Puff.5

Näytetään bloggaukset tammikuulta 2008.

Kaikki asiat ovat paikoillaan vai onko?

En ole oikein kirjoitellut tänne, kun tuntuu, että asiat pysyvät paikoillaan eikä mikään oikein etene..
Oikeastaan olen kuitenkin aivan väärässä, asioitahan tapahtuu koko ajan aivan nenäni alla.
Viikonloppuna huomasin kissani Divan virtsassa olevan verta ja keskittymiseni meni hänen seuraamiseen suurelta osin. Maanantaina sitten päästiin eläinlääkäriin jossa todettiin, että Divalla on virtsakivi joka poistetaan leikkauksella kahden viikon päästä, kunhan vain ensin saadaan tulehdus kuriin...
Tyttäreni aloittaa tanssikoulussa käynnin ensi maanantaina..
Kauhea odotus myös, että saadaan koira kotiin.. Ehkä se tunne tuleekin sieltä, et mikään ei edisty, kun odottaa niin kovasti koiran saapumista..


Viikonlopusta hieman ja muutakin..

Huoh, kun on ollut pitkästyttävä päivä, varsinkin kun viikonloppu oli aivan ihana ja tapahtuma rikas :).
Olin parhaimman ystäväni luona hieman pohjoisemmassa. Meillä oli hyvin pitkät ja antoisat keskustelut koko ajan. Kävimme kuntosalilla tekemässä ohjelmat, uimassa ja tietysti saunassa. En ole ollut pitkään aikaan tekemässä mitään noin fyysistä ja kyllä illalla oli hyvä fiilis nukkumaan mennessä:).

Heh kun näitä fyysisiä lajeja, kuten koiran ulkoilutus on ollut tässä muutama, niin olen päättänyt hankkia meille koiran.. En pelkästään motivaationa ulkoilu, vaan muutenkin tuntuu, et on hyvä aika ja hetki hankkia sellainen ja kun kuitenkin vähän väliä on ajatus käynyt mielessäni tässä elämän varrella, niin miksi siten enään sitä lykkäisi..

Nyt muuten sain vihdoin kuvan minun tatuoinnistanikin.. Ei ehkä ihan parhaiten näy, mut ainakin jonkun kuvan siitä saa...


Touhukas päivä :)

Tänään olin siskoni koiran kaitsijana, sillä heillä oli muutto päivä.
Tuli sitten koiran kanssa vietettyä metsässä pari tuntia ja hämmästykseni huomasin, et siitä tuli todella hyvä olo. Kun sisälle pääsin huomasin et poskeni olivat helakan punaiset ja mieli oli hyvä.
En kyllä muista milloin viimeksi olisin ulkoillut tuollatavalla, metsässä ja kokoajan liikkeellä.. Pitää yrittää muistaa tuo aina välillä ja lähteä sinne ulos reippaalle lenkille..

Kotona sitten sain siivous kohtauksen ja rupesin tarmokkaasti siivoamaan sekä pesemään pyykkiä, pikku neitikin sai tartunnan ja laittoi kaikki lelunsa omille paikoilleen, mitä minä hieman hämmästelin.

Oioi nyt kun koti on siisti ja lakanat vaihdettu, on niin ihanaa kömpiä puhtaisiin lakanoihin suihkun raikkaana..

huoh, ehkä joskus sit pääsen toisen kainaloon sukeltelemaan puhtaisiin lakanoihin....


Aika..

Olen tässä tämän päivän aikana, miettinyt kovasti mitä voisin tänne kirjoitella.
Jossain vaiheessa tuli mieleeni nuo minun muistojeni kirjaan kirjoittamani tekstit, mutta ehkpä jätän ne vielä toistaiseksi sinne.
Pieni prinsessani kotiutui tänään, vietettyään viikonlopun isänsä kanssa. Hieman harmissaan kun piti tulla jonyt kotiin, mutta onneksi se harmitus meni ohi nopeasti ja taas oli tytön suu vääntynyt hymyyn.
On se kumma kun välillä tuntuu, et aika matelee ja tuntuu ettei aika kulu millään. Nyt taas kun katselee tuota 4v. tyttöä nukkumassa suloisesti omassa sängyssään, tuntuu et mihin ne 4v katosi juurihan hän syntyi..


Minä

Tässä vielä harjoittelen näiden blogien tekemistä, sillä en ole aikaisemmin tälläisiä tehnyt.. Jos jollain teistä on antaa mulle vinkkejä näiden tekemiseen otan ne ilolla vastaan.. :) Terv Puff.5