen.
Feminismi über alles. Tutkitaan mahdollisuutta lisääntyä ilman miehiä (munasolun keinotekoinen stimulointi ilman siittiötä) jne. Ei kiva.

Tässä taas siis yksi tabu.

Miksei koskaan puhuta ihan oikeasti siitä, miksi jotkut lesbot todella vihaavat kaikkia miehiä, myös meitä homomiehiä. Sehän on käsittääkseni ihan järjestötasolla todistettu ilmiö, varsinkin ulkomailla, ja käsittääkseni myös Suomessa.

Meillä toisaalta on taas aivan loistavan mukava lesbotuttavapariskunta, jotka ovat myös ikääntyvän äitini kavereita ja auttajia arjen hommissa kotikaupungissaan Lpr:ssä, ja olen heille hiton kiitollinen hyvin paljosta. (Kiitos J&U ;P)

Saa tätäkin kommenttia haukkua, jos siltä tuntuu...

Hieno Pete, puhut täyttä asiaa. Hienoa!

Yksi iso tabu homojen keskuudessa on tämä illuusio omasta "tosimiehisyydestä". Monet homomiehet kuvittelevat ihan tosissaan olevansa ns. tosimiehiä (mitä ihmettä se sitten tarkoittananeekaan käytännössä) ja potevat irrationaalia inhoa "neitimäisiä" homoja kohtaan. Koko tosimies vs. neitihomo -dikotomia on irvokas ja kertoo enemmänkin monien homomiesten vaikeudesta hyväksyä omaa homouttaan, jolloin luodaan omaa oloa helpottamaan kuvitteellinen inhon kohde - neitihomot.

Suvaitsevaisuus. Erilaisia mielipiteitä suvaitaan, vain jos ne istuvat omaan maailmankuvaan. Homot eivät ole sen suavistevaisempia/suvaitsemattomampia kuin muutkaan.

Huomasin vasta nyt Peten ihan ansiokkaan avauksen. Mukava lukea Ranneliikkeen keskusteluissa muutakin kuin oman kilven kiillottamista ja samanhenkistä hymistelyä.

Itsesensuuri vaivaa koko modernia läntistä maailmaa eikä ainoastaan homoja. Tätä kai modernit ihmiset kutsuvat brändäämiseksi. Rakennetaan mielikuvia, hiotaan strategioita ja markkinointitaktiikoita. SETA:n kaltaiset homojärjestöt toimivat kaupallisten yritysten tavoin miettimällä millainen lähestymistapa synnyttäisi positiivisia reaktioita ja siten edesauttaisi omia tavoitteita. Todellisuus on kuitenkin aina jotain muuta. Kiusallisista asioista ollaan mieluiten hiljaa.

Poliittinen korrektius johtaa aivan samanlaiseen tilanteeseen. Me olemme puuhastelleet itsellemme maailman, jossa kukaan ei oikein uskalla sanoa enää mitään koska kaikki sanottu lopulta loukkaa jonkun oikeuksia. Ollaan hiljaa jotta kukaan ei suuttuisi ja tyydytään kauhistelemaan yhteisesti sovittuja vihollisia. Monen mielestä tämä on hienoa ja edistyksellistä, osoitus siitä että vähemmistöjen oikeuksia kunnioitetaan kun mitään negatiivista ei enää päästetä ilmoille.

Kovin moni sateenkaarikerhon ulkopuolinen tuntuu kuitenkin huomaavan homojen poikkeuksellisen voimakkaan itsesensuurin. Toisinaan hihittelen ystäväni kertomalle pikku tarinalle, joka kuvaa mielestäni aika hyvin missä mennään. Muutama vuosi sitten kaverini oli viettämässä iltaa silloisessa Con Hombresissa, jossa varmaankin sadannetta tuhannetta kertaa vietettiin euroviisuiltaa. Yleisö sai luonnollisesti toivoa lempiviisujaan. Ystäväni sai ilmeisesti humalapäissään idean toivoa jotain harvinaista viisua ja valitsi joskus 90-luvulla (?) ehdolla olleen Israelin (?) tarjokkaan, jonka esitti muistaakseni hyvinkin nuori poika. Paikan DJ kertoi ystävälleni että "Con Hombresissa ei soiteta pedofiililauluja". Heterobaareissa soitetaan mutta nehän ovatkin niissä niin dekadentteja...

Homot näkevät valtavasti vaivaa vakuutellakseen olevansa täysin samanlaisia kuin heterot. Se valitettavasti näyttää ulospäin aika koomiselta. Jos homot antaisivat toisilleen luvan olla kaikessa rauhassa halutessaan ässää sössöttävä sisustajia, kliseisiä kanahomoja tai nuoruutta palvovia pinnallisia hedonisteja niin itsesensuurille ei olisi yhtä suurta tarvetta. On aika absurdia markkinoida samanlaisuutta kun niin moni kuitenkin on erilainen. Kaikki homot eivät todellakaan halua olla heteromaisia tavallisia suomalaisia miehiä ja naisia. En oikein ymmärrä miksi sen faktan myöntäminen on teille sateenkaari-ihmisille niin traumaattista.

#Kovin moni sateenkaarikerhon ulkopuolinen tuntuu kuitenkin huomaavan homojen poikkeuksellisen voimakkaan itsesensuurin.#

Epäilen teidän määritelmienne mukaan kuuluvan tuohon porukkaan, joten mitkäs ne itsesensuurin kriteerit ovat? ;)

Draconfly, esitit minulle kysymyksen, joten suonette muutkin anteeksi jos vielä palaan hetkeksi aiheeseen. Tarkoitus ei ole ryhtyä jankkaamaan.

Tartuin itsesensuuri-sanaan otsikon innoittamana. Tuo sana tosiaan antaa hieman negatiivisen leiman, toisin kuin vaikkapa mielikuvamarkkinointi. Myönnän että minun on hyvin vaikea samaistua tämän ajan ainoan uskonnon eli markkinatalouden työkaluihin. Minusta itsestäni on surullista kun jokainen asia tai ideologia joudutaan tuotteistamaan ja kaupallistamaan. Monen muun mielestä tässäkään ei ole mitään ongelmaa.

Itse puhuin itsesensuurin kollektiivisesta muodosta, johon törmäämme päivittäin tiedotusvälineissä. Hyvin harvoihin käsiin joutunut europpalainenkin media poimii taitavasti omia tukijoitaan ja sidosryhmiään hyödyttäviä asioita ja jättää kiusallisen mainitsematta. Väittäisin että journalismin taso alkaa olla jo niin rapautunut, että tavallisen ihmisen alkaa olla jo vaikea mieltää mikä on mainontaa ja mikä on tiedonvälitystä.

Varmaan pintaa syvemmälle menevää homomediaa on jossain olemassa, mutta sateenkaariväestön ulkopuolinen sitä ei kyllä helposti löydä. Ranneliikkeen uutisointi on muutaman vapaaehtoisen voimin hoitanut duunista ihan kelvollisesti. Syyttävä sormi osoittaakin niitä, joilla olisi resursseja muuhunkin kuin copypasteamiseen. Minä itse olen kyllästynyt kuulemaan ulostulleista julkkiksista ja kiekonheitossa kuudenneksi tulleesta kroaattihomosta. Sen sijaan kiinnostaisi kovasti kuulla, miten oman elämänsä problematiikan kanssa painiskelevat ihmiset kokevat maailman. Nekin, joiden tarinat eivät tule päättymään onnellisesti.

Hyviä vähän käsiteltyjä aiheita keksin vaikka kuinka paljon. Miten voimakkaasti nuoruutta palvovassa kulttuurissa homomiehet reagoivat vanhenemiseen? Onko lesbon helpompi vanheta kuin homon? Antavatko lesbot luvan toisilleen olla naisellisia? Kokevatko naismaiset miehet muiden homojen syrjintää? Miksi osa homoista valitsee mielummin vessa- ja puistoseksin kuin parisuhdetta? Onko homoilla enemmän fetissejä kuin heteroilla ja miltä voimakkaasti sitovan fetissin kanssa eläminen tuntuu? Millainen on suhde kun ikäeroa on monta kymmentä vuotta? Kokevatko tällaiset ihmiset paljonkin syrjintää ja syyllistämistä? Miltä tuntuu olla yksin ja homo kun on köyhä ja sairas eikä elämä ole enää naminamia?

En myöskään oikein käsitä, miksi homomediassa (Ranneliike osittain mukaan lukien) uutisoidaan niin innolla katolisten pappien suorittamia hyväksikäyttöjä. Riittääkö vahingonilo uskovia tai eri uskontokuntia kohtaan tekemään uutisesta homouutisen? Yleensä näitä uutisia seuraavissa kommenteissa muistetaan mainita useimpien hyväksikäyttäjien olevan tavallisia perheenisiä ja heteroita. Papin tapauksessa pahantekijän persoonallisuus työnnetään kolmeen lokeroon eli hän edustaa yhtä aikaa uskontokuntaansa, tukahdutettua heteroseksuaalisuutta ja tekonsa kautta pedofiliaa. Jos taas suhteensa rekisteröinyt homo sortuu menemään vuohen kanssa kynttiläillalliselle niin eihän se ikinä mikään oikea homo ollutkaan. Käsittääkseni ihminen voi kuitenkin tuntea yhtä aikaa kiinnostusta miehiin, naisiin, elottomiin esineisiin ja vaikkapa kultakaloihin. Lässytykset siitä kuinka ihmisen seksuaalisuus on kerroksellista ja muuttuvaa erilaisine sivujuonteineen loppuu kumman nopeasti aina silloin kun sinne kerrosten väliin eksyy jotain vähemmän mediaseksikästä.

"Miten voimakkaasti nuoruutta palvovassa kulttuurissa homomiehet reagoivat vanhenemiseen? Antavatko lesbot luvan toisilleen olla naisellisia? Kokevatko naismaiset miehet muiden homojen syrjintää? "

Niinpä niin. En olekaan koskaan tajunnut homo- tai lesbo"piirejä". Enkä myöskään näitä sateenkaariväestön "piirejä". Siellä tuntuvat kelpaavan vain tietynlaiset, stereotypiset ihmiset. Varmaan sen takia kaikki ystäväni ovat heteroita :)

Nämä pajonpuhutut niinsanotut "piirit" taitavat olla hyvin rajallisia porukoita, joka jostain syystä samaistetaan mediassa ja jopa täällä homomediassa koko sateenkaariväestön kattavaksi. Eivät ne kata, eivätkä edusta millään tavalla oikeaa arkitodellisuutta.

Kadehdin kyllä niin taitavaa ihmistä, joka pystyy noin vaan lonkalta määrittelemään mikä on oikeaa arkitodellisuutta ja mikä utopiaa. Se ettei oman kokemuspiirinsä ja elinympäristönsä kautta törmää joihinkin asioihin ei voi tarkoittaa sitä etteikö niitä voisi muualla olla olemassa. Kukaan järkevä ihminen ei väitä yleistyksiä koko totuudeksi, mutta yleistykset ovat saaneet alkunsa aina jostain. Arkitodellisuudet näyttävät kovin erilaisilta eri silmin katsottuna.

Voisi sanoa että "piirit" ovat yksi monista arkitodellisuuksista -?

Onhan näitä... Joidenkin homomiesten ja joidenkin homonaisten välinen "kriittisyys" toisiaan kohtaan on totta, mutta omasta mielestäni niin hölmöä että koitan vaieta sitä pois.
Siinäkö tabu ja itsesensuuria? Ehkä.

Koskapa kerran Pete mainitsi nimeltä Akuliina/Atlaksen kysynkin onko heiton takana muutakin kuin mielikuva. Olin jokunen viikko sitten Tulvan bileissä Ida Salinin huvilalla ja eka kertaa vuosikymmeniin siellä oli mukana myös miehiä. Atlas on tietääkseni ollut mukana myös ajamassa Unioniiin myös mahdollisuutta miesten osallistumiselle. Miten tämä on miesvihaa?

Hänen aiemmat kommenttinsa (ollessaan vielä Akuliina) miesten täydellisestä tarpeettomuudesta ja yleisestä vastenmielisyydestä, "tuhoavuudesta" ja agressiivisuudesta miesyksilön sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Tämä oli muistaakseni jossakin "Voima" -lehden jutussa joku vuosi sitten. Siis ennen kuin hänestä itsestään tuli "Atlas". Ei ole sen jälkeen kuulunut mitään :-O