Hetero tuli ulos kaapista!

Setan vapaaehtoiskouluttajat oli kutsuttu myös tänä vuonna Eestiin Prometheus-leirille kouluttamaan. Leirejähän on yhteensä noin 60. Muut pidetään Suomessa ja lähes kaikilla käyvät Seta-kouluttajat luennoimassa.

Päätimme tehdä matkasta Saaremaalle kesäretken. Kummallakin kouluttajalla olivat puolisot mukana ja sen lisäksi yksi pariton mies, joka on kaverimme.

Päätimme, että koko ryhmä esittäytyy leiriläisille koulutuksen alussa. Leiriläiset otaksuivat meidät kaikki homomiehiksi. Kun kaverimme, nuori, komea urheilija esittäytyi, hän joutui tulemaan julkisesti kaapista ulos ja kertoi kuuluvansa ryhmässämme vähemmistöön, eli on hetero. Se oli kuulijoille aikamoinen yllätys.

Siis joutuvat ne heterotkin tulemaan kaapista ulos, eikä heterouskaan aina näy välttämättä ulospäin.

Juhani ;-)
Tämä ei ehkä ihan tähän, mut otsikko on sopivaa.

Rakas ystäväni, entinen kämpis (tyttö) muutti poikaystävän kanssa yhteen tässä n 6kk sitten. Hänen BF joutui hankalaan tilanteseen kun duunissa porukat ihmetteli, ettei se olekkaan homo! Olivan nääs varmoja asiasta ku mies ei ollut ihan "perusmacho" tyyppiä. Eikä sille ollut ekaa kertaa ku esim hänet on luultu minuksi tilanteissa kun ihmiset ovat vain kuullet, muttei nähneet kumpakaan.
Tämä vahvistaa käsitykseni siitä miten omat mielikuvamme vääristävät havaintojamme. Oletamme että ihmiset ovat jotakin eli mieheltä ilman muuta kysytään miten vaimosta/tyttö-naisystävästä vaikka hänen todellinen kumppaninsa on mies.(esimerkissäsi sama asia kääntäen) Kun mainitaan sana homo tulee mieleen kaikki ne alentavat määritelmät mitä on kuullut eikä vaivauduta mitenkään selvittämän minkälainen ihminen todellisuudessa on. Ulkokuoresta ei voi ihan kaikkea lukea varsinkin kun se poikkeaa mielikuvista joita asian ympärillä on. Koiraa ei ole karvoihin katsomista.
Toi oli vähän sekavaa.
Komeus ja lihaksikkuus ei kuulu homoseksuaalisuuteen pohjoismaissa, vain pöhkö voi niin kuvitella.
Minulle hän ei olis ollut kaapissa, vaan olisin arvannut asioiden todellisen laidan.
Aktiivi järjestö gaytyyppejä ei parhaalla tahdolla voi kuvitella lihaksikkaiksi saati komeiksi. ;=)

Tää on huvittavaa.
Kaapissa olevalla on jotain salattavaa.

Eikä tosiaan tässä maailmassa HETEROSEKSUAALIN tarvitse peittää omaa seksuaalisuuttansa
Jos esim. marsalkka mannerheim olis ollut biseksuaali, niin hän olisi ollut kaapissa, ja jäämistöstä vaatekaapista olis saattanut löytyä noin 30 sentin pituinen musta pyöreäpäinen esine, yhtenä esimerkkinä mainitakseni herran ongelmista.
Jos minä olisin viehättävä nainen esimerkiksi, ja olisin mennyt rekkalesbojen kokoukseen uteliaisuuttani, olisin mennyt sinne tavatakseni jonkun naisellisen viehättävän naisen, ja välttääkseni turhan mielipahan synnyttämisen, ja torjumisen vaivan sanonut, etten minä ole lesbo. Siten välttää rasittavat iskuyritykset itselleen vastenmielisenä seksuaalisessa tilanteessa, jos ei löydy mitään seksuaalisesti miellyttävää ihmistä.

Minä uskon että se kundi olis varmasti sanonut toisin, jos siellä olis ollut joku edes suht hyvännäköinen, tai edes kunnollisen näköinen... no jokatapauksessa joku joka olis häntä kiinnostanut.

Olen sanonut joskus itse siinä vaiheessa, kun joku jonka kanssa olen alkanut riisuuntumaan, ja alapään nähdessäni pettyneenä sitten tokaissut, "En oikeastaan olekaan kiinnostunut skeistä miesten kanssa, nyt kun tositoimiin tässä alettaisiin. Sorry, mun pitää lähtee kotia päin "
Siten välttää suuremman mielipahan tuottamisen, jos kaveri uskoo mitä sanon.

Täällä voi kertoo asiat miten ne ovat, ei tarvii teeskennellä.

Ja se on pakko sanoa, että keskustelijoiden ÄO on näissäkin kuvioissa aika kehno keskimäärin. ;=)
Saako täällä olla erilaisia näkökulmia samoista aiheista ?
Kuka sanoo, että tietää varmasti olevansa takuulla oikeassa. Minä en sano. Olen erehtyväinen. Voin vain antaa toisen näkökulman katsantokantaan, ja pitää sitä mahdollisena, että olen oikeassa. En tiedä mitä tarinan sankari itse oikeasti ajatteli, tai hänen motivaatioista, olla niiden seurassa, mutta voin olettaa mitkä ne voisivat olla.
Simppelii, mutta totta....ehkä.
  • 9 / 13
  • BiBoitsu
  • 4.10.2005 10:45
Miksi tuollaisen nuoren komeen, hyväkroppasen pitäs olla heti homo kun se on vapaaehtoisesti mukana homojen kerhossa? Tollaset miehet on joko hetskuja tai Biitä!
Aivan oikein biboy, miksi pitäis olla ?

Biseksuaalit ovat seksuaalisia, ja he saattavat mennä järjestöjen aktiviteetteihin mukaan, katsoakseen, löytyiskö sieltä jotain tasokasta seuraa.

Tai edes mukavan näköistä, ja kehittynyttä urheilullista seuraa.

Jos ei ole, on parempi kieltää kaikki sanomalla, että olen hetero.

Minä en ole väittänyt mitään muuta. En ole leimaamassa samanlaiseksi aktiivihomoksi, kuin tyypilliset setan edustajat. ;)
Sanotaan että olis edes hintti (=äijiä sillä silmällä katova jätkä) se urheilija niin olisin tyytyväinen.
Minä olen ehkä väärässä, mutta hintti tarkoittanee suomessa alunperin hintelää, naismaista (poikamaista) poikaa tai mieshenkilöä, tai muuten vaan heikkorakenteista miestä. Ehkä kaikkia sukupuolesta riippumatta. Esim. naisten poikamainen vartalo, lattarinnat...
Oikaiskaa jos erehdyn.