Menestyvätkö lesboperheiden lapset elämässä sittenkin heikommin?

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 20

Amerikan Psykologisen Yhdistyksen mukaan homoparien lasten kehitys ei kärsi vanhempien suhteen takia. Tuoreen katsauksen mukaan (uusimmassa Social Science Research -julkaisussa) tämä käsitys perustuu kuitenkin tutkimuksille, joista 2/3 voi pitää epäpätevinä. Tutkimuksissa ei ollut vertailuryhmiä, tutkittavien valinta ei ollut riittävän satunnaista tai seuranta-aika oli liian lyhyt. Katsauksen kirjoittaja korostaa, että katsaus arvostelee vain tutkimusten metodeja, mutta ei ota kantaa lasten kehitykseen.

Samassa julkaisussa esitetty toinen tutkimus ottaa kantaa senkin edestä. Siinä väitetään, että jopa 63% lesbovanhempien lapsista pärjäsi heteroperheen lapsia huonommin elämässä. Homoisien kohdalla tulokset olivat samansuuntaisia, mutta lievempiä. Erityisen hyvin pärjäsivät lapset, joiden heterovanhemmat eivät eronneet missään vaiheessa. Erityisesti lesbovanhempien lapsia koskeva tutkimus on heti herättänyt voimakasta kritiikkiä. Tutkijat avostelevat mm. sitä, ettei lebouden osuutta voida erottaa lspsen muista kokemuksista niin, että voitaisiin vetää näin jyrkkiä johtopäätöksiä.

Tämä yllä oleva uutinen oli eilen Ylen Radio 1:n Tiedeuutisissa. On luultavaa, että näistä tutkimustuloksista tullaan vielä kuulemaan monissa tilanteissa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

20 kommenttia

  • 1 / 20
  • Homopallero
  • 13.6.2012, 14.38
Mikäli sateenkaariperheiden lapset pärjäisivätkin keskimääräisesti huonommin, löytyy syy pikemminkin yhteiskunnan asenneilmapiiristä. On vaikea olla onnellinen ja menestyä, jos annetaan ymmärtää, että oma perhe on lähtökohtaisesti "huono". Ratkaisu ei luonnollisesti ole adoptio-oikeuden epääminen samaa sukupuolta olevilta pareilta, eihän kiusattua tule rangaista kiusaamisesta, vaan puuttuminen syrjintään ja asenneilmapiiriin lainsäädännöllisillä ja kulttuurisilla keinoilla.