Mitä olette mieltä?

Mikä estää? Kyllä mielestäni homokin voi olla rasisti. Tietysti olisi hienoja jos ihmisellä olisi sen verran suvaitsevaisuutta että osaisi pitää kaikkia ihmisiä tasavertaisina ikään, sukupuoleen seksuaaliseen suuntautumiseen tai rotuun katsomatta. Itse suvaitsen kaikki ja pidän kaikkia samanarvoisina.
Valitettavasti hyvin monet homot ovat rasisteja. Kaikkiaan useimmilla ihmisillä jonkinlainen rasismin raja tuntuu kulkevan oman selän takana. Enemmistöstä poikkeava (kieli, sukupuolinen suuntautuminen, ihonväri yms yms yms) tuntuu olevan hyväksyttävää omaan itseen saakka, mutta ne, jotka ovat "vielä poikkeavampia" - en nyt keksi parempaa termiä - ovatkin sitten jo ihan eri juttu, ja homot eivät todellakaan poikkea ennakkoluuloissaan valtaväestöstä lainkaan!
Ainakaan minä en ole mikään maailman suvaitsevaisin ihminen, vaikka itsekin kuulun vähemmistöön. Minä en pakota ketään olemaan suvaitsevainen, mutta mielestäni jokaisen tulee pitää mahdolliset ennakkoluulot ja rasistiset mielipiteet omana tietonaan. Eli homofobi saa olla, kunhan pitää mölyt mahassaan ja älyää olla ärsyttämättä omilla mielipiteillään muita.
Totta kai homot on rasisteja siinä missä muutkin. Jenkeistä päin kuulee kovasti juttua, miten kundit suhtautuu eri värisiin kanssahomoihin. Siis valkoisen kanssa seurusteleva musta rasisti vai ehkä sittenkin se musta homo, jonka mielestä mustien pitäisi seurustella vain mustien kanssa.
Hassua on, että mustien negatiivista suhtautumista valkoihoisiin ei koskaan kutsuta rasismiksi. Kyseinen asia on nimittäin todella yleistä.
  • 7 / 18
  • Public eye
  • 8.12.2003 16:55
Ehkä sitä mustien 'rasismia' valkoihisia kohtaan ei oikein voi rinnastaa päinvastaiseen tilanteeseen. Minun käsitemaailmassani rasismiin sisältyy aina sortoa, mielestään vahvemmassa asemassa olevan kansanryhmän pyrkimys kieltää johonkin eri ryhmään kuuluvilta täydet ihmisoikeudet ja ihmisarvo etnisistä tai muista yksilöstä riippumattomista syistä.

Maailmassa ei liene montaa yhteiskuntaa, jossa valkoihoiset olisivat altavastaajan asemassa ja sorrettuina ihonvärinsä vuoksi (mieleen ei tule yhtään - ehkä jollain tavalla nykyinen Zimbabwe?). Siksi mustien mahdollinen kielteinen suhtautuminen valkoisiin ilmenee useimmiten puolustautuvana, sortajan tai "sortajan" asemassa olevan ryhmän kieltämisenä ja sulkemisena oman maailman ulkopuolelle.
No haloo Jussi, "jokaisen tulee pitää mahdolliset ennakkoluulot ja rasistiset mielipiteet omana tietonaan" - ei rasismi ole sitä, että julistaa megafonilla ajatuksiaan, se on asenne joka tulee ilmi miljoonassa pikku asiassa, rivien välissä, käytöksessä jne. jne.
Olen Public eyen kanssa samaa mieltä rasismin ja käänteisrasismin eroista.

Tietysti homo voi olla rasisti. Joidenkin kohdalla oman poikkeavuuden käsitteleminen antaa sijaa ymmärrykselle muita erilaisuuksia kohtaan, mutta ei tietenkään aina. Oma tausta ja omat kokemukset vaikuttavat. Joskus olen huomannut käyvän niin, että vähemmistö alkaa sortaa niitä, jotka ovat ikään kuin vielä alempaa kastia. Esimerkiksi suomalaiset työttömät suhtautuvat maahanmuuttajiin kielteisesti, koska pelkäävät heidän kilpailevan samoista työpaikoista.
No Flash, tarkoituksenani olikin sanoa, että ajatukset toki ovat rasismia, mutta pääasia on, että osaa pitää ne omat mielipiteet omana tietonaan. Mielestäni rasistiset mielipiteet eivät välttämättä tule esille rivien välissä tai missään tilanteissa. Itse olen vähän rasisti, mutta olen työskennellyt ilman mitään ongelmia maahanmuuttajien kanssa ja olen saanut heiltä erittäin ystävällistä palautetta suhtautumisestani heihin (vai omistanko sittenkin hyvät näyttelijänlahjat?). Joten pääasia siis on, että pitää ne omat rasistiset ajatukset omana tietonaan ja käyttäytyy aikuisen tavoin tilanteessa kuin tilanteessa, riippumatta omasta ajatusmaailmasta ja siinä olevista negatiivisista seikoista.
Asiaa, kyllä minäkin olen jonkin verran rasisti, tosin en tiedä, pitäisikö tuollaista ennakkoluuloisuutta nimittää rasismiksi... (Luultavasti!)

Kyllä vain ihmiset aina ovat jonkin verran epäluuloisia "vieraita" kohtaan, ja siksi onkin tärkeää tiedostaa omat ennakkoluulonsa ja ehkä puhua niistä, jotta niitä ei tarvitse purkaa ihmissuhteissaan ulkomaalaisten tms. kanssa. Itselläni on kenialainen kämppis ja huomaan ennakkoluuloisuuteni / rasistisuuteni pienissä asioissa: mietin, tekeekö toinen jonkin asian noin oman luonteensa vuoksi vai kuuluuko se ehkä hänen kulttuuriinsa ja havaitsen huomaamattani rupeavani arvottamaan: onko minun tapani parempi kuin tuon toisen jne... "Nimitellään vähemmistöjä" otsikon alla käyty keskustelu linjaa mielipiteitäni sitten kielellisestä korrektiudesta. Etenkin median tulee olla tosi tarkkana käyttämistään ilmauksista.
Hei
Homo ei voi olla rasisti tai jos on ,niin ei ole homo .Rasismi on mielen sairautta.Homous ei ole sairautta. Itse pidän rasisteja jotenkin sairaina ihmisinä-hoitoa tarvitsevina. Jos oikein ilkeesti sanoisin ,olisi ollut ollut hyvä ,etteivät he olisi edes tähän mailmaan syntyneet.Homoja on vuosisatoja vainottu ja kiusattu.Pitäisi ottaa tästä oppia rasistihomojen.Häpeän,jos homojen joukossa on rasisteja.
useimminkuin uskoisi, olen huomannut homojen olevan rasisteja. Kaikkie hetoromiehet esim. luokitellaan punaniskoiksi junteiksi joiden kanssa ei voi olla missään tekemisissä....
Ainakin luulen, mut en tiedä. Monet äärioikeistolaiset kundit ( fasistit skinhedit) näyttävät ainakin tosi paljon homoilta, kun niitä näkee kaupungilla silloin tällöin...käytökseltään.
Osa homoista on rasisteja ja kyllä minuakin somalit ja varsinkin arabit nyppii aina silloin tällöin, varsinkin kun on ollut näitä terroristi-iskuja ja kun ne Egyptissä laittavat homoja vankilaan tai Saudeissa niitä teloittavat. En tykkää.
Kokemusten perusteella homot ovat sekä ikä- , että koko rasisteja... Ikärasisteja sen suhteen, ettei monien mielestä esim. tallaisella +45 v (nuorekkaalla) ole asiaa dtm:ään ( pah), ja koko rasisteja, sen perusteella, että a) täytyy olla iso värkki, että ketään kiinnostaa *reps* ja b) jos ei ole anorektinen trendi-puuterihuisku-Petteri vaan hieman vatsakkaampi, niin ei taaskaan mitään kiinnostusta...

No, ne ovat vain minun kokemuksiani - onneksi ne on osoitettu jo minulle vääriksi. Kelpaan sentään edes yhdelle sellaisena kuin olen.. Toisaalta, jos en jollekin kelpaa sellaisena kuin olen, kyseinen henkilö ei ole tutustumisen arvoinen... ( rasisti minäkin)
Racism,,toinen yleisin termi on pregetist,joka paremmin kuvaa toisenlaisten (kuten gay) syrjintaa,tai hienosti kayttaytyessa ei noteerata tai olla huomaavinaan.Annetaan olla never neverland.Jos ravintolassa esim. on musta tarjoilija ei istuta hanen poytaansa jne.Gay baarissa on straight bartender,hanen puoli on tyhja.Get it?
Jussi, hyvä pointti. Miksei mustien epäluuloa valkoisia kohtaan pidetä rasismina?

Se että sitä ei pidetä rasismina on itsessään rasismia, koska tällöin ajatellaan että ne mustat on niin kehittymättömiä, ettei niiltä voi vaatia samaa kuin valkoisilta.
Tiijättäkö työ, mikä se on suurin keksintö, jonka neekerj on keksinnä?
Se on rumpu. Näen sannoo yks oppikirja kansakouluajolta. Ja oppikirjatha ne ei voe olla veärässä, eihän?