Afrikan homoviha on kuin pensaspalo

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 2

Homovastaisia lakeja on kiristetty Ugandassa ja Nigeriassa, ja vaikutus näkyy mm. Kamerunissa, Keniassa ja Kongossa. Se on kuin riistäytyvä pensaspalo. Saksalaisen hlbti-järjestön, LSVD:n blogissa kuvataan tilannetta.

Homojen ja lesbojen asema noissa maissa on huonontunut, ja heitä vastaan hyökätään entistä brutaalimmin keinoin. Ugandan tilanne on katastrofalinen. Junique Wambya FARUGista,Ugandan ihmisoikeusjärjestöstä, kertoo, että Ugandassa on menossa todellinen noitavaino. Media kertoo seikkaperäisesti pidätyksistä, toimii poliisin apurina ja kiihottaa väestöä. Homofobia toimii poliittisena instrumenttina, jolla huomio saadaan pois varsinaisista ongelmista, poliittisista rikoksista, korruptiosta ja avustusrahojen ohjaamisesta muualle. Jos presidentti Museveni ei olisi allekirjoittanut homolakeja, hänellä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia vuoden 2016 vaaleissa. Kristilliset ryhmät kuten helluntaikirkko olisivat käynnistäneet valtavan painostuksen,

Kasha Jacqueline sai Nürnbergin kaupungin ihmisoikeuspalkinnon. Hän kertoo, että homovastaisen lain, Antihomosexuality Bill (AHB) , allekirjoittamisen jälkeen väkivalta hlbti-ihmisiä kohtaan on eskaloitunut. Homoyhteisö on hajalla. Nyt ihmiset etsivät vain suojaa. Tarvittaisiin turva-apua ja rahaa asianajopalveluja varten. Myös ulkomaille paenneet tarvitsevat apua. On ollut laittomia pidätyksiä, itsemurhia, kimppuun käymistä ja tappouhkauksia.

Michael N. Kimindu Keniasta (Other Sheep Africa kirkon perustaja) kertoo E+Z -lehdessä, että sen jälkeen, kun Museveni oli allekirjoittanut homovastaiset lait, joukko homoja ja lesboja pakeni Keniaan. Monet yrittävät saada turvapaikkaa Euroopasta tai Amerikasta, koska tilanne Keniassakin on vaikeutumassa. Jotkut parlamentin jäsenet ovat vaatineet ertyisen kovia lakeja homoja vastaan.

Jean Elie Gasana Other Sheep Africa -kirkosta kertoo Ruandaan saapuvista ugandalaisista pakolaisista. He tulevat etsimään turvaa. Heillä ei ole mitään, ei ravintoa, ei majapaikkaa, ei lääkkeitä. Sähköpostiviesteissä kysellään mahdollisuuksista etsiä turvapaikkaa Euroopasta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Nigerian tilanne


Nigeriassa presidentti Jonathan allekirjoitti tammikuussa lain, jolla on tarkoituksellisesti harhaanjohtava nimi „Same Sex Marriage Prohibition Act“ (SSMPA). Dorothy Aken’Ova vieraili maaliskuussa Brysselissä. Hän kertoi, että laki on jo aiheuttanut paljon väkivaltaisia hyökkäyksiä homoja vastaan. Laki on saanut aikaan vihaa homoja kohtaan. Sovinnossa eläneet naapurit tarttuvat nyt keppeihin, rautatankoihin ja veitsiin ja kulkevat pitkin katuja ja vaativat homojen hävittämistä. Puolustuskyvyttömiä ihmisiä raastetaan ulos kodeistaan ja hakataan. Joukkiot tietävät tarkkaan, että kukaan ei suojaa heidän uhrejaan. Maaliskuussa Lagosissa ryhmä miehiä hakattiin, riisuttiin ja raahattiin kunnantalolle, missä uhreja nöyrytettiin. Kaulaan ripustettiin kyltti GAY. He joutuivat maksamaan 440 euron sakon. Muussa tapauksessa heidät olisi annettu poliisin käsiin ja siitä olisi seurannut vuosia vankeutta.

Presidentti Jonathan on kärsinyt suosion laskemisesta. Hän on joutunut kohentamaan imagoaan. Sen takia hän allekirjoitti homojen vastaisen lain. Mutta tämä on vasta alkua. On vaikea kuvitella, mitä tulee tapahtumaan, jos uskonnollinen ääriryhmä pääsee valtaan.

(LSVDn nettisivulta 16.6.2014)

2 kommenttia

Nyt on pakko sanoa, että karma on puraissut Nigerialaisia ja Kenialaisia islamistien muodossa, jännittyneenä odotan milloin Ugandassa jysähtää.
  • 2 / 2
  • Vierailija
  • 22.6.2014, 19.05
Voin kuvitella, että Afrikan tilanteeseen voi vaikuttaa ainoastaan maiden kehittyminen ja koulutustason nousu. Yleensä vaurastuminen tuo muassaan keskiluokkaistumista ja ihmisiä, jotka kokevat olevansa vahvoilla yksilöinä. Näin he voivat olla vastaanottavaisempia tiedolle ja tukeutuvat vähemmän heimoon ja perinteeseen tabuineen ja taikauskoineen. Afrikkalaisissa kulttuureissa kaikki ei todellakaan ole kivaa eikä kaikki negatiivinen kolonialismin seurausta, minkä vaikkapa albinojen vaino ja taikauskoinen hyväksikäyttö on kai tehnyt kaikille selväksi. Homofobia, pöyristyttävä miessovinismi, moniavioisuuden kulttuuriset perustelut, naisten sukuelinten silpominen, taikausko - nämä ilmiöt eivät muutu myönteisiksi vain siksi, että niihin kiven kovaan uskovat ovat itse olleet rasismin uhreja.