Englannin kirkon kirkolliskokous hyväksyi torstaina samaa sukupuolta olevien parien siunaamisen. Jatkossakaan papit eivät saa toimittaa seremonioita samaa sukupuolta olevien parien häissä.
Kirkolliskokous hyväksyi siunaamisen äänestyksen jälkeen äänin 250-181. Aihetta käsiteltiin riitaisessa ilmapiirissä kahden päivän aikana kaikkiaan kahdeksan tuntia.
Englannissa ja Walesissa samaa sukupuolta olevat saivat oikeuden mennä naimisiin keväällä 2014 edellisenä vuonna hyväksytyn lain myötä. Parisuhteen rekisteröiminen tuli mahdolliseksi vuonna 2005.
Englannin kirkko on jakautunut suhtautumisessaan seksuaalivähemmistöihin liittyvissä kysymyksissä. Vanhoillisimpien mielestä viimeisimmän päätöksen myötä kirkko astui harhaopin tielle. Toisaalta tammikuussa piispat esittivät anteeksipyynnön vihamielisestä ja homofobisesta suhtautumisesta, jonka seksuaalivähemmistöt ovat joutuneet kirkon taholta toisinaan saamaan osakseen.
Englannin kirkko on osa anglikaanista kirkkoa. Kirkkokunta on katolisen ja ortodoksisen kirkon jälkeen suurin kristillinen kirkko. Kaikkiaan sillä on 85 miljoonaa jäsentä.