Harras ahdistus...

On taas se aika vuodesta kun porukka alkaa viimeistään stressaamaan tavalla, joka ei muihin vuodenaikoihin kuulu.
Harmillista sinänsä, itse näinkin syvällisenä ja henkisenä ihmisenä katselen taas kerran sivusta että mitä ihmettä ne kaikki höösää ja häsläilee, puunaa ja puleeraa ja huutaa naama punaisena hehkuen rauhaa rauhaa ja vielä kerran rauhaa, että ihan alkaa henki pihistä.
Riittäisipä minulle varsin hyvin jos kaikki vaan istuisivat alas mutustamaan kuka mitäkin mieleistänsä jouluruokaa ja ilman että kukaan odottaisi housun persukset tulessa että koska se pukki tulee oikein tuomaan niitä kiireessä ostettuja lahjoja ja muistetaan sitten vinkua pari kuukautta joulun jälkeen kun se villapaita kutittaa ja on liian pieni, ja mitä ihmettä se toinenkin ajatteli ostaessaan sitä-sun-tätä, vieläpä joululahjaksi!
Osta osta osta, kuuluu korvaani joka paikassa, karkuun jos juoksen niin olenhan sittenkin luopio kun en hymyile väkisin ihmisille vaan herkistelen itseni seurassa salaisessa paikassa, enkä stressaa, enkä edes hoida stressiä vaan kaikki on sujunut omalla painollaan ilman että hermo olisi mennyt.

Valitusvirsihän tästä tuli, mutta kai me sitten osataan muistaa se että hyvä mieli ei ole koskaan tullut rahalla.

Tunnelmallisia joulunalusaikoja ihan jok'ikiselle.

:]