Pääministerimme murheet

Yksi uskomattomimmista lehtijutuista pieneen aikaan:
HS Kuukausiliite (elokuu 2004) julkaisee varsin häijyn kahden aukeaman jutun, joka on otsikoitu "Professori Vanhasen uusi rotuoppi".

Professori Vanhanen on pääministeri Matti Vanhasen isä, joka eläkkeellä ollessaan mm. tekee veistoksia. Niiden aiheita on vain yksi: "sopusuhtainen atleettivartalo. ...Vanhanen kuvaa patsaissaan voimakkaita ja kauniita ihmisiä, sellaisia joiden geenit pärjäävät olemassaolon taistelussa. Patsaiden naiset ovat pystyrintaisia ja parhaassa lisääntymisiässä. Miehillä muskelit ja ylväs asento."

Tieteellisten tutkimustensa perusteella professori Vanhanen on tehnyt sen johtopäätöksen, että mustat ihmiset ovat tyhmempiä kuin valkoiset.

"Professorin mukaan pitkäaikaistyöttömyys, syrjäytyminen, koulutuksen ulkopuolelle jääminen ja rikollisuus johtuvat paljolti siitä, että osa kansasta on älyllisesti heikkolahjaista. Suomen kannalta olisi edullista, että älykkäämmät saisivat enemmän lapsia kuin vähemmän älykkäät."

Professori Vanhanen on syntyjään maalaisliittolaisesta (nyk. keskustapuolue) kodista.

***************

Miten keskustapuoluessa ja sen lähistöllä oikein kuhisee näitä tyyppejä, joilla on kummallisia mielipiteitä, joilla on hämäräbusineksia ja jotka voivat valehdella eduskunnallekin, ja joita äänestäjien lammaslauma tukee sitä suuremmalla äänimäärällä, mitä rumemmista tekosista on kyse.

Olenkin ollut syvästi huolestunut siitä, että Matti Vanhanen poikkeaisi perinteisestä maalaisliiton-keskustapuolueen linjasta. Hän on ollut tähän mennessä epäilyttävän siloinen ja suloinen. Jopa alkaa siloisuus rapista. Mitähän salattavaa hänen taustastaan seuraavaksi löytyykään.

Lukekaa ihmessä tuo juttu. Se on suorastaan herkullinen.
  • 2 / 43
  • Junkkanalle
  • 10.8.2004 0:29
Umm.

Luin ja okei, olihan matsku aika palon arkaa, mutta emmä kyllä lähtis sen perusteella vetelemään laisinkaan herneitä nenään. Vaikkakaan en ole samaa mieltä seniori Vanhasen kanssa, niin kyllähän siinä teoriassa oli ihan validejakin pointteja, jos ei niin ainakin ajatusleikkeinä. Noin jos ihan evooluutiota ajattelee, niin ihan erilaista älykkyyttä on tarvittu Afrikassa kuin Euroopassa (jälkimmäinen kun on nyt kuitenkin ollut "sivistynyt" huomattavasti edellistä kauemmin). Ja kyllähän professorin mielipiteet olivat loppupeleissä aika kaukana siitä rasismista, mitä noiden esiteltyjen lainausten perusteella voisi odottaa. Siellähän hän muun muassa kannatti rotujen sekoittumista seka-avioliittojen kautta. Yleensä onkin ihan fiksu tapa lukea kokonaisuutta eikä käyttäen niitä pirulta opittuja biblian tavausvinkkejä.

Kannattaa myös muistaa, että kyseessä on kuitenkin vain yksi teoria muiden joukossa. Aika kiistanalainen, mutta niinhän ne mielenkiintoisimmat. Ei tästä niin kauas tarvitse mennä taaksepäin kun tälläkin boardilla oltaisi naurettu sen Darwinin apinateorioille ja oltu ihan vakavissaan sitä mieltä, että Merkuriuksen ja Auringon välissä on vielä yksi planeetta. Teorioita tulee ja menee ja aika osoittaa mitkä ovat oikeassa ja mitkä väärässä.

Ja silleen mitä tekemistä tällä asialla loppujen lopuksi on pääministeri Vanhasen kanssa? Mä oon jotenkin ollut siinä käsityksessä ettei ainakaan tähän maailmanaikaan poikia voida pitää vastuussa isiensä teoista. Ei mulla ainakaan ole mitään tekemistä Itäkeskuksen lattioiden kanssa, vaikka faija onkin niistä puolet laatoittanut.

Vai meninkö mä nyt ruokkimaan peikkoa? :/

Piis.
Artikkeli oli hurja ja professori vaikuttaa pelottavalta tyypiltä, mutta ei kai hänen teesejään voi Matti Vanhaseen liittää. Jokainen ihminen on punnittava omien ominaisuuksiensa perusteella - en minäkään ole kaikissa (edes monissa) asioissa vanhempieni kaltainen.
Joo-o. Noh, omena voi pudota hyvän välimatkan päähän puusta, toivotaan niin noilta osin ainakin...

Mutta raskauttavampana pitäisin sitä, että pääministeri on asettumassa ehdolle kunnallisvaaleissa! Eli hän tietysti toimii ääniharavana ja sitten käytännössä hänen varamiehensä istuu valtuustossa, koska eihän pääministerillä sellaiseen ole aikaa. Mielenkiintoista, etenkin kun Vanhasen varamies on hänen oma vaimonsa, joka siellä valtuustossa istuu tälläkin hetkellä Matin varana....

(tästä kirjoitti hesari n. 1-2 vk sitten)
  • 5 / 43
  • Public eye
  • 10.8.2004 10:38
Kyseistä artikkelia en ole lukenut, ehkä jossain vaiheessa kun on sopivasti aikaa. Mitä olen jutusta kuullut, sen arvo lienee lähinnä kuriositeetin luokkaa, vaikka aihe muuten tapahtumaköyhän kesän aikana hyvin kelpaakin lehtien palstantäytteeksi. Onneksi poika-Vanhanen ei sentään ryhtynyt toimituksessa editoituja isänsä haastattelulausuntoja kesken pohjoismaisen pääministerikokouksen kommentoimaan.

En ole mikään keskustapuolueen kannattaja. Silti olen, toisin kuin Johnny, tullut siihen tulokseen, että esimerkiksi kokoomuksen piiristä näitä yksityisajattelijoita ja yhteiskunnan sekä liike-elämän sääntöjä luovasti tulkitsevia tapauksia löytyy huomattavasti enemmän.

Ja todellakin, aika vähäiset toimintamahdollisuudet monilla meistä tässä yhteiskunnassa olisi, jos joutuisimme myös isiemme ja isoisiemme ajatuksista ja teoista vastaamaan.

Junkkanallen maininta siitä, että Eurooppa olisi ollut "sivistynyt" huomattavasti Afrikkaa kauemmin, ei oikein kestä lähempää tarkastelua. Ellei sivistyksen mittarina sitten pidetä Nokian matopelikoneita, joilla pystyy soittamaan myös puheluita ja mp-tiedostoja.

Afrikassa osattiin rakentaa pyramideja jo 5000 vuotta sitten, kun eurooppalaiset vielä asuivat turvemajoissa. Esimerkiksi Kiinassa ja Kreikassakin sivistyksen merkit alkoivat näkyä vasta tuhatkunta vuotta myöhemmin. Myös Guinean lahden pohjoisrannikon alueella oli kukoistava kulttuuri.

Ihmiskunnan alkukodin loistavaan historiaan verrattuna Euroopan kulttuuri ja sivistys on varsin nuorta, ja sen hiipumassa oleva menestys perustuu lähinnä kansojen barbaariseen luonteeseen, vallanhaluun ja fanaattiseen muun maailman ryöstämiseen.
Hei, haloo: oletteko itse samanlaisia kuin isänne? Oletteko samaa mieltä isänne kanssa? Voiko teidän poliittisia tai muita näkemyksiänne päätellä isänne tai muun sukulaisenne näkemyksistä?

Helsinkiläismediaa alkaa Vanhasen suosio pelottaa, siinä koko kohujutun ydin. Hesarille ei sovi, jos soku muukin kuin demarit on suosittu. Muuten - originelleja ajattelijoita, kylähulluja, persoonia on joka puolueessa.

Haloskan pressavaalikampanja on sitten näemmä alkanut...
Heh heh Teroboy taitaa olla oikein kunnon keskustalainen lantavarvas kun noin näkee "Haloskan pressavaalikampanjaa" jopa hesarin artikkelissa.
  • 8 / 43
  • Junkkanalle
  • 10.8.2004 11:16
Public eye, tosiaan, tuli yöllä hieman hämärästi retorisoitua tuo pointti.

Eurooppalainen ja Afrikkalainen sivistys on tietenkin ollut aivan erilaista, ja varsinkin tässä tapauksessa sekä minä että Professori Vanhanen tarkoitimme ns. mustaa Afrikkaa. Jossa, korjaa jos olen väärässä, ei muistaakseni ole mainittavasi pyramideja rakenneltu (vai minkäs värisiä ne muinaiset Abyssiinialaiset olivatkaan? Mutta niidenkin kulttuuri iirc kuoli kauan ennen egyptiläisiä.). Vanhasen (ja jossain määrin munkin), pointti oli, että vertailtaessa Saharan eteläpuolista Afrikkaa ja siellä eläneitä heimoja ja Euroopan "sivistystä" niin mitä todennäköisimmin molemmissa on tarvittu ja kannatettu erilaisia taitoja, jotka periytyessään ovat vaikuttaneet kunkin rodun geenistöön. Osahan näistä on ihan itsestään selviä, ei kait kukaan vedä herneitä nenäänsä, jos tulevien Olympialaisten 100 metrin juoksu finaalin jälkeen huomauttaa, että musta rotu juoksee paremmin kuin muut? Vanhasen teoria sanoo vain, että tämän lisäksi musta rotu on "tyhmempää", koska Afrikan tasanneilla ei ole hänen mukaansa tarvittu samanlaista abstraktia ajattelua kuin Euroopassa.

Piis.
  • 9 / 43
  • Public eye
  • 10.8.2004 11:20
Kenenkään henkilökohtaista puoluekantaa en millään tavoin paheksu, kunhan se perustuu aitoon asioiden pohdiskeluun ja terveeseen kritiikkiin myös omia kohtaan. Keskustapuolue on aivan yhtä validi puolue kuin mikä tahansa muukin maamme poliittisista ryhmittymistä, ja sen piiristä löytyy sekä tunteettomia pyrkyreitä että aidosti kotimaansa etuja ajattelevia kuten muualtakin.

Jonkin tahon tarkoitushakuinen mustamaalaaminen lapsellisilla mielikuvilla – sen paremmin lehtiartikkeleissa kuin nettikeskusteluissakaan - ei sen sijaan edusta rehellistä kritiikkiä.

Hesaria säännöllisesti lukevana en ole voinut olla huomaamatta lehden näkyvimpien toimittajien harjoittamaa demarien valtavirran nuoleskelua, hyväntahtoista kokoomuksen myötäilyä ja väliin enemmän tai vähemmän peiteltyjä keskustapuolueen suuntaan heitettyjä piikkejä.

Ehkä tämän sitten katsotaan vetoavan pääosaan lehden lukijakunnasta. Minusta se on lähinnä vastenmielistä ja kuvastaa epäanalyyttistä ajattelua omien itsekkäiden tarkoitusperien edistämiseksi.
Tämä IQ höpsöttely on aika mielenkiintoinen. Sehän on mielestäni amerikkalaisen valkoisen psykologi/psykiatrikunnan tuotosta. Siinä maassa se on hämmästyttävän runsaasti vielä käytössä.

Entäpä, jos syvimmän Afrikan, amerikkalaisia kouluja käymättömät psykologit laatisivat IQ-asteikot. Millaisiahan arvoja me niistä saisimme. Ehkei se heille olisi edes kiinnostuksen kohde.

Meillä länsimaissa on kova halu mitata, lokeroida ja luokitella kaikki mahdollinen ja osoittaa omaa etevämmyyttä tavalla taikka toisella. Muistan jostakin lakitieteen oppikirjasta lukeneeni IQ-arvot, joilla määriteltiin onko henkilö debiili, imbesilli vaiko idiootti. Taisi joukkoon kuulua myös luokka normaali.

Varusmiehethän älykkyystestattiin ainakin minun aikoinani. Tiedot säilyvät kantakortissa koko iän. Mietin vain minkälaisen arvon sai varuskunnassamme poika pohjoisesta, joka ei osannut lainkaan lukea. Oliko hän esimerkiksi luokkaa idiootti. Hän kyllä selvisi varusmiespalveluksesta B-miehenä ihan kohtuullisesti. Hän mm. luokitteli kapiaiset: "Taitaa tuo olla iso herra."
Ilmeisesti HS:n kuukausiliitteessä on kesällä ollut tosi paha pula jutuista, kun Tatu Vanhanen on pitänyt kaivaa esille. Hänestä ei lehdet olekaan kirjoittaneet kolmeen vuoteen eli silloin kun hän julkaisi tästä rotuopistaan kirjan toisen ”hullun tiedemiehen” kanssa. Koska Tatu Vanhasella ei kuitenkaan ole mitään uutta sanottavaa niin minusta olisi parempi jättää mies pihalleen veistelemään ja lisätä lääkitystä.

Toivottavasti pakkomielle huuhaa-teorioihin ei ole perinnöllistä. Toivon ainakin, että jos oireita ilmenee niin mielellään vasta sitten kun Matti Vanhanen ei enää ole pääministeri.
Kuten muutamassa viestissä onkin jo viitattu, taitaa Hesarilla olla myös muita, kuin puhtaasti journalistisia tavoitteita.

Miksihän Hesari innostuu juuri tähän maailman aikaan kaivelemaan tällaisia likatunkioita?
Kunnallisvaalit ovat kahden ja puolen kuukauden kuluttua. Pääministeripuolueen ei pääkaupunkiseudulla pidä saaman Vanhasen suosion siivellä ansaitsematonta etua valtapuolueiden vahingoksi.

Sanoma-WSOY-dynastia haluaa hinnalla millä hyvänsä varmistaa, että sille mieleinen status quo säilyy edes Helsingissä - vaikka Nurmijärvi olisikin menetetty.

Tämä on vasta alkusoittoa…
"Rodusta" ja "rotuominaisuuksista" puhuminen katsotaan nykyisin epätieteelliseksi ja vanhentuneeksi, sellaisen olisi toivonut jäävän viime vuosituhannelle.
No niin, nyt särähti pahasti! Millä lailla keskustapuolue ajaisi Helsingin etua paremmin kuin muut puolueet? Eikö pikemminkin ole ilmeistä, että huonommin? Onko siis ihme, jos hesari ottaa asiaan kuvatusti kantaa keskustapuoluetta vastaan?

Sinällään aika paksua väittää, että kanta olisi kustantajalle itselleen edullinen eli siis taloudellista etua tuova. Tulee ihan mieleen vanhat puheet Erkosta ja niistä muista... Kuka sanoikaan, että ideologiat ovat kuolleet?
e-vils: missasit täysin ajatukseni ytimen. En ole missään kohdassa väittänyt, että keskusta ajaisi Helsingin etua paremmin kuin muut puolueet. Kukaan ei ole minulle kuitenkaan kertonut, mikä tämä "Helsingin etu" itse asiassa on, ja miksi joku tietty puolue ajaisi sitä muita huonommin tai paremmin. Se, että jokin on jonkun mielestä "ilmeistä", ei vielä kerro asiasta yhtään mitään. Asia-argumentteja, kiitos.

Helsingin Sanomat ja sen taustayhtiö on selvästi elänyt kaupungin demari-kokoomusvetoisen johdon kanssa molempia osapuolia tyydyttävässä symbioosissa, vilkaiskaapa vaikka yhtiön pääkonttoria ja sen sijaintia.

Sen sijaan, että lehti ottaisi asiallisesti kantaa keskustapuolueen politiikkaa vastaan, se pyrkii kuitenkin vahvan tiedotuksellisen asemansa turvin epäsuorasti asettamaan huonoon valoon puolueen puheenjohtajan ja maan pääministerin, mikä ei mielestäni kuulu äänestäjien edun mukaiseen poliittiseen keskusteluun demokraattisessa järjestelmässä.
Pakko sanoa muutama huomautus noista prof. Vanhasen mielipiteistä. Hänen ajatuksensa on käsittääkseni sovitettava laajempaan kontekstiin, eikä niitä heti tulisi teilata. Missään nimessä ei pitäisi sotkea kotimaista politiikkaa Vanhasen käsitysten tieteelliseen arviointiin.

Vanhanen osallistuu mielipiteillään maailman tiedemiespiirejä askarruttavaan ns. ”nature or nurture” –kiistaan. Tässä riidassa, joka on jatkunut kiivaana jo kymmeniä vuosia, on pohjimmiltaan kyse siitä, mistä ihmisten väliset eri tavoin todetut erot johtuvat. Vanhanen on tyypillinen nature-suuntauksen edustaja. Hän on siis sitä mieltä, että monet ihmisen tärkeät ominaisuudet periytyvät vanhemmilta lapsille, eikä niihin voi liiemmin kasvatuksella vaikuttaa.

Ihmiset ovat yksilöitä, sehän on selvää, mutta tässä onkin kyse ryhmäkohtaisista keskimääräisistä eroista. Yhdysvalloissa, jossa asuu lukuisia eri kansallisuuksia, nämä erot tulevat selvimmin esiin. On esim. havaittu, että Yhdysvaltain kouluissa eurooppalaista ja aasialaista syntyperää olevat menestyvät mustia ja latinoita paremmin. Ilman affirmative action –tyyppistä positiivista erityiskohtelua tai urheilustipendejä mustien määrä maan yliopistoissa olisi minimaalinen. Toisaalta aasialaisia on suhteettoman paljon teknillisissä oppilaitoksissa. Juutalaisten edustus Amerikan yliopistoissa on taas aina ollut poikkeuksellisen vahva.

Pian alkavissa olympiakisoissa näitä eroavaisuuksia saadaan taas todistaa. Juoksussa lyhyitä pikamatkoja hallitsevat länsiafrikkalaista syntyperää olevat (kukaan valkoinen ei ole koskaan alittanut 10 sekunnin aikaa satasella) ja pitempiä matkoja eurooppalaiset. Uinnissa jyräävät eurooppalaiset (kuka on joskus nähnyt mustan uimarin) ja koripallossa mustat.

Vielä voidaan esittää joitakin ikävämpiä eroavaisuuksia. Amerikassa mustat ja latinot syyllistyvä muuta väestöä useammin väkivaltarikoksiin. Valkoiset taas ovat väkivaltaisempia kuin aasialaiset. Samat erot havaittu muuallakin kuin Yhdysvalloissa, esim. Isossa-Britanniassa.

Koko keskustelu tavallaan pyörii sen ympärillä, miten näitä eroja selitetään. Toiset uskovat todellakin, että erot ovat geeneissä. Amerikkalaiset Richard Herrnstein ja Charles Murray esittivät vuonna 1996 suurta kohua herättäneessä kirjassaan The Bell Curve, että älykkyys on perinnöllistä ja että eri etnisten ryhmien älykkyydessä on eroja. Heidän mukaansa älykkyystestissä saatu tulos korreloi voimakkaasti henkilön sosiaalisen aseman ja tulojen kanssa. Amerikan mustien keskiälykkyydeksi he saivat 85, eurooppalaisperäisten 100 ja kauko-idän maista tulevien 106. Juutalaisten keskimääräinen älykkyys olisi huikeat 117 (kannattaa muistaa, että varsin moni Nobel-voittaja on juutalainen). Murray ja Herrnstein päätyivät kirjassaan siihen, että valtion tulisi aktiivisin toimenpitein tukea yliopistokoulutettujen lapsiluvun lisäämistä ja toisaalta rajoittaa sosiaalitukien varassa elävien lapsentekoa. Näin yhteiskuntaa ylläpitävien ”fiksujen” määrä lisääntyisi.

Murrayn ja Herrnsteinin vastustajat ovat huomauttaneet, ettei älykkyyttä voi luotettavasti mitata ja että sellainen ominaisuus kuin älykkyysosamäärä on keinotekoinen eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. On myös väitetty, että ihmisten välisissä suhteissa ja yhteiskunnallisessa menestymisessä kirjallisissa testeissä osoitetulla nokkeluudella ei pääse pitkälle vaan sosiaalinen kyvykkyys ja muihin vaikuttamisen taito ovat tärkeämpiä. Näitä kykyjä on taas mahdoton mitata.

Mitä mieltä minä sitten olen? Vaikka uskoisinkin Bell Curven väittämiin, niin en haluaisi tehdä niistä mitään johtopäätöksiä. Järkevintä lienee suhtautua jokaiseen yksilönä. Jokaista pitää arvostaa ihmisenä ja antaa hänelle mahdollisuus kehittyä tekemällä vapaita valintoja, olipa hän sitten valkoinen, musta, keltainen, homo, hetero, imbesilli tai Nobel-voittaja. Lisäksi ryhmäkohtaisten erojen luettelu kuvastaa huonosti todellisuutta siitä yksinkertaisesta syystä, että suurin osa ryhmään kuuluvista ei edusta ryhmän keskiarvoa. Niinpä esim. kaikkien japanilaisten pitäminen matematiikkaneroina on räikeä ja epäoikeudenmukainen yleistys.

Tulipa pitkä vuodatus, mutta aihe on oikeasti varsin mielenkiintoinen.
Minä olen sitä mieltä, että ympäristö-olosuhteet voivat vaikuttaa tiettyjen ominaisuuksien kehittymiseen. Mustan Afrikan luonnonolosuhteet ovat hyvin vaativia, mikä taas karsii fyysisesti heikot pois ja suosii voimakkaita. Amerikkalaisilla mustilla on takanaan kuljetus orjalaivoilla Afrikasta Amerikkaan, mikä oli äärimmilleen vietyä epäinhimillisyyttä. Yli puolet lastista saattoi menehtyä. Lisäksi työ, jota he tekivät plantaaseilla oli usein fyysisesti raskasta. Orjat elivät köyhyydessä. Orjuudesta on ajallisesti hyvin vähän aikaa.

Kiinalaisilla on ollut vuosisatoja vanha koulujärjestelmä ja kaupunkikulttuuri, joka saattoi kehittyä aika ihanteellisissa olosuhteissa. Se suosii oppineisuutta ja älykkyyttä.

Antiikin kreikkalaiset ovat luku sinänsä. Heidän kulttuurinsa kukoisti joka tasolla. mikä selitti ilmiön? Miesten vapaus oli pohjana(?) , koska orjat tekivät kaikki työt.

Köyhyys ei luo mitään kulttuuria eikä siinä kehity mitään, koska kaikki voimavarat menevät elannon hankkimiseen. Onko luokka-yhteiskunta se, mikä edistää kulttuuria?

Professorin mielipiteet kertovat, että fasismi elää aina joidenkin mielissä. Natsi-Saksassahan ihannoitiin fyysisesti voimakkaita vartaloita. Liittyykö tähän myös tietynlainen piilevä homo-erotiikka? Ainakin minun mielestä ne naiset vaikuttivat enemmänkin lesboilta kuin heteroilta( sportti-tyyppi). Urheileva mies on ollut kautta aikojen homojen miesihanne.
Kiitokset Tutkijalle kiinnostavista näkökulmista.

Minä haluan sotkea tähän keitokseen annoksen psykologiaa sivuavia aatoksia.

Oppikirjoissa kerrottu psykologinen koe meni jotenkin siihen malliin, että oppilaitoksen rehtori kertoi ryhmälle opettajia, että heidät koulun parhaina opettajina on valittu mukaan opetuskokeiluun, jonne oppilaat on valittu koulun huippuoppilaista.

Todellisuudessa sekä opettajat, että oppilaat oli valittu arvalla.

Jonkin ajan kuluttua havaittiin, että oppimistulokset olivat merkittävästi paremmat kuin muilla oppilailla.

Minä kuulin lapsuudessani ja nuoruudessani homoutta määriteltiin monilla kielteisillä määreillä. Aloin uskoa niihin ja osittain myös käyttäytyä sillä tavalla.

Arvelen, että toistamalla useasti vaikka mustista joitakin määreitä, alkavat sekä sanojan ryhmä, että mustien ryhmä toteuttaa tuota väitettä totena.

Tämä ei tietenkään ole koko totuus tästäkään asiasta.

Olen joskus kokeillut asennoitumista käänteisenä. Arveltuani henkilön tarvitsevan tukea jossakin seikassa, olen kenties todennut hänen olevan hyvä/onnistuvan/pitävän/nauttivan juuri tuosta nimenomaisesta asiasta. Pienistäkin oikean suuntaisista tapahtumista olen todennut toistuvasti niiden osoittavan hänen toimivan juuri väitteeni mukaisella tavalla taikka hänellä olevan juuri tuo myönteinen ominaisuus.

Eipä aikaakaan, kun henkilö toimii tai toteuttaa itseään juuri tuolla tavalla.

Ei se tietenkään aivan mihin tahansa pure.

Emmekö voisi todeta vaikkapa laihdutuskuurilla olevalle ystävällemme: "Viime näkemältä olet mielestäni selvästi solakoitunut ja vaikutat myös paljon aikaisempaa pirteämmältä".
Public eye: kyseessä oli puhtaasti oma mielipiteeni, joka perustuu elämäni varrella lukemiini ja huomaamiini seikkoihin (kuten mielipiteet yleensä). En jaksa siitä alkaa taittamaan peistä täällä netissä, kyse on laajemmista eroista arvomaailmassa jne.

Haluaisin myös esittää vastakommentina, että eivät public eyen teoriat Sanoma-WSOY:n symbioosista sdp:n kanssa ole kovin vakuuttavia tai tyhjentäviä nekään. Niitä voisi sanoa jopa asenteellisiksi. Ihanko Sanoma-WSOY:llä tai Aatos Erkolla ei olisi ollut yhteyksiä muihin vaikuttajiin, jotta tuo sdp tulee nostaa tässä yhteydessä noin merkitsevästi esiin?
"Arveltuani henkilön tarvitsevan tukea jossakin seikassa, olen kenties todennut hänen olevan hyvä/onnistuvan/pitävän/nauttivan juuri tuosta nimenomaisesta asiasta."

Hehee. Tulos voi olla itsestänsä ja omista kyvyistänsä epärealistisen korkeita kuvitelmia hellivä itsekeskeinen puttepossu, jolla riittää herkkyyttä vain omille tunteilleen. Maailmannapahomoja riittää joka lähtöön.
Mitä tulee Hesariin ja Erkon imperiumiin, niin niistä arvoista on kyllä vasemmisto kaukana. Mun mielestä lähestulkoon kaikki lehdistö on porvarillista, aina vaatimassa pääkirjoituksissa verotuksen laskua, ay-liikkeen vallan pienentämistä jne.

Toisaalta Hesari on pääkaupunkilainen lehti, joka vasemmistoa enemmän vastustaa kepua, Hesari kannattaa sinipunaa, ja näistä kahdesta enemmän sitä sinistä vaihtoehtoa. Tosin ei Hesari mikään kovin konservatiivinenkaan ole, aikaisemmin Hesarihan oli edistyspuolueen (keskustaoikeistolainen liberaalipuolue) lehti, joten varmaan jossain siellä se nykylinjakin on:)
Tämän päivän Ilta-Sanomissa (11.8., s. 2) vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen katsoo, että professori Tatu Vanhasen julkiset lausunnot mustan rodun alhaisesta älykkyydestä syynä heidän huono-osaisuuteensa saattaa ylittää rikostutkinnan kynnyksen.

Rikoslain 11. luku toteaa: "Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoihin tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Olen jo 1970-luvulta lähtien toivonut, että tällainen laki olisi ollut käytettävissä, kun johtavat psykoanalyytikot ja kristilliset psykiatrit (Achte, Stenbäck, Hägglund, Schalin) rutiininomaisesti leimasivat kaikki homot lastenraiskaajiksi.

Nyt olisi edes periaatteessa mahdollista nostaa syyte tällaisia syrjintään kiihoittajia vastaan.
Tuon perusteella ei kyllä tuomiota tule. Ei ole solvausta, kiihkottamista vastaan tai panettelua. On tutkimustuloksia ja niistä vedettyjä johtopäätöksiä.

Se mistä en Tatun jutuissa pitänyt oli hänen ehdotuksensa antaa työpaikat ensisijaisesti perheellisille miehille, raippaverottaa korkeammin hyvinkoulutettuja mutta vähälapsisia perheitä ja toisaalta pakolla vähentää köyhien naisten lapsensaantia. Nuo kuulostavat natsilaisilta kommenteilta.

Vaikka pääministeri Vanhasen sukutausta ei olisi paras mahdollinen, niin ei presidentti Tarja Halosenkin sukutaustaan ole täydellinen. Muistaakseni jokin puoli suvusta on hämärän peitossa kokonaan.
Mielestäni on aivan liian vähän kiinnitetty huomiota tiedotusvälineen vastuuseen tässä asiassa. Kun nyt kohkataan rikostutkinnasta vanhuudenhöperöä professoria vastaan, eikö pikemminkin pitäisi kysellä sitä, miksi maan suurin päivälehti kaivaa hänet esiin tuhansien samaan ikäluokkaan kuuluvien papparaisten joukosta, joilla on aivan samat mielipiteet.

Ja vaikka nämä mielipiteet ovat pikemminkin asenteita, joiden tueksi on jopa kursittu kokoon hataria "tutkimuksia", eivät mielipiteet sentään rikoksia ole. Se, että ne vanhan ihmisen alentunutta arvostelukykyä hyväksi käyttäen nostetaan mahdollisimman näkyvästi esiin valtakunnallisessa mediassa, sen sijaan mielestäni on lievästi sanoen moraalitonta.

Ei varmasti olisi mitenkään vaikeaa löytää maamme seniilistyneen yliopistoväen joukosta ihmistä, jonka mielestä kaikki homot ovat lapsen asteelle jääneitä pedofiliaan taipuvaisia puoli-imbesillejä. Olisikohan Helsingin Sanomat valmis tekemään hänenkin ajatuksistaan monisivuisen reportaasin kuukausiliitteensä sivuille? Jos kyseessä ei kuitenkaan sattuisi olemaan ihan Tanja Karpelan serkun mökkinaapuri, saattaisi tarkoitukseen kelvata myös Nyt-liitteen pikkuhaastattelu.
Public eye: sinulla taitaa kerrassaa olla jotain syviä tunteita hesaria vastaan...?

Jos tuossa Vanhasen tutkimuksessa vaihdettaisiin mustat sanan tilalle homomiehet, olisi tälläkin palstalla ehkä toinen ääni kellossa. Rasismia yhtä kaikki. Siinä mielessä nollatoleranssi on paikallaan.

Vaikka pääministeri ei olekaan isänsä kannalla, saavat isän mielipiteet lisää painoarvoa tai ainakin julkisuutta hänen poikansa aseman kautta.

Ainakin tästä tulee selväksi se, että kepua ei katsota hyvällä. Toisaalta, mitäs kaikkea tähän mennessä on jo tapahtunut ja vaaleista on ei niin kauhean paljon aikaa... Ei savua ilman tulta.
e-vils: olen Hesarin lukija ja tilaaja niin pitkälle taaksepäin että en edes muista… Siksipä tunteeni kai ovatkin niin syviä! Ja kuten ennenkin olen sanonut, keskustapuoluetta kohtaan en tunne minkäänlaista erityistä sympatiaa vaikka toivonkin, että siihen suhtauduttaisiin puolueena aivan samojen kriteerien mukaisesti kuin muihinkin "urbaanimpiin" tai trendikkäämpiin poliittisiin suuntauksiin. Keskustapuoluetta en ole valtakunnallisissa vaaleissa tietääkseni äänestänyt koskaan (tai missään vaaleissa ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen).

Eikä minulla kokonaisuutena katsoen lehteä vastaan mitään ole, mutta kaipaisin siltä samanlaista moraalia ja rehellisyyttä, jota itsekin toiminnassani ja elämässäni pyrin noudattamaan. Mitä suurempi media, sitä tarkemmin minun mielestäni sen pitäisi huolehtia uutisointinsa ja kirjoitustensa tarpeellisuudesta, tasapuolisuudesta ja eettisestä kestävyydestä. Jos joku Seiska olisi julkaissut saman jutun, en olisi kiinnittänyt asiaan minkäänlaista huomiota, eikä varmaan moni muukaan.

Tänään Hesari uutisoi: "Äärioikeistolaisen Suomen kansan sinivalkoiset –puolueen puheenjohtaja, Turun kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää on saanut useita innokkaita puheluita Vanhasen haastattelun vuoksi.
Hän aikoo hankkia tutkimuksen ja sanoo, että hänen aatesuuntansa saa Vanhasen ajatuksista voimakasta tukea."

Ja Hesarin vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen hurskastelee: "…[en] ymmärrä, kuinka kansainvälisen tieteellisen tutkimuksen tulosten selostaminen voisi olla lainvastaista."
Kiitos taas kerran, Public eye. Tiedotusvälineiden vastuu tässä olisi totisesti syytä nostaa esiin.
Kritiikki hesaria kohtaan on toki aiheellista, en sitä kiellä. Tökki vain väitteen demarimyönteisyydestä jne. Ne olivat mielestäni enemmän asenteellisia kuin todenperäisiä.

Sinällään, olen itsekin ollut tympiintynyt hesarin journalistiseen tasoon jo jonkin aikaa. Nyt vain vauhti kiihtyy, tuntuu, että viikottain lukee miltei puuta heinää entisestä laatulehdestä. Se on valitettavaa.

Pakko tässä yhteydessä mainita n. viikon takaiset pääkirjoitukset työllisyystilanteesta. Hesari tyrkytti käyttöön Suomeenkin Tanskan mallia. Ei oltu mitään tarkistettu työministeriöstä! Olen ollut vuosikaudet työhallinnon palveluksessa ja Tanskan malli on ollut ohjenuora koko sen ajan, aivan julkisesti ja lähestulkoon jokaikisessä seminaarissa yms. esillä.
Tässä sopassa ei ole kyse mistään muusta kuin suomalaisen päivälehtijournalismin alennustilasta ja uutisköyhästä alkusyksystä.

Tatu Vanhasen tutkimustuloksilla (ei siis rotupuheilla) ei ole MITÄÄN tekemistä pääministerin kanssa. Sitä paitsi Tatu Vanhanen ei ole puhunut tyhmyydestä, vaan eroista älykkyydessä. Tutkimustulokset on julkaistu kirjana jenkeissä jo kaksi vuotta sitten. Ja niistähän on jokaisella oma mielipiteensä.

Ja kyllä kai jokainen ajatteleva ihminen näkee, että tätä kohua käytetään armotta lyömäaseena tehtävänsä erittäin hyvin hoitanutta pääministeriä vastaan. Kyllähän kaikki tiedämme, mitä voimia Sanoma-konsernin takana on.

Lohduttavinta tietenkin on se, että koko kohu on aivan turha ja pääministerin asemaan tällä ei ole mitään vaikutusta. Loiskiehunnasta on kyse, ei mistään muusta.
Lisäksi itse toimittajana ihmettelen, eikö sanomalehdistöllä ole muuta pohdittavaa maassa, joka painii vaikean työttömyysongelman kanssa, jonka väestö ikääntyy, joka on riippuvainen kansainvälisistä suhdanteista - tarvitseeko jatkaa?

Pääministeri on kaiken lisäksi ilmaissut julkisesti, mitä ajattelee asiasta. Piste tällaiselle loanheitolle.
En voinut olla lisäämättä, että missä päässä ne erot älykkyydessä ovat, jos tällakin palstalla yritetään sotkua professorin tutkimusta a) pääministeriin b) keskustaan. Kummallakaan ei ole MITÄÄN tekemistä asian kanssa.
Joka tapauksessa voi vain arvailla tuollaisen taustan vaikutusta. Siimeshän viittasi, että jotakin iäkkään proffan mielipiteistä tai asenteista näkyisi pääministerinkin mielipiteissä. Se oli Ilta-Sanomissa tai Ilta-Lehdessä.
Näitä selaillessani huomaan, että professoria puolustavista kommenteista voi todeta sen ainakin, että se eniten älähtää mihin kalikka kolahtaa.
Hesarin demarimyönteisyydestä en tiedä, mutta olisko sen pitänyt jättää juttu tekemättä sen perusteella, että tuo höperö ukko on pääministerin isä? Suomessa vallitsee ihmeellinen kulttuuri, että valtaapitäviä ei saa arvostella, tai niistä ei saa tehdä pilaa. Lasken tämän jutun kyllä sarjaan ruokolahden leijona yms. Sivuntäytettä kesäkuumalla.

Ja olihan tatun jutussa vähän asiaakin. Lopussa hän mainitsi ajatuksen, jonka mukaan suomessa vallitsee työttömyys sen takia, että ammattiyhdistysliike on kieltänyt tosiasian, että kaikista ei ole hyväpalkkaisiin töihin....
Siimeksen kannanotto asiaan oli vuosisadan poliittinen pohjanoteeraus. Milloinka vasurit tajuaa heivata sen akan pois puheenjohtajan pallilta?
Voihan sitä kysyä median moraalin perään.

Pitäisi myös kysyä, miksi Tatu Vanhanen antoi ko. haastattelun ja luvan julkaista se. Ei hänkään vailla vastuuta tässä ole.
Varmasti T. Vanhanen olisi tahollaan saanut harkita, antaako yleensä haastattelun ja millaisen antaa, jos antaa. Toisaalta, on minuakin haastateltu lehteen, enkä likikään kaikkai asioita kyllä itse sanomikseni tunnistanut enkä tunnusta. Siis: mitähän Vanhanen sanoi ja mitä lehti kirjoitti... Toimittajat ovat ihmisiä hekin ja aika usein halukkaita kuulemaan vain itselleen sopivia asioita. T. Vanhasen pitää vastata omista sanomisistaan, mutta lehden julkaisija on kyllä yksin vastuussa siitä, mitä julkaisee ja mihin sävyyn.
Yhtä suuri syyllinen on varmasti Helsingin Sanomat, joka julkaisi jutun. Hesarissa ja sen kuukausiliitteessa julkaistuilla jutuilla on Suomessa yleisen totuuden arvo, eikä Hesari voi vastuutaan vähätellä, vaikka aviisilla ei Suomessa kilpailijoita olekaan.
Haastateltava voi ymmärtääkseni saada jutun nähtäväkseen ennen sen painamista...
Tosiasiassa aika harvoin muuten saa - ihan vain tiedoksi. Hyvin usein toimittaja vetoaa mm. kiireeseen - varmaan tottakin - ja kertoo jutusta ns. olennaiset puhelimessa. Saa haastateltu aika usien olla TOSI tiukkana, jos aikoo nähdä koko jutun sanasta sanaan. Eikä tämä koska vain Hesaria. Kyllä se kuulkaas niin on, että kaikenmoiseen saa varautua, jos ei osaa snoa ei, kun haastattelua pyydetään. Ja ihan oikeasti: lehti kantaa vastuun julkaisemastaan materiaalista. Kyllä sen Hesarissakin kaikki tietävät.
Te siis sanotte, että koko juttu oli pääministerin mustamaalaamista ja pahojen ihmisten aikaansaannosta. Kehiteltiin skandaali ihan tarkoituksella. Hesari ei siis ole puolueeton vaan mukana politiikassa ja takana olisi joku poliittinen taho. Toimittajat eivät tee asioita objektiivisesti, vaan kieroilevat koko ajan. Älkäämme siis tilatko Hesaria! Boikotoikaamme sitä? Ei sitä paskaa tarvitse sitten lukea.
No ei välttämättä ole niin, että tässä nimenomaan pääministeriä mustamaalattiin, mutta eihän nämä Tatu Vanhasen tutkimukset juuri nyt valmistuneet. Pitkäänhän se tätä soopaa on suoltanut, mutta nyt, kun toinen Vanhanen on pääministerinä ja on kesä ja uutispula vielä hetken ennen kuin syksy alkaa, niin kyllähän nyt oli paljon parempi hetki tehdä siitä juttu kuin pari vuotta sitten.