Bikinishow viihdytti alokkaita

Tämän viestiketjun otsikko oli Ilta-sanomien jutussa, jossa kerrottiin, kuinka Tuusulan varuskunnan uudet alokkaat saivat nähtäväkseen varusmiestoimikunnan järjestämän puolialastomien tyttöjen shown. Monen alokkaan sotaleskeksi jäänyt tyttöystävä oli pahoittanut mielensä esityksestä. Jutussa kerrottiin myös varusmiestoimikunnan puheenjohtajan sanoneen, että mikäli nykyään armeijaan pääsevät tytöt alkavat kritisoida ohjelmaa, on sitä harkittava uudelleen.

Herää kysymys, että ymmärtääköhän tämä puheenjohtaja ollenkaan ottaa huomioon sitä tosiasiaa, että homopoikia menee armeijaan oletettavasti joka saapumiserässä aika tavalla enemmän kuin (hetero- ja lesbo)tyttöjä (yhteensä)? Ajatellaanko ollenkaan sitä, että tällaisilla ohjelmilla ylläpidetään armeijan heteroseksismiä? Tuskin tuollaisella ohjelmalla vahvistetaan ainakaan homojen halua mennä armeijaan tai viihtyä siellä.
  • 2 / 34
  • Statisti
  • 20.7.2004 17:27
Mielestäni oikeat vastaukset Smon kysymyksiin ovat: ei ymmärrä eikä ajatella.

Nimittäin tämä maailma nyt vain pyörii melko puhtaasti heteronormin mukaisesti, ja siksi nämä heterot tuppaavat ajattelemaan, että heteroseksistinen viihde on varmasti kaikkien mieleen. Etenkin tällaisessa miehisessä maailmassa, jota varuskunta edustaa.

Samantyyppisen normituksen ja stereotyypityksen uhriksi joutuu myös homomies, kun erään tunnetun helsinkiläisen homoyökerhon näytökset ja etenkin yökerhon toimitusjohtajan juonnot jatkuvasti korostavat homomiesten seksistisyyttä ja seksiorientoitunutta käyttäytymistä. Ihan kuin kaikki paikallaolijat olisivat siitä asenteesta kovin innostuneita.
  • 3 / 34
  • InttiJannu
  • 20.7.2004 23:39
noh, mun kyl pitää sanoo et ite oon homo, mut mua ei kyl haittasi yhtään vaikka nuoria tyttöjä tanssisi alasti esityksissä. Herätkää! Olisko parempi, että tanssin sijasta esitettäisiin jotain ei niin vauhdikasta ohjelmaa.
Niinno, kaipa jokainen itsensä aidosti homoksi tunteva pystyy seuraamaan moista pelleilyä, jos ei muuta, niin tyynen välinpitämättömästi. Mietin vain, miltä sitten tuntuu, jos/kun joku huomaa, ettei joku toinen niin välitäkkään tuijottaa esitystä kuolaa erittäen ja ulisten ja joutuu sitten sen vuoksi kiusatuksi tai muuten uunotetuksi ...

Armeija on paikka laumasieluille ja jos eriydyt laumasta saat sen myös tuntea ...
Jospas homolla ja heterolla inttipojulla on erilaiset silmälasit tuollaiseen esitykseen?

Heteropoika katsoo tyttöjä kuolaten, homopoika muoti- tai missinäytöksenä. Eiköhän aika moni muodista ja misseistä erityisen kiinnostunut ja siten naisiakin ihasteleva mies ole homo.

Heteroille tyttöshow siis todennäköisesti edistää seksismiä, mutta homoille se voi olla hauskaa ja seksitöntä viihdettä. Tosin voihan itsestään epävarma (homo)poika ahdistua, jos kuvittelee olevansa epänormaali, kun ei kiinnostukaan tytöistä seksistisesti.

Ja varusnaisia en sitten viitsinyt ajatella ollenkaan...
tämä nyt menee saivarteluksi ja eivät sitä kaikki heterotkaan kuolaa ,,hey, kyllä pitäisi olla suhteellisuudentajua hieman. Prosentuaalisesti näyttää vain siltä että "tyttöjen"tanssit jatkuvat, mutta mitä pahaa siinä on! häh?- Ja jos eriydyt laumasta, niin....voi voi sun juttujasi. Oletko käynyt armeijaa?- Ilmeisesti et. Minä olen ja se oli mukavaa ja ei siellä sen enenpää "eriydytä". Kyllä sinne hyvin joukkoon mahtui. Vähän järkeä teidänkin juttuihinne.
Itse en lähtisi syyllistämään tapahtuman järjestäjiä.

Sirkushuvit sirkushuveina. Järkytteyneille sanoisin; Hankkikaa elämää ja löysätkää vannettä päänne ympärillä.
Markylle; ilmeisesti kommenttisi armeijan käynnistä oli kohdistettu minulle(?).

Koska tällä keskustelualueella on oma armeijaa käsittelevä osionsa totean vain lyhyesti, että:

Kiitos, mutta kyllä, olen käynyt koko armeijan kiltisti alusta loppuun ja sen kautta palveluni palvellut. Perustankin väitteeni sen kautta kokemukseen ja tarkkaavaisuuteen, en *mutu* -tunteisiin ja yleiseen armeijan halveksuntaan.

---

Omalla kohdallani huomasin selvästi, miten joukosta erottuminen johtaa enemmän ja vähemmän eriytymiseen muusta väestä. Onneksi omassa tuvassani oli tervejärkisiä ihmisiä ja heidän keskuudessaan alokasaika ja loppupalvelus sujui ilman henkilökohtaisia kismoja. Asioista puhuttiin niiden oikeilla nimillä ja meuhkaajat, sekä turhan provokatiiviset tahot palautettiin ns. ruotuun, kohdentamaan omat keuhkoamisensa johonkin muuhun tahoon kuin kanssavarusmiehiin.
Lisäksi ohjelmaa pitäisi tarjota mm. transseksuaaleille, kusi- ja pissaleikeistä kiinnostuneille sekä frigideille... Eiköhän ole niin, ettei sellaista seksuaalisesti sävyttynyttä ohjelmaa olekaan, joka tarjoaisi kaikille jotain. Olisiko ainoa ratkaisu sitten jättää seksuaalisuus ohjelmasta kokonaan pois?
Hyvä Topi!
Erilaisia vähemmistöjä löytyy niin monenlaisia, ettei enää voi mitään järjestää jonkun herkkää hipiää loukkaamatta.

On aivan eri asia loukata tarkoituksella kuin järjestää enemmistöä viihdyttävää ohjelmaa tms, joka saattaa johonkin vähemmistöön kuuluvan yksilön yliherkkää sielua loukata.
Tällä ylivarovaisuudella on mm. joissakin kouluissa lopetettu joulukirkot ja muutkin kristillisyyteen viittaavat jouluun ja pääsiäiseen liittyvät traditiot.

Olisiko oikeasti viisaampi vaihtoehto järjestää rinnakkaisohjelmaa tai vapauttaa siihen halukkaat mahdollisesti vakaumusta tai itsetuntoaan häiritsevistä tilaisuuksista?
Hyvä Topi, hyvä Irokeesi!

Tällaista kokonaisen ikäluokan poikkileikkausta edustavalle joukolle tarkoitettua ohjelmaa järjestettäessä kaikkein fiksuinta olisi jotenkin osoittaa _tietoisuus_ siitä, ettei tietynlainen ohjelma välttämättä sellaisenaan puhuttele kaikkia. Mikäli puheena olevan tilaisuuden ainoana antina oli bikiniasuisten tyttöjen esittely/arviointi, mikä nähtävästi vastaisi varusmiestoimikunnan päättävien hahmojen käsitystä mahdollisimman viihdyttävästä ohjelmanumerosta, tällainen tavoite ei ainakaan toteutunut.

Todennäköisesti enemmistö yleisöstä oli ohjelmasta innoissaan ja sai lisää aineksia märkiä unelmiaan varten. Yhtä todennäköistä on kuitenkin, että edes heteropojista läheskään kaikki eivät ole sitä mieltä, että tytöissä kaikkein kiinnostavin asia on paljas pinta ja näyttävät muodot. Tilannetta voitaisiin huomattavasti lievittää tekemällä tilaisuudesta selvästi humoristinen eikä mikään seksishow - ehkä näin tapahtuikin, en tiedä.

Kyseinen varusmiestoimikunta on tainnut sisäistää vähän liian herkästi ajatuksen siitä, miten armeijan tulee kasvattaa pojista miehiä. Miehen malli vaikuttaa kuitenkin edelleen varsin perinteiseltä: nainen ja nimenomaan nainen on pelkkä objekti, jonka tehtävänä on miellyttää miestä niin visuaalisesti kuin fyysisestikin.

Kun tätä mallia vielä tarjotaan varusmiesten oman joukon taholta, sitä vierastava tuntee olonsa näennäisen yhtenäisessä bikinimalleja kuolaavassa joukossa kovin ulkopuoliseksi. Jos tarkoituksena on esittää viesti, että mikäli et jaa enemmistön mieltymyksiä, sinun on joka tapauksessa paras teeskennellä sitä, nuorten miesten isänmaallisuuskoulutuksessa ollaan mielestäni erittäin pahasti hakoteillä.

Ei ole mitenkään herkkähipiäistä paheksua tietylle suljetulle kohderyhmälle tarkoitettuja viihdetilaisuuksia, jotka kuitenkin selvästi puhuttelevat vain osan yleisöstä arvomaailmaa tai minuutta. Nykyään luulisi olevan jokaisen itselleen vastuullisia tehtäviä ottaneen tiedossa, etteivät nuortenkaan ihmisten uskonnolliset, poliittiset tai seksuaaliset preferenssit ole yhtenevät. Kaksi ensimmäistä kriteeriä on jo laajalti sisäistetty, mutta kolmas on nähtävästi jäänyt häilyvämmäksi.
No maanpuolustuslaitoksen ideahan on nimenomaan pyrkiä tekemään kaikista saman muotin mukaisia ja häivyttää persoonat. Oletteko koskaan miettineet esimerkiksi, miksi armeijassa käytetään univormuja rauhan aikana?

Tyhmempikin tajunnee, ettei puolustusvoimissa mennä missään asiassa yksilön ehdoilla. Tai mennään, mutta niillä yksilöillä on riittävän hienot natsat. Ellei siihen alistu, on parempi jättää koko puolustusvoimat väliin. Mikä allekirjoittaneen mielestä onkin yksilön kannalta tervein vaihtoehto.


"Katso armeijaan ja katsot tylsään hanhiparveen.
Katso johtajaan ja katsot johtajan sorkkaan ja sarveen..."
Eiköhän siellä ole homoille sitä "bikinishow'ta" ihan pyytämättäkin - sen kun menee suihkuun. :)
marky: periaatteessa olet kyllä oikeassa, mutta itse kyllä en viihtynyt erinomaisesti niin täysin laumasieluisessa meiningissä.

Intissä tosiaan voi erehtyä harhautumaan "laumasta" ja jos muutenkin oot mielipiteiltäs yms. vähänkin poikkeava, etkä jaksa aina jauhaa samaa sontaa, niin kyllä sä hyvin nopeasti joudut eräällä tavalla eristetyksi muusta porukasta. Itse en joutunut siihen tilanteeseen, mutta pinnistelyä se kyllä joskus oli, kun piti sitten ruveta esittämään jotain. Yleensä kyllä sellaiset tilanteet pystyi välttämään jos tarpeeksi taidokas oli sosiaasilta taidoiltaan, mutta kaikki ei ihan ole.

Intti ei ole hupipaikka ja homolle se on vähemmän hupipaikka. Uskon kyllä että ainakin aliupseeritasolla mitään tahtoa homojen huomioimiseen ei ole ja päinvastoin, vaikka muuta julkisuudessa väitettäisiinkin, niin ei sinne inttiin ainakaan avoimesti homoja miehiä haluta. Lesboista en sitten tiedä, stereotyyppihän on että lesbot on kuin miehiä, niin ehkä se ei olisi niin ongelmallista. Tuntuu kuitenkin yleensä siltä että lesbot ei kyllä hakeudu inttiin.

Siis todella sopii kuvioon toi strippi- show, sillä pyritään kyllä varmaan ihan hyviin asioihin, mutta on todella naiivia olettaa että homoja siinä yhtään ajateltais.

Puolustusvoimat on heteroseksismin ja ahdasmielisen heteronormisuuden linnake, jota tuskin kauhean nopeasti käydään murtamaan. Siinä onkin työsarkaa.
BearTrap, toden totta...hyvä veto.
Älkää nyt herra isä alkako nyt puolustusvoimia värvämään sateenkaaren väriseksi.

Mitä viellä Suffeli tyynyn alle ja Marimekkoa pussilakanoiksi kun tuo sistus silmä ei oikein tykkää tästä harmaasta...ai että kun purppura shifonkihuvi piristäis tota kapteeninkin lookiakin pikkusen.
"Älkää nyt herra isä alkako nyt puolustusvoimia värvämään sateenkaaren väriseksi."

Yhdysvaltalainen tuttavani kutsui Suomen armeijaa homoarmeijaksi... no kun on ruusukkeet laatoissa.
DKNY kirjoitti: "BearTrap, toden totta...hyvä veto.
Älkää nyt herra isä alkako nyt puolustusvoimia värvämään sateenkaaren väriseksi."

En oikein tajunnut mitä tämä "sateenkaaren värisyys" tässä yhteydessä loppujen lopuksi tarkoittaa. Joka tapauksessa puolustusvoimien tehtävä on mielestäni olla järjestäytyneen maanpuolustuksen mahdollistava elin, jonka puitteissa kaikki tätä maata aseellisesti puolustamaan halukkaat voivat toimia. Pitäisikö se siis kuitenkin rajata jonkin tietyn ihmis(/mies-)tyypin linnakkeeksi, johon muilla ei ole asiaa?

Eikö homo voi olla isänmaallinen ja puolustaa maata? Vai eikö hänellä ole siihen oikeutta omana itsenään?
Here we ego again....
Tarkoitin että annetaan sen laitkosen nyt olla niin tyhmä ja vanhanaikainen niin kuin se on.
Sen ei tarvitse nyt muutta (jokaisen jonka sen käy) sen mieleiseksi. Tarkoitan nyt myös niitä `pullamössö´sukupolvea jotka romahtaa heti jos ei pääse kotiin nukkumaan tai ei saa olla käynnykä yhteydessä ystäviinsä.
Kyseinen dinosaurus-laitos ei ole siellä palvelemessa jokaista yksilöä vaan opettamassa maanpuolustuksen jaloa taitoa.
Teekekö se sitä ja kuinka typerä paikka se loppujen lopuksi on, en ota nyt tässä kantaa.
Säästetään energiamme (Sateenkaari sellaisen) johonkin tähdellisempään kohteeseen.

Itse homona en odota ihan joka paikassa erityiskohtelua, siksi että satun nyt pitämän miehistä. Samalla voisin valittaa että miksi niin monet mainokset käyttävät esim naisia sulostuttamassa niitä, miksi ei ainoastaan miehiä!
Public eye.....ymmärsitkö pointtini???
Ymmärsin ehkä vähän paremmin pointtisi, ja se oli jokseenkin sitä mitä pelkäsinkin.

Minä en halua, että *edes* puolustusvoimat olisi hamaan ikuisuuteen yhtä tyhmä ja vanhanaikainen kuin se ilmeisesti edelleen tällä hetkellä on.

Ei sen tarvitse olle kenellekään "mieleinen", mutta sen pitäisi tiedostaa ihmisten erilaisuus. Ja tunnustaa se, että maata voivat puolustaa muutkin kuin sotahullut isänmaallisuudellaan uhoavat testosteronia tihkuvat heteroimbesillit.

"Kyseinen dinosaurus-laitos ei ole siellä palvelemessa jokaista yksilöä vaan opettamassa maanpuolustuksen jaloa taitoa."

Juuri näin. Eikä se ole siellä palvelemassa myöskään niin sanotun enemmistön maailmankuvaa eikä vahvistamassa sitä, vaan valmentamassa suomalaisia puolustamaan maataan. Miten tätä maata parhaiten puolustetaan, on sitten toinen kysymys, ja sitä koskevat päätökset on tehtävä aivan toisaalla.

En siis odota, että homoja olisi kohdeltava jotenkin erityisellä tavalla. Sen sijaan odotan, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti kouluttamalla heitä puolustusvoimien toimenkuvaan kuuluviin tehtäviin. Ei kai niihin sentään mitään sänkypuuhia ole ennenkään kuulunut?

Kuinkahan monta nuorten miesten itsemurhatapausta olisi voitu välttää, jos puolustusvoimamme olisivat edes maineeltaan vähän inhimillisempi laitos?
Ok, minä taasen en jalallani enää edes astuisi siihen laitokseen. Syy ei olut se että minua olisi ahdistanut homona kyseinen paikka vaan siksi että se suurinta hukaan heitettyä aikaa elämässäni. Paikka ei todellakaan opettanut minulle mitään ja koko aika meni suurin osa jossain älyttömässä rätti-rumbassa.
Aika oli tosin kultaista 80-lukua, tiedä sitten josko ajat olis muuttuneet....?
Itse koettuna koko paikka oli keskenkasvuisten miesten rieha leiri.
Toivottavasti tämä lisää pelkojasi mielipiteitteni suhteen, Public eye. :)
Hohhoijaa, mä kun odotan, että puolustusvoimia ja sen kaltaisia laitoksia ei enää koskaan tarvittaisi. En koe mitään tarvetta, halua, hyötyä kuolla tämän tai minkään muun valtion, asian tai liikkeen puolesta. Älkääkä edes väittäkö, että ajatus olisi mahdoton, koska se ei ole. Ei yhtään sen mahdottomampi kuin asearsenaalilla ylläpidetty maailmanrauha...

Vain elämä on tärkeää ;-)
Kerrotaan nyt vielä selvennykseksi, että en minäkään ole mikään armeijoiden ja aseenkalistelun ystävä. Toisaalta en usko, että Suomesta saati maailmasta saadaan armeijoita ja asevarustelua poistetuksi tämän tai seuraavankaan sukupolven aikana.

Siksi vaatimaton mielipiteeni on, että edes suurimmat epäkohdat olisi aivan hyödyllistä poistaa tuosta laitoksesta. Puolustusvoimien kehittäminen sellaiseksi, että siitä on rauhan aikana mahdollisimman vähän yhteiskunnallista *haittaa* on huomattavasti realistisempi keskipitkän aikavälin tavoite kuin koko laitoksen romuttaminen.

Olisi toivottavaa, että nuoret ihmiset armeijan aikana kehittyisivät myönteiseen suuntaan eivätkä niin fyysisesti kuin henkisestikin taantuisi entisestään.
Jatkuu aiheen vierestä...

Niin, siis, puolustusvoimien lakkautukseen voi pyrkiä ainakin kahdella tapaa. Joko annetaan pirulle pikkusormi -taktiikalla, eli pikkuhiljaa pyrkimällä muutosten kautta vesittämään laitos/tekemään se tarpeettomaksi ja odottaa, että mielipide ja olot muuttuvat siinä ohessa aikeelle suopeiksi.

Tai sitten ottamalla suoraan julkisesti tunnustetuksi päämääräksi ko. laitoksen lakkauttaminen ja etenemällä siihen kutakuinkin samoilla toimenpiteillä.

Noin hallintotapana arvostaisin viimeistä vaihtoehtoa, koska 1. on kusettamista, mistä ei koskaan seuraa mitään hyvää.
Ajatukseni puolustusvoimien muuttamisesta moniarvoisemmaksi ja ihmisten erilaisuuden tunnustavaksi laitokseksi valitettavasti kuitenkin toimii e-vils'in tavoitetta vastaan vahvistamalla armeijaa laitoksena ja tekemällä siitä paremmin toimivan sekä suositumman asevelvollisten piirissä.

Tehokkain tapa romuttaa armeijalaitos olisi kieltämättä luopua sen kehittämisestä ja jatkaa aivan kuin tähänkin asti. Koska Pääesikunnassakin on ajattelevia ihmisiä, tämä malli tuskin kuitenkaan toteutuu.
Puolustusvoimien ylipäällikkönä tasavallan presidentti Tarja Halonen on kieltänyt jatkossa vastaavat esitykset. Asiasta kertoi mm. Iltalehti.
Nyt kyllä laski Halosen pisteet! Sodan aikana sentäs saksalaisetkin ymmärsi kuljettaa huoria rintamalle viihdyttämään sotajoukkoja jotta nämä jaksoivat taistella!
Nyt jos yritetään järjestää inttijätkille jotain viihdykettä niin heti aletaan moralisoimaan! Eihän tuollainen tilaisuus ole "palvelusta" vaan vapaaehtoisille.
Ja: Jos se ei viihdytä homoja niin sitä vartenhan on yhteiset suihku ja saunareissut;) Eli tämä puoli on ollut armeijassa kunnossa jo kymmeniä vuosia!
*-* kirjoitti: "Nyt jos yritetään järjestää inttijätkille jotain viihdykettä niin heti aletaan moralisoimaan! Eihän tuollainen tilaisuus ole "palvelusta" vaan vapaaehtoisille.
Ja: Jos se ei viihdytä homoja niin sitä vartenhan on yhteiset suihku ja saunareissut;) Eli tämä puoli on ollut armeijassa kunnossa jo kymmeniä vuosia!"

Tasa-arvosta tässä varmaan ennemmin on kysymys. Heteronaiset eivät varmaankaan kovin korkealle arvosta strippaavia kanssasisariaan viihteenä. Ja käsittääkseni viihdeteollisuudesta voitaisiin löytää muitakin keinoja keventää armeija-aikaa kuin niukka-asuiset naiset. Varsinkin kun armeija ei ole enää pelkkä "äijäklubi".

Voidaan myös miettiä, mitä vaikutuksia tällaisella viihteellä on armeijaa käyvien nuorten miesten arvomaailmaan, jos on kyseessä puolustusvoimain hyväksymä kuva vastakkaisesta sukupuolesta. Miksi armeijan pitäisi olla yhteiskunnasta erillinen "junttila", jossa pelataan eri arvosäännöillä kuin muissa valtion ja kuntien instituutioissa?
En koskaan käynyt armeijaa enkä mitään muutakaan, muttei silti tunnu uskottavilta nämä usein esitetyt väitteet että Suomen armeija olisi joku homoseksi-paratiisi. Eikö siellä ole yksityisyys niin minimissä että joku mehevä homostelu ei oikein tule kyseeseen pelkän kiinnijäämisen vuoksi? Outoa sekin, että nämä asianosaiset tyypit tuntuu muistelevan vuosien jälkeenkin kaiholla miten "silloin ja silloin intissä sai munaa oikeelta ja vasemmalta". Olen itse kokenut suurinpiirtein saman käydessäni seksilomilla mutten suinkaan kuluta aikaani tuijottamalla etäisyyteen ja haaveilemalla siitä herkeämättä.
  • 29 / 34
  • jukkalehtonen
  • 20.10.2004 9:58
Ruotsissa on tehty laaja-alaista työtä maan puolustusvoimissa, jottei heteronormatiiviset ja homofobiset käytännöt jatkuisi. Kiinnostuneet voivat tutustua teemaan sivuillahttp://www.normgivande.nu/NG_forsvar.asp
Siellä työssä on onnistuttu, koska ylin johto on mukana. Muutos siis on mahdollista -- ehkä Suomessakin!
Miks ne esitykset piti kieltää? Eikös olisi ollut parempi esittää vaatimus, että moisissa esityksissä pitäisi olla silmänruokaa molemmista sukupuolista eikä vain toisesta. "Tasa-arvoa" kieltojen sijasta!
Mitä pirua tarkoittaa " Monen alokkaan sotaleskeksi jäänyt tyttöystävä"? Onko siellä joku huora joka on monen alokkaan kanssa vehdannut? Päätöntä.
Älkää please puhuko "sotaleskiksi" jääneistä tyttöystävistä. Armeijaan lähtevien tyttöystävillä ei ole mitään tekemistä oikeiden sotaleskien kanssa. Todella halventavaa ja ajattelematonta sodista oikeasti kärsineitä sukupolvia kohtaan.
Huolestuneena olen seurannut, että tässä maassa yritetään pojilta kieltää kaikki kiva.
Kerta kaikkiaan älytön pääyös kieltää ne esitykset.
Typerää, typerää, typerää...

kapt evp