Herccu / LF

Mikä on tilanne nykyisin Hercussa? Riittääkö myös asiakkaita sinne?

Entä onko Lost&Found voittanut takaisin vanhoja asiakkaitaan nyt kun uusi dtm on kulman takana?
Lauantaina ainakin oli tosi kivaa Hercussa, kun ei ollut lepakoita ja pentuja. DJ soitti mahtavaa musaa.
Varmaan alussa kaikki käy pällistelemässä uutta mamaa, mutta eiköhän se parin kuukauden jälkeen tasoitu.
Toissa perjantai oli herkussa kuin dtm annankadulla, tyhjää tyhjää, olisko ollut muutama kymmenen ihmistä loppuillasta!

Yhdyn edellisiin, herkulla ei ole jatkossa mitään hätää. Paitsi jos se dtm:n kakkoskerros aukeaa kaikille... Toisaalta nythän sinne yläkertaan on tulossa muita bileitä myös perjantaisin (tammikuun vika)! Dtm:n alakerta todella on jotenkin kolho, ei siellä viihdy. Tunnelma puuttuu...
  • 5 / 25
  • Statisti
  • 30.12.2002 9:03
Viime lauantaina oli mielestäni hieman väljähtänyt tunnelma Hercussa. Päättivät jopa sulkea takaosan keskellä iltaa noin klo. 1-2 maissa. Saattoi olla joulun syy, kun porukkaa ei ollut liikenteessä.

Sinänsä olen tullut siihen johtopäätökseen, että ainakin toistaiseksi vietän lauantai-illat Hercussa dtm:n sijaan, kun en viitsi maksaa dtm:n 'elämyksestä' 5 €, kun yläkertakaan ei ole auki.
Yhdyn Pegiin ja edelliseen. Viime lauantaina Herkussa oli väljää mutta tasokasta. Ei naisia, ei lapsia, ei lasimurskaa tanssilattialla. Ja hyvä dj! Mutta kieltämättä vähän vaisu fiilis... poistuessani noin 00.45 alkoi porukkaakin valua sisään. Eli luonnollisesti DTM tällä hetkellä imuroi tutustujia tehokkaasti ja se näkyy kaiketi kaikissa paikoissa – paitsi Mann´s Streetilla :) Nyt olisi Herkulla oiva paikka tehdä pieni kasvojenkohotus. Kaupungissa on edelleen tilaus aikuisille homomiehille suunnatulle tanssiravintolalle.
  • 7 / 25
  • Statisti
  • 30.12.2002 9:47
Pieni silminnäkijän korjaus edelliseen:

Oli lasimurskaa tanssilattialla (en tosin itse tanssi), kun jengi oli jättänyt pari tyhjää tuoppia subbarien päälle. Sieltä ne sitten vibrasi lattialle peräjälkeen: poks, poks...
Niin ja niitä penskoja ei kannata pelkästään asiakaaksi kosiskella. Ne kun eivät paljoa juo=tuo rahaa yritykseen. Kai siitä oman lukunsa kertoo sodan ja monen selkeästi teinipaikan alasajo viime kuukausina.
Höh, väittääkö joku ihan vakavissaan että Herkussa oli jotain menoa uutena vuotena? Paikka ei täyttynyt kunnolla koko iltana ja fiilis oli aika väljähtynyt. Ravintola ei ollut panostanut iltaan yhtään sen enempää kuin muihinkaan iltoihin. Onneksi pääsi sentään jonottamatta sisään - se olikin ainut syy miksi sinne kannatti ylipäänsä mennä.
Tais olla sun housuissa väljähtynyttä ja pääsi jonottamatta sisään...
hercusta ainakin puuttu uunnavuonna ne hetskuörveltäjät, hauskaa oli.
Viime lauantaina tuli käytyä pitkästä aikaa Herculeksessa ja mukavaa oli - vaikkakin perhanan pimeää ja nuhjuista verrattuna valoisaan Mamaan. Vaan maailma muuttuu ja niin muuttuu myös Hercules.

Eilen tuli Herkun tekstari, jossa kerrottiin remppapippaloista. Eli tuossa pari pykälää ylempänä oleva toiveeni Herkun kasvojen kohotuksesta näyttää toteutuvan! Seikkailin aamulla netissä, josta löytyikin lisää infoa. Mukavaa, jos kiristynyt kilpailu oikeasti pistää kapakoitsijoihin liikettä ja saamme uuden Maman lisäksi myös uuden Herkun. Vähän vaan pelottavat vessojen takana olevaan savuttomaan tilaan suunniteltu ”cruisailureitti miehille” / kabinetit. No, onhan Ranneliikkeessäkin keskusteltu aiheesta (Illanviettopaikat / DTM:n oudot ohjelmanumerot) ja monen mielestä dark roomit kuuluvat kaikkien eurooppalaisten gayclubien tarjontaan – itse suhtaudun suurella varauksella.

Odotetaan ja katsotaan.
Jees täälläkin odotellaan mitä remppa tuo tullessaan. Mutta jos pimeitä koppeja on tulossa niin sitten en sinne kyllä mene. Viime pe paikalla oli muuten vain muutama kymmenen ihmistä ja takabaari kiinni (remontissa?) Tosin demarillakin oli sillon ed. viikkoja väljempää.

Onko tuo muuten miten varma tuo tieto cruisailualueesta? näin itsekin ne keskeneräiset rakennelmat mutta ensi säikähdyksen jälkeen ajattelin että joskopa sinne tulee uudet veskit...

Sitä paitsi dtm mainostaa cruising on three levels! Käsittääkö se myös alakerran veskin. Ainakin siellä on iso pönttö tuhkis ja toisinaan liuta poikia kysävän oloisina hengaamassa pisuaarin ympärillä. Ja osassa kopeista tuplalukitus... Hotelli helpotus...?
Tuskinpa sitä on laissa kielletty, saako huoneessa olla valot päällä vai ei? ;) Onhan Con Hombresissakin kuulemma dark room?

Useita kertoja baareissa on tullut nähtyä kahden kundin yhtäaikainen vessakoppireissu, joten eiköhän noi dark roomit korvais tuonkin asian, eli ois ne kopit vapaina oikeassa hädässä oleville! ;)
Poimin tiedon cruisailualueesta ja kabineteista Herkun sivuilta: ”Viikko 7 & 8 menee takatilojen kimpussa. Tulee uusi cruisailureitti miehille. Lisäksi rakennetaan vähän romanttisempaa osastoa ... Takabaarista tulee reitti suoraan vessoille ja kabineteille.”

Eli kyllä viittaa perinteiseen cruisailuun viattoman vokotteleva ilme naamalla kabinetin oveen nojaillen.

Itse en osaisi hyödyntää kapakassa olevia kabinetteja, mutta olkoot. Ulkomailla näkemäni klubi/cruisailualue -yhdistelmä toimi hyvin. Minä ja mieheni biletettiin tanssilattialla ja muut tekivät mitä halusivat. Herkussahan cruisailualue sijaitsisi sivussa, eli voin viettää iltaa kabinetteja edes näkemättä ja kuten Pee totesi, ovat vessat toimineet kautta aikojen epävirallisina kabinetteina. Huolettaa vain mahdollinen asiakaskunnan radikaali muuttuminen, kuten mielestäni Hombressa kävi dark roomin myötä. Mutta dark room ja kabinettihan ovat eri asioita (heh, onpas mukava aihe halkoa hiuksia).

Vaan antaa homman edetä. Parastahan on se, että nettisivujensa mukaan tekevät Herkkuun kunnon remontin eivätkä mitään pientä puunausta. Voisikohan siellä bongata rakennusmiehiä =)
No jopas, en ollutkaan vielä tänän siellä Hercun sivuilla käynyt. He sentään päivittävät niitä. Dtmhän tekaisi avajaisistaan valtaisan spektaakkelin ja ilmoitti niistä netissä ab 24tuntia ennen (11.2. iltapäivällä ei ollut vielä mitään).

Niin siis lähinnä tuo asiakaskunnan muuttuminen hallitsevasti sen paikan päällä kruusailun harrastajiin on se mikä sitten karkoittaa ainakin mut... Vessatouhuthan on kuitenkin aina olleet sellainen sivujuonne, oikein kopit touhuja varten muuttaa tilanteen avoimemmaksi ja näkyvämmäksi. Mutta saapi nähdä...
"Dtmhän tekaisi avajaisistaan valtaisan spektaakkelin ja ilmoitti niistä netissä ab 24tuntia ennen (11.2. iltapäivällä ei ollut vielä mitään)."

Noh, kutsuja avajaisiin oli jaossa mamassa jo monta viikkoa ja bileet oli muutenkin "invitation only" eli pelkästään netistä bongaamalla ei mukaan olisi päässyt kuitenkaan ennen puolta yötä.
Ai, Miten niitä kutsuja siellä "jaeltiin". En mä sitä paitsi siitä, vaan ihan noin hypen nostatuksena asiaa ajattelin, enemmän olisi voinut saada irti, vaikka olihan siitä kuulemma uutisissa jotain...
Siis kutsun sai kun osti pääsylipun. Mä luonnollisesti kieltäydyin kutsusta.
Kutsuja jaettiin myös baaritiskeillä jne...

Nelosen uutisissa näkyi paljon tuttuja! :-)
Kutsuja jaettiin jokaviikkoisille hengaajille keskiviikoksi baaritiskilläkin. Se on totta. Vähän samaan tapaan kuin niitä jaetaan drag-esityksiin tai mihin hyvänsä pippaloihin Mamassa.
Torstaina näkyivät olleen paikalla enimmäkseen lähetetyillä kutsukorteilla kutsutut, yritykset, arvovieraat ja myös jälleen kantiksia. Torstaina oli huomattavasti enemmän ihmisiä paikalla kuin keskiviikkona.