Hamburger Morgenpost kertoi Hampurin entisen ylipormestarin nuoresta ystävstä. Ikäero on 36 vuotta. Ole von Beust erosi aika yllättäen ylipormestarin virasta heinäkuun puolivälin jälkeen. Nyt hän oli ensi kertaa julkisuudessa, ja hänen rinnallaan keskiviikkona Armani-kaupan avajaisissa oli 19-vuotias Lukas Förster. Toisten tietojen mukaan hän on 22-vuotias lääketieteen opiskelija ja vain lievästi muodista kiinnostunut. Juorulehtien mukaan he ovat "sukulaisia".
Päivää myöhemmin asia oli Hampurissa puheenaiheena. Hamburger Morgenpost tiesi kertoa, että he ovat olleet jo yli vuoden ajan pari. He tutustuivat raatihuoneella.
Morgenpost veikkaa, että tässä on syy Ole von Beustin vetäytymiseen ylipormestarin tehtävistä. Työpäivät olivat 12-16 tuntia, henkivartijat koko ajan ympärillä. Ei erityisen hyvä ilmapiiri uudelle ystävyyssuhteelle. Varmaan tarkoituksellisesti tultiin Armani-avajaisiin, jotta paparazzit saisivat kunnon kuvia ja salaisuus tulisi julki.
Ole von Beust (koko nimi: Carl-Friedrich Arp Freiherr von Beust) oli yhdeksän vuotta ylipormestarina Hampurissa. Vuonna 2003 hänen homoseksuaalisuutensa tuli julkisesti tietoon, kun silloinen sisäministeri oli väittänyt, että Beustilla on suhde oikeusministeriin, ja asia oli turvallisuuden kannalta tärkeä julkistaa. Seuraavissa vaaleissa von Beust sai äänivyöryn. Sisäministeri Schill sai lähteä.
Beust myöntää suhteensa
Beust aloitti uuden elämän, uuden työn ja elämän uuden kumppanin kanssa. Hän ehti olla yhdeksän vuotta ylipormestarina. Nyt hän jatkaa asianajajana. Uusi elämänkumppani on 19-vuotias harjoittelija.
He vaeltelivat yhdessä Armani-liikkeen avajaisissa ja supattelivat täysin luontevasti. Heti lähti huhumylly liikkeelle. Kuka on tuo vaalea poika Olen seurassa. Iltapäivälehti Bild-Zeitung kysyi ja 55-vuotias Beust vastasi: Elämme yhdessä.
Uusi ystävä on Lukas, ikä 19 vuotta. Hän harjoittelee Hampurissa. Entä ikäero? Kun uusi elämänkumppani on 36 vuotta nuorempi, syntyy muilla heti sanomista. Miten se menee homopiireissä? Beust ei häkeltynyt: "Kaikkialla supatetaan. Tärkeää on, että ollaan luotettavia, kunnollisia ja eletään lain mukaan". Beust sanoi vielä, ettei hän oikeastaan ole mikään suhteessaelelijä vaan pikemminkin yksineläjä.
Oikeastaan Beust eli aina muista välittämättä, kunnes 2003 puoluetoveri Ronald Schill outtasi hänet. Beust kielsi suhteen oikeusministeriin - he olivat vain opiskeluajan ystäviä. Ronald Schill sai lähdön apulaispormestarin virasta. Samoihin aikoihin Beustin isä kertoi haastattelussa: Ole von Beust on homo.
Paljastusten jälkeenkään Beust ei koskaan esitellyt yksityiselämäänsä. Pormestari ja yksityishenkilö Beust olivat kaksi eri asiaa. Kaupunki tiesi vain, että Beust viihtyi mielellään Syltin saarella.
Johtiko uuden ystävän löytyminen eroon pormestarin paikalta? Hamburger Abendblattille Beust sanoo: "Mieletöntä. Olin 17 vuotta politiikassa ja sinäkin aikana minulla oli yksityiselämäni. Se ei kuitenkaan koskaan ole vaikuttanut ammatillisiiin päätöksiini". Hän ei aio piilotella jatkossakaan, mutta ei ole aikomusta esiintyä yhdessä julkisissa tilaisuuksissa.
(Spiegel)
Tässä on parempi kuva pariskunnasta. Alempi kuva on 12 kuvan sarja tunnetuista homoista ja lesboista.
http://www.welt.de/vermischtes/prominente/article9724153/Beust-zeigt-sich-erstmals-mit-Mann-an-seiner-Seite.html