Pride in London -tapahtuman ympärillä paljon keskustelua rajoituksista ja kaupallisuudesta

  • Artikkeli
  • Tapahtumaraportit
  • Mikko Kivinen
Pride in London -tapahtuman paraati kulki halki Lontoon miljoonayleisön hurratessa. Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net

Lauantaina 8. heinäkuuta Lontoossa järjestettyä Pride in London -tapahtuman paraatia seurasi aikaisempien vuosien tapaan värikäs ja iloinen miljoonayleisö. Itse varsinaiseen paraatiin osallistui kuitenkin edelliseen vuoteen verrattuna paljon vähemmän ihmisiä.

Varsinaiseen ennakkoilmoittautumisen vaatineeseen paraatiin osallistui 333 eri ryhmässä, 83 rekan voimin 26 500 ihmistä. Tapahtumaa oli 1,4 mailin (2,3 kilometrin) mittaisen paraatireitin varrelle kerääntynyt seuraamaan arviolta noin miljoona katsojaa.

Osallistuneiden määrää rajoitti tänä vuonna voimakkaasti Lontoon kaupungin ja poliisin asettamat turvallisuusrajoitukset. Paraati myös viivästyi aloituksessaan kertaalleen priden kaupallistumisen vastaisen mielenosoitusryhmän tukittua paraatin reitin Oxford Circusilla.

Kaksi viikkoa kestävän 24. kesäkuuta alkaneen Pride in London -tapahtuman teemana oli tänä vuonna #LoveHappensHere. Teeman tarkoituksena oli viestiä, että rakkaus voittaa vihan.

Paraatin avasivat Lontoon pelastustoiminnan edustajat tunnustuksena heidän työstään viime aikaisten Lontoossa tapahtuneiden onnettomuuksien, kuten Grenfellin tulipalon ja terroritekojen hoidossa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pelastuslaitoksen edustajien mukana paraatia avaamassa ja sen keulassa kävelemässä oli Lontoon pormestari Sadiq Khan, Westminsterin ylipormestari Ian Adams, opetusministeri Justine Greening ja Lontoon yöelämän kulttuurista vastaava yötsaari Amy Lamé.

Pride in London -tapahtuman kulkueen avasivat Lontoon pelastustoiminnan edustajat. Kuvassa vasemmalta oikealle Lontoon yötsaari Amy Lamé, Lontoon pormestari Sadiq Khan, Lontoon pelastustoiminnan edustajat, opetusministeri Justine Greening (kolmas vasemmalta), Westminsterin ylipormestari Ian Adams ja tämän puoliso Christopher Colosimo. Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net

Kritiikkiä viranomaisten asettamille maksuille ja rajoituksille ja priden ylikaupallistumiselle

Pride in London tapahtuman ympärillä kuultiin paljon kriittisiä äänensävyjä muun muassa Lontoon kaupungin ja viranomaisten asettamista rajoituksista ja maksuista tapahtumalle. Monet totesivat Priden menettäneen vapaan tunnelmansa ja joutuneen tilanteeseen, jossa sitä valvotaan ankarasti, kaupallistetaan ja pakotetaan muottiin.

Heti paraatin alettua ryhmä Priden kaupallistumista vastustavia ja muun muassa Istanbulin pridea tukevia mielenosoittajia tukki paraatin reitin Oxford Streetin ja Regent Streetin risteyksessä Oxford Circuksella. Mielenosoittajien kylteissä näkyi vastalauseita tapahtuman pääsponsorin Barclays Bankin osallistumiselle kulkueeseen ja vaatimuksia lopettaa priden pinkkipesu.

Istanbulin pridea tukevia ja priden kaupallisuutta vastustavia mielenosoittajia tukki paraatin reitin Oxford Streetin ja Regent Streetin risteyksessä Oxford Circuksella. Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net
Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net
Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net
Pride in London tapahtumassa nähtiin useita suuryritysten rekkoja ja ryhmiä sateenkaaren väreissä. Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net
Tapahtuman varsinaisen virallisen kulkueen väkimäärä on pienentynyt vuosi vuodelta. Kun vuonna 2016 paraatiin osallistui 300 eri ryhmässä 41 000 ihmistä, vuonna 2017 kulkueeseen voitiin ottaa enää 26 500 ihmistä. Lontoossa kaikki paraatiin osallistuvat ilmoitetaan kulkueeseen kolme kuukautta ennen tapahtumaa ja jokainen ilmoittautunut ryhmä maksaa osallistumismaksun.

Myös HLBT-oikeusaktivisti Peter Thachell puhui useissa haastatteluissa ja kolumnissaan The Guardian lehdelle ennen ja jälkeen Pride in London -tapahtuman paraatia kriittisin äänensävyin tapahtumalle asetetuista rajoituksista ja kaupallisuudesta. Hänen mukaansa tilanne on epäreilu, koska muille vastaaville isommille poliittisille ja ei-poliittisille kokoontumisille ja tapahtumille ei aseteta samoja rajoituksia.

HLBT-oikeusaktivisti Peter Thatchell osallistui pridekulkueeseen omalla Putinia kritisoivalla viestillään. Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net

Saara Aalto toisena Pride in London tapahtuman pääesiintyjistä

Pride in London -tapahtuman pääjuhla- ja kokoontumispaikkana oli lauantaina Trafalgar Square, jonka lavalla esiintyi lukuisa joukko paikallisia ja ulkomaisia artisteja. Tapahtuman toinen pääesiintyjistä oli Iso-Britannian 2016 X-factor kisassa finaaliin edennyt suomalainen Saara Aalto.

Trafalgar Squarella järjestetyssä pääjuhlassa toinen pääesiintyjistä oli Iso-Britannian 2016 X-factor kisassa finaaliin edennyt Saara Aalto. Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net
Ranneliike.net tapasi Lontooseen muuttaneen Saara Aallon Trafalgar Squarella tämän esityksen jälkeen pikaisesti. Aalto hieman harmitteli sitä, ettei ehdi jäädä nauttimaan Lontoon pridestä, sillä hän oli juuri siirtymässä Bristol Prideen esiintymään - jonka hän toki kertoo näkevänsä mielellään.

Ranneliike.net tapasi Lontooseen muuttaneen Saara Aallon Trafalgar Squarella tämän esityksen jälkeen pikaisesti. Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net
- Lontoossa pride tehdään isommalla budjetilla kuin Suomessa - lava ja meininki ovat isommat, mutta kyllä Suomessakin yritetään siten kuin pystytään.

Aalto kertoi tekevänsä nyt Briteissä pride-keikkoja ja työstävänsä omaa musiikkiaan.


Olympiamitalisti Tom Daley mukana paraatissa Barclays pankin rekassa

Pride in London -tapahtumaan osallistui näkyvästi myös brittiläinen uimahyppääjä ja olympiamitalisti Tom Daley. Hän osallistui kulkueeseen pääsponsorin, Barclays Bankin ryhmässä. Daley kuvasi pridekulkueesta omaa somevideotaan.

Brittiläinen uimahyppääjä ja olympiamitalisti Tom Daley osallistui kulkueeseen Barclays Bankin ryhmässä. Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net
Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net
Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net
Daley osallistui Pride in London tapahtumaan yhdessä puolisonsa Dustin Lance Blackin kanssa, joka oli puhumassa pääjuhlassa Trafalgar Squarella.



Tom Daley on Iso-Britannian tunnetuin HLBT-yhteisössä aktiivinen huippu-urheilija. Hänen kaapista ulostulemisensa uutisoitiin laajalti vuonna 2013. Daleyn ja hänen puolisonsa Dustin Lance Blackin elämää seurataan hyvin tiiviisti Ison-Britannian lehdistössä.

Rentoa ohjelmaa sunnuntain päätöstapahtumassa

Sunnuntaina järjestettiin Pride in the Park -päätöstapahtuma Vauxhall Pleasure Gardensissa rentona piknik- ja konserttitapahtumana helteisissä tunnelmissa. Pride in London järjesti tapahtuman yhteistyössä UK Black Priden kanssa.

UK Black Pridea vietettiin yhdessä Pride in the Park tapahtuman kanssa. Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net
Pride in the Park tapahtuman lavalta kuultiin musiikkiesityksiä ja puheita. Kuva: Mikko Kivinen/ranneliike.net
Ensimmäinen virallinen pridekulkue järjestettiin Lontoossa vuonna 1972. Kulkueeseen osallistui tuolloin 2000 ihmistä.


LAAJEMPI KUVAGALLERIA TULOSSA

Pride in London -tapahtuman viralliset sivut

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!