Homoparit ja adoptiokysymys

Keskustelussa "Perussuomalaisten menestys" nimimerkki Riquman1990 kirjoitti: "Ja mitä tulee homojen ihmisarvoon, niin ihmisarvo kuuluu homoille, mut adoptio kuuluu edelleenkin vaan naimisissa oleville heteropareille. Terveet perhearvot kunniaan. Kukaan ei kuitenkin kannattanu homouden kieltämistä lailla".

Kyseisestä keskustelusta adoptioasiaa käsittelevät puheenvuorot on siirretty omaksi keskustelukseen tähän ketjuun.

Seuraava
Miikka Keräsellä on oivia huomioita Uudessa Suomessa julkaistussa blogikirjoituksessaan "Vauvat ovat valtaa" ( http://miikkakeranen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176624-vauvat-ovat-valtaa ). Keränen kirjoittaa aiheen liittyvän vahvasti myös kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista käytävään keskusteluun. Hänen mukaansa Suomessa ei ole käyty rakentavaa ja kattavaa kansalaiskeskustelua siitä, että keiden ja miksi kannattaisi tai saisi hankkia lapsia. Keränen käy asiaa läpi esimerkin voimin:

- Monet eduskunnan konservatiiveista vastustavat uutta avioliittolakia juuri adoptio-oikeuden vuoksi. Kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman taidot ja osaaminen kyseenalaistetaan. Väitetään, että on lapsen etu, että saa kasvaa isän ja äidin kanssa.

- Kukaan ei kyseenalaista heteroiden kyvykkyyttä vanhemmuuteen: Yksi känninen ilta, unohtunut pilleri tai puhjennut kondomi saattaa tehdä kahdesta ihmisestä yllättäen vanhemmat. Biologia takaa etuaseman heteroille. Ei tarvitse todistaa kenellekkään, että on sopiva vanhemmaksi.

- Kun vastassa on homot, niin Suomessa ei ole kuin ihania, pullantuoksuisia perheitä, joissa isi käy töissä ja äiti hoivaa rakkaudella lapsia.

Keränen käy läpi tilastoja, ja toteaa samaa sukupuolta olevien parien olevan vähemmistö ilman toistaiseksi selkeää ja yksinkertaista tapaa hankkia yhdessä lapsia. Ja tilastoissa samaa sukupuolta olevien parien lapset ovat mitätön marginaali. Vanhempina hetero- ja homoparit ovat Keräsen mukaan samalla viivalla. Keränen muistuttaa ainoan eron olevan siinä, että "heterot voivat pamahtaa paksuksi ihan vahingossa ja tahtomattaan".

Keränen kirjoittaa, että samaa sukupuolta olevat parit joutuvat tekemään lasten hankkimiseksi paljon enemmän kuin heterot. Tämän johdosta lapsi saa kaksi vanhemmuuteen sitoutunutta rakastavaa vanhempaa.
Lueskelin Miikka Keräsen kirjoituksen allaolevia kommentteja. Pari asiaa tuli heti siltä istumalta mieleeni.
Kun niin kovasti homojen adoptio-oikeutta vastustavat vetoavat siihen, että jokainen lapsi on oikeutettu miehen ja naisen malliin, niin en oikein ymmärrä pointtia. Onko miehen ja naisen malli sama, kuin heteromalli? Jos on, niin koko ikäni ympärilläni on ollut erilaisia heteromalleja, joista ei todellakaan voi eikä kannata ottaa mallia, eikä oppia. Voisiko miehen ja naisen malli olla myös vaikkapa homomiehen tai lesbonaisen malli? Tai vaikkapa "vain" ihmisen malli?
Toinen, mihin vastustajat jaksavat aina vedota, on luonnollisuus. Olen itse saanut yhden lapsistani tuntemattoman luovuttajan siittiöiden avulla, inseminaatiolla. Kun makasin siinä kovalla tutkimuspöydällä, missä lääkäri ruiskutti sisälleni pakastettua ja sulatettua spermaa, oli luonnollisuus se viimeinen asia, mikä mieleeni juolahti. Vaan kun aikaa kului, ja ihme sisälläni varttui, muuttuivat ajatukseni ja tunteenikin.
Tärkeintä on jatkaa perhettä, ei sukua.
smo ja Miritza liikkuvat hyvillä apajilla asiassa.
Viime päivinä, kuunnellessani oppitunnilla asiaa neuvolatoiminnasta, äitiydestä, naistentaudeista ja kaikesta tähän liittyvästä päädyin tekemään ryhmätyötä sateenkaariperheistä. Tämän seurauksena 1) minulla on entistä kovempi vauvakuume, ja 2) havahduin juuri tähän tosiasiaan - Suomessa ihmisten mieliin mahtuu ensisijaisesti heteroparimalli. Jopa luokan opettaja, joka hyvinkin ilahtuneesti otti vastaan ajatuksen sateenkaariperheistä koskevasta ryhmätyöstä (hänen mukaansa aihetta ei käsitellä läheskään tarpeeksi nykyisellään), sortui kerta toisensa jälkeen opetuksessaan puhumaan siitä, miten äiti ja isä menevät sinne ja tänne yhdessä, sekä kuinka äiti ja isä yhdessä tekevät sitä ja tätä.

Mitä rooleihin lapsen elämässä tulee, olen täysin varma että mies- ja naismalleja löytyy jokaisesta sosiaalisesta piiristä, missä lapsi varttuu. On vanhempien (tai vanhemman) tehtävä valita lapselleen ne soveliaimmat ja järkevimmät mallit, joiden mukaan lapsi sitten kasvaa.
Omasta elämästäni voin kertoa sen, että ympärilläni on ihan liikaa (lähes itseni ikäisiä) alkoholismigeenillä varustettuja sukulaisia, joiden en soisi hankkivan lapsia ennen kuin ovat käyneet AA:n "intensiivikurssin" ja sitä kautta sitoutuneet alkoholittomaan elämään, mahdollistaen ainakin sitä kautta lastensa paremman tulevaisuuden. Kyllä, tiettyjä asioita kantaa näköjään läpi elämän.

--Druusi
Seuraava