Netflixin minisarja esittelee uskonnollista verkostoa, jonka kerrotaan sekaantuneen Ugandan homokielteisten lakien valmisteluun

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • Sami Mollgren
  • 1

Netflix-palvelussa esitettävässä The Family: Salaiset vaikuttajat -sarjassa käsitellään Washingtonin rukousaamiaisista tunnettua The Fellowship Foundation -verkostoa, jonka sanotaan vaikuttaneen vaivihkaa vallankäyttöön Washingtonissa jo vuosikymmenten ajan. Rukousaamiaiselle kutsutaan vuosittain Yhdysvaltain kongeressin ja hallituksen jäsenien lisäksi politiikan ja talouselämän eliittiä. Kutsuttujen joukossa on vieraita myös muualta maailmasta ja Washingtonissa toimivia diplomaatteja, uskonnollisia johtajia sekä sotilasjohtajia. Suuri osa kansainvälisistä vieraista edustaa konservatiivipuolueita.

Helsingin Sanomat toteaa asiaa koskevassa jutussaan, että myös aiemmin Suomen ulkoministerinä toiminut Timo Soini (ps/sin) on osallistunut rukousaamiaiselle. Suomalaisista poliitikoista ruokousaamiaiselle ovat osallistuneet myös ainakin Päivi Räsänen (kd), Eija-Riitta Korhola (kd/kok), Sari Essayah (kd), Toimi Kankaanniemi (kd/ps), Laura Huhtasaari (ps) ja Antero Laukkanen (kd). Presidentti Martti Ahtisaari sai kutsun tilaisuuteen vuonna 2011, mutta hän jäi pois kiireisiinsä vedoten.

Rukousaamiaisia on järjestetty vuodesta 1953 lukien, ja toinen pääpuhujista on perinteisesti ollut Yhdysvaltain kulloinenkin presidentti. Tilaisuutta koskevassa Wikipedia-artikkelissa kerrotaan, että Kansallinen rukousaamiainen järjestetään vuosittain helmikuun ensimmäisenä torstaina.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Sarjan esittelytekstissä verkostoa kuvataan arvoitukselliseksi ja konservatiiviseksi kristillisjärjestöksi, joka vaikuttaa Washingtonissa huomattavalla tavalla pyrkiessään maailmanlaajuisiin tavoitteisiinsa. Sen kerrotaan kansainvälisten yhteyksiensä kautta olevan tekemisissä esimerkiksi Ugandan homokielteisten lakien valmistelun kanssa. 

Dokumentti perustuu tutkivan journalistin Jeff Sharletin teoksiin The Family: The Secret Fundamentalism at the Heart of American Power (2008) sekä C Street: The Fundamentalist Threat to American Democracy (2010). Sharlet kuuluu sarjan tuottajiin.

1 kommenttia

Sekä varmasti myös Nigeriassa ja Tanzaniassa.

Nigeriassahan seksuaalivähemmistöt ovat kuulemma huonommassa jamassa nykyään, kuin Ghanassa, joka entuudestaan on ollut hyvin kristillishomofobinen.

Noita kitkeriä rukousaamiaisia järjestetty Suomessakin, ainakin jokunen vuosi sitten Helsingissä hotelli Hilton Kalastajatorpalla, ip-lehdistön uutisoidessa asiasta:

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016030521223240
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001139521.html

Järjestäjätahot jopa valehtelivat tapahtuman olleen "kansallinen rukousaamiainen".