Innostunut sonni

  • 1 / 6
  • Pete69
  • 5.3.2003 11:07
Noissa alan ravintoloissa kun katselee toisia miehiä niin olen miettinyt että mikä on kaverissa se mikä saa minut innostumaan ja menemään juttusille. Yksi tärkeä ja oleellinen asia on yleisolemus, pitää olla siististi pukeutunut, kaikin puolin huolitellun ja muutenkin hauskan näköinen. Tottakai jos etumus vielä pullottaa houkuttelevasti niin vaikea on vastustaa. Silmäpeli on ihan mukavaa flirttailua ja ahtaissa paikoissa lähituntumalla hiplailu piristää myös mieltä. Myös drinkin tarjoaminen on ihana ele.
Jäiköhän tästä vielä jotain puuttumaan?
Joo. Pilke pitää olla silmäkulmassa ja huulilta pitää kuulua muutakin kuin örinää tai latteuksia. Ja Freud ehkä haluaa kommentoida tätä, mutta silmälasit on kivat ;>
Mua innostaa eniten sellanen "jätkämäinen" olemus. Sellainen, että ei ole mitään roolia päällä. Itse kuvailisin kiinnostukseni herättävää tyyppiä "ilkikuriseksi poikamaiseksi machoksi mieheksi". Sellaisissa on munaa.

Itseäni ei "huoliteltuna" oleminen innosta vähääkään. Toki puhtaus ja sellaiset asiat ovat olennaista asioita, mutta esimerkiksi paklaaminen, yletön geelin käyttö jne ei ole kovin vakuuttavaa. Olen kai sellainen homo joka pitää miehistä. :)

PS. etumuksen pullotuksen ei tarvitse näkyä. En katso ensimmäisenä sitä paikkaa.
  • 4 / 6
  • Wicked
  • 8.3.2003 14:35
Kundin pitää uskaltaa tanssia. Ei tarvitse tanssia hyvin, kunhan tykkää liikkua musiikin tahdissa. Ja sellanen poikamaisuus on musta miellyttävää silmälle. Ja tuikkivien silmien alla virne kun katseet kohtaa... =) Nuo kriteerit kun löytyy niin mun ilta on aina pelastettu. Ainakin silmänruuan osalta...
Sitten tuleekin se ikävämpi puoli kun kumpikin jää odottamaan josko se toinen tekisi aloitteen...
Joo, pullotus tutkitaan aikanaan - jos tutkitaan.
Sen sijaan tiukka peppu saa mielellään olla hyvinkin esillä ;)
  • 6 / 6
  • Pizzis
  • 13.5.2003 4:24
Taas höpisen täällä aamulla. Niin että löytysköhän tommosia ukkoja Mamasta?? Yleensä siellä vaan saa väistellä vasemmalta ja oikeelta a) kiljuvia nälkiintyneitä ylimielisiä kanoja tai b) kännisiä, kopeloivia muumioita.

Ai niin... Unohdin. Löytyyhän niit miehii muualtakin. (??)