Perjantain elokuvailta Teemalla: Milk

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • vaeltaja2006

Kuva Youtubessa elokuvan trailerista

Perjantaina on jälleen hyvä elokuvailta Teemalla. Milk kertoo sanfranciscolaisen poliitikon Harvey Milkin elämästä 1970-luvulla. Milk kuoli ampumis-attentaatissa 1978.

Gus van Santin ohjaama, kahdella Oscarilla palkittu elokuva kertoo Harvey Milkin elämästä ja kamppailusta homojen oikeuksien ja tasa-arvon puolesta. Elokuva pohjautuu tositapahtumiin: Harvey Milk oli ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen poliitikko, joka pääsi julkiseen virkaan Amerikassa. Pääosaa esittää Sean Penn. Elokuva on vuodelta 2008.

Elokuvan alkupuolella juuri 40 vuotta täyttänyt Harvey lähtee rakastajansa Scottin kanssa San Franciscoon, jossa he pistävät asuinalueelleen oman putiikin pystyyn. Paikasta tulee pian suosittu. Satoja homomiehiä tulee Castroon joka viikko. Castro vetää puoleensa nuoria aktivisteja, jotka etsivät kotia.

Milk haluaa murtaa ennakkoluuloja ja edistää homojen oikeuksia: hän asettuu ehdolle kaupunginvaltuustoon. Hänet valitaan, mutta kaikki eivät vielä ole valmiita julkihomoon korkeassa virassa.

Elokuva alkaa Teemalla perjantia-iltana klo 21.50.

Elokuvan trailer Youtubessa

Kommentoi juttua ja keskustele aiheesta