Kirkkovuoden päättyessä

o1:Kirkkovuoden päättyessä
Kirkkovuosi 2002-2003 on päättymässä. Maa on taas kiertänyt radallaan kerran auringon ympäri. Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut monenlaista sekä lähellä että kaukana, meillä ja muualla. Ensi sunnuntai on kirkkovuoden viimeinen sunnuntai. Kirkkovuoden viimeisellä sunnuntailla on kaksi nimeä, Tuomuosunnuntai ja Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Nämä kaksi hyvin erilaista aihetta muodostavat saumattoman kokonaisuuden.

Raamatun sanan mukaan Kristus tulee aikojen lopulla kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kirkkovuoden viimeinen sunnuntai liittyy samalla seuraavaan sunnuntaihin, edventtiin. Kirkkovuoden lopussa ja alussa, tai alussa ja lopussa, kuuluu sama vieti: Jumala lähestyy meitä pojassaan Kristuksessa ja asettaa meidät kasvojensa eteen.

Kyseessä on vakava asia.

Kirkkomme käsikirjassa on ensi sunnutaille annettu saarnan aiheeksi kolme evankeliumi tekstiä: Matt.25: 31-46, Matt.13: 47-50 ja Joh.5. 22-29

Tekstit pysäyttävät meidät sen tosiasian eteen, että aika loppuu kerran ja alkaa ikuisuus. Ajan päättyessä taivaan ja maan herra, vapahtajamme Jeesus Kristus, asettuu valtaistuimelleen ja jokainen luoto joutuu kasvotusten hänen kanssaan. Hän on oikeudenmukainen tuomari. Tuomioita on vain kaksi. Ikuinen elämä Jumalan luona tai ikuinen ero Hänestä. Saamamme tuomio on hankittu maallisen elämänne aikana. Ajan päättyessä virheitä on enää mahdoton korjata.

Matteuksen Evankeliumin 25. luvussa Jeesus sanoo oikealla puolellaan oleville: ”Minulla oli nälkä, jano, olin alaston, koditon, te autoitte minua.” Vasemmalla puolella oleville hän sanoo: ”Mutta te ette auttaneet.”

Tuomitut eivät muistaneet tekemäänsä eivätkä tekemättä jättämistä, laiminlyöntiä. Kaikki mitä oli tehty vähimmille veljille tai jätetty tekemättä, olikin kohdistunut Kristukseen.

Matteuksen evankeliumin 15. luvussa puhutaan suuresta nuotasta. Jeesus otti usein esimerkit ihmisille tutuista asioista. Genesaretin järven kalastajien ammatti oli tuttu hänen seuraajilleen. He tunsivat nuotan. Meille kuivan maan asukeille nuotta on vierrampi. Nuotta lasketaan veteen, sitä vedetään rantaa kohden, se kerää kaikenlaisia kaloja. Kun nuotta sitten vedetään kuivalle maalle, suoritetaan erottelu. Roskakalat heitetään pois, vain hyvät kalat kerätään talteen.

Jeesus sanoo: ”Näin käy maailman lopussa, enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen pätsiin.”

Nämä molemmat tekstit säikyttävät, saavat pelon valtaan. Minä en selviä.

Kukaan ei omilla ansioillaan pääsekään iänkaikkiseen elämään. Onneksi on välimies. Hän, joka kuoli, jotta me saisimme elää. Hän lunasti meidät omikseen, ikuisen elämän perillisiksi. Jeesus sanoo meille Johanneksen evankeliumin viidennessä luvussa: ”Totisesti, totisesti. Se joka kuulee sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan on jo siirtynyt kuolemasta elämään.”

Meillä on vielä armon aika. Vielä Jeesus kutsuu meitä, sinua ja minua. Hän sanoo meille jokaiselle: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon. Minä ole tie, totuus ja elämä. Uskokaa Jumalaan, uskokaa minuun.

Vastaammehan myöntävästi hänen kutsuunsa.

Oi saanhan joukkoon autuaitten, kans ystäväini ja omaisten mä päästä kerran. Luo armon Herran, oi saanhan sen.

Rukoilkaamme:

Kaikkivaltia, ikiaikainen Jumala.
Me katsomme tänään sitä päivää kohti, jolloin Kristus tuomitsee elävät ja kuolleet.
Opeta meitä elämään tahtosi mukaan, jotta saisimme silloin kuulla vapauttavan sanan. Anna meidän nähdä kirkkautesi ja päästä luoksesi ikuiseen elämään.
Kuule meitä poikasi Jeesuksen Kristuksen, Meidän Herramme tähden.
Aamen

Hallelujaa - maailmanloppua siis jännityksellä odotellen - aamen! ;)

Eiköhän tämä maailma nykymenolla osaa tuhota itse itsensä Jumalan sen kummemmin siihen puuttumatta? ;)

Ne, jotka ovat vapautuneet uskonnollisesta hapatuksesta, eivät pelkää helvettiä eivätkä elättele toivekuvia paratiisista. Se, minkä tiedämme, on tieteen tutkima ikuinen maailmankaikkeus ja luonnon kiertokulku. Ihminen on yksi osa sitä kiertokulkua ja tietämys siitä riittää.

Menkaa kotiinne, te uskonnon-vastaiset yksilot! Jattakaa rauhaan ne jotka tahtovat yha seurata Jumalan kutsua ja antaa elamansa Hanelle. Menkaa ja levittakaa omaa hapatustanne toisaalla.

Ite, missa est!

Aina niitä vain tuntuu rittävän, taas ja taaskin, sellaisia yksilöitä, jotka vuorenvarmasti tietävät olevansa oikeassa ja että kaikki hiukankin eri lailla asioista ajattelevat ovat väärässä! Siispä kannattaa käskeä heitä menemään kotiin ja jättämään tosi uskovaiset rauhaan.
Kuinkahan on, kenenkähän se oikeastaan olisi ollut syytä jäädä kotiin? -Mielestäni kaikkien niiden, jotka väkivaltaan turvautuen ovat pakkokäännyttäneet muita omaan uskoonsa ja väittäneet, että vain he tietävät totuuden ja että vain heidän uskonsa on se ainoa oikea!
Eivätkä ihmiset noista ajoista ole näköjään juuri mitään oppineet. Hallitus äänestää siitä, onko maassa annettava oikein presidentin arvovaltaan perustuva kehoitus viettää rukouspäivää.
Oli sitten kyse pakkoruotsista tai pakkouskonnosta, aina tuo sana pakko saa minut nousemaan vastustamaan esitystä. Enemmän pakolla saadaan pahaa aikaan kuin hyvää, oli sitten tarkoitus kuinka hyvä tahansa. Pakko ei koskaan saa muuta kuin vihaa ja katkeruutta aikaiseksi, ja kääntyy aina lopulta harjoittajaansa vastaan!
Mistähän se johtuu, että aina löytyy ihmisiä, jotka tuntuvat paremmin tietävän kuinka muiden tulee olla ja elää?

En halua nyt tällä loukata ketään, mutta lukiessani viestiketjun aloittajan kirjoitusta kristinusko avautui minulle kovin kirjallisena ja "hengettömänä", käsikirjoitetun oloisena uskontona. Eikö uskonnon pitäisi olla enemmän tunteista ja elämyksestä, kuin ulkokohtaisista tapahtumista, joita kirjoittaja kuvasi?

ehkei yhen kirjotuksen ja kirjoittajan takia kannata vetää mitään suuria johtopäätöksiä...

Aikaisemmin kirkko ja uskovaiset eivät ainoastaan kehottaneet toisinajattelevia "painumaan kotiin", vaan vainosivat heitä eri tavoin, viime kädessä surmaamalla. Nyt elämme tietääkseni uskonnollisenkin moniarvoisuuden aikaa eikä tätä keskustelupalstaakaan ole varattu vain yhden ajatussuunnan kannattajille.

Minusta kaikki saavat uskoa miten haluavat, mutta varsinaiset saarnat ovat täällä jotenkin asiaankuulumattomia.

Muistamme, että myös ateismi on omanlaisensa uskonjärjestelmä ja siten se sopii uskontoteemaan ihan mainiosti siinä missä uskonnot, joissa uskotaan yhteen tai useampaan jumalaan, jumaluuteen tai henkiin jne.

Ranneliike.netin keskustelualue ei halua syrjiä mitään uskonjärjestelmiä tai ajatussuuntia. Tämä keskustelualue on keskustelua varten, ei julistamista varten. Esitettyihin väitteisiin voidaan suhtautua hyvinkin kriittisesti.

Olen samaa mieltä siitä, että ensimmäinen kirjoitus ei oikein puolusta paikkaansa tällä palstalla. Se oli enemmänkin puhdas hartauskirjoitus.

Toisaalta haluaisin kysyä, miten ja kenen toimesta määritellään keskustelun ja julistamisen raja. Jos minä tunnustaudun tässä ja nyt tunnustavaksi kristityksi ja kehotan muitakin samaan uskonratkaisuun, niin onko se keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa vai julistamista?