Annelin kohtalo

No niin, Irakin sota sai uhrinsa täällä Suomessakin. Saammeko kiittää tästä kaikesta itse George W. Bushia, ilman häntähän ei olisi ollut Irakin sotaa ja tätä koko "Irak-vuoto" -farssia ja yhteen henkilöön kohdistettua painostavaa ajojahtia. Ihmeen pitkään Anneli jaksoi taistella, eikä se (teko)hymy hyytynyt eroilmoituksen jälkeenkään. Oli varmaan rouvalla elämänsä rankin päivä eilen. En ole keskustaa ikinä äänestänyt, enkä tule äänestämäänkään, mutta kyllä nyt on sympatiat Annelin puolella.
  • 2 / 25
  • Public eye
  • 19.6.2003 10:18
Sympatiaa saa tietysti tuntea ketä kohtaan hyvänsä.
Anneli sen sijaan kompastui omiin jalkoihinsa, sillä oli lopullinen totuus pyytämisestä tai pyytämättä jättämisestä mikä tahansa, oppositiopoliitikonkin pitäisi käsittää, että on olemassa myös vaalikampanjan jälkeinen elämä.

Vaikka kynsin hampain pyrkii valtaan, on keinot silti pidettävä kohtuullisina ja muistettava politiikan pelisäännöt - oli niiden oikeudenmukaisuudesta mitä mieltä tahansa. Onneksi meillä ei sentään ole italialaista demokratiaa, jossa eduskunnan ja tiedotusvälineiden suut olisi tukittu pikavauhtia.

Sympatiani on Suomen kansan puolella. Toivottavasti tästä eteenpäin tilanne rauhoittuu ja päästään katsomaan eteenpäin ja keskittymään kansalle tärkeisiin asioihin.

Annelin tulevassa seuraajassa on ainakin se hyvä puoli, että toimittajat pääsevät arvailemasta hänen pukunsa väriin sisältyviä salaisia viestejä päivän teemojen kannalta.
Ja oletteko huomanneet todennäköisen uuden pääministerin M. Vanhasen ryhdin? Kulkee kyyryssä kuin 80-vuotias pappa. Tästä ei hyvää seuraa.
Mun mielestä Annelin puuhastelut oli sen verran arveluttavia että en sympatiseeraa yhtään - oli niitä papereita sitten pyydetty tai ei. Mua on huolestuttanut Annelin hallituksen toimintamahdollisuudet alusta asti. Annelissa itsessään ei oo minkäänlaista syvyyttä taikka sielua, Vanhanen tuntuu paljon turvallisemmalta.

Ainut "hyvä" asia tässä on, että syvästi inhoamalleni Kepulle tuli takkiin ja pahasti, vaikka Annelin sooloilusta olikin kyse eikä koko puolueen.
Vaan eihän Annelin ura tähän voi katketa. Parempia suosituksia tuskin löytyy jo perinteisesti keskustalaiseen virkaan hiihtoliiton johtoon! Hiihä Anneli!
Vain Anneli itse tietää mitä todella tapahtui tai ei tapahtunut niiden papereiden kanssa, mutta sillä ei ole enää mitään väliä.

Se missä Anneli todella mokasi oli asian selvittelyssä kiertely ja kaartelu ja kysymyksiin vain puoliksi vastaaminen. Tilannetta ei voi pelastaa mitenkään enää vaikka joku virallisesti toteaisikin että mitään väärinkäytöstä ei tapahtunut. Anneli menetti kasvonsa sähläämällä. Suoraselkäinen pohjalainen vastaus silloin heti aluksi olisi pelastanut paljon (ei ehkä pääministeriyttä mutta mainetta edes osan), oli se vastaus sitten kumpi tahansa.

Jostain kumman syystä vaaleihin asti (ja varsinkin silloin kun Anneli käytännössä syrjäytti Esko Ahon), hänen esiintyminen oli vakuuttavan varmaa, mitään luurankoja ei näkynyt kaapinovenraoista. Sitten kun toisten puolueiden sinänsä säälittävän naurettava syyttely ja morkkaus tuli niskaan, taisi hermot loppua ja mokia sattui.

Voisi kysyä oppositiopuolueiltakin että onko järkevää aloittaa hallituksen toiminnan haukkuminen kelvottomaksi jo ennen kuin oikeasti on mitään ehditty tekemään. Oli vallassa sitten kuka hyvänsä niin annetaan työrauha eikä räksytetä kuin vesikauhuinen piski. Selvä on että asioiden hoitamisesta on monta mielipidettä ja keskustelemalla voidaan vaikuttaa oppositiostakin hallituksen toimintaan. Mutta räksyttämällä vain menettää kasvonsa.

Yritin tarkoituksella kirjoittaa tämän vuodatuksen puolueneutraalisti sanomatta miten oikeaa kenenkin varsinainen politiittinen suuntaus on. Se on ihan toinen juttu.
Anneli kompastui jakkuihinsa. - Totta, mut kaiken näköisiä muistioita lähetellään ja pyydetään koko ajan. Salaisia ja julkisia ja erittäin salaisia. Virallisia asiakirjojakin kulkee ties missä.

Anneli taisi kuitenkin joutua noitavainon kohteeksi. Valitettavasti hän ei tainnut osata miesten pelin sääntöjä, eikä ollut naisena riittävän varovainen eikä kyvykäs leikkimään omilla säännöillään.

Pitkänlinjan antti jäättenmäet tuskin olisivat samaa kohtaloa kokeneet.
Aivan epäilemättä olisivat. On aivan selvää, että jokainen pääministeri puoluekantaan ja sukupuoleen (tai seksuaaliseen suuntautumiseen) katsomatta olisi joutunut eroamaan Jäätteenmäen tilanteessa. Luottamus ja poliittinen uskottavuus kun olivat kerta kaikkiaan menneet. Onhan selvää, ettei kenenkään uskottavuus kestä kuukausien johdonmukaista valehtelua ja muunneltua totuutta. Olen hyvin hämmästynyt siitä, että joku ylipäänsä voi edelleen pitää asiaa sukupuolikysymyksenä.
Eroaminen oli ainoa vaihtoehto kyllä, mutta siihen johtaneet tapahtumat kertovat paitsi Jäätteenmäen rajallisista kyvyistä ja virheistä, myös naiselle asetetuista moninkertaisista odotuksista/vaatimuksista miehiin verrattuna.

Silti ei asia ole sukuouolikysymys kuin osaltaan. Keskustan sisäiset laskelmoinnit tai Lipposen ja SDP:n koneisto yhdessä lienevät paljon suurempi tekijä, puhumattakaan Annelin omasta roolista.

En kuitenkaan millään jaksa uskoa, ettäkö sukupuolikysymys ei olisi relevantti. Aika optimistista on väittää että se olisi tässäkään ollut vaikutuksia vailla.

Kenen miespoliitikon puvun väristä yritettäisiin väkisin tulkita yhtään mitään?
Ajatus kun kulkee pätkittäin niin muistimpa vielä lisätä tuohon aiempaan kirjoittamaani...

Hallitusneuvotteluiden aikaan tuli kova haloo kun oppositio syytteli että hallitusneuvottelijoilla on salainen asiakirja jota ei julkisteta oppositiolle ja se on ihan kauheaa. No voi pyhä yksinkertaisuus! Totta kai ihmisillä ja puolueilla ja kaikilla yhteisöillä on salaisia asiakirjoja joita ei julkisteta "kilpailijoille"! Kaikilla ja kaikkialla on sellaisia!

Muka älykkäät oppositiojohtajat ottivat tämän lyömaseeksi ja saivat kansan (josta kaikki eivät tietenkään ymmärrä koko kuviota) vihat Annelin niskaan.

Lastentarhassakin on usein parempaa käytöstä...
Miksei tässäkään asiassa nähdä metsää puilta? Olennaista ei ole se, miten tai mistä paperit tulivat, vaan se, mitä siellä luki! Yllättäen Lipponen pääsi taas kuin koira veräjästä! Miksi Lipponen ei saanut kuulla kunniaansa Bushin kanssa vehkeilystä? Jos kyse olisi ollut kenestä tahansa muusta (naisesta, miehestä), hänet olisi heti teilattu ja poliittinen ura olisi ollut mennyttä. Lipposka se vaan porskuttaa ja nauraa sotkulle, jonka hänen oma häikäilemättömyytensä ja omaan pussiinsa pelaaminen aiheuttivat. Sitä paitsi Lipponen pääsee jopa entistä helpommalla; palkkaa tulee kuten ennenkin, työmäärä puolittui, mutta demarit ovat yhä rautaisessa otteessa. Joka luulee, että Lipposen valtakausi on ohi, on nii-in väärässä. Juuri tästä vallankäytöstähän tässä skandaalissa oli kyse; Jäätteenmäki käytti samoja vallankäyttökeinoja kuin muutkin johtavat poliitikot, mutta tämä patriarkaalinen yhteiskunta ei siedä naisia vallankahvassa. Valitettavasti.

Lipposen salaisista vehkeilyistä hyvänä esimerkkinä käy sopimus Berlusconin kanssa. Kysehän oli elintarvikeviraston sijoituksesta, ja vaalivoittoa siivittääkseen Lipponen pyysi Berlusconilta palvelusta. Berlusconi kertoi tiedotusvälineille viraston tärkeimpien toimintojen sijoittamisesta Suomeen, mikä oli siis bluffia (italialaisvirkamiehet oikein kilvan nauroivat suomalaisten sinisilmäisyydelle). Suomi kohisi ja ylisti Lipposkan taitoja, mutta hassua kyllä, mitään soraääniä ei bluffin tiimoilta ole kuulunut. Ja totuushan on, että harvoin on pääministeri yhtä diktaattorimaisesti käyttäytynyt kuin Lipponen on. Ei ihme, että Berlusconin kanssa ovat niin hyvää pataa.

Sen verran vielä, että ruotsalaiset politiikan tutkijat ovat jo leimanneet Jäätteenmäen tapauksen ajojahdiksi, jossa naisia savustetaan pois hallinnosta. Siltä alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa, kun muistelee eronneiden naisministereiden määriä eronneiden miesministereiden määriin.
Niin niissä salaisissa asiakirjoissahan viitattiin Suomen HALLITUKSEN ja PRESIDENTIN kanta Irakin sotaan, ei mitään Paavon omaa kantaa.

Kepu käytti muistiota hyväkseen propagandavalhetarkoituksessa, ikään kuin Suomi olisi ollut mukana Irakin sodan koalitiossa, mikä ei pitänyt paikkaansa.

Muuten olen sitä mieltä että sai akka lähteäkin, pääministeriin täytyy luottaa edes sen verran että antaessaan pääministerin ilmoituksen puhuisi totta.
Niih, ja suoria totuuksiahan politiikot tunnetusti puhuvat. Anneli sattui nyt olemaan semmoinen poikkeus, valehteleva akka?

Clichét ovat clichéitä juuri sen takia, että niissä on ainenkin totuuden siemen. Politiikassa ja varsinkin ulkopolitiikassa jätetään paljon sanomatta "kansallisen edun" tai "- turvallisuuden" nimissä. Annetaan ymmärtää toisin tai suorastaan valehdellaan. Joku voisi sanoa ei-kertomista valehteluksi, joka häiritsee demokratiaa.

Sisäpolitiikassa syinä lienee totuttu malli ja valtapeli. Ulkopolitiiikkaa hoidetaan vanhastaan elitistisesti ja niin että kansa ei pääse "häsläämään omiaan". Ehkä ihan ymmärrettävä ajatus, mutta nyt kansallisen turvallisuuden vakauden aikana myös ulkopolitiikka on avattava keskustelulle. Tältä kannalta "kuukautisvuoto" oli tarpeen.
faery:

"Suomen HALLITUKSEN ja PRESIDENTIN kanta Irakin sotaan" on jotain aivan muuta kuin muistiossa mainittu koalitioon liittäminen. Vaikka Lipposka ei suoraan Suomea olisi ollut rintamaan liittämässäkään, tyhjäpäät Atlantin toisella puolella kyllä olisivat. Siitä en tiedä, tekikö Lipponen mitään mainittavaa väärinkäsityksen välttämiseksi, mutta se on varmaa, että koko hallitus ja varsinkaan presidentti EI ollut täysin Lipposen toimien takana. Voiko kukaan kuvitella Halosta tai Tuomiojaa Lipposen sanojen taakse? HAH! Tuskin.

Ja totta kai "kepu" käyttää näitä asioita vaaliaseenaan, aivan samalla tavalla kuin "kepun" työreformia parjattiin alusta asti olan takaa.

The Daily Telegraph vielä Hesarissa leipoi Lipposesta EU:n presidenttiä ja mitä kaikkea. Mahtaa demarit olla ylpeitä, että jo brittioikeistokin on nostanut demarit riveihinsä (kokoomushan on jo kauan muistuttanut olevansa demareiden vahvin hengenheimolainen).

Selvennykseksi vielä, että en ole "kepulainen", alkaa muuten vaan ottaa Lipposka kaaliin.
Valehtelu tässä se Anneli Jäätteenmäen suurin virhe oli. Ensin niin käsi sydämmellä vakuuteltiin koko kansalle että ei oltu mitään papereita nähtykään, ja sitten täytyi lopulta myöntää että kyllä minä ne sain mutta en minä niitä pyytänyt. En minä ainakaan voi enää Jäätteenmäen juttuihin luottaa yhtään.
Turha syyttää mediaa että se teki tästä ison jutun. Kyllä se oli ihan Anneli täti itse joka tämän jutun näihin mittoihin sai julkisuudessa vietyä. Sukupuolella ei ole tässä asiassa mitään merkitystä, en oikein ymmärrä millä perusteella joku sellaista väittää?

Ja vaikka kuinka hyväntahtoisuudessaan haluaisi julkaista mitä tahansa tietoa, niin kyllä silti täytyy toimia lain puitteissa eikä levitellä luvattomasti kaikkia papereita mitkä käsiinsä saa.

Itse olen sitä mieltä että jos Irak keskustelu olisi jätetty vaalien alla pois niin keskustan vaalivoitto olisi ollut selvempi. Jäätteenmäki teki itsestään vaalikeskusteluissa täysin naurettavan räksyttäjän. Eikä olisi ollut Jäätteenmäellä muutenkaan ammattitaitoa, kielitaitoa eikä kokemusta hoitaa pääministerin tehtäviä.

Vaikka en Jäätteenmäestä erityisesti pidäkään niin se ei tarkoita sitä että palvoisin Lipposta tai että olisi keskustaa jotain vastaan.
Wonderi : "Hallitusneuvotteluiden aikaan tuli kova haloo kun oppositio syytteli että hallitusneuvottelijoilla on salainen asiakirja jota ei julkisteta oppositiolle ja se on ihan kauheaa. No voi pyhä yksinkertaisuus! Totta kai ihmisillä ja puolueilla ja kaikilla yhteisöillä on salaisia asiakirjoja joita ei julkisteta "kilpailijoille"! Kaikilla ja kaikkialla on sellaisia!"

Eli sun mielestä suomen kansalaisilla ei ole oikeutta tietää mitä heidän valitsemat kansanedustajat hallitusneuvotteluissa sopivat? Oli se Jäättenmäki ainakin ennen vaaleja kovasti sitä mieltä että päätöksenteko ja kaikenlaiset sopimukset pitäisi tulla avoimemmiksi.

Valehtelu tässäkin asiassa taas kuitenkin se ärsyttävin piirre oli. Ei me mitään "salaisia" muille kuulumattomia sopimuksia olla tehty, täysin avoimesti ollaan toimittu. Tehtiin me sittenkin...sori kun aluski vähän juksattiin.
Politiikassa eniten ärsyttää kaikenlainen kähmintä, tämäkin. Äänestän kyllä aina vaaleissa, mutta valitsen aina ehdokkaikseni rakentavia vaihtoehtoja, en siltoja tuhoavia.
Vaikka olenkin sitä mieltä, että miespääministeri olisi päästetty huomattavasti helpommalla, en silti ole mikään Jäätteenmäen sokea kannattaja. Äänestin eri puoluettakin... En pitänyt Jäätteenmäen räksyttämisestä ja onpa minunkin mielessäni käynyt, että vähemmän aggressiivisella kampanjalla voitto olisi ollut vieläkin selkeämpi. Suomen kansa oli luultavasti jo täysin kypsä vaihtamaan suuntaa ilman pakkosyöttöäkin, ja rauha olisi ehkä vieläkin maassa.

No, mennyttä, mennyttä on tämä, katsotaan mitä tämä hallitus saa aikaan (Seppo Kääriäinen lisää kyllä ikävällä tavalla konservatiivisuutta hallituksessa, joten siltäkin kannalta huono juttu).
Vaikka en palvo Lipposta enkä keskustaa kannata... :)

Couac... Ensinnäkin kuten jo varmaan sanoin, tai sitten en, koalitio josta puhuttiin oli terrorismin vastainen koalitio, tai ainakaan Suomi ei liittynyt Irakin sodan koalitioon, ja jos USA:n mahtisonnit saivat sellaisen vaikutelman niin syyhän on vain heidän.

Ja kyllä päätös siitä, että Suomi tukee YK:n johdolla tehtävää Irakin jälleenrakennusta tehtiin presidentin ja hallituksen yhteistyössä, ja voin hyvin kuvitella että Halonen ja Tuomiojakin tätä kannattivat.

Ovat jotkut täällä tainneet lukea liikaa salapoliisijännäreitä tai Iltapäivälehtiä...
faery: "...jos USA:n mahtisonnit saivat sellaisen vaikutelman niin syyhän on vain heidän"

Onko tässä nyt se Lipposen savolaisuuteen liittyvä ilmiö, että kun hän puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle....

Irakin jälleenrakennuksesta ei taatusti tehty Suomen hallituksen päätöstä muutamaa kuukautta ennen kuin sota oli edes alkanut. Se jos mikä olisi ollut selvä signaali Bushille ja kumppaneille, että käykää kimpuun vaan, me tullaan sitten siivoamaan roiskeet.
faery:
"Suomen HALLITUKSEN ja PRESIDENTIN kanta Irakin sotaan" on eri asia kuin kyseisten tahojen kanta Irakin jälleenrakentamiseen.

"päätös siitä, että Suomi tukee YK:n johdolla tehtävää Irakin jälleenrakennusta tehtiin presidentin ja hallituksen yhteistyössä" - no niinpä tehtiin, mutta onko siitä ollut kysekään? Kaikki tiesivät, että Suomi on valmis siivoamaan isojen jäljet. Lipponen on neuvotellut tyystin eri asioista.
Niin eikös Lipponen käyttänyt sitä "Sokea Reettakin näkee" -lausuntoa siinä vaiheessa, kun silloinen oppositio arvosteli valtioneuvoston päätöstä auttaa Irakin jälleenrakentamisessa, suht. koht. kauan ennen sotaa?

Mitähän se Couac yrittää selittää? Samoin valtioneuvosto oli myös yksimielisesti ottanut kannakseen vastustaa sotaa, jos sillä ei ole YK:n mandaattia.
No voi pyhä Sylvi!

faery, ihan turha tästä on jankata, koska kirjoituksistasi päätellen olet jo melkoinen poliittinen broileri. Mielipiteesi ovat ilmeisesti vahvasti aatteen sävyttämiä ja olet jo oppinut senkin taidon, että ympäripyöreästi kirjoittamalla voi sanoa mitä sanoo, ja se on aina muutettavissa.

Olet useaan otteeseen puhunut hallituksesta, oppositiosta, presidentistä jne. Jos olen väittänyt vastaan, on vastaus ollut, että olen ymmärtänyt väärin tai jotain vastaavaa. Aivan kuin olisit kiihkouskovainen, mutta uskosi kohdistuu vain tiettyyn aatteeseen, eli lähinnä siihen, että näet maailman mustavalkoisena.

Omissa kirjoituksissani on varmastikin ollut epäkoherentteja asioita, koska en ole enää jaksanut lukea viestejä uudestaan. Meidän välillämme on kuitenkin kaksi eroa: ensinnäkään en ajattele kaavoihin kangistuneesti, vaan olen pohtinut Jäätteenmäenkin tekosia kahdelta kannalta. Ei ole olemassa ainoastaan yhtä hyvää puoluetta joka peittoaa kaikki muut, vaan kaikista löytyy harmaan eri sävyjä = ihmisiä (tarkkaan ottaen täysin valkoista tai täysin mustaahan ei olekaan, esimerkiksi kaikkein kirkkainkin valkoinen sisältää mustaa :) ). Kaikenlainen kiihkoilu on pahasta. (Debatoinnissa on muuten oleellista löytää uusia näkökulmia, koska jos aina käyttää samoja kuluneita argumentteja, vastapuoli voi helposti kehitellä juuri sopivat vasta-argumentit, mutta tämähän on nyt aika off the topic, joten never mind...)

Kunnioitukseni sinua kohtaan kärsi myös silloin, kun turvauduit "alatyyliseen" kommentointiin mm. "Iltapäivälehtien" lueskelusta. Nousukasmainen puhe- tai kirjoitustyyli ei muutenkaan sovi keskusteluun, oli aihe mikä tahansa. Olen itsekin kirjoittanut kärjistetysti, mutta henkilökohtaisuutta välttäen. Paitsi tietysti nyt, koska ärsyttää tämä ajanhukka.

Äh, olkoon. Mitä hyötyä tästä loppujen lopuksi on? Ainakaan minun pikkiriikkinen itsetuntoni ei sanottavasti tarvitse tämmöistä "intellektuellia" todistelua.

*poistuu taakseen katsomatta ja takaisin palaamatta*
Siinä vaiheessa kun joutuu umpikujaan on tietenkin helppo häipyä keskustelusta ja syyttää muita poliittisiksi broilereiksi tai jankkaajiksi, helpompaa kuin vastata vasta-argumentteihin.

Ja mä en todellakaan näe maailmaa mustavalkoisena, mut en kyl siedä muunneltua totuuttakaan.

Ja kun sulla oli niitä kommentteja tyyliin "Lipponen on nyt tehnyt varmasti jotain mitä Tuomioja ja Halonen eivät hyväksyneet" niin kyllä tuo kuullostaa aika iltapäivälehtimäiseltä, kun et edes kerro että mitähän tuollaista Lipponen on sanonut.

Mitä tuollaista Lipponen sitten sanoi?
No joo, pitää nyt todeta ettei tarkoitus ollut loukata ketään, anteeksi jos olen niin tehnyt. Netissä vaan heittää helpommin tuollaista läppää jota ei itse ota vakavasti ...