Heteroiden ennakkoluulot

Kuuntelin sivusta keskustelua homoihin liittyen, ja ihmettelyn aiheena oli se, kuinka moni ko. ihmisistä on aidosti homo, ja kuinka moni on päättänyt muuttua jossain vaiheessa sellaiseksi. Siis muuttua, kääntyä, whatever. Päähäni ei mene mitenkään, miten sinänsä muuten suvaitsevaiset ja avarakatseiset ihmiset eivät ymmärrä, että homoutta ei valita?

Ymmärrän, että varsinkin vanhemmat ihmiset ovat eläneet ajan, jolloin homous merkittiin sairaudeksi ja rikokseksi, mutta luulisi pelkän ajattelunkin avulla ymmärtävän, että kyse on identiteetistä ja tunteista, joita ei ihminen itse voi muuttaa. Jos koetaan, että ihminen yhtäkkiä "muuttuu" homoksi halutessaan, niin eikö siitäkin pitäisi päätellä, että tuohon haluamiseen tarvitaan voimakas tunne omasta olemuksesta? Vai sekoitetaanko tämä trendeissä oleviin wannabe kokeiluihin, joita kokeillaan itse kokeilun vuoksi?

Miten vaikeaa voi olla ymmärtää... Kun pienenkin päättelyn avulla pitäisi olla selvää, että muutenkin poikkeavana elämisen (onneksi ei nykyisin enää niin paljon) lisäksi, muut vaihtoehdot ovat yksin eläminen, kaapissa olo tai kulissiliitot. Joista jälkimmäiseksi mainittu ainakin tuottaa kaikille tuskaa. Ehkäpä jonain päivänä vielä ymmärrän.

Olen samaa mieltä, että homouteen et voi itse vaikuttaa. Itse huomasin jo ala-asteella kiinostuneeni samasta sukupuolesta jollain tavalla, vaikka pojatkin oli kuvioissa. Silloin en vielä tiennyt mistä oli kyse.
Vaikka,ikää rupesi kertymään, oli pojat kumminkin se ykkösjuttu, mutta silti tytöt kiinostivat myös jollain tapaa. Seurustelin useamman pojan kanssa ja vielä 18-vuotiaana rakastuin tulisesti mieheen, jonka kanssa seurustelin 7 vuotta. Mutta silti tuon suhteen aikana, vilkuilin vieläkin naisia. Koskaan tuon suhteen aikana, minulla ei kuitenkaan ollut minkäälaisia juttuja naisen kanssa.
Pitkä suhde loppui, vois sanoa "kärsimystie" ja alkoi elämä. Olin siis silloin 26-vuotias ja tapasin aivan ihanan naisen, jonka kanssa aloitin ensimmäisen suhteeni. Ne yhteiset hetket hänen kanssaan, on elämäni parhaimpia ja kauniimpia muistoja ja niitä en vaihtaisi mistään hinnasta pois. Ero kumminkin tuli pitkän välimatkan takia, mutta ystävyys säilyi.
Hänen jälkeen lyhyitä suhteita on ollut ja mennyt. Nyt olen ollut jo pidempiaikaisemmassa suhteessa ja elämä hymyilee. -Tunteet vie, eikä niihin pysty vaikuttamaan.

Ajatus homoksi tulemisesta tai sellaiseksi ajautumisesta on vanha paradoksi. Suomessa oli vuoteen 1999 asti voimassa ns. kehotuspykälä, joka kielsi kehottamasta alle 18-vuotiaita homoseksuaaliseen toimintaan. Alaikäisen mutta yli 16-vuotiaan kehottaminen heteroseksiin ei siis ollut laitonta. Vaikka kehotuskielto olikin loppuvuosina käytännössä lain kuollut kirjain, sellainen oli kuitenkin joskus laadittu.

Tällaisen lain laatimista ei voi ymmärtää muuten, kuin että lainsäätäjä kuvitteli kenen tahansa heikkona hetkenään voivan muuttua heterosta homoksi. Mutta ei kai kukaan täyshetero voisi omalta kohdaltaan tällaista kuvitella? Jos ei itse pysty edes torjutuissa mielikuvissaan harrastamaan halukasta seksiä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, ei kai silloin voi vakavissaan väittää homouden olevan oma päätös. Ei taida olla puhtaat jauhot pussissa sellaisella, jonka mielestä homoksi voi tuosta vain omasta päätöksestään ryhtyä.