Useamman sadan ihmisen pride-paraati kulki Ruotsin Haaparannalta Suomen Tornioon

  • Uutinen
  • Pride
  • Marty Väisänen
Border Pride 2019 -paraati lähdössä liikkeelle Haaparannalta Ruotsista kohti Suomen Torniota (kuva: Martu Väisänen)

Pilvet väistyivät ja aurinko pilkisti, kun noin 500 värikkäästi pukeutunutta osallistujaa marssi ainutlaatuisella Border Pridellä kahden maan alueella ja ylitti rajan iloisesti toisiaan halaten. Tämä avoimuus kahden maan välillä sai ihmiset herkistymään koska onhan tämä kyseinen raja-alue maailman avoimimpia.

Lauantaina järjestetyn Border Pride -tapahtuman lähtö oli Ruotsin puolelta klo 11.30 (paikallista aikaa), ja jo sitä ennen värikästä joukkoa alkoi kokoontua Haaparannan torialueelta. Marssi päättyi Suomen puolelle Tornioon, Aineen taidemuseon eteen. Aineen museon piha-alueella juhlakansa sai kuunnella puheita, puhaltaa saippuakuplia, syödä eväitä ja osallistua pieniin työpajoihin.

Meri-Lapin Setan puheenjohtajan Linda Körkön mukaan tapahtuma on kasvanut ja saanut hyvin jalansijaa Meri-Lapin alueella. Esimerkiksi perjantain nuortenbileet olivat menestys ja niihin osallistui lähemmäs parisataa juhlijaa. Bileet pidettiin Haaparannan nuorisotalolla.

Yhteistyökumppanit ovat lähestyneet itse Borden Priden tekijöitä ja näin tarjonneet apua pride-viikon järjestämiseen. Muu ohjelma veti paikalle myös kivasti osallistujia: Aineen taidemuseolla on ollut luentoja ja näyttelyitä, elokuvanäytöstä pyöritettiin sekä näin saatiin ihmisiä liikenteeseen. Körkön mukaan alue tarvitsee omat pride-juhlat: vaikka paljon on menty eteenpäin niin aina on mahdollisuus edistää yhdenvertaisuutta lisää, jokainen kaupunki tarvitsee omat pride-juhlat.

Vuoden 2020 pridet järjestetään ja se että uudet aktiivit ovat löytäneet tapahtuman edesauttaa seuraavan tapahtuman suunnittelua. Myös pienellä budjetilla saadaan aikaa toimintaa ja Körkkö kiitteleekin aktiivisia vapaaehtoisia jotka saivat tapahtuman onnistumaan hienosti.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Meri-Lapin SETA ry:n toteuttama Ruotsin Haaparannan ja Suomen Tornion yhteinen pride-viikko käynnistyi maanantaina 26. elokuuta ja lauantaisen huipennuksen jälkeen ohjelmaa jäi vielä sunnuntaillekin.

Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2017.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!