maamiinat

Tämä on nyt puhtaan yhteiskunnallinen aihe, mutta koska täällä pyörii niin paljon idealistisia (ja pasifistisia) ihmisiä niin ajattelin oman mielipiteeni tuoda julki ja katsoa onko sille täällä kannatusta niin paljon että joku vaivautuu kirjoittamaan.
Niin, tietysti erimielisetkin kirjoittaa:)

Niin siis nythän ne jauhaa tuosta hyvän ja toimivan puolustusjärjestelmän tuhoamisesta! Ja jotenkin mulla on sellainen mielikuva että tiedotusvälineet on tekemässä suomen jalkaväkimiinoista jotain ihmeen vaarallista systeemiä josta on kiiruusti päästävä eroon, muuten hukka ja kaikki muut hirviöt perii!

Tiedän kyllä mitä kaikkea pahaa maailmalle sirotellut miinat aiheuttavat jne, mutta myös sen että rauhan aikana tehdyt sopimukset ei paljoa sodassa paina! Ja olen itse sitä mieltä että suomen ei tarvitse aina olla joka asiassa "mallimaa", kun "isot pojat" tekee kuitenkin mitä tahtoo. Toimivien miinojen tuhoaminen varastosta olisi mun näkemykseni mukaan naurettavaa, ja jopa osan vanhentuessa korvaisin ne samanlaisilla systeemeillä kun kerran jokin voi olla yhtäaikaa hyvää ja halpaa ja varastossa vain pahan päivän varalle. Ne kun ei virittämättömänä varastossa kellekään pahaa tee!
Joo, miinoja ei käytetä rauhan aikana, joten niistä noussutta kohua on jotenkin vaikea ymmärtää. Ainakin tähän saakka miinat ovat olleet osana puolustusjärjestelmää ja siten perusteltavissa. Sikäli jos miinat hävitetään, niin niille olisi löydettävä jokin korvaava menetelmä/väline...
Joku heittää kuitenkin kysymyksen, että miksei aseet hävitetä kokonaan niin siihen voi varmaan esittää vastakysymyksen, että kuinka monta maata on täysin aseetonta ja vailla minkäänlaista puolustusta...
Musta hauskaa tässä keskustelussa on se, että kaikki puhuu koko ajan, että "korvaava järjestelmä tulisi hirmu kalliiksi". Kukaan ei vaan ole vielä kertonut, että millä ihmeen järjestelmällä ne jalkaväkimiinat voisi korvata. Muurilla? Vallihaudalla?

No. Onhan se totta, että riittävällä määrällä miehiä voitaisiin puolustaa maamme rajaa mahdollisen sodan tullessa. Ei siihen vältsisti miinoja tarvittaisi. Mutta onko se inhimillisempää ampua ihmistä vatsaan kuin räjäyttää siltä jalka? Siinäpä pohdittavaa.

Kantava argumentti miinankieltäjäpuolella kuitenkin on, etteivät sotilaat ammu enää sotatilan jälkeen. USA kuitenkin väittää, että niillä olisi ajastimella varustettuja miinoja eikä sellaisten rakentaminen varmaan suomalaisillekaan olisi liian vaikeaa. Miinat voisi asettaa räjähtämään tietyn ajan kuluttua. Kerran räjähdettyään niistä ei enää olisi haittaa. Minusta se on paras ratkaisu, kun ottaa huomioon sen, että Suomella on kuitenkin puolustettavanaan aika monta metriä rajaa per asevelvollinen...

Ja tämä kaikki pohdinta siis sillä oletuksella, että _joku_ tulisi tuolta pitkän itäisen maarajamme ylitse vanhanaikaisella "massahyökkäyksellä" eli ideana "niin paljon miehiä, että ainakin osa selviää toisellekin puolelle asti". Ydinpommilta tai muulta taktiselta iskultahan jalkaväkimiina ei suojaa.
  • 4 / 13
  • Public eye
  • 23.7.2004 22:26
"Toimivien miinojen tuhoaminen varastosta olisi mun näkemykseni mukaan naurettavaa, ja jopa osan vanhentuessa korvaisin ne samanlaisilla systeemeillä kun kerran jokin voi olla yhtäaikaa hyvää ja halpaa ja varastossa vain pahan päivän varalle."

Käsittääkseni nykyiset jalkaväkimiinat vanhenevat suurin piirtein 10-20 vuoden kuluessa. Vaikka en mikään sotatieteilijä olekaan, en oikein jaksa uskoa, että tulevaisuudessa, ainakaan kymmenien vuosien aikajanalla, mikään vakavastiotettava hyökkäys (kuten JaN myös totesi) enää tapahtuisi rajojemme yli jalan. Eivät kai ne amerikkalaisetkaan Irakiin jalkapatikassa menneet.

Silloin maastoon sirotellut miinat olisivat täysin tehottomia siinä tarkoituksessa, johon ne on alun perin tarkoitettu. Siviili- ja eläinuhreja kyllä varmaan saataisiin aikaan, mutta sotilaat etenisivät ilman vaikeuksia.

Kannatan ainakin selkeää sitoutumista siihen, nykyisestä miinajärjestelmästä luovutaan sen vanhentuessa. "Korvaava järjestelmä" joudutaan varmasti joka tapauksessa perustamaan, oli se sitten mikä hyvänsä.
Jalkaväkimiinoista luopuminen oli erittäin tyhmä päätös. Suomi ei ole mikään kehitysmaa jossa kapinalliset ja sissit ripottelevat miinoja minne lystää. Miinat tarvitaan pitkän itärajan puolustamiseen, jokainen järkevä ja realistinen suomalainen sen ymmärtää.

Maailmanrauhaa Suomen miinojen hävittäminen ei auta yhtään! Miinojen hävittämien palvelee vain aseteollisuutta
joka saa näin uusia asiakkaita koska miinat täytyy korvata
uusilla ja kalliimmilla järjestelmillä.

Miinat eivät myöskään vanhene noin vain, vaan ovat käyttökelpoisia vielä vuosikymmenet. Lehtihaastattelussa
evp kenraali hymähti tälläiselle vanhenemisväitteelle.
Jalkaväkimiinat on lähinnä tarkoitettu panssarimiinojen purkamista hidastamaan. Panssareillahan ei noin vaan tulla rajanyli, jos siihen on varauduttu.

Jos oon oikein informoitu, niin miinojen sytyttimet vanhenevat. Ne kuitenkin on helppo homma vaihtaa uusiin.
Onko aseellinen konflikti Venäjän kanssa realistinen vaihtoehto? Kysyn vaan..
Vaikka aseellinen konflikti ei olekaan todennäköinen, niin silti pitää puolustus olla kunnossa. Maamiinoissa paitsi sytyttimet, niin myös itse miina vanhenee, niistä tulee epävakaita, eli asettajalleen turvattomia. Sen takia järkevintä olisi ollut antaa niiden vanhentua ihan rauhassa, ja vasta sen jälkeen alkaa etsiä korvaavia järjestelmiä. Rahaa olisi säästynyt. Nyt maamiinoista luopuminen itse asiassa lisää puolustusmenoja, vaikka lienee luopujien alkuperäinen tarkoitus ollut vähentää niitä...
  • 9 / 13
  • Stereo Tyyppi
  • 21.9.2004 11:52
Erkki kirjoitti: "Onko aseellinen konflikti Venäjän kanssa realistinen vaihtoehto? Kysyn vaan.."

No se on kyllä ainoita realistisia uhkakuvia tällä hetkellä (niin kuin se on aina ollut), muslimiterrorismin lisäksi siis.
Maamiinat on paha ongelma lähinnä sisällissodan vaivaamissa maissa, missä sissit ja muut joukot ovat viljelleet niitä pitkin maita ja mantuja. Suomessa tuskin sellaista ongelmaa syntyy.

Maamiinojen kohdalla tuntuu että hallitus itse on painanut jotain paniikkinappulaa, ei mun mielestä yleinen mielipide ole sellainen, että pitäisi nyt ihan yhtäkkiä hankkiutua niistä eroon.

Ja mun mielestä voidaan se Venäjä jättää laskuista ulos. Näillä näkymin on melkein todennäköisempää että USA hyökkää Suomeen kuin Venäjä.

No, itäinen vainoharha elää ja voi hyvin...
Sitä vaan, että jos semmoinen tilanne syntyisi, jossa kaikki diplomaattiset keinot kariutuisivat ja Venäjän ja Suomen välille syttyisi sota... eipä siinä maamiinat juuri auta.

Kyllä taitaa tilanne olla silloin niin, ettemme kerkeä villahousuja vetämään jalkaan kun jo pään päällä posahtaa. Kuten Persianlahden sodasta olemme oppineet, maasota on enää 'viimeistelyvaihe'. Ilmasota ohjuksineen on niin tehokasta.

City-lehden ehdotus ei kuulosta hullummalta: 'Maamiinat korvataan ikuisesti rajoillamme pyörivällä Marco Bjuströmin musikaalilla, ellei sitä todeta Geneven sopimuksen vastaiseksi.'
Erkki:
21.09.2004, 13:57 Sitä vaan, että jos semmoinen tilanne syntyisi, jossa kaikki diplomaattiset keinot kariutuisivat ja Venäjän ja Suomen välille syttyisi sota... eipä siinä maamiinat juuri auta.

Kyllä taitaa tilanne olla silloin niin, ettemme kerkeä villahousuja vetämään jalkaan kun jo pään päällä posahtaa. Kuten Persianlahden sodasta olemme oppineet, maasota on enää 'viimeistelyvaihe'. Ilmasota ohjuksineen on niin tehokasta.
_______________________________________________

No olen kyllä vähän sitä mieltä, että tuo ei nyt pidä paikkaansa. Suomen puolustusvoimien iskukyky on ihan riittävä pysäyttämään niin maalta, mereltä kuin ilmastakin tulevan iskun. Ja loppujen lopuksi kukaan ei tänne kuitenkaan halua hyökätä. Sodankäynti Irakissa on maaston vuoksi hyvin erilainen kuin erittäin epätodennäköinen sota Suomen maaperällä, joka on metsää suota ja lukemattomia järviä. Massiivisen ilmaiskun valmistelu Suomea vastaan kyllä ennakoitaisiin mahdollisessa kriisitilanteessa hyvissä ajoin ja siihen kyettäisiin valmistautua hyvin: varmasti tulisi länsi apuun tällä kertaa. Tuskin kukaan mahdollisesti jollain lailla hullu venäläiskenraali keksisi edes hyökätä Suomeen. Millä motivaatiolla. Komin tasavallan omiin nimiin ottaminen olisi varmasti loogisempi veto kun siellä on sitä maakaasua ja öljyä ja ei ketään joka panisi hanttiin. Mutta kyllä me pärjäämme epätodennäköisessä tilanteessa ilman jalkaväenmiinojakin. Mutta en usko Venäjän uhkaan sen enempää kuin terrori-iskuihinkaan Suomessa. Yksittäiset hullut suomalaiset on erikseen mut niitä vartenkaan ei tarvita jalkaväenmiinoja.

Vietimies / nykyään keskusneiti Kia
Maamiinoihin ja muihin asevarusteluasioihin pätenee edesmenneen kenraali Sutelan kommentti maanpuolustusseminaarissa: " On hyvä, että rajojemme ylitse tulee idästä panssareita - hintalapun kanssa. Asiat olisivat huonommin, jos ne tulisivat kuljettajan kanssa..."

Jokaisella itsenäisellä demokratialla tässä maailmassa on jonkinlainen järjestelmä itsenäisyyden suojelemiseen ( armeija, rajajoukot, palkkasoturit - kellä mitäkin), siksi en ole niin systemaattisesti vastaan (tai puolesta) tässäkään asiassa. On vain hyvä, että rajojemme ja itsenäisyytemme turvana on edes jotakin "pelotetta" - sukellusveneitähän meillä ei voi / saa olla...